Kotiäiti: Ostetaan kolmas käsi
Taidan olla hieman kummallinen olento, kun minua vaivaa ajoittain krooninen vauvakuume, vaikka järki tietää kyllä kertoa, että näillä eväillä mennään nyt muutama vuosi.
On ihan käsittämätöntä, miten sitä isoa pallomahaa voi tulla ikävä, vaikka aina loppuraskauden aikana olisi valmis seisomaan päällään tai tanssimaan ripaskaa, jos sillä tavalla saisi pikkuihmisen ulos.
Muistan elävästi miten paitsi valuin ämpäreittäin hikeä ja taapersin nokkaeläintä muistuttavalla tavalla, ravasin vessassa kahdesti yhden mainoskatkon aikana ja vääntelin naamaani viehkoihin irvistyksiin aina kun mahan asukas kairasi raajoillaan itselleen lisää tilaa –siinä kuitenkaan onnistumatta-, niin yöunetkin kärsivät niin pahasti, että iltapäivisin olin ihan solmussa. Silti piti painella esikoisen perässä ja taistella joka asiasta. Ihan loppuvaiheessa sain aikaiseksi mojovia supistuksia sillä, että kävimme perhekahvilassa ja kotiinlähdön koittaessa sain aina tehdä urheilusuoritusta muistuttavan operaation köyttäessäni poikaa turvaistuimeensa. Hetken jos toisenkin siinä sai hikikarpalot otsalla yrittää taittaa lasta keskeltä kahtia istuma-asentoon, kun tämä väänsi itsensä rautakangen muotoon. Kotipihassa herra jatkoi protestia heittäytymällä äksäksi maahan makaamaan. Siinäpä sitten kannoin mahan ja pojan ja tavarat kotiin, että olikin lystiä.
Niin, ja se Ideaparkin reissu viime kesänä… Olin seitsemännellä kuulla raskaana lähtiessäni pahaa aavistamatta shoppailemaan esikoiseni, äitini ja nuorimman pikkuveljeni kanssa. Yllättäen, reilun neljän tunnin ostoskeskushulabaloo alennusmyyntien aikaan kahden taaperoikäisen kanssa ei ihan hermolomasta käynytkään. Milloin ei jompikumpi kiukunnut, niin sitten piti etsiä vessaa ja vaihtaa vaippaa ja hakea ruokapurkkia kaupasta (ei, ei sattunut olemaan mukana, vaikka yleensä aina on) ja käydä syöttämässä. Ja arvata saattaa, että vaatteiden sovittaminen on yhtä juhlaa, vaikka kuinka koittaisit istuttaa natiaista lattialle rusinapaketin kanssa, kun se keksii, että kuuluu hauska ääni kun ovea potkii ja kokeilee mahtuisiko sen alta ulos.
Yhdessä vaiheessa sitten -juuri kun oli edellisen kerran jonotettu vessaan ja vaihdettu vaippa ja päästy takaisin vaatekauppaan- poika alkoi haiskahtaa ja piti lähteä taas vaipanvaihtoon. Kannan toisessa kainalossa kitisevää ja kiemurtelevaa poikaa vessaan, toisessa kädessä jättimäistä tarvikekassia ja toivon, että kukaan ei varasta vaunuista tavaroita. Istutan pojan pöydälle ja alan kaivaa vaippaa – jota ei ole. Eikun kaveri takas vaunuihin ja toiselle puolelle Ideaparkia ostamaan vaippoja.
Sitten seisotaan kassajonossa pää punaisena ja kaahataan rallia mummojen ja niiden kymmenien lastenvaunujen välistä takaisin vessajonoon, mutta liian myöhään. Housut on jo läpimärät, vaunuissa on läikkä, lähialueen ihmiset pitelevät neniään ja pojan kainaloissa asti pursuaa keltainen tuotos. Mulkoilevista katseista huolimatta nakkaan pojan pitkäkseen vessassa parhaaksi katsomaani paikkaan ja koitan riisua joka suuntaan huiskivaa ja potkivaa poikaa mahdollisimman siististi. Navasta varpaisiin asti kaikki paikat on sen itsensä peitossa. Eikun poika lavuaariin vaan, viiden minuutin hinkkauksen jälkeen alettiin olla jo voiton puolella. Paitsi että lavuaari välillä tukkeutui ja sain kaivaa toisella kädellä sitä puhtaaksi samalla kun roikotan toisessa kädessä toistakymmentä kiloa painavaa lasta, jolla by the way oli hyvinkin hauskaa.
Sitten kakara lattialle, että saan siivottua aiheuttamani sotkun sieltä pöydältä. Sitten kirmaan puolialastoman kakaran perässä pitkin käytäviä ja raahaan sen takaisin. Sitten putsaan siltä vielä puhdistuspyyhkeillä loput sotkut ja t-paidan reunan, joka myös ehti sotkeentua siinä hötäkässä. Sitten kirmaan taas puolialastoman kakaran perässä ja raahaan sen takaisin. Sitten hiki päässä puen kyseiselle kakaralle puhtaan vaipan ja koitan yhdellä kädellä pidellä sitä paikallaan ja toisella kääriä likaiset housut paperiin ja pakata hoitoalustan kassiin. Sitten kannan puolialastoman kakaran ja haisevan hoitolaukun vaunuille ja koitan yhdellä kädessä putsata vaunuissa olevaa läikkää, kakaran kiemurrellessa ja kitistessä kainalossa.
Onneksi äitini oli juuri sattunut ostamaan omalle jälkikasvulleen uudet housut, niin saatiin ne meidän naskalille jalkaan. Tämän kaiken jälkeen multa valui hiki ja selkä huusi hoosiannaa, suuta kuivasi ja verisuoni jyskytti ohimolla pahemman kerran.
Oi niitä aikoja. Alkoi ihan hymyilyttää muistellessa, vaikka silloin ei ihan hirveästi naurattanutkaan. Olen kyllä ihan tyytyväinen siihen, että tulevana kesänä en kanna mahaa mukanani, vaan päinvastoin keskityn saamaan siitä mahdollisimman littanaa. Olkoon sitten vasta tilaus seuraavalle vauvalle, kun aika on kullannut muistot kokonaan.
Heli Koppila
Kommentit
Heh, näin muiden kauppakeskus-kokemuksia lukiessa naurattaa, mutta jos itse olisi tuon kokenut niin ei varmasti naurattaisi 😉 Hulvattomasti kirjoitettu, vaikka reissu ei ollut ikimuistoinen kaikkein positiivisimmalla tavalla.
Minäkin jo vauvakuumeilen, vaikka kuopus on vasta 8kk ja esikko 3v11kk. Raskausaika oli hankala ja kuopuksen ensimmäiset kuukaudet melkein helvettiä. Sinänsä hassua, että vauvakuume nosti päätänsä, vaikka järki hyvin sanoo (niin kuin Helilläkin) ettei enempää, ainakaan piiiitkään aikaan.
Lisää Helin juttuja, kiitos 🙂
Kommentit
Tulipa kovin elävästi mieleen omat reissuni Itäkeskuksessa
kaksospoikieni ollessa pieniä…
Ihan samanlaista kahkoamista paikasta toiseen,
aina on hiki eikä mihinkään pääse tuplarattaiden kanssa sisään.
Jos sisäänpääsy jotenkin onnistuikin,
ulos ei tarvinnut edes haaveilla pääsevänsä,
ennenkuin oli hälytetty paikalle puolet talon henkilökunnasta etsimään jotakin porttia, josta mahdutaan ulos…
Ja tietenkin ne yliystävälliset mummot jakaa vieressä kokoajan neuvojaan,
miten niitä vauvoja pitäisi kohdella, etteivät huuda….
Äidillä veti verenpaine jo viidettä mittaria täyteen,
kun vihdoin päästiin ulos paidat hiestä märkinä ja
pojat kiljuen kurkku suorana, toinen vailla unta tai ruokaa,
toinen vailla vaipanvaihtoa tai syliä, mitä milloinkin.
No, kun ei päästy ( tietenkään ) yhteenkään
vessaan sisään vaipanvaihtoa varten,
vaihdettiin siinä käytävällä ( helppoa & näppärää …todella )
siinähän oltiin ihmisille oikea nähtävyys,
ja sittenhän piti toisen pojan keksiä,
että pitäähän tässä jaloittelemaankin päästä,
eihän kukaan kokoajan rattaissakaan istu.
( Niin, pojat oppivat kävelemään alle 1- vuotiaina,
onko se sitten hyvä vai paha…hmmmm…)
Toinen poika puolipukeissa kainaloon, rattaat mukaan, toista poikaa huudetaan ja etsitään pitkin poikin…
hän leikki piilosta, oli kiva olla siellä tolpan takana piilossa.
No mitä se äiti oikeen karjuu ? ?
( tässä vaiheessa lapsi kiljuu onnesta, kun hänet löydettiin ! )
Lapsi löytyi siis, hiki valuu, syötöt, vaipanvaihdot – ja kotimatkalle.
Metrossa ( johon onneksi mahduttiin sisälle ) tulee sitten taas joku ystävällinen mummeli ”neuvomaan”,
kuinka ”niille pitää housut vaihtaa kuiviin, etteivät huuda”….
”ettekös te hyvä rouva osaa ruokaa antaa lapsille”…”pitäisi pitää lapsia niin, etteivät ne huuda”…”ei minun lapset ikinä tuollatavalla huutaneet, silloin tehtiin niin ja näin”…
Ah ! Vihdoin kotipysäkki.
Näytän mielessäni keskisormea vanhalle rouvalle,
joka päätti neuvoa minua koko matkan ajan,
mutta ulkoisesti hymyilen vain.
Toivottavasti hän nyt on onnellinen, kun sai nuorta rouvaa neuvoa ! AARGH.
Kun päästään vihdoin kotiin, omien seinien sisäpuolelle,
alan itkemään.
Raivoan sisäisesti, laitan lapset päiväunille, raivoan edelleen,
kunnes saan kiukun purettua siivousvimmana.
Mies tulee tyytyväisenä kotiin – tässä vaiheessa olin iloinen omista aikanasaannoksistani siivouksen osalta – ja kysyy: ” miks ruoka ei oo vielä valmista, sähän vaan kävit itiksessä, mitä sä teit koko muun ajan ? ”
Jep. Nyt riitti.
Paukkaan ulos ovesta, kiroilen itsekseni, kävelen 2 tuntia pitkin poikin,
kunnes nälkä jo pakottaa kotiin.
Kerroin jossain vaiheessa miehelleni päivästämme,
ja edelleenkin hän ihmettelee, miksi haluan lisää lapsia,
kun näidenkin ( nykyisin 3 kpl ) kanssa on niin helvetin vaikeeta ??!
Ottaen esimerkiksi juuri tämänkaltaiset päivät, vaikka niitähän oikeasti ei ole lasten kanssa montaakaan vuodessa – tosin nekin
muutama on ikimuistoisia päiviä !
– Niinpä.
Kaipaan raskausaikaa, se oli parasta. Ja se massu. Ja vauva-aika….
Varmaan kaipaan ikuisesti.
Oi niitä aikoja, tosiaan…
Ihan mukava stoori arjen iloista lasten kanssa.
En tiedä miksi aloin nyt omaa komenttia kirjoittelemaan kun oikeastaan ei ole mitään kommentoitavaa.
Lasten kanssa joutuu erilaisiin tilanteisiin ja lapsen vilkkaudesta riippuen tilanteet menevät joko helposti tai hiki päässä. Itselläni oli ensin kaksi aika rauhallista tyttölasta joidenka kanssa pärjäsi hyvin ja aika helposti missä vain . Kolmas muksu olikin sitten poika ja luojan lykky oli että sain lapset tässä järjestyksessä sillä jos ensimmäinen olisi ( tai toinen ) ollut vilkas poika ja olisin vielä pyöräyttänyt tytön niin homma ei olisi ehkä mennyt niin sujuvasti . Lähinnä liikkumiset mm. ostoskeitaissa ( joista en kyllä pidä muutoinkaan ) olisivat varmasti olleet hikisempiä (: .
No yhtä kaikki olen pohtinut että muuttaakohan evoluutio ihmistä siihen suuntaan koskaan ettei tuo mieletön Vauvakuume iske jollain käsittämättömällä , järjen äänen sivuun työntävällä , voimalla ja niin sitä taistellaan … tehdäkö vai eikö tehdä ja usein siis juuri VIELÄ LISÄÄ (: . Siis jos tekeminen on ollut ihan vain siitä kiinni antaako sen tapahtua ehkäisystä luopuen . Toki kaikillahan se valitettavasti ei ikävä kyllä onnistu se ensimmäisenkään saaminen , sympatiani heille (: .
Olen kyllä alkanut itse huomaamaan yhä enemmän kuitenkin henkilöitä joilla ei yksinkertaisestu ole minkään valtakunnan vauvakuumeita tai haluja saada jälkeläisiä niin että ehkä me ihmiset muutumme sittenkin pikku hiljaa. Ainakin yhä enemmän se hyväksytään valintana elämässä ja näin sen kuuluukin olla (: .
Kun tuo ukko ylijumala kehoitti meitä ihmisiä lisääntymään ja täyttämään maa niin kuikuileekohan hän nyt tuolta jostain ja naureskelee partaansa kun ei tunnu sitten ihmisellä itsellään olevan sitä järkeä myös rajoittaa ja tässä sitä ollaan ylikansoittuneessa maailmassa. Taitaa olla Piru mieheksi … tuo Jummala (: .
Huh.. :O Olipa niin elävää tekstiä ja loistavasti kirjoitettu, että tuli hiki otsalle pelkästä lukemisesta ;D Mahtavaa Heli, sinulla on kyllä kertojan lahja! Terv. Kielo
Kylläpä sitä itsekin haikeana muistelee sitä ihanaa ja turvottavaa raskauden aikaa ja sitä kun saa pienen taaperon sylkkään… se aika on totisesti takana, sillä tuli tuo raskausmyrkytys viimeisen lapsen kanssa serverran rajuna että lääkäri kielsi lasten teon tyystin… silti haikeaa vaikka tosiasiat tietääkin. Ja onhan noita lapsia jo kertynytkin… omia viisi ja miehen neljä lisää… Nainen on vaan silti niin ihmeellinen otus… aina kaipaa omia vauvoja… eikös se meidän tärkein tehtävä ole?
Kirjoittelusi saa minut hyvälle mielelle omien vaikeuksien keskellä. Jatkahan samaa rataa, sllä jaksan hymyillä läpi kyynelten hetken aikaa. Ja välillä kyyneleet ovat onnenkyyneliä, sillä tulee kaikkien laste syntymät ja heidän kanssaan koetutu vauva-ajat mieleen. Muistoja minulta ei voi viedä kukaan.
Jään odottelemaan lisää…
Kolmen äipälle hymyilevän empaattinen osanottoni tuosta reissusta ja kiitos sen julkituomisesta. Lohdullista tietää, että muiden ostosreissut ovat yhtä nautinnollisia kuin omani 😉
Täällä taas Ronja ja minä lueskellaan ja hihitellään 🙂 Tästä on tullut meille ihan tapa! Kiitos Heli!
Osaat kyllä kovin elävästi kertoa asioista. Meinattiin tänään suuntaa shoppailemaan koko perheen voimin, hmm…pitääkin tuplatsekata hoitolaukut sun muut 😀
Helmarille tiedoksi: kaikki naiset eivät TODELLAKAAN kaipaa jatkuvasti omia vauvoja. Minä esimerkiksi kuulun siihen kansanosaan jolla ei ole pienintäkään aikomusta ruveta lisääntymään. Myöskään kaikki ystäväni eivät ole mitenkään hullaantuneet vauvoista, vaikka heillä itsellä lapsi(a) onkin. Kaikilla ei nuo hormonit ole niin elämää määritteleviä tekijöitä…
Minun tärkein tehtäväni sitä paitsi on elää mahdollisimman hyvä elämä ja tehdä itseni ja mahdollisimman moni muu mahdollisimman onnelliseksi. Onnistumistani ihmisenä ei todellakaan mitata sillä, olenko lisääntynyt vai en. Siihen hommaan kun ei vaadita minkään sortin erikoistaitoja…
Pieni korjaus edelliselle ( lässyn lässyn ):
Lisääntymiseen ei tarvita erikoistaitoja, se on totta.
Äitiyteen ja Isyyteen niitä kylläkin tarvitaan.
JA rutkasti.
Eikä todellakana kaikkien tarvitsekaan kaivata omia lapsia,
maailma pyörii silti näinkin.
Kaikki kunnia valinnoistaan myös heille.
Onnistumista ihmisenä ei tosiaankaan lisääntymisellä mitata,
lapset tulee bonuksena jos on tullakseen ja toivon mukaan haluttuina.
Kylläpäs nauru maittoi, vaikka vakavaa asiaahan siinä kerrottiin, hätä voi tulla kelle vaan huonoon aikaan.
Hih, miksiköhän sitä aina lähtee kauppaan lasten kanssa sillä ajatuksella, että kyllä kaikki hyvin menee :D. Lapset on kiltisti ja jaksavat istua paikoillansa, kun äiti katselee vaatteita. Ikinä ei vielä ole niin käynyt, mutta aina jaksaa yrittää uudelleen. Ja se iso masu…haikena katselen naapurin isoa mahaa ja meillehän ei tule enää vauvoja 😉 !! Hyvä kirjoitus taas Heli!
Jesh! Hyvä teksti ja täyttä asiaa!
Oli kyllä lennokasta tekstiä. Tuli itselle kuuma, kun ajattelin vielä kuinka suuuuri se ideapark on. Kunnia tolle reissulle, että hengissä selvisitte 😉
Hitsi miten olen nauraa hekottanut tuolle jutullesi. Oikein on kuvat vilistänyt silmissäni teidän Ideaparkki reissua kuvitellessani. Kivahan se on toisten kauhu-
tarinoille naureskella. Lisää vain tällaisia juttuja Heli meille luettavaksi. Ja muuten,
voin kertoa että kyllä ne kaikki hikireissut lopulta aika kyllä kultaa muistoissa. Anna
vain ajan kulua ja kirjoittele meille lisää naurunaiheita.
Terkuin Äityliini Pirkkalasta
Hui hai, hikikarpalot lensi jo pelkästä myötätunnosta tuota lukiessa. jälleen loistavasti kirjoitettua tekstiä Heli, jatka samaan malliin.
Huhhuh, tuli ihan hiki =) Ihanaa huomata, että muillakin on yhtä työläitä nämä kauppareissut. Loistava kirjoitus.
Kiitokset vaan sympatioista itse kullekin. Kieltämättä tässä vaiheessa huvittaa jo itseänikin mielikuva puuskuttavasta pallomahasta kanttaamassa tukka putkella vaunujen kanssa 🙂
<33 :>>
heh…no ei ihan heti tee mieli lähtee lasten kanssa kauppaan kun luki tän jutun 😀 Oot kyllä niin elävästi kirjottanu että voin ihan silmissäni nähä koko reissun. Jatka samaan malliin.Näitä on ilo lukea!
Pikkusiskoni ovat sen verran eri ikäluokkaa, että flashbackejä tuli enemmänkin heidän ”varhaisajoistaan”… Yksi bravuureista oli myös juoksut eri suuntiin (ei toivotuissa paikoissa – luonnollisesti) , joten siinäpä teet päätöksen sekunnin murto-osassa kumman perään juokset ensin. Ja kun ne jalat toimi ennen kuin päässä alkoi juosta järki. EI auttais se kolmas käsikään;)
Toisaalta huvittavaa ja toisaalta ei naurata yhtään… Ja kaikesta tästä huolimatta haaveena oma jälkikasvu;)
Voe luoja 😀
Tuossa kun on taasen pari uutta naapuria kysellyt toisen lapsen tekemisajatuksista, niin voisin varmaan printata tästä ”parhaat palat” ja sanoa ”mitäs luulisitte?” 😉
Mua puistattaa ajatuskin, että tuon terminaattorin (joka koko ajan kulkee kovempaa ja muuttuu entistä omapäisemmäksi) ohessa olisi ensin maha ja sitten nyytti!
Ryhdy vielä kirjailijaksi. kun tuo juttu tuntuu luistavan. Saat varmaan vaivan palkaksi lisätienestiä lapsilisien ja päivärahojen jatkeeksi.
Komppaan Elaisaa – meillä tosin yllättävän moni on lakannut kyselemästä jo nykyään, en tiedä johtuuko siitä, että asia on viimein mennyt perille vai siitä, että eivät uskalla enää kysyä kun vastaukset alkoivat olla aika kipakoita…;)
Hauskaa luettavaa tämä oli (taas), vaikka en ite ollutkaan mukana reissussa niin osaan kyllä kuvitella tämän isomman herran tunkemassa sovituskopin oven alta vapauteen – ja nyt kun armas kummipoikani on isompi, niin veikkaan, että isoveli saattaisi saada seuraa 😀 Haluatko vielä meidän junnun hoitoon, voivat sitten kaikki kolme yhdessä keksiä kaikkea kivaa? Jos haluat pitää vauvakuumeen vielä loitolla , niin toi vois toimia;)
Mutta siis, osaan kyllä kuvitella, että hermo on sattanut olla vähän piukassa Ideaparkkia ees taas sahatessa. Eilen, kun yritin hoitaa asioita, soitella pankkiin, päiväkotijuttuihin ja ties mihin virallisiin instansseihin ja yritin myöskin kommentoida sulle tänne, sain kokea mihin kymmenkuisen kantti piisaa kun hän haluaa oikeasti äiskän huomion; huuto korvanjuuressa oli sitä luokkaa, että lopulta oli parempi unohtaa aikuisten asiat ja mennä lattialle leikkimään, jos halusi säilyttää kuulonsa 🙂 Sama ilmiö alkaa nostaa päätään juuri nyt, poika on sitä mieltä, että nyt äiti vieritellään palloa eikä istuta koneella 🙂 Kivaa luettavaa taasen, pidähän ”kynä käynnissä” ja jatka samaa rataa <3
Hienoa tekstiä taasen Heli! Tällänen työnarkki sinkkukin jaksaa ilolla lukea, eli pakko olla hyvää tekstiä:)
Heh, näin muiden kauppakeskus-kokemuksia lukiessa naurattaa, mutta jos itse olisi tuon kokenut niin ei varmasti naurattaisi 😉 Hulvattomasti kirjoitettu, vaikka reissu ei ollut ikimuistoinen kaikkein positiivisimmalla tavalla.
Minäkin jo vauvakuumeilen, vaikka kuopus on vasta 8kk ja esikko 3v11kk. Raskausaika oli hankala ja kuopuksen ensimmäiset kuukaudet melkein helvettiä. Sinänsä hassua, että vauvakuume nosti päätänsä, vaikka järki hyvin sanoo (niin kuin Helilläkin) ettei enempää, ainakaan piiiitkään aikaan.
Lisää Helin juttuja, kiitos 🙂
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous