Viikkohoroskoopit

Annan viikkohoroskooppi ajalle 9.–15.1.

Teksti:
Anna.fi

Selvitä, mitä tähdet ennustavat viikostasi! 

Kauris 21.12 –19.1.

Odotatko innolla uuden vuoden alkua? Vaikka tähän aikaan vuodesta voi helposti tuntea itsensä väsyneeksi ja epävarmaksi, tämän ei pitäisi nyt huolestuttaa sinua. Pystyt keskittymään asioihin helposti, ja seuraelämäsi on vilkasta. Romantiikka on myös mukana kuvioissa.

Vesimies 20.1.–18.2.

Jokainen näyttää haluavan osan ajastasi ja sinua revitään moneen suuntaan. Rakkaasi haluaisi kysyä sinulta jotakin, mutta hän saattaa tarvita vähän rohkaisua. Älä pelkää, että sinun täytyisi vastata välittömästi. Tiedossa oleva työmäärä kannustaa sinua eteenpäin.

Kalat 19.2.–19.3.

Olisiko mahdollista, että tapaisit jonkun todella erityisen ihmisen tulevien viikkojen aikana? Tämä on nyt hyvin todennäköistä. Mielikuvitus ja luovuus korostuvat tällä jaksolla. Energiatasosi on hyvin korkealla ja pystyt käyttämään tätä hyväksesi monella eri tavalla.

Oinas 20.3.–19.4.

Vuoden alkaessa olet valmis menemään eteenpäin ja käyttämään kaikkia taitojasi parhaasi mukaan. Oletko törmännyt flirttailuun työelämässä? Tarkastele eri mahdollisuuksia kirkkaassa päivänvalossa. Kommunikointi toimii, eikä leikillinen sävy keskusteluissa tuota ongelmia.

Härkä 20.4.–20.5.

Oletko vielä uupunut vuodenvaihteen juhlinnasta? Nyt voisi olla hyvä aika levätä ja rentoutua juhlien jälkeen. Terveyskuurin aloittaminen ei olisi ollenkaan huono idea! Kuuntele vaistojasi uuden tilanteen edessä. Yritä päästä eroon tarpeettomista tavaroista nurkissasi.

Kaksoset 21.5.–20.6.

Olet romanttisella ja hempeällä tuulella. Varmista, että pystyt viettämään viikonlopun sinulle tärkeän ihmisen seurassa. Pyri käyttämään hyödyksesi kaikki vahvuutesi ja eteen tulevat mahdollisuudet. Tähän voi liittyä myös mahdollinen muutto tai matkustelua uusiin paikkoihin.

Rapu 21.6.–22.7.

Pienoinen väsymys leimaa jaksoa, ja jotkut asiat tuntuvat olevan ponnistelun takana. Älä huolehdi! Viikon edetessä myös energiatasosi nousee. Pyri omaksumaan aktiivisempi elämäntapa. Tämä voi tuntua ristiriitaiselta, mutta liikunta todella antaa energiaa ja inspiroi mieltäsi.

Leijona 23.7.–22.8.

Viime aikoina sinusta on saattanut tuntua, että jokin asia on jäänyt keskeneräiseksi. Oli kyse sitten suhteesta tai suunnitelmasta, niin tiedät, että ajoituksen pitää olla oikea. Kärsivällisyytesi ansiosta voit nyt katsoa taaksepäin ja pystyt saattamaan asiat kunnolla loppuun.

Neitsyt 23.8.–22.9.

Jakson haastava alku muuttuu pian hassutteluksi. Onko jokin mennyt pieleen, mutta hauskalla tavalla? Jälleen kerran huumorintajusi toimii oikealla hetkellä. Vaikka edessä on luova jakso täynnä rakkautta ja hyviä hetkiä, varmista, että olet menossa oikeaan suuntaan.

Vaaka 23.9.–22.10.

Ideoiden ja odotusten päivittäminen on jännittävää ja valaisevaa. Odotuksesi elämän suhteen ovat kuitenkin muuttuneet vuosien saatossa. Oikeat sanat ja teot ovat nyt ratkaisevia. Jatkaaksesi kohti oikeaa suuntaa käytä hyödyksesi viehätysvoimaasi ja toisten asiantuntemusta.

Skorpioni 23.10.–21.11.

Älä ota elämää liian vakavasti, vaan pidä hauskaa toisten kanssa. Tähdet ovat nyt puolellasi. Näytä muille kykysi. Romantiikka on läsnä hyvin vahvasti, eikä nyt kannata olla liian vaatimaton. Jotkut teistä saattavat päättää avioliitosta tai perheen perustamisesta. 

Jousimies 22.11.–20.12.

Olet oikealla tiellä ja voit suunnata eteenpäin. Tarvitset juuri tällaista vapauden tunnetta. Taloustilanne näyttää valoisalta, ja voit edetä suunnitelmissasi. Mahdollisuudet tuntuvat loputtomilta. Valitse viisaasti ja pidä mielessä valintojesi vaikutukset tulevaisuuteen.

Teksti: Cassandra Nye 
Kuvitus: Ulla Sainio

 

Lue myös: 

Kuukausihoroskooppi 1/2015

Viikkohoroskooppi viikolle 2/2015

Horoskooppimerkkien yhteensopivuus

X