Horoskooppimerkit

Rakkaushoroskooppi 2018: Vaaka (23.9.–23.10)

Tänä vuonna parisuhteen vakiinnuttaminen voi olla paikallaan. Jokin asia saattaa kääntyä päälaelleen ja mahdottomalta tuntunut voi vuoden mittaan tulla todeksi.
29.12.2017 Teksti: Kirsi Halla-Seppälä Kuvat: iStock

Rauhaa, harmoniaa ja kauneutta rakastavana voit huokaista helpotuksesta, sillä vuosi 2018 on laadultaan viime vuosiin verrattuna rauhallisempi, hiljaisempi ja vakaampi.

Rakkauselämän kannalta vuosi voi pitää sisällään keskittymistä ja vakavoitumista, ja joko suhteen vakiinnuttaminen tai julkistaminen voi olla nyt paikallaan.

Löydä balanssi oman ja yhteisen ajan suhteen

Pidempään parisuhteessa oleville tämä voi olla myös haasteen paikka, ja tarvitaan käytännön tekoja sekä uusia pelisääntöjä sen suhteen, miten suhdetta halutaan jatkossa hoitaa. Kyse on pohjimmiltaan siitä, miten saada rakkaus kukoistamaan arjen monista velvoitteista huolimatta. Balanssi etäisyyden ja läheisyyden sekä oman ja yhteisen ajan suhteen on nyt oleellisen tärkeää.

Vuoden 2018 avainsanoiksi nouseekin tasapaino, sitoutuminen sekä rakenteelliset muutokset.

Vuoden merkittävin ajanjakso romantiikan ja rakkauden kannalta on elo–syyskuu, kun rakkauden planeetta Venus kulkee Vaa’assa, ja sen lisäksi vielä koko marraskuu, kun Venus perääntyy merkissä antaen mahdollisuuden perinpohjaiselle itsetutkiskelulle ja omien tunteiden punnitsemiselle.

Jokin asia saattaa kääntyä päälaelleen ja mahdottomalta tuntunut voi vuoden mittaan tulla todeksi. Tarvitsee vain tietää mitä haluaa ja olla valmis tekemään työtä sen eteen.

Lue myös muiden horoskooppimerkkien ennusteet.

Parin rakkaushoroskooppi

Ovatko tähdet rakkautenne puolella? Testaa, miten sinun ja rakkaasi tähtimerkit sopivat yhteen ja millaisia haasteita ja vahvuuksia suhteessanne on.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme