Vääntöä vauvakiloista
Naisen ulkonäkö muuttuu raskauden myötä ja kasvaneen vatsan lisäksi kiloja kertyy usein muuallekin vartaloon. Miten mies kokee rakkaansa ulkonäön muuttumisen? Ellit jututti kahta pariskuntaa ja kokosi parisuhdeterapeutin vinkit avuksi ulkonäkökeskusteluun.
Leikkimielistä kuittailua
Terhi, 28, ja Ville, 27, ovat seurustelleet teini-ikäisistä asti. Hääkellot soivat heille pari vuotta sitten, ja viime syyskuussa syntyi perheen tytär. Raskauden aikana Terhin paino nousi 29 kiloa, joista kymmenen kiloa on jäljellä vielä puoli vuotta synnytyksen jälkeen.
Suorapuheinen pariskunta myöntää, että leikkimielinen huomauttelu toisen ulkonäöstä kuuluu heidän suhteeseensa.
”Mulla on aina ollut pömppövatsa, en ole ikinä ollut mikään laiheliini. Ville pottuili jo ennen raskaaksi tulemistani, että voisin vähän laihduttaa ja kiinteyttää”, Terhi kertoo. Hän kuitenkin sanoo joskus ottavansa Villen hyväntahtoisetkin huomautukset piikittelynä.
”En mielestäni pottuillut silloin heti raskauden jälkeen, vaikka kysyinkin jo neuvolassa, et milloin voi ostaa punttiskortin synnytyksen jälkeen”, Ville hymähtää.
Ville on aina ollut aktiivinen urheilija ja harrastanut monia eri lajeja golfista jääkiekkoon. Terhi kertoo olleensa ennen sohvaperuna. Nykyisin hän yrittää laihduttaa seuraamalla syömisiään ja pyrkii harrastamaan liikuntaa, kuten kävelyä, joka päivä.
”Se ainakin miehenä ärsyttää, jos toiselle tulee kiloja, mutta hän ei viitsi tehdä mitään. On normaalia, että raskauden aikana tulee ja jääkin vähän ylimääräistä. Mutta sen ylimääräisen ei tarvitse jäädä viideksi vuodeksi”, Ville sanoo.
Hyllyvä suo ja madallettu perä
Reilun 12 vuoden yhteiselon aikana kumpikin on tottunut toisen suoraan puhetyyliin. Joskus jutut menevät kuitenkin yli äyräiden.
”Ville puhuu välillä törkeästi. Sanoilla on helppo loukata. Esimerkiksi kaverien luona kuittailu ei ole kivaa”, Terhi huokaa.
”Mutta kommentoin huumorilla”, Ville huomauttaa. ”En sano suoraan, että olet läski. Mä keksin jotain nimityksiä, kuten hyllyvä suo sun mahasta tai madallettu perä. Ei se varmaan tunnu niin pahalta kuin se, jos sanoisin, että vitsi sun perä on iso. Ja pottuilethan säkin mulle takaisin.”
”Joskus mä saatan ruveta huutamaan ja itkemään pottuilun takia, tai sanon, että etsi sitten joku parempi, joku laiheliini”, Terhi kertoo. ”Mutta en mä Villen kanssa olisi, jos hän sättisi ja haukkuisi mua koko ajan. Olen itsekin tosi kriittinen. Tiedän kyllä, että mulla on tällaista hyllykkälöllyä. En ole ikinä ollut täysin tyytyväinen itseeni.”
Terhi kertoo kaipaavansa Villeltä enemmän kehuja ulkonäöstään. Ville myöntää kehumisen jääneen vähiin. Kumpikaan ei olisi valmis muuttamaan itseään vain toisen takia.
”Yhdenkään miehen takia en laihduta. Jos mä laihdun ja laihdutan, teen sen ihan itseni takia. Jos Ville kokisi, että mussa pitäisi kovasti jotain muuttaa, eikä hän voisi muuten elää kanssani, se olisi sitten hänen ongelmansa”, Terhi toteaa.
Nuori äiti ei tällä hetkellä pidä itseään viehättävänä. Siitä huolimatta petipuuhat kiinnostavat häntä jopa enemmän kuin ennen raskautta. ”Ville on mun mielestä tosi seksikäs. Tosin kyllähän mäkin voin kuittailla sille, että ennen oli sikspäk, nykyisin on mäyräkoira”, Terhi sanoo.
”Tai pikemminkin tynnyri”, Ville naurahtaa.
Ei stressiä painosta
27-vuotiaat Jani ja Tiina ovat pitäneet yhtä reilun yhdeksän vuoden ajan. Häitään he tanssivat ensi kesäkuussa. Pariskunnan esikoinen syntyi joulukuun lopussa vuonna 2005, ja seuraavan lapsen laskettu aika on tämän vuoden syyskuun alussa.
”Raskauden aikana oli kiva seurata, miten maha kasvaa. Ei Tiina ole loppujen lopuksi paljoa muuttunut vuosien aikana. Hiukset vaan ovat vähän lyhentyneet”, Jani kertoo.
Tiina on asiasta eri mieltä: ”On sitä painoakin tullut. Olin tosi hoikka silloin kun aloimme seurustella. Nyt on 25 kiloa enemmän kuin silloin.”
