Itsetuntemus

Onko sukulaisia pakko auttaa aina? Asiantuntija kertoo, milloin auttamisesta voi kieltäytyä

Perheeseen voi aina luottaa. Sisaruussuhteet kestävät läpi elämän. Sukulaisuus velvoittaa auttamaan. Tai niin moni luulee.
26.2.2020 Teksti: Virve Järvinen Kuvat: iStock

Sukulaisia pitää auttaa – vai pitääkö? Veli pyytää jatkuvasti talkoisiin. Sisko lainaa autoa. Kun veljentytär tarvitsee opiskelukämppää, se löytyy sopuhintaan, kun muistetaan, että tädillä on sijoitusasunto. Iäkäs äiti soittaa tämän tästä ja kysyy rivien välistä apua.

Vielä aikuisenakin lähimpiin on helppo turvautua, sillä niin on tehty kautta aikain – silloin, kun yhteiskunnan apuun ei vielä voinut luottaa. Vaikka maailma muuttuu ja turvaverkot laajenevat, opitut tavat ja auttamisen kulttuuri ovat sitkeässä.

– ”Perheeseen voi aina luottaa” ja ”sisarussuhteet kestävät läpi elämän” ovat lauseita, jotka lapsuudenperheessä toistuessaan voivat aiheuttaa lapsille elinikäisen taakan, psykoterapeutti Katriina Järvinen sanoo.

Monesti yhden lapsen taakka kasvaa muita suuremmaksi, kun muut ovat tottuneet kääntymään tämän puoleen – kiitos vanhempien ja kasvatuksen.

– Vanhemmat voivat tiedostamattaan kasvattaa lapsensa eri rooleihin. Heidän toistuvista lausahduksistaan tulee herkästi itseään toteuttavia ennusteita. Yhdestä lapsesta voi muovautua vastuukantaja, toisesta vapaamatkustaja.

Lapsesta kasvaa herkästi auttaja, jos hän saa pienestä pitäen kuulla, että häneen voi aina luottaa. Todennäköisyys tulla autettavaksi kasvaa puolestaan silloin, kun lapsi joutuu kuuntelemaan vanhempiensa murehtimista: kuka pitää huolta tuollaisesta huithapelista aikuisena?

Onko sukulaisia pakko auttaa?

Kun vapaat viikonloput kuluvat veljen talkoissa, sisko palauttaa auton aina tankki tyhjänä ja sijoitusasunnosta syntyy pelkkää tappioita, perheen luottotyypin mitta alkaa olla täynnä. Onko sukulaisia pakko auttaa?

– Auttamisessa ei ole järkeä, jos auttaja putoaa itse kuopan pohjalle. Vaara on tavallista suurempi sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla, jotka auttavat työkseen muita.

Periaatteessa asioista pitäisi voida sopia aikuisten kesken ja kertoa, milloin ja miksi tilanne ei tunnu reilulta. Aina se ei onnistu. On helpompi vaie­ta kuin kestää toisen ihmisen reak­tiota. Mitä jos se suuttuu tai laittaa välit poikki?

– Todellisuudessa auttaja pelkää omia tunteitaan, kuten keskustelun herättämää syyllisyyttä. Niiden uhallakin kannattaa nostaa kissa pöydälle, sillä muuten tekee itselleen hallaa. Oikeat sanat saattavat löytyä helpommin kirjoittamalla.

Auttaa voi muutenkin kuin kasvotusten

Sisaruksille voi sanoa ei, mutta voiko niin sanoa iäkkäälle vanhemmalle? Varsinkin kun ikäihminen harvoin pyytää apua suoraan. Avuntarve näkyy ja kuuluu rivien välistä. Katriina Järvinen tarjoaa miettijälle ohjeeksi monesta uskonnosta tutun periaatteen: kohtele toista siten, miten ha­luaisit itseäsi kohdeltavan.

– Jotta kukaan ei väsy, vastuuta kannattaa jakaa ja muistaa, että auttaa voi muutenkin kuin kasvotusten.

Aikuinen lapsi voi huolehtia, että vanhemmalla on joku, joka on ajan tasalla hänen tilanteestaan: toinen sisarus, kotiapu tai edunvalvoja. Tämä huolehtii, että ruokahuolto pelaa ja lääkitys ja raha-asiat ovat kunnossa.

– Diilin pitää olla reilu. Jos iäkkään vanhemman hoitaminen kuormittaa yhtä sisaruksista muita enemmän, sen pitää näkyä auttajan tilillä tai myöhemmin perinnönjaossa.

Auttamisen pitää olla vapaaehtoista

Auttamisen pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Velvollisuutta ei ole, sillä lapsi syntyy usein maailmaan vanhempiensa itsekkäästä toiveesta. Jos vanhempi on onnistunut tyrimään suhteensa aikuiseen lapseensa, hän ei voi olettaa saavansa tältä apua.

– Julkinen keskustelu herkuttelee jutuilla, joissa paha keski-ikäinen uratykki hylkää vanhempansa. Keskustelussa unohtuu se, että iäkäs ihminen on saattanut itse katkaista välit lapsiinsa.

Vanhemmuus on elinikäistä ja vastavuoroista, ja suhteen voi sössiä missä vaiheessa tahansa.

– Jokaisen vanhemman vastuulla on olla mahdollisimman viisaasti vanhempi lapselleen eri elämänvaiheissa.

Ihmiset ymmärtävät viisaan vanhemmuuden eri tavoin. Yhden mielestä se voi tarkoittaa sitä, ettei vanhempi ole kohdellut lastaan henkisesti tai fyysisesti kaltoin. Toiselle se voi olla sitä, että vanhempi huomaa jokaisen lapsen erityisyyden ja tukee tätä omanlaisenaan.

Velvollisuus huolehtia

Vaikka vanhemman auttaminen olisi vastentahtoista ja herättäisi ikäviä muistoja ja tunteita, ketään ei jätetä heitteille. Omaa vanhempaa voi auttaa samalla tavalla kuin ketä tahansa vanhaa ihmistä.

Vanhempaan ei tarvitse koettaa kiintyä, eikä etäistä suhdetta tarvitse selitellä, jos kokee jo tehneensä kaiken voitavansa.

– Puhuminen voi lisätä väärinkäsityksiä, kun vanhojen louk­kausten päälle kertyy uusia. On parempi tunnistaa ja tunnustaa itselle vanhempaan kohdistuvat ikävät tunteet.

Jännitteisessä suhteessa hoiva voi olla jopa vaarallista ja johtaa lievään pahoinpitelyyn.

– On lähimmäisenrakkautta pysytellä kaukana niistä ihmisistä, joita ei pysty kohtelemaan kunnioittavasti.

Jos oman vanhemman tai sisaruksen auttaminen on tunnesyistä hankalaa ja syyllisyys kalvaa, voi tehdä itsensä kanssa sopimuksen, joka keventää mieltä.

– Jokaisella ihmisellä on velvollisuus huolehtia toisista. Avun tarpeessa olevia ihmisiä riittää muuallakin kuin lähipiirissä. Yhteyden heihin saa esimerkiksi järjestöjen, etsivän sosiaalityön ja seurakunnan diakoniatyön kautta, Järvinen muistuttaa.

Onko muu maa mansikka?

Suomalaisilla on monesti myyttinen, ihaileva käsitys yhteisökulttuureista, joissa istutaan tuntikausia yhteisen pöydän äärellä, halaillaan ja suukotellaan avoimesti ja pidetään laajasta perheestä huolta. Tämä voi aiheuttaa suomalaiselle syyllisyyttä ja tunteen itsekkyydestä.

Näissä kulttuureissa välttämättömyydestä on tehty hyve. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa ei monin paikoin tunneta sosiaaliturvaa, jolloin vanhempien oman edun mukaista on korostaa lapsille sukupolvien vastuuta toisistaan: kun me autamme teitä nyt, te autatte meitä vuorostanne aikuisina. Yksi syy monen maa kehittymättömyyteen onkin traditiossa, joka velvoittaa aikuiset lapset huolehtimaan vanhemmistaan taloudellisesti.

Elämä yhteisökulttuurissa on kaukana perheidyllistä. Myös niissä riidellään ja tapellaan, jopa kohtalokkain seurauksin.

Asiantuntijana Katariina Järvinen

Lue myös

Suosittelemme