Viikkohoroskoopit

Viikkohoroskooppi viikolle 5/2015

Teksti:
Anna.fi

Lue, mitä tähdet lupaavat viikollesi! 

Oinas

26.1.2015

Olet tänään viehättävällä tuulella ja teet jopa tahtomattasi melkoisen vaikutuksen vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Pientä flirttiä peliin ja elämä näyttää nopeasti valoisat kasvonsa.

27.1.2015

Nyt on oikea hetki laittaa energiasi hyötykäyttöön. Keskity kaikessa rauhassa ja innostukseesi luottaen viemään eteenpäin omaa tärkeäksi kokemaasi projektia. Se on tervettä itsekkyyttä.

28.1.2015

Elät hyvin itseriittoista vaihetta etkä tarvitse muiden apua asioittesi selvittämisessä. Löydät helposti oikeat sanat ja oikeat menetelmät ilmassa olevien suunnitelmiesi eteenpäin viemiseen. Luota hurjempiinkin päähänpistoihisi, sillä tällaisen kuvion aikana lähes kaikki on mahdollista…

29.1.2015

Puhe sujuu ihan mukavasti, mutta kukaan ei tahdo silti ottaa sinua vakavasti. Seuraa hetki omia tunteitasi ja kuuntele mitä samalla olet sanomassa. Elleivät sanasi ja tunteesi ole tasapainossa et ole itsekään vakavissasi.

30.1.2015

Vaikka yleisesti tuntuukin olevan ihmissuhteissa kriittinen jakso, niin sinulla pitäisi kuitenkin olla ihan hyvä meno päällä näinä päivinä. Pääset ehkä jollakin tavalla hyötymään muiden kinastelusta, mutta se kannattaa pitää ihan omana tietonasi.

31.1.2015

Nyt ei ole syytä jäädä istuskelemaan paikoilleen, sillä tänään saat hoidettua monia asioita, jotka eilen tai aikaisemmin ovat jääneet hoitamatta mitä erilaisimmista syistä. Sormissasi on jonkinlaista taikapulveria, joka auttaa sinua tekemään oikeat valinnat oikeaan aikaan.

1.2.2015

Vaikka et ehkä itse ole juuri nyt kovin romanttisella tuulella, niin älä silti pistä sinnikästä yrittäjää ihan matalaksi. Ajassa on taikaa, joka parhaassa tapauksessa valitsee sinut valloitettavan rooliin. Nauti tästä päivästä, vaikka mitään ihmeellistä ei tuntuisi tapahtuvan.

Härkä

26.1.2015

Löydä tänään itsellesi rauhallinen ja tasapainoinen hetki jossakin mukavassa paikassa. Hemmottelemalla itseäsi löydät avaimen pysyvään iloon ensin omassa elämässäsi ja sitten myös kumppanuudessa.

27.1.2015

Joskus on tällaisia päiviä, jolloin vain kertyy niin paljon erilaista tekemistä, ettei lopulta tahdo saada yhtään asiaa kunnolla hoidettua. Unohda edes hetkeksi itsellesi laatimasi aikataulu ja lähde haukkaamaan happea tai vaikka kupposelle kuumaa.

28.1.2015

Älä suotta ihmettele ellet tahdo saada itseäsi kunnolla ymmärretyksi. Ajatuksesi ja ideasi ovat tänään vähän aikaansa edellä, eikä kovin monen oivalluskyky riitä näkemään visiota sinun tavallasi. Älä suotta yritä taivuttaa muita puolellesi. Tee omassa rauhassasi se, minkä koet oikeaksi ja katso mitä tapahtuu.

29.1.2015

Sinulla on tänään mahdollisuus saada joku sinulle tärkeä asia lopultakin suotuisaan päätökseen kunhan vain rohkaiset mielesi ja avaat suusi. Puheesi on tänään suotuisassa yhteydessä ajatuksiisi ja sinua on helppo kuunnella.

30.1.2015

Joku haluaa ehkä purkaa sinuun omaa tyytymättömyyttään, mutta tänään sitä ei kannata jäädä kuuntelemaan. Venus on sinun kannaltasi hyvissä asemissa ja vain kateelliset kaatavat pahaa oloaan sinun niskaasi. Nauti sinä elämästäsi ja tästä päivästä tietoisen itsekkäästi, se on paras suoja yrmyjä vastaan.

