Kunnon blogi: Väliaikatietoa kuntotestistä

Kahden kuukauden harjoittelun jälkeen oli aika selvittää, mitä kunnon blogilaisten kunnossa on tähän mennessä tapahtunut.

Valmentajamme Tommin suorittama testaus noudatteli täydellisesti samaa kaavaa kuin kaksi kuukautta sitten. Ensin oli vuorossa leposykkeen mittaus, sitten kävely – tai cooperintesti ja lopuksi lihaskunto-osuus. Vatsa-, jalka-, selkä- ja käsilihakset käytiin kaikki jälleen läpi puolen minuutin testien avulla. Vatsat tehtiin istumaan nousten, jalkalihasten kunto mitattiin kyykkyyn-ylös -testillä, selkälihakset mitattiin yläselän ojennuksilla päinmakuulla ja käsilihakset perinteisillä punnerruksilla.

Jokainen meistä lähti testaukseen erilaisin odotuksin ja tunnelmin. Emme ehkä kukaan uskaltaneet odottaa suuria muutoksia, mutta sisimmässämme varmasti kaikki toivoimme, että edes jotain olisi kahdessa kuukaudessa tapahtunut ja työmme ei olisi mennyt hukkaan.

Mikä fiilis kuntotestistä nro. 2 ?

 

”Myönnän lähteneeni toiseen kuntotestaukseen ”pessimisti ei pety ” –meiningillä. Takana oli melkoisen huono viikonloppu, niin henkisesti kuin fyysisestikin ja ruokailu ei ollut viikonloppuna järkevimmästä päästä. Ajattelin, että teen testissä parhaani, vaikka parannusta en uskonut tulevan kuin cooperissa.

Toisin kuitenkin kävi. Kaikki lihaskunto-osuudet paranivat ja cooperikin lähes 200 metrillä. Olin tyytyväinen. Siitä, että rasvaprosenttini ja painoni oli lähestulkoon samoissa lukemissa kuin kaksi kuukautta sitten, en todellakaan voinut olla tyytyväinen. Olin aika maissa ja muut parannukset eivät oikein jaksaneet lämmittäneet mieltä.

Olen kuitenkin lisännyt liikuntaa ja mielestäni kiinnittänyt erityistä huomiota myös syömisiini. Olinkin aika ihmeissäni kun painoni ja rasvalukemat ovat ilmeisesti päättäneet jämähtää kyseisiin lukemiin.

Ehkä kehoni on nyt täydellisessä +-0 –tilanteessa. Mistä sitä tietää. Ilmaisin kuitenkin pettymykseni lukuihin myös Tommille ja hän uskoi kehoni tarvitsevan nyt todellista ravistelua ja ärsykettä. Luvassa onkin siis kuulemma oksennustreeniä. Tätä olen odottanut!”

”En odottanut välitestaukselta oikeastaan mitään. Vaaka ei ole näyttänyt laskevia lukemia kotona, joten arvelin, että tuskin Tomminkaan puntari olisi yhtään sen suopeampi. Pienen pientä laskua oli tapahtunut painossa ja rasvaprosentti oli laskenut yhdellä prosenttiyksiköllä. Ei siis mitään tuuletuksen väärttiä. Täytyy myöntää, että minua harmitti. Ja lujaa.

Vuoden vaihteesta lähtien olen liikkunut 4-6 kertaa viikossa. Hiilihydraattimässäilyni on ollut huomattavasti viime vuotista maltillisempaa. Välillä olen sortunut ottamaan pastaa tai riisiä lounasravintolassa sillä kustannussyistä proteiinia on näissä paikoissa haasteellista paikantaa. Pelkällä salaatilla ei tämä tyttö kovin kauaa käy. Ei ainakaan hymy huulilla.

Lihaskuntotestissä olin edistynyt parhaiten ja kävelytestissäkin oli tapahtunut kivasti edistystä. Minusta tuntuu, että nyt olemme siinä vaiheessa, että näistä tepsuttimista ei lähde enää vauhdikkaampaa viuhtomista, joten ensi kerralla valitsen kävelytestin asemesta cooperin. Cooper-testistä tulee mieleen kouluaikaisen oksennus suussa vedetyt kierrokset. Oli pakko saada kiitettävä tai vähintään hyvä, jotta liikkanumero ei laske. Suorituksen päätyttyä oksennus ei tosiaankaan ollut kaukana.

Nyt seuraa syön sanani -osuus. Luulin, että kassakaappimainen notkeuteni seuraa minua koko elämäni, venyttelin sitten tahi en. Venyvyystestissä paransin elastisuuttani yhdeksällä sentillä. Tämä tuli itsellekin vähän yllätyksenä sillä en ole venytellyt säännöllisesti vaikka minua on siihen Tommin toimesta kannustettukin. Niskurioppilas syö näin sanansa ja vaikka sirkusmaiseen notkeuteen onkin vielä matkaa, niin jotain on näköjään testävissä venymisen sarallakin. Noin, nyt on sanat syöty. Avaimet järvessä.

Välitestauksen jälkeen olin kuin maani myynnyt ja pilkkahintaan sittenkin. Puntaroin saavutuksiani ja saavuttamattomia asioita. Lopputulema jäi voiton puolelle. Elämäntaparemontin ansiosta nukun paremmin, stressaan vähemmän, olen energisempi ja ennen kaikkea olen jälleen löytänyt liikunnan ilon ja positiivisen kierteen. Taidan sittenkin olla voittaja-ainesta!”

”Jännitin kuntotestauksia ihan kamalasti, koska olin ihan varma, että saavutukset olisivat vähissä. Aloitin kuntoprojektin vielä pari viikkoa muita myöhemmin, joten kirittävää riitti. Kävelytestiä en tällä kertaa valitettavasti saanut tehdä toista jalkaa vaivaavan rasitusmurtuman vuoksi ja sain siis huokaillen seurata toisten vauhdikasta menoa.

Tunnelmani tuntuivat laskevan testi testiltä ja kun istuin pöytään kuulemaan Tommin tuomiota olin jo onnistunut vakuuttamaan itselleni, että paino on noussut ja lihakset surkastuneet ja elämä pilalla. Masennukseni oli kuitenkin ihan turhaa, sillä jokaisella osa-alueella oli todellisuudessa tapahtunut kehitystä. Rasvaprosentti oli laskenut 3,2 % ja samalla lihasta oli tullut tilalle 1,9 %. Myös sisäelinrasvan osuutta olin saanut hieman alas, vaikkei se kai alunperinkään hälyttävän korkea ollut.

Lihaskuntotesteissä onnistuin kaikissa tekemään jokusen suorituksen aiempaa enemmän, mutta punnerruksiin olin aika pettynyt. Suorituskerrat toki lisääntyivät, mutta eivät olisi virallisessa testauksessa kelvanneet alkuunkaan. En yksinkertaisesti saa hilattua kehoani takaisin ylös, jos annan sen laskeutua vaaditulle tasolle maan lähelle. Venyvyystestin tulos oli vaatimaton yksi lisäsentti, mutta kehitystä kuitenkin. Täytyy myöntää, että venyttelyä olisin voinut harrastaa ahkeramminkin.

Koska en ole aiemmin juuri kuntoiluun ja painonhallintaan panostanut, en oikein osannut arvostaa tuloksiani, mutta Tommin ja muiden tyttöjen ankaran vakuuttelun myötä aloin pikku hiljaa uskoa, että hyvin on kuntoprojekti lähtenyt käyntiin. Tästä on hyvä jatkaa ja seuraavana aamuna tuntui taas huimasti hauskemmalta polkea ylimääräisiä kiloja pois kuntopyörällä.”

 

”Minä en alunperin ollut lainkaan mukana kuntotestissä, joten kuntoni kehitystä ei ollut mahdollista todentaa samoin menetelmin kuin muilla. Nyt kuitenkin tein kävelytestin Anskun ja Kristiinan mukana. Muita kuntotestiin liittyviä osia en vielä suorittanut. Ehkä niidenkin aika vielä tulee.

Tiesin tietenkin, että kuntoni on noussut, sillä nollasta on helppo petrata. En mitenkään väheksy tapahtunutta kehitystä, vaan olen hurjan iloinen ja suorastaan onnellinen, kun olen ollut selvästi aiempaa paremmassa iskussa. Jaksoin mainiosti kävellä vaaditut 10 kierrosta 200 metrin radalla, vaikka vauhtini oli tietysti kahta muuta selvästi hitaampaa.

Onnellisin oli, kun sain Tommilta myöhemmin palautteen: ’Sä vedit tosi hienosti sen kävelytestin, en olisi 2kk sitten uskonut!! Näkee että aerobinen kunto on kehittynyt aivan älyttömästi, vauhti on kasvanut varmasti puolella! Hyvä Kirsi!!!!!!’

Kun vielä painonikin on pudonnut reilusti (13 %), en voi kuin olla riemuissani. Tästä on äärettömän hyvä jatkaa ja intoakin riittää!”