Havaintoja parisuhteesta

Pettäjän tarina.

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Erossa on aina kaksi osapuolta. Niinhän sitä sanotaan. Näin onkin, nimittäin syyllinen ja syytön. Riippuen aina siitä, että keneltä asiaa kysytään. Se kun on vain niin helpompaa antaa omakin osuus ja vastuu erosta sen toisen kannettavaksi. Haluan kertoa teille pettäjän tarinan. Se on kaunistelamaton ja rehellinen tarina parisuhteesta ja parisuhteista, joita ympärillämme on lukuisia. Moralistien ja oikeamielisten on syytä olla nyt varpaillaan, mutta haluan pohjustuksena sanoa, että oikeamielisyys on toisinaan hyvin lähellä tekopyhyyttä, joka on yksi etovimmista piirteistä ihmisessä. 

Avioliitoista noin puolet päättyy eroon. Yksi suurimmista eroon johtuvista syistä on uskottomuus. Ja aina on syyllisyyden kannalta niin, että se, miltä sisältä on tuntunut on vähemmän merkityksellistä kuin se, miltä ulospäin asiat näyttävät. Teksti voi tuntua siltä, että ymmärtäisin pettämistä ja voinkin kertoa sen tässä samantien, että niin minä ymmärränkin. Ihmisyys kun on välillä myös sitä, että hyväksyy virheen sisällään. Se, että asioita ymmärtää, ei tarkoita niiden hyväksymistä. Samalla haluan sanoa sen, että pettäminen on väärin petettyä kohtaan. Mutta aivan yhtä väärin on olla huomioimatta ja rakastamatta puolisoaan. 

Minä olen vahvasti sitä mieltä, että pettäminen on seurausta pitkään jatkuneesta huonosta parisuhteesta. Onhan toki niin, että keskuudessamme elää parisuhteessa ihmisiä, jotka panevat kaikkea mikä liikkuu, mutta niissä tapauksissa on kyse riippuvuudesta tai persoonallisuushäiriöistä, jotka tarvitsevat mitä pikimmin ammatillista apua. Mutta rajataan tämä joukko kirjoituksen ulkopuolelle ja keskitytään pettämiseen, joka liittyy esimerkiksi seuraavaan kertomaani tarinaan. 

Minua lähestyi viestillään nainen, joka omien sanojensa mukaan elää kuolleessa parisuhteessa. Nainen on vähän yli kolmekymmentävuotias, naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Nainen kirjoittaa, että ei saa parisuhteessaan minkäänlaista huomioita. Hän kirjoittaa kaipaavansa miestään iltaisin sohvalle vierelleen. Mies ei tule. Hän kirjoittaa kaipaavansa töiden jälkeen mieheltään kysymystä, että miten päivä on mennyt. Mies ei kysy. Hän kirjoittaa kaipaavansa mieheltä kosketuksia. Mies ei kosketa. Hän kirjoittaa kaipaavansa muunkinlaista seksiä kuin, että mies masturboi itseään kerran kahdessa viikossa naista vasten. Sen jälkeen kääntää kylkeään sanaakaan sanomatta. Nainen ei saa. Nainen kirjoittaa tuntevansa itsensä kahden lapsen äidiksi ja yhden miehen vaimoksi, mutta ei naiseksi, jota rakastetaan ja halutaan. Hän kirjoittaa kaipaavansa sitä, että hänet otetaan illalla syliin ja silitetään hiuksista. Hän kirjoittaa itkevänsä itsensä uneen ja joskus hänen miehensä huomaa hänen kyyneleensä, mutta ei pyyhi niitä, eikä ota lohdutukseksi syliin. Nainen on ehdottanut pariterapiaa, mutta mies ei suostu, koska kaikki on hänen mielestään hyvin. 

Nainen kirjoittaa olevansa ihan viehättävä ja pitävänsä itsestään huolta. Hän sanoo, että kokee hyvänolontunnetta, jos bussissa saa katseita ihmisiltä. Seuraavat naisen kirjoittamat sanat on pysäyttävät. Nainen kirjoittaa, että ei tiedä, että mitä tekisi, jos jossakin tilanteessa hänen eteensä tulisi mies tai nainen, näkisi hänet naisena, koskettaisi häntä merkitsevästi ja ottaisi lähelleen. Nainen kirjoittaa, että ehkä hän olisi valmis pettämään, tekemään aviorikoksen. Kuinka kamalan vanhatestamentillinen sana, aviorikos. Tässä kohtaa tekstiä moralistien olisi viimeistään kömmittävä esille. Ottaa kivet esille ja kivittää häpeäpaalussa roikkuva nainen hengiltä. Kysyä nuo mustavalkosanat, että eikö avioliitto pitäisi lopettaa ensin, ennen kuin alkaa vehkeillä vieraalla sohvalla. 

