Ihmiset ja suhteet

Ellit vastaa: Tyydyttääkö seksielämä?

Teksti: Anna.fi

Ellit vastaaYhdellä on seksiä liian vähän, toisella kumppani kärttää enemmän. Ovatko ellit tyytyväisiä seksielämäänsä? Pääosin kyllä, näyttäisi vastaus kuuluvan. Ellien suureen seksikyselyyn vastanneista yli puolet oli sitä mieltä, että tämänhetkinen seksielämä on tyydyttävää.

Vajaa puolet kyselyyn vastanneista oli kuitenkin sitä mieltä, että jokin mättää.

Suurin syy tyytymättömyyteen oli varsin ymmärrettävästi seksikumppanin puute. Toiseksi useimmin vastaajat kertoivat roihuavan lemmenliekin hiipuneen hiillokseksi tai sammuneen kokonaan. Sitä myöten seksistä on tullut rutiininomaista puurtamista.

Oletko tyytyväinen?

 

 

 

Miksei tyytyväinen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Asioita, jotka tekevät seksielämästä tyydyttävää, ellit kuvailivat muun muassa näin:

– Pitkä, turvallinen parisuhde

– Molemmat osaavat ilmaista halunsa, mieltymyksensä ja tunteensa.

– Kumppani on vaihtelunhaluinen ja yhtä innostunut kuin minäkin.

– Kumppani jota rakastan. Mieheni on ymmärtäväinen, kokeilunhaluinen ja kaikkea mitä toivoa saattaa seksin saralla. Lisäksi lähempänä kolmeakymppiä olen vasta itsekkin ”auennut” itselleni seksuaalisesti ja muutenkin. Nuoruuden estot ja häpeät ovat vaihtuneet itsevarmuuteen ja avoimeen nautintoon.

– Uskallan kertoa mitä haluan, osaan keskustella rakentavasti ongelmista, en syyttele, mutta haluan miehen tietävän, mistä asioista minä pidän ja mitkä asiat seksissä ovat minulle tärkeitä. Kunnioitamme toisiamme. Kunnoitan sitä, että seksihalujen määrä ei aina kohtaa, mutta pitkällä aikavälillä kumpikin nauttii seksistä. Pidän myös tärkeänä sitä, että seksi on monipuolista paikan, ajan, keston ja laadun suhteen (välillä pikaista, välillä rajua, välillä hellempää).

– Syvä rakkaus kumppania kohtaan sekä samanlaiset mieltymykset seksin suhteen.

– Mieheni on hyvä rakastaja.

– Tutusta ja turvallisesta kumppanista, jolle voi sanoa myös ei, jonka seurassa tunnen itseni hyväksytyksi ja joka pitää minusta. Myös se ettei lapset enää asu kotona on muuttanut seksielämää parempaan suuntaan 🙂

– Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä useita vuosia ja pisdän häntä turvallisena ja luotettavana. Lisäksi hän ottaa myös minun tarpeeni huomioon. Hän pitää sitä itsestään selvyytenä joten hän on sen suhteen oma aloitteinen. Olen myös hyväksynyt sen, että osapuolilla on eroja halujen suhteen eivätkä ne aina mene yksiin. Ei se ole mikään ison kriisin paikka.

– Hyvä dildo!

– Hyvä rakastaja, joka sopii minulle täydellisesti. Kokemusta on aiemmin huonostakin.

– Avioliittomme perustuu rakkauteen ja täydelliseen luottamukseen. Olemme kumpikin olleet tahoillamme aiemmin naimisissa ja ex-puolisomme pettivät meitä kumpaakin. Olemme suhteen alusta asti vaalineet rakkauselämää ja tietoisesti tehneet sen eteen työtä. Rakkautta antamalla ei mitään menetä, eli vaikka ei itseä ehkä kiinnostaisi, mutta toinen haluaa annamme silti. Rakastelu on aina nautinnollista, vaikka ei aluksi olisikaan ollut ”sillä tuulella”. Olemme hyvin avoimia toisillemme.

– Sovimme hyvin yhteen sängyssäkin.

– Ensimmäistä kertaa koen myös henkistä yhteyttä kumppaaniini. Oikeasti rakastan avomiestäni ja hän minua. Tunnemme toisemme hyvin, mutta uskallamme myös kokeilla uusia juttuja. Seksi on turvallista, siitä voi myös kieltäytyä loukkaamatta tai menettämättä toista. Seksi on rakkaudenosoituksia ja hellyyttä ja välillä on vapaasti olla tuhmempikin tutussa seurassa.

– Kummatkin tykätään puuhastella, aina kun vain jaksetaan… Mies on aivan huippu sängyssä – tietää tarkalleen miten saa minut nauttimaan 😉

– Halujen määrä menee yksiin kumppanin kanssa ja pidämme samoista asioista. (

– Vähäinen seksielämäni on pääosin tyydyttävää. Seuran etsintä ei hallitse elämää samoin kuin nuorempana, eli seksielämä on tasapainossa muun elämän kanssa. Vakituisen puolison kanssa ei tarvitse pelätä tauteja eikä vahinkoraskautta satunnaiselle kumppanille. Seksi on aina mukavaa ja turvallista, vaikkakaan ei välttämättä kovin yllätyksellistä tai pitkäkestoista.

– Sanotaan, etten ole 100% tyytyväinen, mutta päällisin puolin kyllä. Kumppanini kanssa on turvallista kokeilla kaikenlaista uutta. Hänen kanssaan on myös todella helppo puhua seksiin liittyvistä asioista: toiveista, ongelmista jne. Hän myös haluaa, että minäkin nautin, eikä vain käytä minua omien halujensa tyydyttämiseen.

– Tuttu ja turvallinen, ja kuitenkin uuttakin kokeileva aviomies, jonka kanssa seksiä voi harjoittaa niin ”lihavina” kuin ”laihoinakin” aikoina.

– upea, kiihkeä, taitava, kestävä, estoton, huomaavainen, hurja, luotettava ja seksuaalinen kumppani

– Suhteessani on rakkautta eli nykyään rakastelen, en vain harrasta seksiä niin kuin ennen. Aito välittäminen.

– Suuseksin määrä, ihana mies jota rakastan

– hyvästä biseksuaalista, kokeilunhaluisesta ja ei mustasukkaisesta partnerista

– Rakkaudesta ja siitä, että haluaa toiselle vain hyvää. Seksin täytyy olla spontaania.

Minkälaisia ajatuksia nämä tulokset sinussa herättävät? Avaa sanainen arkkusi kommentointiosiossa!

 

X