Tiina sanoo lihoneensa raskauden aikana 30 kiloa, joista puolet on vielä jäljellä. Tosin ennen raskautta hän oli juuri laihtunut 17 kiloa. Tiina toteaa, että painonnousu on hänestä hieman häiritsevää.
”On se, varsinkin kun sisareni ovat hoikistuneet raskauden jälkeen samoihin mittoihin kuin ennen, elleivät laihtuneet enemmänkin. Mutta en ole hirveää stressiä ottanut siitä.”
Jani on suhtautunut vaimonsa muuttuneeseen olemukseen lempeästi. ”Olen yrittänyt olla hyvin positiivinen. En ole moittinut, eikä mielestäni moitittavaa ole ollutkaan. En ole passittanut dieettikerhoon”, hän hymähtää.
Ovista tulee mahtua
Jani ja Tiina eivät osaa suoraan nimetä mitään ulkonäkömuutosta, joka johtaisi varmasti eroon.
”Jos toinen lihoisi tosi paljon, pitäisi varmaan yhdessä alkaa harrastaa liikuntaa ja hommata vaikka se koira”, Jani pohtii. ”Ulkonäön merkitys on loppujen lopuksi aika pieni. Kyllä parisuhteessa merkkaa muut jutut.”
”Vaikka onhan sitä mukava katsella hyvännäköistä kroppaa”, Tiina lisää, luo ihailevan silmäyksen mieheensä ja jatkaa: ”Mulla ei ole mitään valittamista.”
Millaista palautetta Tiina toivoisi mieheltään, jos Jani haluaisi jotain hänessä muuttaa?
”Palautteen tulisi olla sellaista, että se enemmänkin kannustaisi ottamaan itseään niskasta kiinni ja tekemään jotain”, Tiina pohtii.
Kehuja Janin ja Tiinan parisuhteessa ei ulkonäöstä liiemmin satele.
”En loppujen lopuksi hirveästi edes kaipaisikaan kehumista. Ehkä siksi, että tiedän, mitä Jani ajattelee: ettei häntä haittaa tämä mun paino, joka on enemmänkin ongelma minulle”, Tiina toteaa.
Janin mielestä Tiinan paino ei tosiaan ole ongelma: ”Vielä sä mahdut kuitenkin ihan kaikista ovista ja pärjäät. Et ole lähelläkään mitään semmoista, ettei niin olisi.”
Parisuhdeterapeutin vinkit
Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta kertoo, että mahdollisuus puhua vaikeistakin asioista on hyvän ja avoimen parisuhteen merkki. Mutta miten sanoa toiselle, ettei ole tyytyväinen tämän ulkonäköön?
”Kumppanille voi sanoa, että minusta lihomisesi tuntuu ikävältä, mutta rakastan sinua ja haluan olla yhdessä kanssasi”, Ranta sanoo.
Hän neuvoo parisuhteen molempia osapuolia pohtimaan, miten hoitaa ja rakastaa itseään, jotta olisi rakastettava ja haluttava kumppani.
”Aina ei voi ajatella, että minut on hyväksyttävä juuri tällaisena kuin olen. Miehen tulee tietysti antaa synnyttäneelle naiselle aikaa ja kannustaa häntä. Ulkonäköasiat ovat tavattoman isoja asioita. Kaikilla on toiveena kelvata sellaisena kuin on.”
Ulkonäköä katsotaan jo kumppania valittaessa. Jos ulkonäön merkitys suhteessa kasvaa kohtuuttoman suureksi, on varsinainen ongelma ulkonäön sijaan jossain muualla. ”Tällaisissa tapauksissa minua alkaa kiinnostaa arvostelevan osapuolen oma historia. Miksi ulkonäkö on näin keskeinen asia?”
Ranta toteaa, että joskus parisuhteessa puretaan omaa epävarmuutta kumppaniin. ”Parisuhteessa ollaan peilinä toinen toiselle. Joskus arvostelemme oikeasti itseämme arvostellessamme toista.”
Hän kehottaa tarvittaessa hakeutumaan terapeutin vastaanotolle. ”Hakekaa rohkeasti apua, jos ette pysty keskustelemaan. On vaikea ottaa esille sitä miksi voi huonosti parisuhteessa, mutta se on lopulta palkitsevaa.”