31.1.2015

Älä ihmettele ellet tahdo tänään pysyä nahoissasi, sillä sisimmässäsi tiedät että ryhtymällä välittömästi tuumasta toimeen, voit ainoastaan voittaa, eikä kyse ole mitättömistä asioista. Innostuksesi ohjaa sinua oikean suuntaan, joten älä tee turhia suunnitelmia vaan tee joka hetki sitä mikä parhaalta tuntuu.

1.2.2015

Löydät tällaisena aikana monenlaisia romanttiselta vaikuttavia sattumia polultasi. Poimi kokemukset talteen ja nauti tästä ihanasta ajasta koko sielusi ja herkistyneen kehosi jokaisen solun voimalla. Anna elämän yllättää sinut kauniilla ja koskettavalla tarjonnallaan.

Kaksoset

26.1.2015

Hymysi ja ilosi eivät jää tänään muiltakaan huomaamatta ja sinulle arvokkaat ihmiset löytävät nyt tiensä luoksesi. Pidä hauskaa ja nauti elämästä siellä, missä sinulla on hyvä olla.

27.1.2015

Vauhtia kannattaa pitää tänään yllä jos tuntuu että tekemistä riittää, sillä osaat reagoida oikealla tavalla uusiin tilanteisiin ja saat monia itsellesi tärkeitä asioita liikahtamaan ratkaisevasti eteenpäin.

28.1.2015

Nyt kannattaa toteuttaa omia ideoita tai neuvotella asioista päättävien kanssa omista suunnitelmistasi, sillä pystyt yhdistämään omat tavoitteesi sujuvasti toisten vastaaviin. Monet ovat nyt valmiit tukemaan sinua, sillä pystyt esittämään asiasi niin vakuuttavasti, ettei epäilyksille jää tilaa.

29.1.2015

Jos sinua tänään vaivaa ahdistava olotila missä tahansa tilanteessa niin kuulostele miksi yli päätään olet ajautunut kyseiseen paikkaan kyseiseen aikaan. Oletko mennyt lupaamaan jotain joka ei enää pidäkään paikkaansa? Silloin pitää pystyä perumaan aikaisemmat puheensa.

30.1.2015

Sinun varaasi on asetettu tai olet itse asettanut ihmissuhteissa joitakin liian suuria odotuksia, jotka sinun tulee lähipäivinä palauttaa maanpinnalle selkeästi ja ehdottomasti. Et voi sietää liian materiaalista tai pinnallista suhtautumista itseltäsi sen paremmin kuin muiltakaan. Vain aito tunne läpäisee seulasi.

31.1.2015

Tänään saatat innostua aivan valtavasti jostakin sinulle tärkeästä asiasta, joka vaatii kaiken huomiosi. Kaikki ei mene alkuperäisten suunnitelmiesi mukaan, mutta saat tilanteen hallintaan, jos olet koko ajan valmis pieniin, itse oikeiksi kokemiisi muutoksiin. Muiden mielipiteitä et ehdi kysellä.

1.2.2015

Sielusi ja sydämesi ovat herkästi haavoittuvalla päällä lähipäivien aikana. Seuraa tarkasti mikä sattuu ja ennen kaikkea kuka satuttaa. Vaistoat pienenkin petollisuuden ja sanattomat valheet kilometrien päähän ja jokaiseen tällä tavalla koskettavaan tunteeseen tulee hakea selvyys välittömästi.

Rapu

26.1.2015

Reagoit tänään voimakkaasti tilanteisiin, jotka eivät vastaa sisäistä arvomaailmaasi. Paha olo ilmenee siellä mistä rakkaus sillä hetkellä puuttuu. Silloin kannattaa miettiä syytä rakkaudettomuuteen.

27.1.2015

Tunnelmassa löytyy, mutta et silti tahdo oivaltaa mihin päin suksesi kääntäisit. Turhan tökkimisen välttämiseksi kannattaa lopettaa liika miettiminen ja keskittyä vain siihen mikä on kulloinkin tärkeintä.

28.1.2015

Jos sinulla on pakonomainen tarve päästä viemään jotain ideaasi eteenpäin, niin tänään kannattaa uhmata kaikkia auktoriteetteja ja puskea homma liikkeelle, vaikka väkisin. Tuloksia ei ole aikaa jäädä miettimään silloin kun on toiminnan aika. Neuvotteluihin ei nyt kannata haaskata kallista aikaasi.

29.1.2015

Kiinnostut jostakin uudesta asiasta ja mielesi tekee syventyä siihen tarkemmin. Joudut sen vuoksi luopumaan jostakin aikaisemmasta sopimuksesta, mikä ei sitten sujukaan ihan helposti. Älä anna pienten hankaluuksien horjuttaa intoasi.

30.1.2015

Tänään ei kannata lähteä myötäilemään muiden valituksia rakkauselämän vaikeuksista. Sinulle tämä on ihan hyvää aikaa nauttia elämästä ja erotiikasta kaikilla mieleesi tulevilla mausteilla. Sinusta kiinnostuvat nyt sellaiset tyypit, joilla on pallo hukassa omissa ihmissuhteissaan. Ole hiukan varovainen.

31.1.2015

Tämä on hyvä päivä saattaa loppuun joku keskeneräiseksi jäänyt asia, sillä olet itsevarma ja tiedät tarkalleen miten sinun tulee toimia. Sinun ei tarvitse muuta kuin ryhtyä toteuttamaan ajatustasi ja kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen. Tämä muuten pätee vain sinun omiin hommiisi.

1.2.2015

Oman arvomaailmasi ja kauneudentajusi mukaiset asiat ja ihmiset ovat nyt ulottuvillasi. Anna hyvän olon ja rakkauden ohjata kulkuasi uusiin ja outoihin paikkoihin omia mieltymyksiäsi kuunnellen. Rakkaus löytyy aina sieltä, missä sinun on hyvä olla.

Leijona

26.1.2015

Tänään on oivallinen päivä osoittaa tärkeille ja rakkaille ihmisille, että välität heistä. Jokainen aito rakkaudenosoitus tulee aina korkoineen takaisin, joten älä suotta pihtaile.

27.1.2015

Innostusta saattaa tänään riittää moneenkin lähtöön, eikä vauhtia tarvitse suotta jarrutella, mutta kannattaa silti valita yksi asia kerrallaan, jota keskityt viemään eteenpäin.

28.1.2015

Vaadit nyt oikeutetusti tilaa omille ajatuksillesi ja suunnitelmillesi, jotka ovatkin tällä kertaa hyvin tärkeitä tulevaisuutesi kannalta. Ole valmis etsimään uusia reittejä ideasi toteuttamiseksi, sillä väärät tahot ja väärät ihmiset osaavat tällä erää heittäytyä uskomattoman hankaliksi. Suunnan vaihto auttaa varmasti.

29.1.2015

Kuulet tänään asian tai asioita, jotka vaativat sinua korjaamaan käsityksiäsi luotettavaksi kokemastasi ihmisestä. Älä silti tee hätiköityjä päätöksiä, sillä tulet havaitsemaan että ainoastaan sinun odotuksesi tuota toista ihmistä kohtaan olivat epäluotettavia tai asiattomia.

30.1.2015

Vaikka rakkauselämääsi kuuluvat asiat eivät etene ihan odottamallasi tavalla niin sen ei pidä antaa estää sinua toteuttamasta jotakin kumppanuuteen tai yhteiselämään liittyvää suunnitelmaasi. Olosuhteet ovat ehkä pelottavankin kehnot, mutta juttu tulee onnistumaan yli odotusten. Älä jarruttele.

31.1.2015

Asia joka tänään painaa mieltäsi tulee hoitaa välittömästi kuntoon, sillä muuten saatat aiheuttaa itsellesi melkoisesti ylimääräistä harmia. Koeta voittaa pelkosi ja epäilyksesi asiaan tarttumista kohtaan, sillä parempaa ajankohtaa ei ihan heti ole näkyvissä.

1.2.2015

Mieti mikä sinulle on lähipäivinä kaikkein tärkeintä ja rakkainta elämässäsi. Olisi oikea aika seurata ilon ja rakkauden kutsua tavallisesta poikkeaville poluille, jos vain suinkin uskallat. Elämällä on jotain aivan ainutlaatuista tarjottavaa rohkealle ja sydäntään kuuntelevalle merkkisi edustajalle.

Neitsyt

26.1.2015

Ahdistavat tunnelmat ja fiilikset osuvat tänään sellaisiin tilanteisiin, joista puuttuu aito rakkaus ja välittäminen. Tiedosta missä tätä tapahtuu ja laitat muutosvoimat liikkeelle.

27.1.2015

Ajoittainen epäusko erään merkittävän suunnitelmasi toteutumiseen iskee päälle jossain vaiheessa päivää, mutta siitä pääsee helposti eroon kun ripustaa hetkeksi hanskat naulaan ja rauhoittuu.

28.1.2015

Jos tunnet tänään tarvetta puhua suusi puhtaaksi jostakin asiasta, niin uskalla toki tehdä se. Muuten tuntuu pitkään ahdistavalta ja joku sinulle tärkeä asia ei pääse etenemään haluamallasi tavalla. Näet ihmeen selvästi mikä nyt on pielessä ja siihen sinun on uskallettava puuttua, jotta tilanne korjaantuisi.

29.1.2015

Kohtaat kanssasi samalla aaltopituudella olevia ihmisiä. Heillä on hyviä ideoita tai ajatuksia tarjottavanaan juuri tämän hetkiseen tilanteeseesi. Luota välittömään tunteeseesi ja ole valmis toimimaan sen ohjauksen mukaisesti.

30.1.2015

Mikäli parisuhteessasi on jotain ongelmia niin nyt ne nousevat tavalla tai toisella esille. Asiat eivät etene odottamallasi tavalla ja suhteessa on havaittavissa ikävältä tuntuvia jännitteitä. Ainoa oikea tapa edetä, on tunnustaa omat tunteesi tai oma epävarmuutesi kumppanillesi ja katsoa missä mennään.

31.1.2015

Koeta löytää oikea kanava sille valtavalle energialataukselle, joka nyt etsii oikeaa kohdetta päivittäisessä elämässäsi. Malta hiljentyä vaikka vain minuutiksi tutkailemaan mitä kaikkein eniten haluaisit nyt tehdä, koska vain sinulle varmasti mielekäs tekeminen tuo tuloksia. Seksuaalinen vireytesi on korkealla.

1.2.2015

Ellei rakkauselämäsi ole oikeilla raiteilla, niin tämä on yksi vuoden herkimpiä hetkiä tuon kieltämättä ikävän asian havaitsemiseen. Usva katoaa silmiesi edestä ja näet puhtaan totuuden, jonka keskeltä rakkaudettomuus paistaa synkkänä ja luotaan työntävänä tunkiona.

Vaaka

26.1.2015

Varo tekemästä mitään oman arvomaailmasi vastaisesti, sillä tänään hermostut sellaisille ihmisille, joiden annat jollain tavalla määrätä elämääsi. Hermostumisen sijasta voisit kokeilla päätösvallan siirtämistä takaisin itsellesi.

27.1.2015

Energiaa luulisi nyt riittävän vaikka mihin eikä tätä päivää kannata haaskata vastentahtoiseen tekemiseen eikä missään nimessä liian monen asian tekemiseen samalla kertaa. Tulokset syntyvät innostuksesta eivät koskaan hosumisesta.

28.1.2015

Osaat ennakoida muiden toiveita ja odotuksia ainutlaatuisella tavalla, joka takaa heidän tärkeän tukensa kaikille suunnitelmillesi. Tietenkään kukaan ei tällaista asiaa toitota suureen ääneen edes sinulle. Sinun on vain toimittava tästä hetkellisestä edustasi tietoisena ja käytettävä sitä hyväksesi juuri nyt.

29.1.2015

Suhtaudut tänään tavallista suorasukaisemmin jokaiseen ihmiseen, joka jollain tavalla pyrkii käyttämään sinua hyväkseen. Anna heidän hermostua omiin odotuksiinsa ja säilytä rauha sisälläsi.

30.1.2015

Jos sinulla on mielessäsi joku rakkauselämääsi liittyvä suunnitelma, niin sitä kannattaa lähteä toteuttamaan välittömästi ja pelkoa tuntematta. Tässä ajassa on seikkailun makua ja liikkeelle lähtö on vain sinusta kiinni. Muista että kaikki on mahdollista, kun sitä vain lähtee tosissaan toteuttamaan.

31.1.2015

Sisäinen pakko ajaa sinua aloittamaan jonkun ehkä jo pitkään vireillä olleen asian. Luota vain vaistoosi ja keskitä energiasi tuohon juttuun, vaikka kuinka tietäisit jonkun hermostuvan siitä. Luultavasti mitään hermostumista ei kuitenkaan tapahdu, sillä korkeammat voimat ovat tukenasi.