Ihmisen sisään on rakennettu kaipuu toisen ihmisen kosketuksesta. Ihminen, joka ei saa läheltä huomioita, hakee sitä jostain muualta. Lapsilla on tapa hakea huomioita. Isi katso, kun hyppään sohvalta. Lapsi haluaa tulla nähdyksi ja kehutuksi. Eikä tämä kaikki lapsuuteen jää. Ihminen haluaa ihan samaa vielä aikuisenakin. Ihminen haluaa tulla nähdyksi ja arvostetuksi. Jos sitä arvostusta ei saa kotona, niin sitä haetaan muualta. Voisihan sitä ajatella niin, että pettäminen aikuisena on samaa huomionhakemista kuin häiriökäyttäytyminen koulussa lapsena. Jos kotona ei tule huomioiduksi, niin huomiota haetaan muualta. Se on ihmiselle luonteenomaista käyttäytymistä. Kokea tulevansa hyväksytyksi.

Pettäminen on enemmän läheisyydenkaipuuta kuin panetusta ja kiimaa. Tunnetta, että pääsee toista ihmistä lähelle. Tunnetta, että on ihminen, eikä mikään rooli. Tai sitä se minulle oli. Olen aikaisemminkin tämän tunnustanut ja en koe tälläkään kertaa tarvetta pysyä piilossa. Olen huono ihminen, olen pettänyt. Olen syyllinen. Minulle se kaikki merkitsi läheisyyttä. Tunnetta olevansa kosketuksen arvoinen. Niin kuin viestin lähettänyt nainen minulle kirjoitti. Tunnetta olevansa kosketuksen arvoinen. Se riittää, enempää sen ei tarvitse olla. Eikä se minulle olisi ollut mahdollistakaan. Menneisyyden perkeleet estää minua ensimmäisellä kerralla olemasta enempää. Mutta seksissä suutelemisen ja koskettelemisen kohta tuntuu kaikkein parhaimmalta. Loppu on silkkaa kosmetiikkaa, jota ei aina tarvitse edes olla. 

En tiedä, mitä viestin lähettäneelle naiselle tänään kuuluu. Haluan tekstilläni lähettää hänelle terveiseni. Olet sitten langennut tai et, niin sinä et ole syyllinen. Olet aivan yhtä arvokas ja rakastettava ihminen. Pettämällä tekee itsestään syyllisen muiden silmissä. Se on viimein se hyäksyttävä syy erota ulkopuolisillekin. Vuosien koskemattomuus ei aiheuta samanlaista kuhinaa syyttelijöiden keskuudessa. Kuten aiemmin kirjoitin, niin syyllisyyden kannalta ei ole väliä, että miltä tuntuu sisältäpäin, vaan miltä se näyttää ulospäin. Se, että nainen ei toiveistaan huolimatta saanut minkäänlaista huomioita mieheltään ei ole mitään verrattuna siihen, että nainen lankeaa houkutuksen ja huomion edessä. Siihen syyllisen kivitykseen voi ottaa ulkopuolisiakin mukaan, koska pettäjä ansaitsee kaiken pahan. Mitäpä siitä, että ennen pettämistä on jäänyt täysin ilman puolisonsa huomiota ja rakkautta. Se kun ei ulospäin näytä niin pahalta. 

Haluan koko sydämestäni esittää teille tähän aamuun toiveen. Menkää rakastettunne viereen. Ottakaa syliin. Antakaa läheisyyttä. Kertokaa silmiin katsoen, että kuinka tärkeä hän on sinulle. Upottakaa sormenne rakastetun hiuksiin. Kehukaa, kun hän hakee huomioita. Antakaa aamusuudelma herätessä ja iltasuudelma nukkumaan mennessä. Sanokaa ne kolme sanaa. Huomioikaa seksissä molempien tarpeet. Istukaa sohvalla sylikkäin. Sitten näitä yllä olevia sanoja ei enää tarvita. Suudelmat kotona estävät sivusuhteet. Se on kovin yksinkertaista. Ja älkää kivittäkö hengiltä ihmistä, joka hakee teollaan vain kosketusta, jota vaille on jo vuosia jäänyt. Joka sitä moralisoi, niin moralisoi ihmisyyttä. Tuomitseminen on ankarien ihmisten tapaa purkaa omia pelkojaan. 

Teksti omistettu naiselle, joka toivoo kosketuksia iholleen. 

 

 

X