Anne Roth
Kilpirauhassairaus vaikuttaa vireyteen ja jaksamiseen. Nykyään Anne Roth hyväksyy sairauden tuomat rajoitteet.
Terveys

Kilpirauhassairauden kanssa elämään oppinut Anne Roth: ”Käänsin sekundakropan voitokseni”

Ensin tulivat järkyttävä hikoilu ja laihtuminen, sitten poikkeuksellisen raju lihominen. Naiseus oli koetuksella, eikä Anne Roth enää tunnistanut peilistä itseään. Kun kilpirauhassairaus vihdoin saatiin tasapainoon, löytyi myös uusi Anne, joka on sinut itsensä ja sairautensa kanssa.
Teksti: Tiina Suomalainen Kuvat: Heli Hirvelä

Hiki valui jopa paikalla istuessa. Sitä puski kaikkialta ihohuokosista, hiuksista tippui hikipisaroita kahvikuppiin.

Kyse ei ollut siitä, että Anne Rothilla olisi ollut vähän hiki. Hän tuntui kiehuvan sisältä.

Oireet alkoivat kesällä 2001, jolloin Anne Roth oli 25-vuotias. Helteet hellittivät, hikoilu ei.

Yllättäen iskevät hikoilupuuskat hävettivät Annea ja saivat hänet tuntemaan itsensä epänaiselliseksi. Työkaverit naureskelivat kollegansa oudolle taipumukselle. Anne nauroi mukana, vaikka se tuntui pahalta.

Hän näki paljon vaivaa peittääkseen hikoilunsa: Osti itselleen mustia vaatteita, joissa hikitahrat eivät näkyneet. Meikkasi parvekkeella pakkasessa.

– Mutta vaikka kävelin talvella takki auki, hikoilin niin, että hiukset jäätyivät jääpuikoiksi. Aivan kuin suonissani olisi virrannut kiehuvaa laavaa, Anne kertoo.

Oli muitakin outoja oireita. Annen pitkät paksut hiukset alkoivat irrota isoina tuppoina, jotka olivat kuin rotanraatoja suihkun lattialla. Aamuisin hän sai käsittämättömiä raivokohtauksia. Luetun ja kuullun ymmärtäminen ja keskittyminen tuntuivat vaikealta.

Anne alkoi pelätä, että oireiden taustalla on jotain todella vakavaa, kuten aivokasvain. Ainut asia, johon hän oli tyytyväinen, oli laihtuminen. Vaikka hän söi kuin hevonen, kilot karisivat.

Diagnoosi oli selvä: kilpirauhasen liikatoiminta

Kun Anne lopulta löysi lääkärin, joka kuunteli häntä ja lähetti hänet laboratoriokokeisiin, oli diagnoosi selvä. Epätavallinen hikoilu, mielialan heittelyt, sekava olo, laihtuminen, käsien ja jalkojen tärinä, nukkumisvaikeudet ja tukehtumisen tunne johtuivat kaikki kilpirauhasen liikatoiminnasta eli Basedowin taudista.

Annen kilpirauhanen tuotti liikaa tyroksiinihormonia, joka säätelee muun muassa aineenvaihduntaa ja verenkiertoa. Lääkitys aloitettiin, ja jo kahdessa viikossa hänen vointinsa alkoi kohentua. Hikoilukin helpotti, ja Annea jopa palelsi.

– Se oli ihanaa. Friikkisirkuksen jälkeen aloin tuntea itseni taas normaaliksi ihmiseksi ja omaksi itsekseni.

Kahden ja puolen vuoden kuluttua oireet olivat helpottaneet niin paljon, että Anne pystyi lopettamaan lääkityksen.

Sairaus ei kuitenkaan pysynyt poissa. Kun Anne oli synnyttänyt poikansa Josen vuonna 2006, kilpirauhanen alkoi käydä kierroksilla. Ja taas uudestaan parin vuoden kuluttua Annen erottua ja muutettua Josen kanssa Tampereelta synnyinseudulleen Ouluun.

Leikkauksen jälkeen aineenvaihdunta oli jumissa

Leikkaukseen päädyttiin tammikuussa 2013, kun kilpirauhanen ei suostunut enää lääkkeillä toimimaan. Leikkauksessa Annelta poistettiin koko kilpirauhanen. Hän kärsisi kilpirauhasen vajaatoiminnasta lopun elämäänsä ja joutuisi syömään tyroksiinia.

Annelle leikkaus oli tervetullut.

Muutama kuukausi leikkauksen jälkeen Anne havahtui siihen, että housut kiristivät. Hän osti uudet. Parin viikon kuluttua nekin kiristivät. Anne huomasi myös puuskuttavansa pienestäkin rasituksesta. Töissä hän mainitsi asiasta työkaverilleen. Työkaveri katsoi Annea kummissaan.

– Hän sanoi niin kauniisti kuin voi, että ulkoinen olemukseni oli muuttunut niin paljon, että ei ihmekään, että puuskutin. Hän vei minut peilin eteen. Tajusin ensimmäisen kerran, miten järkyttävästi olin muuttunut lyhyessä ajassa. Olin turvonnut joka puolelta: vatsani oli pallomainen, posket pyöreät, jalat liimaantuneet kiinni toisiinsa reisistä alas asti.

Anne punnitsi itsensä työkaverin vaa’alla. Viisari pysähtyi 95 kiloon. Hän oli lihonut kolmessa kuukaudessa 23 kiloa.

Raju lihominen johtui siitä, että kilpirauhasen vajaatoimintaan ei ollut löytynyt oikeaa lääketasapainoa. Annen aineenvaihdunta oli täysin jumissa. Hän yritti laihduttaa kaurapuurodieetillä ja nesteenpoistolääkkeillä, mutta kesällä vaaka heilahti jo yli satasen.

Vajaatoiminnan oireisiin voi kuulua painonnousun lisäksi myös väsymystä, hikoilemattomuutta, alavireisyyttä ja aivosumua. Annella oli tätä kaikkea.

– Kuin olisin juuttunut kiinni tahmaan.

”Koin, että minun oli jatkuvasti seliteltävä muuttuneita muotojani”

Raju painonnousu sai Annen tuntemaan kuin hän olisi jonkun toisen kropassa. Pää ei pysynyt mukana lihomisessa, eikä hän tuntenut enää itseään eikä omia ääriviivojaan.

– Kun olin Josen kanssa uimarannalla ja yritin nousta hiekalta, tajusin, etten pääsekään ylös. Jalkani olivat kuin kaksi taipumatonta uppotukkia. Minun oli kierähdettävä ensin kontilleni ennen kuin pääsin nousemaan ylös. Se oli äärimmäisen nöyryyttävää.

Naiseus oli koetuksella, ja parisuhde jäässä.

– Inhosin peilikuvaani ja itkin päivästä toiseen, että miksi mikään ei muutu. Olin aina ollut tyytyväinen itseeni, mutta kun kroppaan ilmestyi yht’äkkiä 30 lisäkiloa, en todellakaan tuntenut itseäni kuumaksi kissaksi. Silloin tarvitaan kumppania, joka kannustaa, että hei – sinä olet vielä se sama ihminen.

Anne sanoo, että kilpirauhassairaus vaatii parisuhteelta paljon. Kumppanin on tuettava ja ymmärrettävä, ettei toinen ole väsynyt ja saamaton tahallaan. Anne ei pystynyt silloisen kumppaninsa kanssa käsittelemään sairauttaan, ja vaikka se ei ajanut heitä erilleen, ei se myöskään liimannut heitä yhteen.

Anne alkoi sairautensa takia kärsiä myös virtsankarkailusta ja kuorsata. Hänen kumppaninsa äänitti yöllä salaa hänen kuorsaustaan. Se loukkasi Annea syvästi.

Sitkeästi hän yritti karistaa kilojaan. Hän palkkasi personal trainerin, treenasi salilla ja kävi vesijuoksemassa. Vaa’an viisari ei heilahtanutkaan.

– Ulkonäkökeskeinen yhteiskunta on julma. Koin, että minun oli jatkuvasti seliteltävä muuttuneita muotojani. Samaan aikaan tunsin syyllisyyttä siitä, että valitin lihavuuttani, kun joku muu joutuu taistelemaan hengestään, Anne sanoo.

Hän varasi ajan plastiikkakirurgille ja päätti, että ottaisi lainan ja teettäisi rasvaimun ja vatsankorjauksen. Kirurgi kuitenkin ilmoitti, että rasvaimu tai leikkaus ei auttaisi Annea, koska kyseessä ei ollut normaali lihavuus.

Anne Roth

Kun Anne oli lihavimmillaan, joku päivitteli, miten hän on voinut antaa itsensä repsahtaa noin. Vertaisryhmästä Anne löysi ymmärtämystä ja tukea.

Vertaistukiryhmä auttoi

Kehopositiivisuudesta ei vielä tuolloin vuonna 2014 puhuttu, mutta jotain senkaltaista alkoi viritä Annen mielessä.

– Päätin hyväksyä muuttuneen kroppani, koska en sille mitään voinut. Ajattelin, että tässä on Anne, joka elää tätä kallisarvoista elämäänsä. Tutustuin myös uusiin ihmisiin, jotka eivät olleet tunteneet leikkausta edeltävää hoikempaa minua. Koin kelpaavani heille juuri sellaisena kuin olin.

Annea harmittivat vaatteet, joita myytiin isokokoisille naisille. Hän päätti, ettei laittaisi päälleen yhtään kukkatelttaa. Sen sijaan hän tilasi netistä teepaidan, jossa luki isoin kirjaimin ”Hot mama”.