1.2.2015

Elät aikaa, jolloin tunnistat selittämättömän kaipuun jonnekin tai jonkun lähelle. Toteutus vaatii melkoista rohkeutta, mutta elämän salaisuuksien jäljille ei koskaan voi päästä, ellei uskalla lähteä liikkeelle. Lopputuloksesta riippumatta nyt ottamasi askel vie sinut paljon lähemmäksi todellista rakkautta.

Skorpioni

26.1.2015

Tämä päivä tarjoaa sinulle mahdollisuuden johonkin ihanaan kohtaamiseen, jos pystyt irrottamaan itsesi rutiineista ja seuraamaan hetkellistä innostustasi hiukan oudompiin ympyröihin.

27.1.2015

Monenlaista hankaluutta pukkaa nyt näköpiiriin eikä tilanteeseen ole odotettavissa helpotusta ennen kuin maltat seisahtaa ja löytää jälleen oman rytmisi tämän päivän tapahtumissa.

28.1.2015

Et kestä tänään toisten ohjausta tai määräilyä omissa asioissasi. Eikä tarvitsekaan. Sinulla on oikeus omaan elämään, omin ajatuksiin ja omiin odotuksiin. Pinna palaa ja väärinkäsitykset leimahtavat ilmiliekkeihin, mikäli yrität vasten tahtoasi sopeutua kenenkään neuvoihin tai toiveisiin.

29.1.2015

Tämä on loistava päivä sekä antaa että vastaan ottaa hyviä neuvoja tulevaisuuden varalle. Arvosta korkealle se mitä puhut ja se mitä kuulet, sillä ajatusten ja tunteiden harmoniassa elää totuuden siemen.

30.1.2015

Pääset näinä päivinä ihmeellisellä tavalla nauttimaan parisuhteen tai jonkun muun keskinäisen kemian parhaista puolista, samalla kun eräillä ystävistäsi on melkoisia ongelmia oman rakkauselämänsä kanssa. Uskalla nauttia oman energiasi toimivuudesta vaikka rakastetullasi olisikin kehno jakso menossa.

31.1.2015

Tänään olet tavallista voimakkaammalla ja varmemmalla tuulella, joten kannattaa tarttua härkää sarvista ja hoitaa aloittamista odottavat tai keskeneräiset asiat kuntoon. Muista kuitenkin, että tämä lataus toimii vain sellaisissa projekteissa, jotka ovat omiasi ja lähtevät aidosta sydämestä.

1.2.2015

Elät yhtä vuoden ihanimmista ja herkimmistä ajoista. Luota rakkauden tunteeseen sisälläsi ja anna sen ohjata päivittäisiä askeleitasi unohtumattomien elämysten ihmeelliseen maailmaan, joka avautuu aivan jalkojesi juuressa. Juuri nyt sinulla on pari päivää aikaa elää satua todeksi.

Jousimies

26.1.2015

Rakkaus hymyilee sinulle sitä voimakkaammin mitä enemmän pystyt tekemään tästä päivästä itsesi näköisen. Tee tästä hetkestä itsellesi nautinto ja jo huominen palkitsee sinut jollakin tavalla.

27.1.2015

Tänään sinulla ei ole varaa tehdä oikeastaan mitään omien tunteittesi vastaisesti, sillä se kostautuu välittömästi erilaisina, pieninä ongelmina ja hankaluuksina tehtäviesi hoitamisessa.

28.1.2015

Olet harvinaisen kekseliäällä päällä ja löydät juuri oikeat sanat oikeaan aikaan. Sinua kuunnellaan ja saat pääsääntöisesti tahtosi läpi niin pienissä kuin suurissakin asioissa. Käytä tilaisuutta hyväksesi ja valitse tärkeimmät suunnitelmasi hoidettaviksi ihan lähipäivien aikana. Jotenkin kaikki onnistuu.

29.1.2015

Tänään hermostut ihmisiin, jotka puhuvat vain puhumisen ilosta. Et jaksa kuunnella tyhjänpäiväisyyksiä ja annat kyllä muidenkin huomata sen. Parempi olisi kuitenkin sulkea vain omat korvansa eikä kenenkään suuta. Peilihän se vain siinä jaarittelee.

30.1.2015

Jos tänään tökkii ihmissuhteissa, niin kannattaa katsoa mitä juttuja oikein olet raahaamassa mukanasi. Oletko valmis luopumaan sellaisista rakkauselämääsi liittyvistä sidonnaisuuksista, jotka juuri nyt tuntuvat erityisen tympeiltä. Kiinteääkin parisuhdetta täytyy ajoittain perata ja kitkeä rikkaruohoista.

31.1.2015

Vaikka tässä päivässä ehkä tuntuukin olevan tavallista enemmän latausta, niin sinun ei kannata intoilla liikaa. Joku yrittää tunkea kapulaa rattaisiin sen minkä ehtii. Selviät vaikeuksista kunnialla, jos keskittymiskykysi on kohdallaan, etkä yritä hoitaa liian monta asiaa kerralla kuntoon. 

1.2.2015

Itku ja paha olo ovat nyt yllättävän herkässä sellaisissa tilanteissa, joissa koet rakkaudettomuutta ja välinpitämättömyyttä jonkun taholta. Asiat, jotka aikaisemmin olet pystynyt lakaisemaan mielesi maton alle, eivät nyt suostu katoamaan silmistäsi ja sielustasi. Kohtaat oman totuutesi.

Kauris

26.1.2015

Koleus ja viileys loistavat sinusta tänään metrien päähän sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät syystä tai toisesta lainkaan kuulu sinun elämääsi. Miksi ihmeessä kiusaat itseäsi.

27.1.2015

Älä anna ahdistavalle olotilalle ylivaltaa tämän päivän tekemisissäsi, vaan anna sen ohjata sinua pois sellaisten asioiden ääreltä, jotka eivät tällä kertaa palvele tarkoitustaan elämässäsi.

28.1.2015

Älä yritä tänään selittää hyvältä tuntuvia ideoita kenellekään merkittävälle henkilölle. Uskalla vain toimia ja tehdä omia päätöksiä niin pitkälle kuin se kussakin tilanteessa on mahdollista. Muut eivät nyt pysty kohoamaan kanssasi samalle aaltopituudelle, ja sitä sinun on pidettävä lähtökohtana.

29.1.2015

Olemuksesi ja käyttäytymisesi herättää tänään ansaittua luottamusta kanssaihmisissäsi ja saat hoidettua kuntoon yhden tai useamman sinua vaivanneen epäkohdan. Elämä näyttää heti paljon valoisammalta.

30.1.2015

Vaikka monet muut haluavat tehdä tästä päivästä hiukan nihkeän itsensä lisäksi myös sinulle, niin siihen leikkiin ei tarvitse mennä mukaan. Nauti sinä elämästäsi ja sen hienoista vivahteista tai tavallista voimakkaammasta intensiteetistä kaikessa rauhassa.

31.1.2015

Sinulla on tänään oikeaa asennetta ja lähes ehtymätön energiavarasto, joten saat asiat sujumaan haluamallasi tavalla. Älä jää miettimään muiden näkemyksiä tai kannanottoja tekemiseesi, sillä tämänkertainen energia on täysin itsenäistä, eikä se suostu toimimaan rajatussa ympäristössä.

1.2.2015

Olet valloittavalla tuulella ja ihastut helposti sellaisiin ihmisiin ja asioihin, joista heijastuu sinua kohtaan aitoa välittämistä ja rakkautta. Tällaiseen seuraan kannattaa nyt heittäytyä vapautuneella mielellä, sillä luvassa on ihania yllätyksiä.

Vesimies

26.1.2015

Tunnistat tänään loistavalla tavalla elämällesi arvokkaat ja iloa tuottavat ihmiset. Anna itsellesi lupa viettää enemmän aikaa heidän seurassaan jo tänään, sillä vain siten löydät uusia ihania piirteitä itsestäsi.

27.1.2015

Hyvä lataus on nyt päällä ja sinun kannattaa suunnata energiasi sellaisiin asioihin, jotka itse koet tärkeimmiksi ja tällä hetkellä toimivimmiksi. Elämäsi mielekkyys syntyy siitä mitä tänään teet eikä koskaan tekemisen tuloksista.

28.1.2015

Pystyt tänään yhdistelemään ja oivaltamaan aikaisemmin jopa mahdottomilta tuntuvia asioita niin että ne sopivat sinun suunnitelmiisi. Kekseliäisyydelle kannattaa antaa tilaa jättämällä joitakin rutiineita seuraavalle viikolle. Kun idea pukkaa päähän on toiminnan aika, tai sitten se jää siihen.

