Terveys

Alholiongelman selättänyt Ira Koivu: ”Yksin juominen oli oma salaisuuteni”

Monen vuoden ajan Ira Koivulla, 41, oli salaisuus, jota hän häpesi enemmän kuin mitään muuta. Pienen tytön yksinhuoltaja päätti joka aamu, että tänä iltana hän ei avaisi viinipulloa. Illalla hän pyörsi päätöksensä. Hänenlaisiaan naisia on paljon.
12.11.2016 Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Ari Heinonen/Otavamedia

Juhlat olivat ohi. Ystäväpiirissä oli vietetty vuoden aikana nelikymppisiä jo monta kertaa, ja nyt juhlia ei enää ollut. Oli vain maailmanlopun darra, ahdistus ja toivoton olo. Ira Koivusta tuntui, ettei hän halunnut herätä tähän marraskuiseen sunnuntaihin.

Kun ystävätär kyseli vointia, Ira vastasi:

– Haluan kuolla. En enää ikinä juo.

Aivan. Ira ei enää ikinä joisi.

– Minun ei enää koskaan tarvitse kokea tätä, hän tajusi ja huomasi olonsa helpottuvan hieman. Siitä sunnuntaista on kohta vuosi.

Lääkäri piti runsasta juomista normaalina

Lapsuudessaan Ira oli nähnyt äidin puolen suvussa aikuisten iloista juhlimista, joka vaikutti sivistyneeltä ja kivalta. Isän puolella oli sukulaisia, jotka olivat tottuneet näyttämään tunteensa vain humalassa ja niitä, joille juominen oli ongelma.

– Muistan päättäneeni joskus teininä, että en koskaan juo niin paljon, että joudun lopettamaan juomisen kokonaan.

”Tuo on normaalia, sinä olet opiskelija, minäkin biletin tuossa iässä.” Lääkärin lohtu oli laiha, kun Ira valitti vastaanotolla, että alkoholia taitaa kulua liikaa. Viestinnän ja kehitysmaatutkimuksen opiskelija hoiti opintonsa, mutta juhli vastapainoksi paljon.

– Meno oli ajoittain sen verran kosteaa, että aloin jo miettiä, että onkohan tämä terveellistä.

Iran mielestä juhliminen haittasi elämää. Häneltä hävisi useampikin kännykkä, lompakko ja aika monta muistoa. Juominen oli erittäin humalahakuista, ja siitä seurasi morkkiksia.

Vähitellen juhliminen alkoi kyllästyttää, varsinkin kun tilalle tuli yhä enemmän kiinnostavia harrastuksia ja työpaikkoja.

Kolmenkympin kynnyksellä Ira oli jo rajoittanut alkoholinkäyttönsä satunnaisiin juhliin. Avomieskään ei juonut juuri lainkaan.

Ira tuli raskaaksi. Alkoholi ei maistunut vielä siinäkään vaiheessa, kun Ira lopetti imettämisen.

Liitto ei ollut alkuhuuman jälkeen onnellinen, ja kun Ronja-tytär oli vähän yli yksivuotias, pariskunta päätyi lähtemään eri suuntiin.

Alkoholista tuli tasavertaisen aikuisen korvike

Oli monta syytä, miksi alkoholi luikerteli takaisin yksinhuoltajan elämään.

Yksi syy oli synnytyksessä virheellisesti laitetun epiduraalin aiheuttama krooninen selkäkipu, joka kesti vuosia. Ira ei voinut istua eikä seistäkään pitkään ilman, että tuskat olivat valtavat. Arkiset askareet, kuten ruoanlaitto tai imurointi, tuottivat sietämätöntä kipua.

Lääkärit määräsivät voimakkaita kipulääkkeitä, joita Ira ei uskaltanut syödä, koska niistä tuli huumaantunut olo. Hänhän eli kahdestaan pienen lapsensa kanssa. Eräs lääkäri ehdotti Iralle iltakipulääkkeen tilalle vanhaa puudutuskonstia: kokeilepa paria lasia viiniä.

Samaan aikaan Ira oli lopettanut hoitovapaan ja palannut töihin. Hän havaitsi työpaikassaan kiusaamista. Kun hän puolusti kiusattua kollegaa, hän joutui itse kiusatuksi. Ira jaksoi tehdä työnsä hyvin, mutta iltaisin hän itki työpaikan huonoa tunnelmaa kotona.