Meri Liukkonen
Kommentit
Raskauskiloista sen verran että eihän se ole pelkkä vauva joka siellä mahassa painaa! Kehon veren määrä lisääntyy kolmanneksella, lapsivettä on vaihtelevasti, istukka painaa joskus jopa kilon! Rinnat alkavat valmistautua maidontuotantoon ja suurenevat. Eli kyllä niitä kiloja tulee ja kuuluukin tulla. Jostain muistan lukeneeni että n 16 kg on normaalipainoiselle ihan ok painon nousu. Itellä tuli ekan kanssa 20kg, aivan kamalasti nestettä kerääntyi lopussa! Ja kyllä, nestettä kertyy kilokaupalla!!! Mutta se on onneksi ohimenevää. Ekasta jäi 10 kg, tokan ja kolmannen odotuksen aikana ei enää paino noussut yhtä paljon mutta ei ollut kyllä varaakaan… Nyt kun kolmas muksu 7 kk niin onhan tässä vielä näitä kiloja jäljellä. Jos sit ens kesänä olis edes lähempänä omaa hyvän olon painoa…? Kolme lasta kahden vuoden välein on aika kova tahti vaik haluttuja ja tehtyjä on joka ikinen:) Tiedän että mieheni haluaisi että olisin PALJON hoikempi. Ehkä vielä joskus…
Kommentit
Aloin miettiä onko tämä nykyajan trendi olla huolissaan kiloista vai onko sitä ollut kautta aikojen. Raskaus tuo toisille enemmän, toisille vähemmän lisäkiloja. Itsetunto on se joka ratkaisee missä määrin ne häiritsevät. Jos häiritsevät elämää, kai niistä sitten pyrkii eroon tai opettelee elämään niiden kanssa.
Sitä en kyllä ymmärrä miksi miestä vaimonsa muutama lisäkilo häiritsisi. Eikö hän rakasta sitä ihmistä, vai rakastaako vain hoikkana? Puolison kuuluu olla tukena, ei moittimassa. Kilojen kanssakin voi oppia elämään, ja pulska nainenkin voi olla tyylikäs. Jos kilot tulevat esim. masennuksen seurauksena, olisi tuettava masennuksesta selviämistä, ei kilojen hävittämistä. Kilot saavat jäädä kunhan vain puoliso on terve.
Meillä on mieheni kanssa kiloja tullut ja mennyt, raskauteni aikana mies lihoi enemmän 😉 Jokainen gramma oli minulle rakas, mutta pidimme mielessä myös terveydelliset näkökohdat. Emme ole rantatrimmejä tai fitness-tyyppejä. Kummallakin on läskiä mutta myös lihaksia, koska harrastamme liikuntaa. Se on elämäntapa, ei niinkään keino ”pysyä mitoissa”. Raskauskilomme ovat suurin osin poistuneet ihan elämäntapojen seurauksena.
Tuttavien huomatessa minulle jääneen ylimääräistä synnytyksen jälkeen, oli mieheni minua puolustamassa, eikä moittimassa. Vaan eipä ne kilot ole elämämme lanka.
Ihan ymmärrettävää, varsinkin jos raskauden jälkeen naiselle jää kiloja. Toisaalta on aika törkeää mieheltä huomautella siitä negatiivisessa mielessä, helppohan niillä on olla kun ei ole ollut toista ihmistä kannettavana ja ruokittavana! Sitä paitsi iän myötä tuppaa muutenkin paino nousemaan.. muiden asioiden tulisi olla tärkeämpiä, ihan vaan senkin takia ettei suhde muuten toimi.
No oli kyllä törkeä tuo mies tuossa ensimmäisessä parissa. Minä en tuommosta piilovittuilua kuuntelisi. Olisi äkkiä entinen mies, vaikka kuinka ensirakkaus.
Minulla on nyt kolmannen lapsen jälkeen 20kg enemmän painoa kuin tavatessamme 7 vuotta sitten. Mieheni on aina enempi ihaillut lisääntyneitä kurvejani, kuin haukkunut edes leikillään. Kaipa tuo tietää, että se leikillään vittuilukin olisi minulle sellainen juttu, että masentusin ja halut katoaisivat. Mieheni tykkää minusta. Siitä minussa on sisällä. Sama se millanen kuori siinä on päällä, kun kummiskin on sellasia tapoja liikkua ja olla, että ne näyttävät seksikkäiltä hänestä. Hän saa minut tuntemaan itseni seksikkääksi, vaikken olekaan hoikka.
Haluaisin kuitenkin olla hoikempi ja urheilullisempi, koska sellaiset naiset ovat minusta seksikkäitä ja silloin tuntisin itseni koko ajan seksikkääksi. Veikkaan, että minusta tulisi silloin taas ihan nymfo niin kuin 7 vuotta sitten hoikkana. Haluan laihtua myös siksi, että minulla on kohonneet sokeriarvot ja riski sairastua diabetekseen. Haluaisin myös saada paremman peruskunnon ennen kuin alan taas odottaa. Haluaisin vielä yhden lapsen, mutta kaksi viimeistä raskautta ovat olleet vähän hankalia huonon peruskunnon vuoksi. Tämä laihduttamiseni ja kuntoiluni on nyt vähän ikuisuusprojekti. Vauva syntyi puoli vuotta sitten ja suunnittelin jo tänä kesänä olevani ainakin 10kg kevyempi. Suunnitelmat muuttuu, kun imetys ei tällä kertaa onnistunutkaan ja vauva osasi väsytttää. maaliskuulta asti olisi ollut otollista aikaa urheilla arjen lomassa, mutta myönnettäköön, että olen vähän peruslaiska ja keksin helposti syitä miksei voi. Tai yksinkertaisesti unohdan. Olen ostanut kotiin jumppalaitteen ja videon, koska en kehtaisi mennä salille. En ole ikinä kehdannut urheilla yleisön edessä. En edes mieheni. Ja eihän siitä jumpasta mitään tulisi jos hän katselee. Sehän on niin pirun seksikkään näköistä 😉
Joka päivä lupaan itselleni että tänään tai huomenna kuntokuurini alkaa. En voisi syödä enää terveellisemmin. Joka päivä ole aamupäivällä liian väsynyt urheiluun, päivällä kiireinen lasten kanssa ja illalla haluttaa rentoutua. Täytyysi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa ainakin jumppaamaan aamuisin…
Minusta tuo Villen kuittailu Terhille ei kuulosta mitenkään leikkimieliseltä vaan ilkeältä. Itse en tuollaista kuuntelisi. Haluan pysyä hoikkana itseni ja myös miehen mieliksi, mutta sen on oltava minun itseni päätös ei toisen painostuksen aiheuttamaa.
Ovatko joidenkin suhteet oikeasti noin armeita kuin tuon ekan pariskunnan? Minä en ikinä olisi miehen kanssa, joka mukamas leikillään kutsuisi pyllyäni lasketuksi peräksi tms. Se on äärettömän huonoa huumoria. Ja voi haloo, eka vuosi synnytyksen jälkeen on usein aika raskas, siinä on pikkuisen muut asiat mielessä kuin raskauskilot jos kyseessä on esim. eka lapsi ja kaikki asiat ovat uusia ja outoja.
Meillä kehutaan toista säännöllisesti. Minä kerron aina poikaystävälleni, miten ihana kroppa hänellä on, miten kauniit silmät ja huulet, kiva tukka. Hän kehuu minua suloiseksi, maailman kauneimmaksi naiseksi, sanoo että olen todella söpö ilman meikkiä, kehuu pieniä rintojani ja vyötäröäni. Meissä molemmissa on virheitä fyysisessä mielessä (varmasti henkisestikin:)), mutta emme takerru niihin, vaan kehumme toistemme hyviä puolia. Mieheni ei ikinä hauku pömppöä alavatsaani vaan kertoo sen sijaan miten ihanan pieni ja siro olen, minä en marmata sikspäkin puuteesta vaan kehun mieheni peppua.
Minulle on tärkeää, että saan suhteesta virtaa ja annan sitä myös toiselle. Tuollainen haukkuminen, nälviminen, kiristäminen jne. vain kasvattavat juopaa puolisoiden välillä
Toivoisin kyllä, että mieheni rakastaisi minua läskeistä huolimatta. Rehellisesti sanottuna en halua mitään kommentteja ja huomaitteluja hänen taholtaan liikakiloistani, kyllä muut ihmiset pitävät siitä huolen. Täytyy saada edes kotona olla rauhassa, kyllä me pyöreät tiedämme kilomme ilman vinoiluakin. Ensimmäisen parin mies olisi minulle kyllä entinen mies – taitaa olla kysymys miehen omista alemmuuskomplekseista ja pääsee vaimoa nälvimään tätä kautta.
Voitaisko samaa vääntöä käydä MIEHEN vauvakiloista ?
Meillä mies on lihonut raskauteni myötä ( ja sitä seuranneina 4 vuotena )
yli 20 kg, eikä ole koskaan muutenkaan ollut mikään laiheliini.
Nyt kun kiloja on yli 120, eikä mies löydä vaatteita enää normaalikaupoista,
olen alkanut hieman huomauttelemaan,
että ois parempi iltaisinkin tehdä jotain muuta joskus kuin vahdata telsua….
Tästä mies aina närkästyy,
en saisi hänelle mitään sanoa mistään,
vaikka hän puristeleekin naureskellen minun pömppövatsaani,
johon kieltämättä seurustelun alkuajoista on 5 kiloa jämähtänyt pysyvästi löllymään.
Minua vatsani puristelu häiritsee, se on minulle arka paikka.
Olen ehdottanut miehelle myös, että yhdessä käytäisiin lenkillä, salilla, harrastettaisiin jotain.
Hänen mielestään harrastusta on tarpeeksi jos ajaa autolla jonnekin shoppailemaan – ja tietenkin syömään.
Puolen tunnin pihalla olo lapsen kanssa käy myös reippailusta hänelle.
Olen yrittänyt myös terveellisempää ruokavaliota;
järjestelmällisesti hän työntää syrjään salaatit, hedelmät, jugurtit tai muun vähääkään terveelliseltä vaikuttavan, ja syö työpäivän aikana itsensä ähkyyn pihvillä ja ranskalaisilla.
JA tietysti töissä kuuluu iltapäiväkahvi pullan kera nauttia.
Ja illalla tietenkin sohvalla olutta ja sipsiä ja namia….
Pelottaa, että mies syö itsensä hengiltä pian…en tosiaankaan halua, että hän on 40-vuotiaana sellainen ihrakasa, ettei liikkumaan pääse.
Sitäpaitsi yhteistä velkaakin on loppuiäksemme ( ja vähän ylikin ) enkä tahdo jäädä yksin kolmen lapsen kanssa velkoja tänne makselemaan.
Mutta kuinka kertoisin miehelle sen,
että kiloista olisi hänen oman terveytensäkin vuoksi päästävä ??
Ymmärrän aiheellisen huolesi miehesi terveydestä ja asiaa täytyisi aina lähestyä rakkaudella.
Usein parempi vaihtoehto, kun esim. miehesi, joka kaikesta huolimatta hyvästä tarkoituksestasi, kokee sanomisesi negatiivisena , olisi kääntyminen johonkin ulkopuoliseen asiantuntijaan esim. työpaikan terveydenhoitaja tai lääkäri – mies kuuntelee paremmin. Voisiko miehesi käydä esim. mittauttamassa verenpaineensa ja kolesterolinsa, verensokerin. Uskoisin, että vastaanotolla asia otettaisiin puheeksi ja asia lähtisi sitä kautta liikkeelle.
Eräs tuttavamies oli loukkaantunut kun työterveyslääkäri oli huomauttanut hänelle, että täytyisi tehdä elämäntaparemontti. Mies pelaa illat tietokoneella, syö sipsejä ja juo kaljaa eikä liikuta kuin hiirtä. Mies oli sitä mieltä että hän mielummin nauttii elämästä kuin elää terveellisesti. Kaikki arvot verenpaineesta kolesteroliin ovat hälyttävän korkeita. Toiset eivät vaan välitä, vaan ”nautiskelevat elämästään”. Jos olisi oma mieheni, en olisi antanut tilanteen mennä noin pahaksi. Hän tosin on sinkku, mutta siihenkin on isona syynä hänen saamattomuutensa ja huonot elämäntapansa. (ex jätti kun ei jaksanut olla miehen tietokoneelle ja mässäilylle ikuinen kakkonen)
Puolison ulkonäköä ei pidä kommentoida (ainakaan negatiivisesti) julkisesti, ei edes leikin varjolla.
Ulkonäkö onneksi muuttuu niin hitaasti, että siihen ehtii silmä tottua. Toki joskus huomaa eron esim 5 vuoden takaiseen kiusallisen suurena.
Mutta kehutaan mieluummin niitä hyviä puolia…
Olen hyvässä kunnossa oleva nuori nainen, pienirintainen, kapea uuma.. mutta leveä lantio. Onneksi miehet kehuvat ennemmin hyviä puoliani, sillä takapuoleni on minulle oikeasti arka paikka. Ilkeämielisemmät sitten arvostelevat juuri sitä. Kestää varmasti vielä ennen kuin osaan sivuuttaa nämä puheet pahastumatta. Ja jos saisin lapsia osaisin varmasti kiinnittää huomiota myös leveän lantion hyviin puoliin 🙂
Niin, mieheni kävi kyllä työterveyslääkärillä ihan normitarkastuksessa,
ja siellä sanottiin painoindeksin olevan muistaakseni jotain 28…
eli laihdutettava olisi pikaisesti, ellei halua sokeritautiin tai sydänvikaan kuolla.
Mies naureskeli tälle, oli niin hyvä vitsi….ehheh.
Olen yrittänyt kotosalla laittaa hänelle ruoka-annoksen valmiiksi lautaselle, ettei ahmisi kerralla niin paljoa…hän ottaa aina lisää
niin kauan kuin ruokaa on, ellen erikseen mainitse,
että muillekin voisi jättää….tai että jättää huomiseksi minulle töihin evästä.
Mutta yleensä syö niinkauan kuin jotakin syötävää talosta löytyy…
olen kysynyt häneltä, että onko meidän elämämme niin onnetonta, että siksi syöt noin kamalasti ?
Hän vastaa, ettei ole. Eikä mielestään syö niin kamalasti, minä vain ”liioittelen aina asioita”.
Vika on siis minussa.
Kaupassa käydessäni en osta mitään herkkuja kaappiin,
koska hän syö ne kaikki kerralla pois.
Hänellä on jotenkin kauhea ”polte” aina,
jos kaapissa on vähänkin jotain herkkua.
Kuinka tästä pääsisi ? Raskaana ollessani jotenkin sallin tämän, koska herkuttelin itsekin ihan toisella tavalla kuin nyt…oma vika ?
Kun tapasin mieheni olin huomattavasti hoikempi, painoa on tullut lisää varmaan lähes 10 kg, vaikken ole ollutkaan raskaana. Minusta on kuitenkin ihanaa, että mieheni on ollut varmaan ainut joka ei ole asiasta minulle valittanut tai puhunut asiasta pahansuovasti. Hän vain pitää korostuneista muodoistani, ja rakastaa minua hyvin paljon juuri tällaisena kuin olen.
Palautetta olen saanut enemmänkin lähinä anopiltani ja mieheni isoäidiltä ( hän mainitsee asiasta lähes aina kun käymme hänen luonaan, joka on kyllä melko loukkaavaa).
Minusta rakastaan ei pidä satuttaa tai ilveillä hänen kustannuksella, mutta jos lihavuus alkaa haitata arkea eikä toinen ehkä ymmärrä sitä, asiasta voi hienovaraisesti mainita. On kuitenkin väärin haukkua kumppaniaan, itse en sellaista koskaan sulattaisi. Suhteessani mieheni saa minut tuntemaan itseni seksikkääksi, vaikken aina itse tuntisikaan.
Todellakaan ei pitäisi miehen vitsailla naisen ulkonäöstä. Jos tällaista kuulen, ajattelen ihmisen olevan sivistymätön ja jotenkin itse ongelmista kärsivä, joka tuo pahan olon ilmi mollaamalla muita, sillä näinhän se on! kyllä sydämen sivistystä pitää olla!
”Mutta kommentoin huumorilla”, Ville huomauttaa. ”En sano suoraan, että olet läski. Mä keksin jotain nimityksiä, kuten hyllyvä suo sun mahasta tai madallettu perä. Ei se varmaan tunnu niin pahalta kuin se, jos sanoisin, että vitsi sun perä on iso.”
Kiva huumorintaju sulla hei! Minä loukaantuisin aija pahasti tuollaisesta, vaikka en sitä välttämättä miehelle näyttäisikään.
Tulee vähän sellanen arvoton ja huono olo jos tollasta palautetta toistuvasti saa rakkaalta, ja vielä JULKISESTI tai kavereiden edessä???
”Hellikelli”. Tuntuu kovin tutulta.
Olen ollut alipainoinen koko 10 vuoden ajan kun olen ollut yhdessä mieheni kanssa. Nyt lapsensaantini jälkeen minulle on jääny ylimääräistä 15 kg ja olen tyytyväinen itseeni. SIIS olen nykyään normaalipaioinen!!! (Ehkä hiukan painoindeksin mukaan ali- kuin ylipainoinen).
MUTTA mieheni on ns. nalkuttanut 5 vuotta ”läskeistäni”. MINUA haukkuminen/nimittely on oikeasti naurattanut KOSKA mieheni on aina ollut hiukan ylipainoinen ja nyt vielä lihonut lisää. En ole koskaan haukkunut häntä siitä tai muustakaan koska se ei mielestäni ole rakentavaa. On tuntunut, että mieheni on jopa kateellinen minulle.?!
Viimeksi kun mieheni veljen vaimo oli kylässä ja anoppi oli tulossa myös kylään niin mieheni veljen vaimo sanoi, että oletko huomannut että anoppi tervehtii ekaksi kädestä ja sen jälkeen silmät katsovat päästä varpaisiin ja ilmoittaa, että olet lihonut. Missään tapauksessa laihtumisesta se ei ilmoita. No anoppi tuli ja toimi niin kuin anopin pojan vaimo ennusti. OLI siinä pokerinaamalla pitämistä:) Lapsilleen anoppini ei kyllä näin toimi vaan päinvastoin. Siis ilmoittaa jos on laihtunut!!!!
Minusta näin jälkeenpäin on tuntunut siltä, että mieheni kotona on saanut haukkua ja kommentoida lihavia. Ainoastaan laihat ovat jotain…:( Tämä tuntuu todella lapselliselta. Anoppiani toisilla silmillä seurattuani nyt muutaman vuoden huomaan, että hän yrittää laihduttaa sen minkä voi ja on syömättä minkä vain pystyy (piimää, rasvatonta raejuustoa, kaalia, vettä ja ruisleipää). HUOMATTAVAA on kuitenkin, että tavallista vähärasvaista perunakinkkulaatikkoni hän ei edes maistunut, mutta kun grillattiin illalla pihvejä (+maustevoita päälle) ja maissia (+voisulaa päälle) anoppi oli ENSIMMÄISENÄ herkkusuuna syömässä!!!!
Mielestäni hän toimi törkeästi, vaan ei hän ole meillä vuoteen näkynytkään! Tuntuu kummalta toiminnalta. Voiko joku olla noin kateellinen, huono itsetuntoinen vai mikä? En ymmärrä, mutta eihän minun kaikkea tarvitsekkaan ymmärtää. Minulla EI ole mitään anoppiani vastaan.
Miehelläni on huono itsetunto ja siitä olemme mieheni kanssa keskustelleetkin useasti. Itsetunto on myös hiukan kohonnut, MUTTA lapsena saatu kasvatus on sitkeessä, joten miettikää kaikki miten toisianne kohtelette!
Hmmm…30kg lisää raskausaikana ei ole kyllä terveydellisestikään mitenkään suositeltavaa -ei äidille eikä lapselle.Pistää miettimään,miksi juuri raskausaikana kertyy noin paljon kiloja,itse lapsen painon osuushan on,vaikka olisi kookaskin vauva,murto-osa tuollaisesta painomäärästä.Miehenä olisin kyllä huolissani sekä lapsesta että äidistä.Liekö osuutta nykyään niin suositulla pikaruualla?
Kumma juttu. Ekassa parissa kundi kuittailee vielä julkisesti puolisonsa ulkonäöstä… loukkaa ihan varmasti mutta tyyppi tekee itsestään nuijan myös kavereidensa silmissä. Kuittailu kundin mäyräkoiravatsasta onkin vain hyvää vitsiä. Yrjöttävää. Huomaa, että kaverilla on ollut pumpulielämä jossa ei varmasti ole sattunut mitään mullistavaa. Luulisi lapsen mullistavan mutta ”minä” maailma ei tunnu heilahtavan. Itselläni on 14 v. yhteiseloa puolisoni kanssa. Selvitty on kahdesta syövästä ja nyt vihdoin 12 v. odottelun jälkeen odotamme esikoistamme. Kasvava, ylipainoinen kehoni on merkki elämästä ja sen muutoksetkin ovat elämää. Ihanaa.
Tervehdys ”peruspositiivinen”!
Mielestäni tuollainen kilojen tarkkailu anopilta kertoo vain sivistyksen puutteesta, niinkuin minunkin tapauksessani. Tuntuu muutenkin, että yleensä anopit etsivät miesten tyttöystävistä ikävää sanottavaa. Tuntuisi että kyse olisi ”kasvukivuista”
– nyt asia vain on niin, ettei äiti ole enää tärkein nainen miehen elämässä, ja sekös harmittaa.
Muutenkin itse en ymmärrä varsinkin vanhoilla ihmisillä (esimerkiksi mieheni suvun juhlissa) jatkuvaa ”lihava/laiha keskustelua”. Kuka onkaan tällä kertaa laihtunut, kuka lihonut, kuka vie minkäkin verran tilaa penkistä. Ehkä minut vain kasvatettiin eri tavalla kuin heidän suvussa lapset yleensä kasvatetaan, mutta minulle tuollaiset asiat ovat täysin toisarvoisia. Minua kiinnostaisi enemmän miten ihmisillä menee töissä ja ovatko elämänasiat kunnossa, kuin heidän vyötärönympäryksensä! 😀
Nimimerkille ”hampurilaiset ja pizat…”:
Kolmisenkymmentä kiloa tulee raskauden aikana hyvinkin nopeasti, varsinkin jos kroppa alkaa keräämään nestettä. Oman raskauteni aikana lihoin 23 kiloa, vaikka olin koko ajan tarkalla ruokavaliolla. Raskauden jälkeen kilot ovat karisseet imettäessä nopeaa tahtia. Vauva on nyt neljä kuukautta ja olen kohta normaalipainossani. Olisin enemmänkin huolissani jos äidille ei ala kiloja tulemaan, sitä rasvakerrosta kun imettäessäkin tarvitsee.
Minulla ei ole lapsia, enkä niitä vielä suunnittelekaan (jotenkin vain eksyin tänne) joten en kai tiedä mistä puhun (anteeksi jo etukäteen), mutta tässä muutama asia joita jäin keskusteluista miettimään:
1) Paljonko raskauden aikaan on sitten ”sopiva” painonnousu, 30 kg kuulostaa TOSI paljolta koska vaikka kuinka kroppa keräisi nestettä niin ei kai se sitä kilokaupalla tee?
2) MIKSI ihmeessä raskauden aikana joidenkin pitää yhtäkkiä syödä kauheasti ja jopa ”luvallisesti mässäillä”, eikös se ole jo tuttu juttu että silloin ei tosiaankaan tarvitse syödä ”kahden edestä” vaan huolehtia vain että syö normaalisti ja riittävän monipuolisesti? Kyllä vauva tarvitsemansa ottaa vaikka ruoan määrä pysyisikin entisenä.
3) Siis tuo miesten ”raskauskilot” on kyllä paras… Uskomatonta itsekurin puutetta äijiltä. Uskon, että oma mieheni huolehtisi päinvastoin ruokavalion terveellisyydestä, minua ja vauvaa ajatellen, kuin kiikuttaisi kotiin sipsiä ja pizzaa mielitekoihini…saatika itse osallistuisi mässäilyyn!
Pari vielä:
– Siitä, miltä kroppa näyttää on 80% seurausta RUOKAVALIOSTA ja vain 10% liikunnasta ja toiset 10% geeneistä, vanha viidakon (l. fitness-lehtien) sanonta. Turha vedota laiskuuteen tai isoihin luihin jos ”haluaa laihduttaa, mutta”.. Pelkällä oikealla ruokavaliolla saa jo paljon aikaan.
– Älkää ostako niitä herkkuja kotiin – IKINÄ – jos itse tai miehenne eivät voi niistä näppejä irti pitää. Kukaan muu ei niitä teille sinne tuo. Tätä samaa aina mietin ylipainoisten lasten kohdalla, että KUKAS ne lapset oikein ruokkii lihaviksi (tuskin ne salassa karkkia syövät ja sillä lihovat).
”Madallettu perä” oli ihan hulvaton, mutta ei toisen sanomana. Ajattelin itse kokeilla miten omani automiehenä reagoi tähän, kun seuraavan kerran tuskailen takalistoani peilin edessä. Varokoon vain itse käyttämästä..
Nimimerkille: Ei vielä
Ajattelin itsekin aika samalla tavalla kanssasi ennen, kun tulin raskaaksi, mutta vaikka minun ei tarvitsekaan syödä nyt ”kahden edestä”, niin verensokerin laskun ja huonon olon välttämiseksi, ihan oman ja vauvan hyvinvoinnin takia, on pakko pistää suuhun jotakin parin tunnin välein. Ennen saatoin juoda aamulla vain kupillisen teetä ja jättää töissäkin ruokatunnin väliin ja syödä vasta kotona viiiden-kuuden aikaan. Yritän kyllä nyt syödä terveellisesti ja välipalani koostuvat yleensä hedelmistä, jogurtista tms. kevyestä, mutta kai monin kertainen ruokamäärä ja kaksi lämmintä ateriaa päivässä jossaki näkyvät!
Lisäksi olen aina harrastanut paljon liikuntaa ja aion kyllä harastaa oman mielenterveyteni takia niin pitkään kuin pystyn, mutta 1,5 tunnin juoksulenkit alkavat olla historiaa, joten siinäkin joutuu antamaan ”tasoitusta”…
Vähän pömpöttävää mahaani ei ole kukaan vielä huomannut ja suurin osa vaatteista (paitsi rintsikat, koska minulla on nyt rinnat!) mahtuu vielä hyvin päälle, mutta olo tuntuu turvonneelta ja oikein odotan, että joka puolelta vähän turvonneen näköisen sijasta saan rauhassa alkaa keskittyä mahan kasvatukseen ;c)
Niin ja viimeksi eilen pyysin urheilullista ja hoikkaa miestäni syömään kanssani iltapalaa, vaikka hän ei olisi muuten ottanut…
Mutta eiköhän me yhdessä päästä kaikista ”ylimääräisistä” kiloista eroon…juoksuvaunut on jo tilauksessa ;c)
Raskausaikana paino ei aluksi noussut, kun oli stressiä muutenkin siitä, onkohan vauva terve ylipäätänsä. Ravattiin ylimääräisissä kontrolliultrissa ja tapeltiin miehen kanssa. Loppua kohden vauvan kanssa saatiin molemmat painoa ympärillemme. Poika syntyi terveenä lähes 4-kiloisena ja minä ennen luuta ja nahkaa ollut 177cm/58-kiloinen olin nyt vauvan synnyttäneenä ensikertaa vaakaan astuneena 87kg! Olen aina ollut kova liikkumaan ja imetys ja aineenvaihduntani aikaansaivat sen, että paino tippui mitään sen kummemmin tekemättä lähtöpainoon noin puolessa vuodessa, viimeiset 5kg tippuivat pikkuhiljaa nyt pojan ollessa 1v8kk näytän siltä, kuin en koskaan olisi raskaana ollutkaan. Eli laihalta. Olisi saanut edes vähän kurveja jäädä. Mies yks päivä tokaisi, että miks mun pitää olla näin laiha.. että voi siinä käydä näinkin päin. Naisellinen nainen aina kauniimpi kuin tikku.
Älkää ottako stressiä niistä raskauskiloista, nauttikaa raskausajasta!
Järki kuitenkin mukana, miks ihmeessä pitää ahtaa kahden edestä ja lihota sen 30kg ja sitten jälkikäteen ihmetellä kun painoa kertyi täytekakku-jäätelödietillä 😉 . Herkuttelin itsekin aika paljon raskausaikana, kananugerit, hampurilaiset ja kaikki rasvainen intohimona ja kakkoskierroksella aion ottaa maltillisemmin ihan terveyteni kannalta. Kuitenkaan kaikella järjellä niitä kiloja ei raskauksista juuri kroppaan kerry.
Lisätään vielä että turvoksissa olin loppua kohden kyllä raskausmyrkytyksenkin takia ja liiottelematta turvotusta oli varmaan lähempänä 10kg.. mutta paino nousi paljon kuitenkin. Alhaisen lähtöpainon takia painonnousu oli ihan suositeltavaakin, mutta ei tälläinen jojoilu painon kanssa terveellistä ole. Mielummin syö terveellisesti raskausaikana tai ylipäätänsä ei muuta ruokatottumuksiaan raskauden takia ja voi hyvin, kun tuskastelee sitten huonojen veriarvojen ja läskimakkaroiden kanssa ihan omaa tyhmyyttään. Voin itsekin huonosti raskausaikana ja piti napostella paljon ja ymmärrän kyllä sen syöpöttelyn ja ne yösyöpöttelyhimot. Mutta määrä ratkaisee, eihän sitä suklaalevyä tarvitse kerralla hotkaista.. 🙂
Raskauskiloista sen verran että eihän se ole pelkkä vauva joka siellä mahassa painaa! Kehon veren määrä lisääntyy kolmanneksella, lapsivettä on vaihtelevasti, istukka painaa joskus jopa kilon! Rinnat alkavat valmistautua maidontuotantoon ja suurenevat. Eli kyllä niitä kiloja tulee ja kuuluukin tulla. Jostain muistan lukeneeni että n 16 kg on normaalipainoiselle ihan ok painon nousu. Itellä tuli ekan kanssa 20kg, aivan kamalasti nestettä kerääntyi lopussa! Ja kyllä, nestettä kertyy kilokaupalla!!! Mutta se on onneksi ohimenevää. Ekasta jäi 10 kg, tokan ja kolmannen odotuksen aikana ei enää paino noussut yhtä paljon mutta ei ollut kyllä varaakaan… Nyt kun kolmas muksu 7 kk niin onhan tässä vielä näitä kiloja jäljellä. Jos sit ens kesänä olis edes lähempänä omaa hyvän olon painoa…? Kolme lasta kahden vuoden välein on aika kova tahti vaik haluttuja ja tehtyjä on joka ikinen:) Tiedän että mieheni haluaisi että olisin PALJON hoikempi. Ehkä vielä joskus…
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous