Julkkikset

Drag queen Osku Heiskasen suhteet kestävät seitsemästä kymmeneen vuotta: ”Tiedostan läheisyyteen liittyvät ongelmani”

Osku Heiskanen, 51, on drag queen, joka on nähnyt, kuinka marginaali-ilmiöstä tulee koko kansan viihdettä. Hän on myös mies, jonka on vaikea käsitellä tunteitaan parisuhteessa.
20.9.2018 Teksti: Tyyne Pennanen Kuvat: Heli Hirvelä/Otavamedia

Ravintolapöydän ääressä istuvalla Osku Heiskasella, 51, on lyhyt tukka, silmälasit ja pikeepaita. Hän näyttää tavalliselta suomalaiselta mieheltä, mutta iltaisin hänestä tulee säihkyvä drag queen.

Juuri nyt drag-viihde tuntuu kiinnostavan ihmisiä. Helsingin kaupunginteatterin hittimusikaali Kinky Boots kertoo tarinan, jossa on drag queeneja. Suomen tunnetuimmat naiseksi pukeutuvat miehet Osku ja Jarkko Valtee ovat kiertäneet ShoWhat-esityksensä kanssa Suomea 20 vuotta. Osku on nähnyt lajin nousun homoklubien marginaalista koko kansan viihteeksi.

Ensimmäisen kerran Osku rakastui heti lukion jälkeen muutettuaan Helsinkiin ja löydettyään sen homobaarit. Lukiovuosina oli ollut vähän aikaa yksinäistä. Elettiin aikaa ennen internetiä, ja samalla lailla ajattelevia oli vaikea löytää Hyvinkäältä.

Ensimmäisestä rakastumisesta lähtien Osku on aina seurustellut. Suhteet kestävät seitsemästä kymmeneen vuotta.

– Olen huono hoitamaan parisuhteitani. Otan ne itsestäänselvyytenä ja odotan, että homma toimii.

Hän on huomannut toistavansa samaa kuviota. Ensin hän rakastuu ja tarrautuu toiseen, sitten ahdistuu ja alkaa ottaa etäisyyttä. Hän pakenee tunteitaan kovaan työntekoon. ShoWhatin lisäksi hän tekee koreografin keikkoja ympäri Suomea, välillä ulkomaillakin.

Jossain vaiheessa kumppani saa tarpeekseen ja häipyy. Se tulee Oskulle aina yllätyksenä.

– En tiedä, miksi parisuhteen ongelmista puhuminen on minulle niin vaikeaa. Erotilanteissa minä murrun, ne ovat elämäni pahimpia kriisejä. Silloin tunnen oloni niin yksinäiseksi. Pahimmillaan ajattelen eroa ympäri vuorokauden ja tuntuu kuin tulisin puolihulluksi. Joskus on mennyt kolme vuotta, että olen päässyt yli erosta.

Osku on erotilanteissa hakenut apua terapiasta ja oppinut, että ongelma ei itse asiassa ole ero, vaan se, että hän toistaa samanlaista parisuhdekuviota.

– Tiedostan läheisyyteen liittyvät ongelmani mutta en vain osaa muuttaa käyttäytymistäni.

Erokriisien aikaan hän laulaa sydämensä lavalle. Tai itkee kulisseissa, kun Jarkko esittää Whitney Houstonin kappaleen I will Always Love You. Jollakin lailla Oskukin rakastaa kaikkia exiään, aina.

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa drag queen ja koreografi Osku Heiskanen kertoo muun muassa siitä, miksi hänestä tuli drag queen ja miten hänen persoonallisuutensa muuttuu naisen vaatteissa. Lue juttu Annasta 38/2018. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *