Valintana lapsettomuus
Onko synnyttäminen edelleen naisen tärkein tehtävä? Vai onko se enää vain vanhanaikainen käsitys yhdestä naisen roolista tässä moniarvoisessa maailmassa? Entä mitä jos joku päättää olla jatkamatta sukua? Ovatko lapsettomuuden valinneet naiset itsekkäitä hedonisteja vai maailman liikakansoitusta pohtivia ekologisteja?
Minkälaista lapsettomuuden valinneiden elämä on nyky-yhteiskunnassa? Lapsettomat naiset sattuvat nimittäin kyseisellä valinnallaan sohaisemaan tiukassa istuvia sukupuolirooleja. Tosiasia on, että monen naisen mielestä nainen ilman lasta on vajaa. Edelleen ja yhä, vaikka elämme vuotta 2007.
Lapsettomuuden valinnutta ei oteta tosissaan
Varsinais-suomalaisella Katilla, 32, on aviomies, omakotitalo ja työpaikka. Eli kaikki on pitkälti kasassa. Vain yksi puuttuu, ja se on poissa paketista aivan tositarkoituksella.
Kati tajusi jo 16-vuotiaana, ettei halua lapsia. Vaivaantumatta Kati ilmoittaa, että hän inhoaa lapsia.
”Siskoni lapset siedän, vaikkakaan emme ole juuri tekemisissä. Jostain syystä siskon lapset osaavat käyttäytyä kunnolla ne hetket kun olemme saman katon alla.”
Mieluiten Kati ei olisi missään tekemisissä lasten kanssa. Jos mahdollista, hän haluaa välttää tilanteita lasten kanssa.
”Aika suuri syy on se, etten siedä melua, eivätkä lapset osaa olla hiljaa.”
Kati ei ymmärrä joidenkin ikäistensä naisten hinkua saada lapsia. Hän myöntää miettineensä, että jos hän joskus sekoaa ja haluaa sittenkin jälkeläisiä, adoptio on ainoa ratkaisu.
”Jos biologia ei anna periksi niin miksi mennä lapsettomuushoitoihin? Tai ainakin hoidot pitäisi kustantaa itse. Miksei lasta voisi adoptoida? Eikö äidinrakkautta voi tuntea muuta kuin omaa lihaa ja verta olevaa lasta kohtaan?”
Kati heittää lisää löylyä: ”Miksi lisääntyä vain koska niin kuuluu tehdä? Haastan ihmiset kyseenalaistamaan tätä pakkoa ja miettimään ihan itse, haluaako lasta todella. Maailmassa on jo nyt liikaa ihmisiä. Kaikille ei nytkään riitä ruokaa, kotia tai puhdasta vettä.”
Kun Kati kertoi 20-vuotiaana kavereilleen, ettei hän halua lapsia, puheita ei otettu tosissaan.
”Johtui varmaan iästänikin. Vasta kun kerroin sterilisaatiostani, kaikki alkoivat viimeinkin uskoa puheisiini.”
”Nykyään lapsettoman naisen on helpompi elää tässä maassa kuin vaikka viisi tai kymmenen vuotta sitten”, Kati uskoo. ”Muutenkin tuntuu, että nykyään vapaaehtoisesti lapsettomia on enemmän, ainakin esimerkiksi internet- ja lehtijuttujen perusteella. Tai sitten lapsettomuuden valinneet ovat viimein tulleet ulos kaapista.”
Nainen on muutakin kuin synnytyskone
Päivi , 28, opiskelee toista akateemista tutkintoa jatkuvien pätkätöiden ja toistuvien työttömyyskausien vuoksi. Ura tai opiskelu ei ole kuitenkaan syy lapsettomuudelle. Ajatus äitiydestä on aina ahdistanut häntä.
”Minua ei yksinkertaisesti kiinnosta perinteinen perhe-elämä. Kun ajattelen, että minusta tulisi äiti, mahdollisesti vielä työssäkäyvä äiti, tunnen palan kurkussani. Minusta ei ole sellaiseen elämään. Onneksi elän yhteiskunnassa, joka mahdollistaa lapsivapaan elämäntavan.”
Myös Päivin avomies on lapseton, mutta hän ei ole lapsettomuusvalinnastaan ihan varma.
”Voi olla, että hän tulevaisuudessa haluaakin lapsia. Siinä tapauksessa tiemme eroavat.”
Päivi odottaa innolla sterilisaatiopäiväänsä. Esteenä on vielä hänen ikänsä. Päivi toivoo, että terveydenhoitohenkilöstö osaisi silloin suhtautua asiallisesti hänen päätökseen.
”Jos minä odotan sterilisaatiota yhtä innolla, kuin raskaana oleva äiti lastaan, niin eikö se kerro jo jotain tunteen vahvuudesta ja asian varmuudesta?”
Päivi pelkää raskautta hysteerisesti. Kerran hän luuli ehkäisyn pettäneen, jolloin hän joutui paniikkiin.
”Selitin terveydenhoitajalle, etten ikinä halua lapsia. Kyllä hän sen näköisenä minua katsoikin, että luulen hänen ajatelleen, että parempi se niin onkin! Kuukautisten odottelu tuntui ikuisuudelta.”
Päivi ei ole mielestään lapsivihaaja, mutta ei hän lapsista väitä pitävänsäkään.
”Asia on aivan sama kenen tahansa ihmisen kanssa: joko hänestä pitää tai ei. Pidän persoonallisista lapsista, joilla on luonnetta. Osa ihmisistä kutsuu näitä haastaviksi.”
”Eivätkä raskaus tai raskaana olevat naiset ällötä minua, mutta en tunne mitään erityistä tarvetta alkaa hössöttämään asiasta mielipuolisesti”, Päivi lisää.
Päivillä on kummilapsia, joihin on hyvät ja lämpimät välit.
”Yleensä lapset, ihme kyllä, pitävät minusta ja tahtovat seuraani. Mutta jos minulle tyrkätään lapsi yhtäkkiä syliin, en osaa toimia. Koen sen erittäin kiusallisena. Toivoisin, että minulle annettaisiin samalla niiden käyttöohjeet.”
Sukulaiset eivät ota Päivin lapsettomuuspäätöstä tosissaan. Sen vuoksi avopari ei juuri ole tekemisissä heidän kanssaan.
Osa avoparin ystäväpiiristä kunnioittaa lapsettomuuspäätöstä, osa ei.
