Sekä koskettaminen että silmiin katsominen luovat yhteyttä parin välille.
Sekä koskettaminen että silmiin katsominen luovat yhteyttä parin välille.
Ihmissuhteet

Onko parisuhteessanne enemmän ristiriitoja kuin yhteisymmärrystä? Näin onnistut palauttamaan parisuhteen henkisen yhteyden

Haluaisitko tuntea yhteyttä kumppaniisi, mutta koet, että ette ole enää lainkaan samalla aaltopituudella? Henkinen valmentaja Paula Immo kannustaa pariskuntia tekemään tietoisesti työtä keskinäisen yhteyden eteen ja kertoo, miten yhteyden palauttaminen onnistuu pienten tekojen avulla.
Teksti: Hilppa Wuokko Kuvat: iStock, Janica Karasti

Paula Immo (kuva: Janica Karasti)

Paula Immo kannustaa pariskuntia tekemään työtä paremman keskinäisen yhteyden eteen.

Kun parisuhteessa kumppanien välinen yhteys on kunnossa, kummallakin on tunne siitä, että ymmärtää toista ja tulee itse ymmärretyksi. Kun parisuhteen henkinen yhteys on kunnossa, kumppanin kanssa on niin sanotusti samalla aaltopituudella.

Suhteen alussa parisuhteen henkinen yhteys on usein hyvin vahva

Useimmiten suhteen alkuaikoina yhteys kumppanien välillä on hyvin vahva.

– Alussahan suhde perustuu vahvaan yhteisymmärrykseen ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen, sanoo henkinen valmentaja Paula Immo.

Ajan myötä arki kuitenkin astuu mukaan kuvioihin ja alkuhuuma tasoittuu. Parisuhteen henkinen yhteys joutuu tällöin koetukselle.

– Suhde ei olekaan enää yhteinen paratiisi, jonne voi yhdessä karata arkea pakoon. Yhteyden vaalimiseen ei käytetä enää tietoisesti niin paljon aikaa kuin suhteen alussa, Immo sanoo.

Kaipuu parempaan yhteyteen voi näkyä monella tavalla

Mistä sitten voi huomata, että keskinäisessä yhteydessä on jotain parantamisen varaa? Kaipuu parempaan yhteyteen voi näkyä keskusteluissa, joissa käännytään toista vastaan sen sijaan, että yritettäisiin vetää yhteistä köyttä.

Kumppania saatetaan kritisoida kovin sanoin ja ristiriitatilanteissa ratkaisun löytämisen sijaan kumpikin saattaa alkaa syytellä toista. Usein ei yritetä aidosti ymmärtää toista, vaan mennään puolustuskannalle.

– Jos itsellä on mieletön tarve tulla ymmärretyksi, ollaan yleensä menossa kyseenalaisille teille. Mutta silloin, kun olemme siinä tilassa, että haluamme ymmärtää, on jotain aina tehtävissä, Immo sanoo.

”Asiat pahenevat, mitä vähemmän suhteessa koetaan aitoa yhteydentunnetta.”

Toisaalta aina yhteyden kaipuu ei näy riitoina: se voi näkyä myös viileytenä ja välinpitämättömyytenä tai epämääräisenä levottomuutena ja ahdistuksena kumppanin seurassa.

– Asiat pahenevat, mitä vähemmän suhteessa koetaan aitoa yhteydentunnetta. Kun tuntuu siltä, että suhteessa on enemmän ristiriitoja kuin yhteisymmärrystä, on aika tehdä tietoisesti työtä suhteen yhteyden eteen, Immo toteaa.

Kun yhteyden eteen alkaa tehdä töitä, tunne seuraa perässä

Immo muistuttaa, että yhteys on pohjimmiltaan tunne. Me tunnemme, että olemme yhteydessä kumppaniimme.

Tunne on aina vaste jollekin, se ei synny etukäteen. Siksi kumppanin kanssa olisi tärkeää alkaa parantaa yhteyttä heti, kun suhteessa alkaa huomata yhteydenkaipuusta johtuvia onhelmia.

– Se virhe, mikä yleensä tehdään, on, että jäädään odottamaan. Ajatellaan, että toimitaan sitten, kun tuntuu siltä. Sitä tunnetta saattaa joutua odottamaan hamaan tappiin asti, Immo sanoo.

Kokeile näitä yhteyden parantamisen keinoja

Immon mukaan parisuhteen henkisen yhteyden parantaminen kannattaa aloittaa pienin askelin.

– Isot harppaukset vaativat todella paljon tietoista tahdonvoimaa ja siksi niitä on raskasta ylläpitää. Mutta jos teot ovat suorastaan naurettavan pieniä, niistä on helppo lähteä rakentamaan. Kun ensin tekee asioita tietoisesti, niitä alkaa tehdä lopulta tiedostamatta ja yhä enemmän, Immo kannustaa.

X