Sitten Anne löysi vertaistuen. Hän vastusti pitkään ajatusta, koska ei halunnut mennä rinkiin puhumaan sairaudesta, jota vihasi. Mutta äitinsä painostuksesta hän suostui.

– Vertaistukiryhmässä kuulin jokaisen suusta oman tarinani. Tunsin itseni normaaliksi ja hyväksytyksi. Se oli upea kokemus.

Annesta tuli saman tien vertaistukiaktiivi, ja myöhemmin hän alkoi vetää vertaistukiryhmää.

Sitkeästi Anne kävi kontrolleissa, ja hänen lääkitystään säädettiin yhä uudestaan. Lääketasapaino on kilpirauhassairaudessa hyvin pienestä kiinni. Jokaisella on oma viitetasonsa, ja sen etsiminen vaatii malttia.

Hiljalleen Annen vireystaso alkoi nousta, ja väsymys helpottaa. Aivosumukin hävisi.

– Aivan kuin joku olisi laittanut valot päälle.

Painokin putosi. Sen Anne huomasi yllättäen etelänmatkalla. Hän oli ottanut mukaan housut, joihin hän ei ollut mahtunut pitkään aikaan. Nyt housut sujahtivat jalkaan helposti. Jose katsoi ihmeissään, kun äiti tanssi ilosta ympäri hotellihuonetta.

”Toipumisen aikana kasvoin minuksi”

Anne kokee, että kun hänen toipumisensa alkoi, hän alkoi samalla rakentaa itseään naisena uudelleen.

– Toipumisen aikana kasvoin minuksi. Sain rohkeutta ja löysin oman ääneni. Kriteerini mille tahansa ihmissuhteelle on se, että jokaisen on kelvattava sellaisena kuin on ilman muutospaineita tai vaatimuksia. Rikkaus on ihminen sisällä, ei ulkoisissa piirteissä, Anne sanoo.

Vuonna 2015 Anne erosi miehestään. Hän uskalsi sanoa ääneen, että kumpikaan ei voi hyvin ja että ratkaisu on pakko tehdä. Hän jättäytyi ansiosidonnaiselle päivärahalle pohdiskelemaan, mitä haluaa elämällään tehdä.

Voimaantuminen näkyi myös Annen käsityksissä sukupuolirooleista. Annella oli aina ollut naisen ja miehen rooleista hyvin perinteinen käsitys. Kun hän lähti Josen kanssa kesällä 2016 roadtripille Tankavaaraan perheensä kullanhuuhdontapaikalle, hän ajoi yksin autoa tuhat kilometriä ja viritti tulet mökin takkaan.

– Minulle oli uutta huomata, että en tarvitse niihin hommiin miestä.

Joseen äidin pitkä sairastaminen oli jättänyt jälkensä. Anne muistaa edelleen kirkkaasti erään tapauksen: He olivat nurmikentällä potkimassa jalkapalloa, ja Jose potki palloa äidilleen hyvin varovasti. Potkaise kovempaa! Anne kannusti. Poika puhkesi itkuun ja sanoi, ettei hän uskalla. Entä, jos äiti menee taas rikki.

Anne otti pojan kainaloonsa ja selitti, että äiti on nyt terve. Ei ehkä pysyvästi, mutta juuri nyt, tässä hetkessä, äiti voi hyvin.

”Ei minun tarvitse mahtua S-koon vaatteisiin”

Vaikka lääketasapaino on löytynyt, kilpirauhassairaus tekee aaltoliikettä. Talvisin Anne vajoaa herkästi vajaatoiminnan puolelle, mutta kun kevät tulee ja valo lisääntyy, oireet helpottavat.

Anne on nykyään sinut sairautensa ja itsensä kanssa. Kun hän katsoo peiliin, hän näkee iloisen naisen, joka rakastaa elämää ja joka on hyvä äiti, ystävä ja kumppani. Kirjoittamisella on ollut oma osansa toipumisessa – helmikuussa julkaistiin Annen kirjoittama kirja Sekundakroppa, jossa hän käy läpi omaa elämäänsä, sairastamistaan ja kilpirauhassairautta.

– Sairaus ei enää hallitse minua, vaan käänsin sekundakroppani voitokseni. Ei minun tarvitse mahtua S-koon vaatteisiin – tärkeintä on se, mitä on sisälläni. Koen olevani hyväksytty, ja siihen vaikuttaa paljon uusi, tasapainoinen parisuhteeni. Suhteessani huumori on tasavertaista eikä kohdistu heikkouksiini.

Kun Anne lähtee miesystävänsä kanssa jonnekin, hän antaa tälle kolme vaihtoehtoa.

– Kysyn, olenko hurmaava, valloittava vai täydellinen.

X