Huijaa itsesi asiantuntijaksi – Taide

Yritä siinä nyt sitten ymmärtää kun taidemuseoon on tuotu potta ja laitettu se vitriiniin ja näyttelynaruaidat vitriinin ympärille (aivan kuin vaarana olisi, että joku erityisesti haluisi kosketella vieraan ihmisen pottaa). Mikä on taidetta ja miten siitä voi puhua?

1. Uusi on parempaa kuin vanha.

Voit olla sitä mieltä, että paras taidemaalari kautta aikain oli Michelangelo, mutta modernismin (1900-luvun alun taidesuunnan) pääajatus oli se, että perinteitä elossa pitämällä ihminen ei koskaan kehity vaan pikemminkin taantuu. Maailmansotien jälkeen kauniit kukka- ja enkeliasetelmat tuntuivat myös irvokkailta. Olemme eläneet jo pitkään post-modernissa (eli jälkimodernissa) ajassa. Aikaa voi kuvata sillä, että kun se ei voi erottautua mistään aiemmasta selkeästi, teokset sisältävätkin viittauksia toisiin taideteoksiin tai taideteosten ulkopuolelle esimerkiksi uutisiin tai mainoksiin.

2. Hei, mäkin olisi osannut tehdä ton!

Tämä huudahdus kannattaa jättää oman pään sisäiseksi. On totta, että monissa teoksissa ei ole vaadittu sellaista käsityöläistaitoa, jonka saavuttaminen vaatisi kymmenien vuosien harjaantumista. Ole kuitenkin tarkkana, jotkut työt vain näyttävät yksinkertaisilta tehdä. Ja nekin, jotka ovat sitä olleet, kantavat muuta taideominaisuutta kuin taidonnäytettä itsessään. Ne ovat oivaltavia tai kommentoivia. Andy Warholin säilykepurkkiteokset ovat osa popart – taidesuuntaa, joka syntyi 1950–1960 –luvuilla. Taidesuunta saattoi banaaleja tai muuten tunnistettavia esineitä erilaisiin asiayhteyksiin ja pyrki, pääasiallisesti, ironiseen viestimiseen.

3. Mykkä taiteilija.

Miksi taiteilija ei kerro mitä hänen teoksensa sanoo? Käsitys että taide on taiteilijan käyttämää koodikieltä sisältää ajatuksen, että koodin voisi myös purkaa yksiselitteisesti. Teos on kuitenkin usein tekijäänsä viisaampi ja sisältää enemmän kuin mitä tekijä edes pystyisi tietoisesti selittämään siitä – tällöin tekijän analyysi kaventaisi teoksen merkitystä ja itse teoksesta voisi tulla mykkä katselijalle. Jos katselijalle teos ei välittäisikään tekijän ajattelemaa viestiä, katselija voi kokea että teos ei viesti hänelle sitten mitään. Kun jos taas taiteilija ei selitä teostaan etukäteen, katselija voi vapaasti kokea sen omalla tavallaan.

4. Miksi vaikea on hienoa?

Joku tiiliskiviromaaneihin turhautunut totesi kerran että se, että parhaat kirjat kautta aikain ovat aina pitkiä, tapahtumaköyhiä ja vaikeaselkoisia, on edellisten sukupolvien kosto seuraaville. Kehuminen tapahtuu huijaamistarkoituksessa saada jälkipolvetkin lukemaan nuo kirjat.

Taide, samoin kuin vaikkapa monet urheilulajit, muuttuu usein nautittavammaksi ja rikkaammaksi mitä enemmän sitä tulee ”harrastettua”. Tennistäkin on kivempi pelata kun hallitsee sekä kämmen- että rystylyönnin. Kyse on samasta ilmiöstä kuin siinä, miksi kulinaristit haluavat syödä sisäelimiä ja pahan hajuisia juustoja, siinä kun maallikko tyytyy pihviin ja ranskiksiin.

Ovatko kaikki vaikean taiteen parissa äheltäjät sitten kultivoituneita neroja? Eivät toki. Mutta voi olla helpompaa lukea tiiliskiveä, jos vierasperäiset sanat ja intertekstuaaliset viittaukset (kun tekstissä viitataan toiseen tekstiin, puhutaan vaikkapa vain jostain fiktiivisestä henkilöstä toisessa kirjassa ja oletetaan että lukija tunnistaa henkilön) avautuvat saman tien.

5. Miksi näyttelijät/performanssitaiteilijat ja nykytanssijat ovat aina alasti ja huutavat?

Suhtautuminen alastomuuteen on hämmentävän kaksijakoista. Toisaalta koetaan, että se on jo passéja ettei nykykatsojaa voi enää millään ihmisvartalon osilla hätkähdyttää. Toisaalta alastomuutta pidetään yhä shokeeraavana ja taiteilijoiden provokaationa. Alastomuuden käyttö ja siihen reagointi kertoo siitä, että alaston ihmisvartalo on yhä hyvin ilmaisuvoimainen. Riisumalla ihminen alasti voidaan viestiä vaikkapa suojattomuudesta, seksuaalisuudesta tai ekshibitionismista. Sitä miksi he huutavat, voi hyvin väliajalla pohtia oman seurueen ääressä. Ehkä kyse on raakojen ihmisäänteen tuomisesta esille maailmassa, jossa jokaisen korvissa soi oma mp3-soundtrack?

6. Pitääkö laittaa parempaa päälle?

Taidemuseoihin, gallerioihin ja teattereihin voi hyvin mennä farkut jalassa. Vaikka erityisten juhlavaatteiden laittaminen onkin tapahtumaa kunnioittavaa, se kertoo myös siitä, ettei käy esimerkiksi teattereissa kovin usein. Nykyajan vapaammalla pukukoodilla yritetään myös madaltaa kynnystä käydä museoissa tai esityksiä katsomassa, noin vain ex tempore.

7. Miten taidetta katsotaan?

Peruskohteliaisuussääntöjä noudattamalla selviää teatterissa. Eli ei juttelua, rapistelua, kännykällä säätämistä tai päihtyneenä äheltämistä (uskokaa tai älkää, sitäkin näkee). Oopperassa tai konsertissa saa laittaa silmät kiinni. Taidemuseoissa kulkemiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa. On teoksia, joista ei kerta kaikkiaan saa otetta kahden metrin päästä ja on teoksia, joita pitää katsella kymmenen metrin päästä. Ei siis kannata lukita katseluetäisyyttään. Ihmisen oma näöntarkkuus ja teoksen koko määrittelevät katsomisetäisyyttä. Teos pitää pystyä näkemään kokonaisuudessaan yksityiskohtien sekoittumatta.

Monissa näyttelyissä on niin paljon teoksia, että niiden huolellinen tutkiminen veisi vuosia. Kannattaakin valita jäädä jonkun teoksen ääreen pidemmäksi ajaksi – siitä huolimatta että ei ehdi ”nähdä” kaikkia. Kuva tietysti syöpyy mieleen sekunneissa, mutta taidemaailmassa kyllä kiistellään siitä, voiko teoksen nähdä pysähtymättä aidosti sen äärelle.

8. Mihin kiinnittää huomiota?

Maallikko muistelee näkemänsä teatteriesityksen juonta tai näkemänsä maalauksen aihetta. Teoksissa on kuitenkin tukuittain muitakin ominaisuuksia. Juoni voi olla täysin yhdentekevä ja esitys silti mestarillinen: ehkäpä näyttelijäntyö oli oivaltavasti tyyliteltyä? Ehkäpä repliikit olivat hauskoja tai outoja asiayhteyksissään? Ehkäpä esityksen äänimaailma oli erityinen? Maalauksen värienkäyttö tai asettelu, siinä oleva liikkeen tai pysähtyneisyyden tuntu, kaksiulotteisuus tai kolmiulotteisuus tai hämmentävät yhdistelmät saattoivat kiinnittää huomion.

9. Viihde, suosio ja taide.

Viihde ja taide asetetaan aina välistä vastakkain. Viihde on kansanomaista ja yksinkertaista sekä tunteisiin helposti vetoavaa. Taide on yläluokkaista, monimutkaista ja syvällistä sekä sivistystä ja älyä vaativaa. Tietyn kulttuurimuodon ylenkatsominen viihteenä on kuitenkin aivan yhtä kulunutta kuin amerikkalaisten haukkuminen tyhmiksi punaniskoiksi. Tällä hetkellä voikin osoittaa avarakatseisuuttaan viittaamalla televisio-ohjelmien taidemahdollisuuksiin. Televisio on osaltaan luomassa kansan ja sukupolvien yhteistä muistia aivan eri tavalla kuin muut vaikuttavat(kin) taideteokset.

10. Nauti taiteesta aidosti

Suomalainen taidemaalari Gunnar Berndtson (1854-1895) irvaili taiteentuntijoille teoksella nimeltä Taiteentuntijat, joka nykyisellään sijaitsee Louvressa. Neljä herraskaista miestä arvioi tärkeilevän näköisinä pientä maalausta, yksi heistä pylly pystyssä teoksen edessä. Heidän voi lähes kuulla puhuvan teoksesta vierasperäisillä termeillä kompositio, allegoria, tai herjaavasti plagioiva.

Katso teosta ja puhu siitä siten kuin tuntuu sinulle ominaiselta. Vain siten suhteesi taiteeseen voi olla tai kehittyä luonnolliseksi ja läheiseksi. Musiikintuntijat huomauttavat että jopa yleviksi koetuissa klassisissa sävellyksissä on sävellykseen sisältyviä vitsejä, mutta konserttiyleisö ei uskalla tai osaa naurahtaa, kun sovinnainen tapa on kuunnella musiikkia hiljaa ja arvokkaan näköisenä.

Tiia