– Töissä minulta oli viety vapaus ja työn ilo, ja kotonakin tunsin olevani kuin vankina lapsen kanssa. Kaipasin elämääni tasaveroista aikuisseuraa.

Eräänä iltana Ira sitten laittoi lapsen nukahdettua itselleen vuohenjuustosalaatin ja kruunasi aikuishetkensä ottamalla lasin viiniä. Aterian jälkeen hän poltti pari tupakkaa parvekkeella ja tunsi itsensä huolista vapaaksi.

Yksin juominen oli oma synkkä salaisuus

On vaikea sanoa kummasta Ira oli lopulta enemmän riippuvainen. Hän antoi itselleen luvan polttaa, kun hän otti viiniä, ja kun teki mieli tupakkaa, piti ottaa viiniä. Ira joi mielestään kohtuullisesti mutta huomaamattaan yhä useammin – ja yhä enemmän.

Alussa se oli rentouttavaa ja vapauttavaa, mutta vähitellen toleranssi kasvoi, ja rentouttava olo vaati isomman annoksen.

Kolmen vuoden kuluttua lasillinen silloin tällöin oli muuttunut pullolliseksi joka ilta. Ja niinä päivinä, kun lapsi oli isällään, Ira sai juoda vapaammin ja viiniä kului reippaasti.

Ira ymmärsi tulleensa riippuvaiseksi viinistä, mutta hän ei ollut varma, oliko se tapariippuvuutta vai jo alkoholismia.

– Syyllisyys ja häpeä ovat kauheita tunteita. Aina aamuisin päätin, että tänään en ota. Illalla kuitenkin sorruin ja tunsin itseni huonoksi ihmiseksi. Itsetuntoni mureni murenemistaan. Olin jatkuvasti alakuloinen ja tunsin toivottomuutta. Ulkoisesti näytin ehkä iloiselta ja energiseltä, eikä töissä varmaan huomattu mitään, mutta sisäisesti tunsin itseni tyhjäksi.

Lapsi oli silloin alle kouluikäinen. Hän ei tiennyt Iran juomisesta, koska Ira joi lapsen nukkuessa.

– En kertonut asiasta kenellekään. Yksin juominen oli minun oma salaisuuteni. Sekin oli huolestuttavaa, sillä yleensä olen aika avoin eikä minulla ole salaisuuksia.

Ira alkoi etsiä tietoa alkoholista ja riippuvaisuuksista.

– Löysin tutkimuksen, jossa sanottiin, että jos on alle nelikymppinen, eikä ole ollut alkoholivieroituksessa, voi onnistua muuttamaan tapansa kohtuukäyttämiseksi neljän kuukauden raittiuden jälkeen. Siinä ajassa tapariippuvuuteen liittyvät, aivoihin muodostuneet ’alkoholipolut’ häviävät, eivätkä enää aktivoi vanhaa tapariippuvuutta. Päätin kokeilla sitä.

”En ajattele juomista lähes koskaan”

Tipattomat kuukaudet viisi vuotta sitten toivat ilon takaisin elämään. Ira kirjoitti aiheesta salanimellä blogia ja sai runsaasti palautetta. Hän huomasi, ettei ollut ainoa nainen, joka tissutteli yksikseen. Järkyttävää oli, että moni nainen salasi juomisensa aviopuolisoltaan ja lapsiltaan. Moni yritti salata jopa juomisen lopettamisen. Jos ei uskalla kertoa, että juominen on ongelma, ei voi hehkuttaa vapautumistakaan.

Kun neljän kuukauden rajapyykki lähestyi, Ira alkoi kaivata viinin antamaa hyvää oloa. Hän korkkasi pullon pari päivää etuajassa, vaikka oli huomannut, että hän oli paljon onnellisempi ja energisempi raittiina.

Hän päätti ryhtyä fiksuksi kohtuukäyttäjäksi. Hän ei joisi enää koskaan yksin eikä arki-iltaisin. Paitsi poikkeustapauksissa.

Ira oli usein yksin, joten jonkin aikaa alkoholi pysyikin luontevasti sivuosassa. Tilanne muuttui, kun Ira alkoi seurustella. Oli romanttista istua iltaisin lasin ääressä uuden miehen kanssa. Viini kuului automaattisesti varsinkin yhteisiin viikonloppuihin, jolloin lapsi oli poissa. Ja kun rakkauteen alkoi tulla ryppyjä, Iralla oli hyvä syy lievittää tuskaa tai silitellä sovintoa viinin voimalla.

Reilu vuosi sitten Ira alkoi kypsyä ajatukseen, että hänen olisi viisainta tehdä loppu sekä toimimattomasta parisuhteesta että viinin lipittelystä.

Sitten tuli se kaikkien nelikymppisjuhlien jälkeinen aamu viime vuoden marraskuussa, kun Ira tajusi, ettei hänen enää koskaan tarvitsisi juoda.

Ensimmäiset viikot päätöksen jälkeen olivat raskaita lähinnä siksi, että Ira tunsi itsensä väsyneeksi. Päivä päivältä olo alkoi kuitenkin helpottaa.

– Tunsin monta kertaa haikeutta. Koko ajan tuli tilanteita, joissa jouduin perustelemaan raittiutta itselleni ja muille: ensimmäinen selvänä juhliminen kavereiden kanssa, ensimmäinen joulu ja ensimmäinen kerta, kun istuin äidin kanssa mökillä teemuki edessäni.

Tänään en juo, huomisesta en tiedä. Näin ajattelevat monet raitistuneet, mutta omalla kohdallaan Ira ei usko tähän. Joillakin se voi toimia, mutta hän ei pidä lokeroinnista eikä suostu kutsumaan itseään alkoholistiksi.

– Minulla oli ongelma, mutta ei ole enää. Minun ei tee mieli juoda, en kaipaa viiniä ollenkaan. Miksi minun siis pitäisi ajatella, että olen loppuelämäni alkoholisti?

– Jos ajattelisin, että tänään en juo, joutuisin miettimään alkoholia joka päivä, ja sitä en halua. Kun tein päätöksen, vapautin samalla ajatukseni alkoholista. Nykyisin se ei käy juuri koskaan mielessäni.

Irasta on ollut hämmentävää huomata, kuinka negatiivisesti jotkut raittiuteen suhtautuvat. Hän on useammankin kerran saanut kuulla, että voithan sinä nyt yhden drinkin ottaa.

Ira sanoo olevansa nykyisin iloinen, tasapainoinen ja energinen. Viinistä vapautuminen on tuonut mukanaan myös muita elämänmuutoksia.

Viimeisen vuoden aikana Ira on tutkinut naisten alkoholisoitumista ja haastatellut juomisen lopettaneita. Syntyi kirja, jossa oman raitistumistarinansa kertovat muun muassa näyttelijät Essi Hellén ja Susanna Indrén.

”Nyt jännittää, miten hitaasti parisuhde mahtaakaan edetä fyysiseksi selvin päin”

Raitistumisen jälkeen Iran mielestä hienointa on ollut se, että hän voi jälleen luottaa itseensä ja tehdä isoja päätöksiä.

– Olen ymmärtänyt, että join, koska elin sellaista elämää, joka ei sopinut minulle. Kun jätin alkoholin, elämässäni jäi tilaa rakastamilleni asioille. Uskaltauduin luopumaan turvallisesta työpaikastani Helsingin seudulla. Ryhdyn yrittäjäksi, ja muutamme kymmenvuotiaan tyttäreni kanssa kohta Hämeenlinnaan. Olen myös ostanut hevosen, viestinnän ammattilainen luettelee.

Ira kertoo, että hän on haaveillut omasta hevosesta viisivuotiaasta alkaen, ja nyt hän toteutti sekä oman että ratsastusta harrastavan tyttärensä unelman.

– Olen nyt onnellisessa kavioliitossa, mutta varmaan jossain vaiheessa myös parisuhde tulee ajankohtaiseksi. Tähän asti kaikki rakastumiseni ovat alkaneet vähän huppelissa. Nyt vähän jännittää, miten hitaasti parisuhde mahtaakaan edetä fyysiseksi täysin selvin päin.

Lue lisää:

Tiinan lapsen isä asuu kadulla: Poika osaa kertoa, että isiä ei voi tavata, koska isi juo alkoholia

Riippuvuuksista kärsinyt Jippu: ”Jään alkoholin lisäksi helposti koukkuun ruokaan, ihmissuhteisiin ja liikuntaan”

Alkoholismistaan kirjoittanut Kalle Lähde: Raitistumisen jälkeen oli tulla ero

Äidin alkoholismin vuoksi huostaan otettu Kreetta Onkeli: ”Olen itse kokenut äitinä valtavaa epävarmuutta”