Lempeä elämä: Raakaravinto, miksi?

Kun aloin pari vuotta sitten hiljalleen ajautua raakaravinnolle, se herätti lähipiirissä paljon kummastelua ja hätää. Ei ihme. Elävä ravinto on sanapari, joka maalaa useimmiten mielikuvan friikistä, joka viettää päivänsä lattialla lootusasennossa ituja ja kaalinlehtiä pureskellen.

Väärinymmärryksen seurauksena syntynyt stereotypia kaipaa päivitystä: raakaravintoa suosivat ihmiset eivät todellakaan elä askeesihörhöydessä. Todellisuudessa raakaruokailija saattaa olla laiskahkokin hedonisti, joka maksimoi laadun, helppouden ja kulinarismin!

Raakaravinnon määritelmä on simppeli. Sillä tarkoitetaan prosessoimatonta ruokaa, jota ei lämmitetä yli 45 asteen. Raakaravinnon peruselementtejä ovat vihreät lehdet, vihannekset, marjat, hedelmät, juurekset, merilevät, simenet, pähkinät ja kylmäpuristetut öljyt. Myös eläinkunnan tuotteita kuten munia ja maitoa voidaan käyttää raakana. Hellalla ja uunissa käristäminen, paistaminen ja kokkaaminen pidetään minimissä, jotta kaikki tärkeät entsyymit ja ravintoaineet saadaan kehon käyttöön.

Kielikuva voi kylmiltään tuntua aluksi fanatismilta, mutta sanon sen silläkin uhalla: kypsennetty ruoka on kuolleempaa kuin kypsentämätön. Hiilihydraatit, proteiinit ja rasvat muuttuvat kuumennettaessa rakenteellisesti. Ne eivät kuumentamisen jälkeen tue, ylläpidä tai edistä terveyttä samalla tavalla kuin raakaravinto, jossa ravinto on säilytetty luonnon sille tarkoittamassa muodossa. Samasta määrästä kypsennettyä ruokaa ei voi mitenkään saada yhtä paljon elintärkritä entsyymejä, hyödyllisiä bakteereja ja lämpöherkkiä vitamiineja, kuin raakaravinnosta. Raakaravinnon edut ovat hyvin järkeenkäypiä ja helposti perusteltavia. Miksi sitten kuitenkin ostamme terveellistä ruokaa mutta huononnamme dramaattisesti sen laatua valmistamismenetelmillä? Taustalla on ehkä yksi mailman yleisimmistä syistä: “no kun niinhän me on aina tehty.”

Ymmärrän raakaravintoon kohdistuvaa kritiikkiä erittäin hyvin. Pelko ja epäilys ovat inhimillisiä tapoja suhtautua kaikkeen uuteen ja vieraaseen – usein muutoksen tiellä ei ole epätietoisuus siitä, kuinka tehdä paremmin vaan kyse on mielen vastustuksesta. Pelon sivutuotteina syntyy usein ennakkoluuloja, myyttejä, uskomuksia ja kaikenlaisia turvalukoilla varustettuja lokeroita, joiden takana erilaiset periaatteet asustavat.

Elävä ravinto on saanut osakseen paljon väärinymmärrystä, koska siitä on aikoinaan lipsahtanut mediaan aika vaikeaselkoinen kuva. Koska kuvaa ei ole korjattu, ei raakaravinto ole vielä tullut suuren yleisön tietouteen. Onneksi asia on korjautumassa! Minulta kysytään usein, eikö raakaravinnon valmistamiseen mene hurjasti aikaa. Vastaan aina, että raakaravinnon valmistaminen on nopeampaa, kuin hellan ääressä odottelu, kunhan ensin on saanut perusperiaatteet haltuun. Toinen yleisimmistä tiedusteluista kohdistuu siihen, mitä saan syödä. No, saan tietysti syödä mitä ikinä haluan! Raakaravinto ei ole vaikeasti toteutettava dieetti, ehdoton elämäntapa eikä uskonto. Se on puhdasta laatutietoisuutta ja perustuu vapaaehtoisuuteen valita keholleen vain parasta. Suurin osa ravinnostani on kypsentämätöntä, mutta jos joskus tietoisesti haluan syödä perinteisillä tavoilla valmistettua ruokaa, niin minkäänlaiset periaatteet eivät todellakaan hidasta! Pyrin kuitenkin kypsennetynkin ruuan suhteen aina valitsemaan luomua ja mahdollisimman puhdasta ruokaa.

Mitä tulee herkkulakkoepäilyksiin, ne vasta ovatkin aiheettomia. Raakaravintoon tutustumattoman ihmisen huoli ikuisesta kieltämyksessä elämisestä on kuitenkin looginen, koska olemme tottuneet yhdistämään terveellisyyden käsitteen kaiken kivan kieltämiseen. Omassa ruokavaliossani ei sen sijaan ole kyse luopumisesta tai ehdottomuudesta vaan siitä, että kun tarjoaa kehollensa parempaa, se ei enää hetken kuluttua halua saati pyydä huonolaatuista ruokaa ja antaa palautteen, jos ei ole tyytyväinen. Raakaravinto ohjaakin oman kehon kuunteluun ja vieraannuttaa ajatuksesta, jossa noudatetaan jotakin ulkoista auktoriteettia tai uskotaan sokeasti yhtäkään dieettigurua enemmän kuin oman kehon viestejä.

Entä se fanatismi?

Ihminen priorisoi sitä mitä hän haluaa priorisoida. Omien eväiden valmistaminen ja kantaminen töihin tai kauppareissun suunnittelu niin, että saa kerätyksi eri kaupoista parhaimmat raaka-aineet, on kiinni motivaatioasteesta ja siitä, kuinka hyvin haluaa voida.  Silloin, kun raakaravintoa ei yksinkertaisesti ole tarjolla (ravintolahetket, joulupöydät, kylästelyt, matkat), eivät suista rawfoodistia ulos radalta – pääpaino on päivittäisillä valinnoilla, ei poikkeuksilla. Oma keho on kuin koelaboratorio, joka antaa välittömän palautteen ja opettaa kuuntelemaan viestejään. Siksi kokeilut suuntaan jos toiseenkin ovat tärkeitä ja välillä on opettavaista saada muistutus siitä, miten ei halua jokapäiväisesti syödä ja voida. Silloin, kun minulla on mahdollisuus valita, laitan suuhuni vain parasta mahdollista laatua. Silloin kun vaihtoehdot ovat vähäisemmät, syön joogaopettajani ja raakakokki Magnus Appelbergin sanoin ”sitä, mitä elämä tarjoaa”. Ja parhaimpina päivinähän se tarjoaa aikaa superherkkujen valmistamiseen!

Jutta