29.1.2015

Järki ei tänään luista odottamallasi tavalla ja pieniä lipsahduksia on odotettavissa sanallisessa kommunikoinnissasi muiden ihmisten kanssa. Älä kanna moisista kömmähdyksistä sen isompaa huolta. Voit aina korjata jos joku käsittää sinut väärin.

30.1.2015

Sinulla on mahdollisuus saattaa tänään järjestykseen joku sinua parisuhteessasi vaivannut asia. Älä epäröi nostaa kissaa pöydälle ainakaan, jos tiedät mikä sinua juuri nyt eniten rassaa. Elämä tulee yllättämään sinut toimivuudellaan, jos luotat sen tuottamiin tuntemuksiin ja toimit niiden mukaan.

31.1.2015

Saatat hiukan ihmetellä ihmisten hetkellistä innostusta ja aktiivisuutta. Nyt ei kuitenkaan ole sinun aikasi mennä mukaan tuohon intoiluun, mikä on helppo tunnistaa hiukan itseäsi kuuntelemalla. Muuten saat kyllä hypätä kelkkaan kuin kelkkaan, mutta maanpinnasta ei parane irrota.

1.2.2015

Tunteet heilahtelevat voimakkaasti puolelta toiselle. Ideaalisuus ja realismi vääntävät kättä. Koeta antaa tilaa herkälle puolelle itsestäsi ja uskalla nauttia päivittäisen elämän tarjoamista elämyksistä ilman jatkuvaa kontrollia. Anna itsellesi lupa nauttia elämästä ja huomaat rakkauden löytyneen.

Kalat

26.1.2015

Anna itsellesi lupa kulkea omissa maailmoissasi ja tulet löytämään muutamia ihania asioita ja ihmisiä hyvin odottamattomista paikoista. Jokainen uusi elämys vie sinua kohti elämäsi täyttymystä.

27.1.2015

Ilmassa on melkoisesti sähköä ja sählinkiä, joka voi pahimmillaan aiheuttaa jopa vaaratilanteita, ellet tietoisesti rauhoita tahtiasi ja pienennä tälle päivälle asettamiasi vaatimuksia.

28.1.2015

Saat päähäsi mielenkiintoisia oivalluksia, joita haluat päästä myös toteuttamaan. Hermostut jos joku asettuu vastustamaan sinua tai tuntuu muuten olevan kanssasi erimieltä. Hermoilun sijasta sinun tulee toteuttaa oivalluksesi muiden lupaa tai suostumusta kyselemättä. Nyt saat paljon näkyvää aikaan.

29.1.2015

Tunteiden ja ajatusten välinen tasapaino on parhaimmillaan. Tänään on hyvä päivä hoitaa myös vaikealta tuntuvat asiat, sinun kannaltasi parhaaseen mahdolliseen päätökseen, joten tartu toimeen.

30.1.2015

Venus on merkissäsi ja muistuttaa tänään ahdistavalla tavalla asioista ja ihmisistä, jotka koet velvoitteina enemmän kuin todellisina ystävinä. Kuuntele tarkoin itseäsi ja mieti mitä todellisuudessa haluat tehdä juuri nyt. Ahdistus helpottaa huomattavasti, jos pystyt asettamaan itsesi muiden edelle.

31.1.2015

Tästä on muodostumassa sinulle toimelias ja tuottoisa päivä. Saat asiat sujumaan kuin itsestään. Tänään saat onnistumaan lähes kaiken mitä vain keksit lähteä hakemaan, joten eipä kannata jäädä tätä tekstiä sen pidempään ihmettelemään. Kun innostus on aitoa, mikään ei voi estää sinua.

1.2.2015

Olet hyvin herkällä tuulella etenkin rakkauselämään liittyvissä asioissa. Anna unelmillesi tilaa toteutua. Rakkaus kolkuttelee ovellesi omalla salaperäisellä tavallaan ja tarjoaa satumaisia hetkiä, mikäli sinulla on aikaa ja uskallusta kuunnella sydäntäsi.

Lue myös:

Annan viikkohoroskooppi ajalle 23.-29.1

Kuukausihoroskooppi 1/2015

Hyvinvointihoroskooppi

X