”Saamme kuulla näitä legendaarisia ’kyllä se mieli siitä vielä muuttuu, kun ikää tulee’ ja ’et sinä voi tietää mitä rakkaus on ennen kuin sinulla on oma lapsi’ -kommentteja.”
Osa Päivin ystävistä myös vihjailee, ettei avopari osaa ottaa vastuuta elämästään, kun lapsia ei ole.
”Olettavat, että hurvittelemme päivät pitkät. Se tuntuu pahalta. He unohtavat, että maksamme tunnollisesti lainaa ja hoidamme muita aikuisuuden velvollisuuksia. Mutta toisaalta, välillä saa sitten kuulla myös siitä, kuinka onnellisia olemme, kun voimme käyttää rahamme ja vapaa-aikamme kuten haluamme.”
Päivi kokee itsensä täysin naiseksi, vaikka häneltä puuttuu äitiys-vietti. ”Nainen on paljon muutakin kuin äiti, synnystyskone, tissit, kohtu ja munasarjat. Silti saan joskus vihjeitä ympäristöltä, etten ole nainen ollenkaan, koska en halua lapsia. Tuntuu, että minusta etsitään merkkejä siitä, että jotakin on varmasti vialla.”
”Ihmiset kysyvät, että miten sitten vanhana. Eihän sinua käy kukaan katsomassa vanhainkodissa.Mielestäni tuollainen perustelu ei ole mitenkään vakavasti otettava perustelu lapsenteolle.”
Kaikilla oikeus omaan valintaan
28-vuotias Asta on tietokoneinsinööri. Hän asuu omistusasunnossa ja on ollut neljä vuotta avoliitossa. Astasta on aina tuntunut, että lapset ovat asia mikä tapahtuu vain muille ihmisille.
”En osaa kuvitellakaan, että minulle tulisi lapsia. Mitä ihmettä minä niillä tekisin? En ole koskaan kokenut minkäänlaista halua tai tarvetta saada lasta. Koko asia ei käy edes mielessä, ellei joku ala siitä kyselemään. En vain tiedä miksi ihmeessä tekisin lapsia, kun ne eivät kiinnosta. Minusta se on järkevää.”
Astan suhtautuminen lapsiin on yhdentekevä.
”Vauvat ovat yhtä kiinnostavia kuin viherkasvit, paitsi että ne pitävät välillä pahaa ääntä. Ja se on ihan tunneasia. Mieheni puolestaan on tehnyt päätöksen järjellä. Hän ei halua uhrata lapsen vaatimaa aikaa, rahaa ja huomiota.”
Astan mielestä naisia, jotka eivät halua lapsia ei voi aina syyttää huonosta lapsuudesta. Astan äiti oli
kotiäiti ja rakasti lapsiaan yli kaiken.
”Lapsuutemme oli varmasti keskimääräistä onnellisempi. Veljeni ja toiseksi nuorin siskoni haluavat lapsia, mutta nuorimmainen sisko puolestaan ei, joten en usko että lapsuuteni on vaikuttanut päätökseeni.”
”Naiset, joilla on ollut huono lapsuus saattavat haluta tehdä nuorena lapsia juuri siksi, että lopultakin olisi oma perhe ja joku joka rakastaa ehdoitta. Jos huono lapsuus aiheuttaisi sen, ettei halua omia lapsia, niin ihmiset olisivat jo varmasti kuolleet sukupuuttoon.”
”Ehkä minulla onkin ollut niin hyvä lapsuus, etten tarvitse ketään, joka olisi ehdottoman riippuvainen minusta tunteakseni itseni tärkeäksi ja rakastetuksi.”
Asta pohtii argumentteja lasten teon puolesta: ”Muutenhan sitä on itsekäs ja pinnallinen, vanhana yksinäinen ja ojanpohjalla, ei rakasta puolisoaan, jotenkin viallinen ja puutteellinen ja sehän nyt vaan on kaikkien eliömuotojen biologinen tehtävä..”
”Jokainen elää elämänsä kuitenkin niinkuin parhaaksi näkee. En arvostele muiden valintaa tehdä lapsia. Toivon myös, että saan itse olla rauhassa oman valintani kanssa.”
Keskustele vapaaehtoisesta lapsettomuudesta Ellien ”Lapseton elämä”-keskustelupalstalla
Niina Rapo-Puustinen
Kommentit
Mutta entä jos henkilö ei aivan oikeasti ole hyvä huoltaja, ja jos hänen lapsestaan tuleekin tapaus, johon yhteiskunta joutuu sijoittamaan enemmän rahaa kuin mitä hän työllään koskaan tuottaa?
Totta puhuen tässä maassa moni olisi voinut valita ennemmin lapsettomuuden…
Kommentit
Jos nyt voisin valita uudestaan, jättäisin lapset tekemättä. En ehkä pelkästään itseni takia, vaan siksi, että tämä maailma on päivä päivältä hullumpi paikka ja elämä koko ajan kovempaa ja julmempaa. Ei tällaista voi hyvällä omallatunnolla lapsille tarjota.
Minusta jokainen ihminen, jonka on hyvä elää siten kuin on valinnut ja on SAANUT itse tehdä tämän valinnan, saa olla onnellinen. En voi sietää lapsettoman elämän valinneiden arvostelijoita. Asia ei millään tavalla kuulu suvulle tai muullekaan ympäristölle.
Mielenkiintoinen aihe!
Nykyään lapsia arvostellaan ja lapsiperheitä haukutaan aivan vapaasti. Lapsia ei saa viedä ihmisten ilmoille, mutta lapsia ei voi myöskään jättää yksin kotiin hetkeksikään. Lapsiperheen elämä on todella raskasta nykyään, kun asuminen on kalliimpaa kuin koskaan ennen, ruoka on kallista, ja lapsista ei saa vähennyksiä verotuksessa, vaan kaikki raha mikä lapsiin uppoaa, on itsestä pois. Hyvä että syödä pystyy itse, puhumattakaan omista maksullisista harrastuksista tai muista kuin kirpputorivaatteista!
On helppo tässä maailmassa ymmärtää lapsettomuuden valinneita. Maailma on todella kova lapsille ja lapsiperheille. Elinmahdollisuudet maapallolla vähenevät päivä päivältä, kun ihmiset kuluttavat itsekkäästi liikaa.
Lisäksi sukulaiset asuvat kaukana, ja kodinhoitajat lapsiperheiltä on poistettu. Jopa 40 asteen kuumeessa kotiäiti hoitaa itse lapsensa.
Ja nykyään eivät isovanhemmat edes lähellä asuessaan ehdi auttaa, kun nykyään puhutaan yksilön oikeuksista ja siitä, että on oikein sanoa ei. Eläkeläiset matkustelevat ja harrastavat kalliita harrastuksia. He eivät enää uhraudu toisten puolesta, kuten heidän vanhempansa. Tuolloin ennen ei ollut muotia ajatella vain itseään. Aina autettiin omia lapsia.
Jaa. Äitiys ei ollut minulle koskaan tietoinen valinta, se vaan sattui kohdalle. Silloin olisin tietysti vielä voinut valita lapsettomuuden. Mutta kaikkea sattuu ja tapahtuu ja minulle se oli parasta tähän astisessa elämässä.
Jos joku valitsee lapsettomuuden (jätetään nyt pois ne, jotka ovat lapsettomia vaikka eivät tehneet siitä päätöstä) niin mitäpä siitä. Ei se minulle kuulu. Jos kysynkin työkaverilta / tutulta tms. onko suunnitelmissa perheenlisää, se ei tarkoita että haluaisin käännyttää johonkin ainoaan oikeaan totuteen, joka tarkoittaa että äitiys on naisen päämäärä.
Minulla on varsin laaja tuttavapiiri työn, harrastusten, miehen, sukulaisten, opiskelujen yms. kautta. Eräältä opiskeluaikaiselta kaveriltani kysyin kerran, että oletteko suunnitelleet lapsen hankkimista ja hän sai lähes raivarin ja huusi, että mitä se minulle kuuluu. Nainen ei ottanut yhteyttä ennenkuin reilun vuoden päästä ja sanoi, ettei hän kestä tuttujen painostusta siihen, että PITÄÄ hankkia lapsia. Minä sanoin naiselle, että en minä ainakaan halua ketään painostaa, mutta toisaalta jos on päättänyt lapsettomuudestaan, niin tarvitseeko sitä nyt piilotella? Vihdoin hän ymmärsi, että vaikka minulla on lapsia, niin ystäväpiiriini kuuluu myös lapsettomia (tosin lähinnä siksi, etteivät ole saaneet lapsia, vaikka ovat halunneet).
Minuakin ärsyttää, että yhteiskunta on niin lapsikielteinen. Jos on ihan onnellinen ja tyytyväinen tavalliseen elämään, niin minua lähinnä katsotaan pieni hymynkare suupielissä, kun kerron tykkääväni tästä ”rivitalonpätkä, mies, kaksi lasta ja auto” elämästä. Pitäisi olla niin kamalan originelliä, kultturelliä ja vaikka mitä. En minä jaksa sellaista, haluan vain tavallista elämää ilman sen suurempaa draamaa.
Olen aina kiinnostunut erilaisista ihmiskohtaloista ja minusta ihmiset ovat mielenkiintoisia. Olisi ollut kyllä kiva lukea esim. 45-vuotiaan näkemys tahallisesta lapsettomuudesta, sillä tosiasiahan on se, että monikin nuori nainen ei halua lapsia, mutta mieli muuttuu myöhemmin. Minä olen itse juuri sellainen, että lähinnä lapsen vihaamisesta tulikin kaipuu saada oma lapsi.
Se myös ihmetyttää, että jos joku sanoo VIHAAVANSA lapsia, niin missä vaiheessa sellainen ihminen sitten alkaa kokemaan, että ne vihatut lapset ovatkin sellaisia, että heistä voi pitää? Ihmisiähän ne lapsetkin ovat. Vaihtuuko viha välinpitämättömyyteen vai tykästymiseen vasta sitten, kun ”naps naps” ihminen astuu tietyllä sekunnilla lapsuudesta 18-vuotiaan täysi-ikäisyyteen vai kuinka? Jotenkin tuntuu, että lasten vihaajalla on silloin jotakin käsittelemätöntä patoutunutta traumaa omasta lapsuudesta esim. omia vanhempia kohtaan tms.
En minäkään voi sanoa rakastavani tai edes sietäväni toisia lapsia automaattisesti. Esimerkiksi murrosikäisen poikani kavereista tällä hetkellä 1-2 ovat jollain tasolla siedettäviä. Elämä tuntuu yhdeltä kiukuttelulta ja haistattelulta, joten välillä pitää oikein kaivaa albumi esille, että miten ihana pallero tuo hieltä haiseva, hormoneja pukkaava honkkeli oikein olikaan. Toisaalta välillä on sitten yksittäisiä ohikiitäviä hienoja hetkiä, jotka tuntuvat sydämen ytimessä asti. Toisaalta tätä kestää aikansa ja uskon, että pian hän onkin jo aikuinen ja lähdössä pois.
Minäkin korostan sitä, että pitää osata elää tätä hetkeä. Tavallinen arki voi olla ihan hienoa ilman, että pitää olla upeat puitteet, komea kumppani, hohdokas työ ja kaikkea rahalla saatavaa materiaa. Parhaat tunteet tulevat kyllä siitä arjen sietämisestä ja siitä, että se onni on pieniä asioita.
Löytyykö suomesta vielä rehti nainen, joka uskaltaa sanoa,
ettei hänestä ole mukavuussyistä (laiskuuden nykysynonyymi) puolesta äidiksi.
Pari kymmentä vuotta sitten tämän myöntäminen yritettiin verhota feminismiin, kommunismiin tai muuhun anarkiseen vakaumukseen nojaten.
Kymmenen pistettä sille, joka pystyy tunnustamaan edes itselleen olevansa hieman veltto.
Eihän tämä tietysti kaikkia koske, työ ura tai pelkkä urakin on joskus joistakin…
No joo taisin jo vähän itsekin väsähtää ja aiheesta.
Voi, kumpa olisinkin saanut valita… Lapsia ei tehdä, ne saadaan, jos luoja suo. Nyt olen sitten sukulaisten ja tuttavien silmätikkuna ja ”se mukavuudenhaluinen” kun ei ole lapsia. Tietäisivätpä totuuden, sillä kaikille en ole viitsinyt aina olla selittämässä asian todellista laitaa.
Lapsia tulee tai ei, kiva jos joku voi vielä valitakkin asian laidan.
Mielenkiintoista, että tähän aiheeseen kommentteja on tullut vain vanhemmilta, jotka
a) valittavat lapsiperheiden ”ahdinkoa”
b) väittävät lapsettomia laiskoiksi tms.
Missä on avarakatseisuus ja toisten ihmisten tarpeiden huomioiminen? Jos joku ei tee lapsia, laskeeko teidän turvallisuudentunteenne niin paljon, että ahdistutte? Muutoin en voi ymmärtää noin ahdasmielisiä asenteita.
Parempi vaan jos jokainen ei päätä alkaa lisääntyä. Jos jokainen nainen maapallolla saisi lapsia eikä olisi sellaisia kuin nälkäkuolemat ja kulkutaudit, maapallo täyttyisi yks kaks ja siinäpä kipristeltäisiin kuin sillit suolassa. Lisäksi osan lapsen saaneista olisi kannattanut jättää se lapsi tekemättä, kaikilla ei ole hermoja selviytyä kunniallisesti niin suuresta vastuusta.
Itse haluan lapsia vielä jonain päivänä ja uskon että minusta tulee hyvä äiti. Mutta jos elämäntilanne muuttuu, minulla ei ole sopivaa kumppania eikä elämäntilannetta, jätän väliin.
9 huh huh huijaa
Mitä tarkoitat huh huh huijaa? Ihmiset eivät tosiaan ole avarakatseisia tai huomioi toisten tarpeita nykyään.
Ennen oli tosiaan puolikas ihminen ja huonompi kuin muut, jos oli lapseton, ja vielä nainen.
Nykyään on taas paljon sallitumpaa olla vapaa lasten tuomista rasitteista. Sitten ollaankin menty toiseen ääripäähän, ja nykyään on sallittua ja oikein muotia haukkua lapsia, kuten tässäkin aloituksessa ensimmäinen esimerkki, joka ”inhoaa lapsia”. Heitä on lupa haukkua ja laittaa kaikki lapset saman stereotypian alle mölyäviksi ja huomionhakuisiksi vaikka lapsia on monenlaisia kuten muitakin ihmisiä.
Onko yhtä sallittua haukkua samalla tapaa muita ihmisiä? sanoa, että inhoaa vanhuksia, koska nämä ovat itsekkäitä ja katkeria ja huomionhakuisia jonoissa etuilijoita ja toisten kyttääjiä? Tai että inhoaa nuoria, koska nuoret ovat huonotapaisia öykkäreitä? Vai onko nykyään sallittua haukkua vain lapsia (ja ehkä nuoria)?
Niin, avarakatseisuutta puuttuu tästä maailmasta.
Jos tosiaan on oikein sanoa vihaavansa lapsia – tai mitä tahansa ihmisryhmää – niin eiköhän ala pikku hiljaa rasisminpoikasen nimi nostella päätään. Vai uskaltaako kukaan naamansa näyttäen sanoa, että vihaa nälkäistä, likaista afrikkalaislasta tai että ällöttää hovaan ääneen puhuva jalkansa menettänyt etelä-amerikkalainen kerjäläislapsi? Ei kukaan. Toivottavasti.
Lapsia ei tosiaankaan tarvitse vastentahtoisesti tehdä. Se on suorastaan suotavaa, ettei tee, ellei halua. Syy haluamattomuuteen täytyy kuitenkin nähdä itsessään ja omissa toiveissaan, kuten heidänkin, jotka lapsia tekevät. Outoa, jos kumpaakaan valintaa täytyy hampaat irvessä puolustaa. Selittää kyllä voi. Lapset ovat yksi elämänvalinta tai -kohtalo, ja siitä voi ja saa olla montaa mieltä.
Ja kuitenkin: me kaikki olemme olleet joskus lapsia – inhottavia ja ihania.
Maapallo on ylikansoitettu. Tästä syystä olen valinnut ”biolapsettomuuden”, eli en tee niitä itse lisää, mutta voin adoptoida orpoja ja kasvattaa heidät omina lapsina. Minusta maapallon tilanne on nyt huolestuttava, ilmastonmuutos, ylikansoitus, nälänhädät, sodat ym. Olisi suorastaan ylimielistä hankkiutua raskaaksi ja tehdä maapallolle tahallaan lisää ihmisiä. Rakastan lapsia ja jos suinkin mahdollista, haluan auttaa nälkäänäkeviä pienokaisia ja tarjota kodin orvoille. Monille sukulaisille tämä on ollut kova paikka, kun ”suku ei jatku”. He haukkuvat valintaani, vaikka sydämessäni koen tekeväni täysin oikein. Olisi jo korkea aika ymmärtää, että adoptiolapset ovat ihan yhtä omia lapsia kuin biologisetkin, heillä on samat oikeudet, he perivät samalla tavalla kuolleet adoptiovanhempansa jne. Ehkä suku jossain vaiheessa hyväksyy meidänkin perheen lapset. Toinen mummoista oli heittää kuperkeikkaa, kun kuuli valinnastamme.
Minä olen aina vierastanut kommenttia että lapsettomuus olisi itsekästä siksi kun voi ajatella vain itseään. Minusta myös lapsien tekeminen on itsekästä. Omiin tarpeisiin lapsi hankitaan/saadaan. Lapsien teon itsekkyys ei tee siitä sen huonompaa ratkaisua kuin lapsettomuudestakaan.
”16.1.2007 klo 12.21, yksisyy (vierailija)
Löytyykö suomesta vielä rehti nainen, joka uskaltaa sanoa,
ettei hänestä ole mukavuussyistä (laiskuuden nykysynonyymi) puolesta äidiksi.
Kymmenen pistettä sille, joka pystyy tunnustamaan edes itselleen olevansa hieman veltto.”
Täällä yksi joka tunnustaa olevansa mukavuussyistä vela. Syitä on toki muitakin mutta tuo on yksi niistä.
Tottakai saa olla tekemättä lapsia, onneksi nämä yksilöt karsiutuvat noin 50 vuodessa pois maailmasta, kun heidän perinteitään ei kukaan jatka.
En pidä lapsista, enkä näe ainoatakaan syytä, miksi minun pitäisi yrittää niitä saada. Täytän pian 40 vuotta ja olen ikionnellinen siitä, etten joskus nuoruudessani niitä yrittänyt tehdä. Saan tehdä mitä haluan ja käyttää rahani miten lystään. Mahtavaa vapautta! Minussa ei herää pienintäkään lepertelyn halua, kun näen pikkuvauvan enkä ymmärrä alkuunkaan, mikä niissä on niin söpöä, että moni nainen haluaa niitä ottaa syliin. Vauvat eivät herätä minussa mitään empatian tunteita. Lapsia tehkööt ne, jotka niistä tykkäävät. Minulta ei ole kovinkaan montaa kertaa kysytty lapsettomuudestani, mutta en myöskään siitä suutu, jos näin tapahtuu. Vapaaehtoinen lapsettomuus tuntuu yleistyvän, sillä moni ikäiseni kertoo valinneensa saman kuin minäkin. Ja jos tämä on jonkin mielestä itsekästä, niin ajatelkoot vaan niin. Aivan sama, mitä muut valinnoistani ajattelevat. Omapahan on elämäni! Eipä kuulu muille sekään, minkä värinen sohva minulla on.
Eiköhän elämä suju parhaiten, kun emme syyttele toisiamme. Elämäntilanne voi olla tietoinen valinta tai olosuhteiden seurausta, ulkopuolisen on vaikea tietää. Ja kuten edellä on todettu, mielikin voi muuttua. Omalta kohdaltani voin kertoa, että mies, lapset, opiskelu ja ammatti, oma asunto jne. kuuluivat nuoruudessani itsestään selvästi tulevaisuudensuunnitelmiini. Tapasin eronneen miehen, jolla oli lapsia. Yhteisesti sovimme, että emme hanki lisää lapsia. Elimme tämän päätöksen kanssa tyytyväisinä, kunnes läheisten painostus kävi ylivoimaiseksi. Päätimme yrittää lapsen tekemistä. Mutta lasta ei kuulunutkaan. Ymmärrän sen kokemuksen perusteella hyvin heitä, jotka ovat siinä tilanteessa. Seuraavana oli vuorossa lapsettomuustutkimukset. Silloin minun elämänarvoni kirkastuivat. Lapsia tulee tai ei tule. Tietoinen valinta lapsettomuudesta voi tuntua joistakuista itsekkäältä, minun mielestäni biologisten lasten tekeminen väkisin on vielä itsekkäämpää. Meidän kohdalla emme ajatelleet adoptiota, koska lapsia kuitenkin perheessä oli. Arvostan todella heitä, jotka päätyvät adoptioon. Kun lopetimme lapsen tekemisen ja jatkuva odotus päättyi, elämäni helpottui huomattavasti. Pystyn elämään täydemmin sitä elämää, joka minulle on varattu. Lapset ovat suuri lahja, jota rahassa ei voi mitata. Hyvät äidit ja isät, teidän arki ei ole helppoa. Antakaa arvoa sille, että teillä on sellainen rikkaus kuin lapset. Älkää kadehtiko heitä, jotka panostavat työelämään ja joilla siten ehkä taloudellisesti on helpompaa, ei uraputkessa olokaan leikkiä ole. Hyvää yhteiseloa kaikille sinkuille tai parisuhteessa lasten kanssa tai ilman eläville!
On mentävä vähän itseensä, sellainen ihminen joka sanoo ettei pidä lapsista. Lapset ovat kuitenkin tulevaisuuden aikuisia. Itselläni on useampi lapsi ja työskentelen ”haastavien”, siis huostaanotettujen lasten parissa. Työssä olen nähnyt ettei kaikkien todellakaan pitäisi tehdä lapsia, kun niistä ei pystytä itse huolehtimaan. Mutta on täysin turhaa puhua että että on itsekästä ”kansoittaa” maailmaa tekemällä lapsia. Jokainen joka huolehtii lapsestaan, saa myös itselleen paljon enemmän kuin mitä matkustelut ja ”itsensä panostukset” antavat. Kaikkea ei voi mitassa rahassa. Kasvaako meillä itsekeskeinen ja omahyväinen sukupolvi joka ei kestä kuulla lasten ääniä? Muista että sinäkin olet ollut lapsi, eikä sinullakaan olisi elämää jos äitisi olisi ajatellut samoin kuin sinä. Annetaan lapsettomien elää omaa elämäänsä, ja lapsellisien omaansa, tuomitsematta kumpaakaan. Mutta muistetaan kohdella lapsia ja nuoria hyvin, jotta saadaan tähän yhteiskuntaan fiksuja aikuisia.
Aika jännä juttu tuo oletus, että jos et hanki lapsia, olet heti joku matkustelua harrastava uraohjus. Ehkä tuo ajatus pohjaa siihen aikaan kun naisen piti valita joko ura tai lapset. Molempia ei pystynyt saamaan.
Nyt eletään kuitenkin vuotta 2007, eikä nuo säännöt enää päde. On äitejä, joille myös ura on tärkeä ja tavallisia duunarilapsettomia, joita uran tekeminen ei vois vähempää kiinnostaa. Meitä vapaaehtoisesti lapsettomia on hyvin monenlaisia. Lapsettomuus on vain yksi valinta elämässä.
Omalla kohdallani: haluan lapsia, ja mahdollisimman pian kiitos =).
En kuitenkaan ole lapsi-/vauvahullu, läheskään.
En tuomitse ketään joka ei halua lapsia, se on jokaisen oma päätös. Mutta lasten vihaamista en ymmärrä (ja en Todellakaan tarkoita, että mielestäni kaikki lapsettomuuden valinneet vihaisivat, tuossa tekstissä vain oli yksi sellainen). Enkä kyllä oikein ymmärrä vauvantuoksusta hullaantuviakaan.
Pääasia on, että tiedän itse mitä haluan.
Jos haluat lapsen, mun mielestä se on ok. Jos et halua, se on ok. Mitä sitä turhia ihmettelemään?
Olen 39-vuotias nainen Helsingistä, avoliitossa (olemme kyllä ihan loppuiäksemme toisiimme sitoutuneita mieheni kanssa, vaikkei olla papin aamenta otettu). Miehelläni on aikuisia lapsia edellisestä liitostaan, mutta kyllä hän minunkin kanssani mielellään lapsen vielä tekisi, juttu on enemmän itsestäni kiinni. Minä arvelin jo parikymppisenä, että en varmaan koskaan hanki lapsia. Mitään erityistä negatiivista syytä ei tähän tunteeseen (ja nykyään ihan tietoiseen päätöseen) ole, vaan kun ei se biologinen kello tikitä, niin en halua vain muiden ihmisten mieliksi lapsia hankkia. Olen onnellinen elämästäni, vaikkei lasta tai lapsia olekaan. Mielestäni kaikki ihmiset ovat yksilöitä, miehet, naiset, lapset. Jotkut tapaamani lapset ovat ihania, ja jotkut ovat kamalia, ja kaikkea siltä väliltä. Ihan niin kuin aikuisetkin. Toisista tykkää toisista ei. Henkilökohtaisesti en ymmärrä sitä, että joku lapseton sanoo ”inhoavansa” tai ”vihaavansa” lapsia, se on outo juttu. Mielestäni silloin taustalla on kyllä joku vähän isompi solmu ajatuksissa, kuin vain se, ettei halua lapsia. Olikohan sekavasti selitetty… Joku aikaisempi kirjoittaja kommentoi tässä ketjussa, että häntä kiinnostavat kaikenlaiset ihmiset ja elämäntarinat, niin myös minua. Minusta on ihanaa, kun on erilaisia ihmisiä ja elämäntarinoita ja perheitä, ja vielä ihanampaa, jos kaikki hyväksyisivät erilaisuuden ja sen, että kaikki eivät halua aina samoja asioita elämältään, ja se on vaan rikkaus; kuvitelkaa, jos olisimme kaikki ihan samasta muotista valittuja! Annetaan vaan ihmisten rauhassa elää omat elämänsä, miten sitten parhaaksi näkevätkin, kunhan eletään toisiamme satuttamatta ja loukkamatta!
”Mutta lasten vihaamista en ymmärrä (ja en Todellakaan tarkoita, että mielestäni kaikki lapsettomuuden valinneet vihaisivat, tuossa tekstissä vain oli yksi sellainen).”
Viha EI ole sama asia kuin inho! Minä inhoan lapsia (ja monia muitakin ihmisryhmiä), mutta en vihaa niitä.
Vietin nuoruuteni ajatellen, että haluaisin lapsia ja perheen. Sellaista Miestä ei vaan löytynyt kenen kanssa niitä olisin halunut tehdä. Sitten mies löyty, mutta halu lapsen tekoon oli jo kadonnut. Eli päätimme yhdessä ettei niitä tietoisesti tehdä ja hankin sterilisaation. Siinä toimenpiteessä sitten kuulin, ettei niitä koskaan olis tullutkaan- anatominen valuvika.
En oikein tiedä olenko lapseton omasta halusta vai lapsia saamaton nainen?
Inhimillisyyttä kaikkeen ajatteluun
Mieheni ja minä teimme jo kauan sitten päätöksen, että emme tee lapsia. Rakastin lapsia, hoidin muiden lapsia ja open ammattiinkin valmistuin. Sitten yksi päivä menkat eivät vaan tulleetkaan, olo oli hirveä ja raskaustestissä käytiin. Tulos positiivinen! Pillahdin itkuun, olin hysteerinen kun soitin miehelleni töihin. Alkujärkytyksestä toettuani, halusinkin pitää lapseni. Mieheni oli samaa mieltä asiasta. Tästä alkoivat uuden elämän askeleet…Nyt lapsukaisemme on puolitoistavuotias ja hetkeäkään en vaihtaisi pois.
Näin elämä voi kuljettaa ja muuttaa suuntaa…työ opettajana kyllä
jäi ja lähdin äitiysloman jälkeen uusiin haasteisiin. Uran ja perheen voi yhdistää kivuttomasti. Koen, että olemme erittäin onnellinen perhe ja olen onnellinen ”yksilö”!
Jo hyvin nuorena minulle selvisi, etten halua lapsia. Kun viimein ikäni perusteella sain sterilisaation, erittäin ilkeä NAISgynekologi väitti minun tulevan sen purkuun uuden miesystävän löydettyäni.
Löysin todellakin uuden kumppanin rinnalleni, mutta sterilisaation purkaminen ei tullut kysymykseenkään. Emme kumpikaan rakasta kiljuvia ja kuolaavia pallopäitä ja hoivaviettimme kohdistuu pariin koiraamme.
Ahdistun, kun syliini lykätään ylpeän äidin haiseva jälkeläinen. Välttelen parhaani mukaan tapaamisia, joissa kyseinen tilanne saattaa toteutua.
Tiedän, tiedän, että olen itsekin ollut vauva. En vain yksinkertaisesti tunne vähäisintäkään mielenkiintoa pikkulapsia kohtaan.
Tekisi mieli lisätä vettä kiukaalle oikein kunnolla kommentoimalla työttömiä äitejä, jotka vievät jälkikasvunsa päivähoitoon.
Olen erittäin onnellinen valitsemallani tiellä.
Kaduttaako sitten, kun tulee ilmoitus rintasyövästä ja tiedetään, että imetys on yksi asia, joka vähentää riskiä sairastua?
Minun lapsettomuuteni ei ole ollut varsinaisesti tietoinen päätös, mutta en voi väittää lasta erityisemmin haluavanikaan. Olen sen verran tyytyväinen vanhanpiian elämääni, etten tunne välttämättä miestäkään tarvitsevani elämääni jakamaan. Jos sopiva sattuu vastaan tulemaan, niin sitä lapsiasiaakin voi sitten harkita uudestaan. Lasta ei kuitenkaan hankita kuin jotakin lisävarustetta parisuhteen täydennykseksi.
Miten kukaan voi muuten sanoa pitävänsä lapsista tai inhoavansa niitä? Yhtä hyvin voisi sanoa pitävänsä keski-ikäisistä tai silmälaseja käyttävistä… Lapset ovat (pieniä) ihmisiä, joihin ainakin minä yritän suhtautua yksilöinä.
Onnellinen duunarivela on asian ytimessä: Lapsettomuus on vain yksi tekemistämme valinnoista. On paljon muitakin asioita elämässä. Itselläni on lapsia. Ei ole ikinä tullut mieleen arvostella toisten ratkaisuja. Ei mua kiinnosta, miksi toiset eivät halua lapsia lainkaan tai miksi jotkut tekevät niitä muidenkin puolesta.
Arvostelijoita riittää sekä äitien että velojen puolelta. Niinhän se vaan on, että jos on keksinyt jonkun omasta mielestä hyvän tavan elää/toimia (Esim.lastenkasvatus vinkit, lapsettomuus tai uskonto ym…), niitä sitten toitotetaan ihan kuin juuri se olisi ainoa oikea tapa elää.
Niin kauan kuin eletään lakien ja yleisten sääntöjen mukaan, yritän olla arvostelematta muita ihmisiä ja toivon samaa muilta.
Olen yksi niistä, jotka eivät ole hallunneet lapsia. Minulle on jo nuoruudesta asti ollut se TUNNE etteivät lapset kuulu minun elämääni. Olen ihmetellyt monta kertaa sitä, kun lapsiperheet valittavat etteivät rahat riitä mihinkään. Jos lapsia tehdään/saadaan, niin ei kai sitä ensin kurkisteta rahapussiin ja vasta sitten mennään vällyjen väliin? Miksi ihmeessä yhteiskunnan pitää antaa rahaa niille, jotka lapsia haluavat tai joilla niitä jo on. Eikö jokaisen pitäisi huolehtia omista ”kuluistaan”. Lapsia saadaan ja niistä pitäisi pyyteettömästi olla onnellisia. Täytyisikö meidän omasta päätöksestä olevien lapsettomien parien tai sinkkuihmisten alkaa vaatiimaan rahaa yhteiskunnalta? Mehän maksamme veroissa oman osuutemme teidän lapsista tai siitä, että yksineläminen on kalliimpaa kuin kaksin.
Voi hyvänen aika,ei lapsia tehdä ihme mongerrusta näillä sivuilla.
Kyllä lapset ovat lahja jumalalta.Itse olen naimisissa ja 12vuotiaan
tytön isä ja hyvin onnellinen ja kiitollinen.
Minulla oli sietämätön lapsuus enkä itse halunnut isäksi. En uskonut että selviytyisin siitä tehtävästä. Kun vaimoni sitten ilmoitti olevansa raskaana jouduin paniikkiin ja olin tosi peloissani. Kaikki olisi pilalla ja pilaisin vielä lapsenkin elämän.
Kun synnytyssalissa näin sen rääpäleen kaikessa avuttomuudessaan itkin omaa avuttomuuttani ja vastuun pelkoa. Vaimoni sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja minä valvoin yökaudet kannellen koliikkivauvaa pitkin asuntoa jotta vaimoni saisi nukkua että jaksaisi hoitaa poikaa seuraavan päivän kun minä olin työssä.
Niinä öinä ymmärsin että tämä lapsi on avuttomampi kuin minä. Me aikuiset voidaan halutessamme tuhota lapseme. Se pikkuinen ei pyytänyt minulta muuta kuin läsnäoloa ja pentä hierontaa että vatsakipu hellittäisi. Minä pystyin huolehtimaan hänestä sellaisena kuin olin. Ei hän odottanut mitään supermiestä.
Vusien saatossa huomasin että en ole mikään täydellinen isä. Ei lapsestani tullut sellaista kun halusin. Onnekseni hänestä tuli ihan erillainen, paljon parempi, ihan omanlaisensa Hän omaksui osan arvoistamme ja paljon muita asioita joita minun ei kaikkia tarvitsekkaan ymmärtää.
Tapaamme nykyisin harvakseltaan, olen mielessäni luovuttamassa häntä maailmalle. Nyt hyväksyn isyyteni täysin. Annoin isänä kaiken minkä niissä olosuhteissa pystyin. Sain takaisin ainakin yhtäpaljon. Kasvattamisen ja sen tuoman vastuun myötä olen eheytynyt paljon ihmisenä. Olen oppinut ymmärtämään omaa isääni paljon paremmin, vaikka hän kuoli jo aikaa ennen kuin lapsemme syntyi.
Ymmärrän hyvin ihmisiä jotka eivät halua vanhemmuutta. Onneksi sen valinnan voi yt tehdä. On parempi olla hankkimatta lapsia kuin kasvattaa niitä ilman aitoa välittämistä. Toisaalta vanhemmaksi voi ryhtyä vaikkei ”omaa lasta” voisikaan ssaada.
30. Ennen oli päivänselvää, että lapset aiheuttavat valtavat menot, syövät ja asuvat ja tarvitsevat vaatetta, ja heidän aiheuttamia kuluja on tasattu jo pitkään. Lapsilisät ovat olleet jo 50 vuotta ja pitkään oli myös vähennykset verotuksessa jotka laman varjolla poistettiin. lapsilisät eivät korvaa nykyisen kalliin ruoan aikana, kun omia ryytimaita ei enää ole, edes lapsen ravintoa, jo pelkkä päivähoitomaksu on kaksi kertaa kalliimpi kuin lapsilisä. Eli nykään lapsen kaikki menot ovat täysin vanhempien menoista pois, kun mitään verovähennyksiä ei ole.
Nykyään on yleistä ajattelumalli, että ken lapsia hankkii, itse maksakoon. Ja näinhän siis nykyään onkin.
Nykyään ajatellaan että on oikein että terveydenhoitomenot kasvavat joka vuosi 30 %, ja kaikki yhteiskunnan raha menee elintasosairauksien kalliiseen hoitoon ja teknologiaan jota sairaaloissa käytetään. tavallisesta ja halvasta kuten koulutuksesta säästetään, jotta saadaan luxuxlääkkeitä ja luxushoitoja ylipainosta johtuviin kolesteroliin verenpaineeseen aikuisiän diabetekseen ja muihin sydän ja verisuonivaivoihin.
Kaikenlainen ennaltaehkäisevä halpa toiminta on lopetettu. Neuvolat lähikoulut pienet luokat ja pienet päiväkodit ja kodinhoitajat lapsiperheiltä. Valitettavasti mikään raha maailmassa ei riitä tuohon terveydenhoidon menoon, kun taas normaaliin elämään kuuluva kunnollinen peruskoulu ym. edellä mainitut olisi halpaa lystiä
Nykyään on meno sellaista, että eletään me jo olemassa olevat kuin viimeistä päivää, ja antaa tulevien sukupolvien olla syntymättä tai elää jo tuhotulla planeetalla.
”Kaduttaako sitten, kun tulee ilmoitus rintasyövästä ja tiedetään, että imetys on yksi asia, joka vähentää riskiä sairastua?”
Ihanko tosissaan suosittelet sitä, että joku lapsia haluamaton hankkiutuisi raskaaksi välttääkseen syövän? Ja entäs lapsi? Sanotaanko sille että ”Äiti ei halunnut sinua, mutta teki sut silti vähentääkseen syöpäriskiä”? 😀
Vinkkinä vaan, että raskautta tehokkaammin rintasyöpäriskiä vähentävät muut elintavat: laihduttaminen, runsas liikunta, tupakoinnin ja liiallisen alkoholinkäytön välttäminen. Ja rintasyöpä voi tulla äideillekin.
Minä en tehnyt lasta jotta muiden lapsilla olisi enemmän jaettavaa kuihtuvalla maapallolla.
OLEN JUST TÄYTTÄNY 30 VEE ENKÄ SAA LAPSIA.KOHTU POISTETTIIN SIELTÄ LÖYDYTTYÄ KASVAIMEN.PIDÄN KYLLÄ LAPSISTA JA OPISKELEN HOITOALALLE.EN HALUAISI VIELÄ EDES LASTA.VAIKKA IKÄÄ LÖYTYY NIIN TUNNEN ETTEI MINUSTA OLISI ÄIDIKSI.ENKÄ HALUAISIKAAN.OLEN TYYTYVÄINEN ELÄMÄÄNI ILMAN LASTA.AVOPUOLISONIKAAN EI HALUA LAPSIA.MINULLE RIITTÄÄ KUN TYÖSKENTELEN PÄIVÄT PITKÄT LASTEN PARISSA.OMAISUUS JÄÄ JOLLEKKIN LÄHEISELLE.
Kohta tämä maapallo repeää liitoksistaan liikakansoituksen takia.
En tajua, että joku voi olla niin julma, että haluaa viattoman lapsen tänne
kärsimään ilmastonmuutoksen ja sotien kauhut.
Itselläni on aikuisia lapsia, jotka ovat niin viisaita, että eivät aiheuta viattomille mittaamattomia kärsimyksiä.
Varakkaat ihmiset ja superrikkaat voivat testamentata varallisuutensa vaikka
kuinka moneen erittäin hyvään tarkoitukseen.
Syy siis haluttomuuteen saada lapsia; Pelko lasten puolesta johtuen ilmastonmuutoksesta, joka etenee hurjaa vauhtia. Kannattaa jokaisen lapsia haluavan perehtyvän asiaan tutkimusten pohjalta. Ilmastonmuutos tuo myös mukanaan valtavasti ilmastopakolaisia ja ruuan ja veden puutetta sekä
tauteja myös tänne Pohjolaan.
Jo vuonna 2050 on täysi katastrofi päällä ilmastonmuutoksen vuoksi.
Lapsia en todellakaan vihaa.
Onhan luonnossakin eläin- ja eliöyksilöitä, jotka jäävät ilman kumppania tai eivät lisäänny jostain muusta syystä. Mielestäni on luonnotonta se, että kaikki naiset lisääntyisivät ja pitäisivät lasten kasvatuksesta. Eihän luonnossakaan se ole kaikkien yksilöiden kannalta mahdollista.
Ihmisen erottaa eläimestä älykkyys, tunteet ja harkintakyky. Onneksi me naarasppuolisina ihmisilajin edustajina voimme harkita, mikä on järkevää ja mikä ei. Kuitenkin olen sitä mieltä, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Pitää vain katsoa mihin elämä vie ja olla tyytyväinen omiin ratkaisuihinsa perhe-elämän suhteen.
En näe mitään järkeä vääntää lapsia, koska ne eivät vain kiinnosta. SIMPLE 🙂
Vaikka hankkisinkin homo sapiens jälkeläisiä, olisi niillä varmaan ankea tulevaisuus – todennäköisesti erilaiset sodat ja nälänhätä ovat arkipäivää vuosikymmenien päästä. Eri asia jos yksilö haluaa lakonisesti lisääntyä lähinnä siksi, että saa uusia sotilaita/veronmaksajia maailmaan ”yhteishyvän” vuoksi, oli olosuhteet miten kusiset vaan.
Olen akateeminen, pitkäaikaisessa parisuhteessa, vielä ns. ”lapsentekoiässä”. Ymmärrän lastenkasvatuksen- ja hankinnan plussat ja miinukset. En vihaa millään tavalla vauvoja, mutteivat ne minua kiinnostakaan. Itsekkääksi lasta haluamatonta nykymaailmassa tuskin voi väittää, jos ekologiset faktat ottaa huomioon. Ellei tahdo sanoa että suomalainen vauva jollain tavalla olisi arvokkaampi kuin esim. Aasiasta tai Afrikasta adoptoitu. Eikä laiskaksikaan, maksaahan lapseton perheellisten ihmisten jälkikasvun koulun, lapsilisät, lasten terveydenhuollon jne. veroeuroillaan. Toivoisin, että Suomessakin päädyttäisiin tuloveron kevennyksiin niin, että jokainen voisi itse päättää mihin ansaintsemansa rahat käyttää.
”Toivoisin, että Suomessakin päädyttäisiin tuloveron kevennyksiin niin, että jokainen voisi itse päättää mihin ansaintsemansa rahat käyttää.”
Mitäköhän varten yhteiskunta tukee lapsien tekemistä? Olisiko niistä jotain hyötyä? Sijoitus tulevaisuteen? Taivaastako rahat eläkkeeseesi tupsahtaa, siis siinä vaiheessa kun olet eläkkeellä? Ja jos tarjoat sitä vaihtoehtoa, että olet itse kyllä omalla työnteollasi jo taannut eläkkeesi niin se ei mene niin. Palkastasi ei mene juuri sinun eläkkeeseesi korvamerkittyä siivua minnekään pariksikymmeneksi viiva kolmeksikymmeneksi vuodeksi pankkoon vaan nyt tällä hetkellä työssäkäyvien ihmisten palkoista yritetään epätoivoisesti riipiä kasaan tällä hetkellä eläkettä saavien eläkkeet.
Jos poliitikoilla ja muilla eläkeasioihin vaikuttamaan pystyvillä olisi ollut munaa, niin asiat olisi muutettu jo viime vuosituhannen puolella. Mutta koska munaa ja poliittista tahtoa ei löytynyt niin on käynyt niin että ruhtinaallisempia eläkkeitä pääsi kertymään ihmisille aivan liian pitkään ja nyt on sitten noita viime aikoina eläkkeille siirtyneitä ja eläkkeelle siirtymässä olevia varsin paljon enemmän kuin mitä lähitulevaisuudessa työskentelevät pystyvät työnteolla ”kustantamaan”.
Tämä kokonaisuus on aika helppo ymmärtää jos omasta itsekeskeisestä ajattelusta pääsee ulos.
Palaan vielä tuohon siteeraukseeni tekstistäsi. Jos noin kävisi ja asiaan pystyisi vaikuttamaan, niin sinulla itselläsi voisi olla aika laiha eläke. Maksajia ei välttämättä sinun eläkkeellesi olisi jonottamassa kovin montaa innokasta.
Mutta entä jos henkilö ei aivan oikeasti ole hyvä huoltaja, ja jos hänen lapsestaan tuleekin tapaus, johon yhteiskunta joutuu sijoittamaan enemmän rahaa kuin mitä hän työllään koskaan tuottaa?
Totta puhuen tässä maassa moni olisi voinut valita ennemmin lapsettomuuden…
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous