Julkkikset

Jukka Haapalainen ei jaksa kuunnella valittamista: ”Minusta täällä on ihan liian hyvin asiat”

Kun Tanssii tähtien kanssa -tuomarina tunnettu Jukka Haapalainen kuulee, että ei ole rahaa, hänen ensimmäinen ajatuksensa on, että ”hanki sitä”. ”Oletko tehnyt jotakin sellaista, mistä saa rahaa? Onko sinulla jokin taito, josta joku haluaa maksaa?”
26.1.2020 Teksti: Tyyne Pennanen Kuvat: Mirva Kakko

Jukka Haapalaisen, 54, löytää Helsingin Kaapelitehtaalta, jos kuuntelee, missä soi salsa. Ja siellähän se heläjää, C-rapun neljännessä kerroksessa, Haapalainen SuutariJääskö Dance Studiosin tiloissa. Jukka omistaa tanssikoulun yhdessä vaimonsa ja tanssiparinsa Sirpa Suutari-Jääskön kanssa.

Jukka Haapalainen.

Kilpailuhenkisyys sopii Jukalle. – Olimme neljä vuotta maailman ykköspari ammattilaisten latinalaistansseissa, hän sanoo. Kuva: Otavamedia

Seinillä on valokuvia pariskunnan kansainvälisen tanssiurheilu-uran varrelta. Huippuvuosinaan he voittivat latinalaistanssien arvostetun British Open -mestaruuskilpailun neljä ja Euroopan mestaruuden kaksi kertaa. Kilpailemisen he lopettivat vuonna 2001.

Suuri yleisö tuntee Jukan televisiosta, jossa hän on 12 vuotta esiintynyt Tanssii tähtien kanssa -tuomarina. Hän sanoo haluavansa esiintyä ohjelmassa, koska se tuo tanssitietoisuuden kaikkien ulottuville.

Ohjelma perustuu opettelemiseen ja taitoon. Opettajat ovat tanssiurheilun ammattilaisia.

– Ja ihmiset, jotka lähtevät ohjelmaan mukaan, ovat tehneet jo jotakin suurta. Heillä on sanottavaa ja annettavaa, hän sanoo.

Jukan mielestä televisio on täynnä ohjelmia, joissa ihmiset, jotka eivät tee mitään, vain ovat.

– Meidän ohjelmassamme ei ole koskaan ketään nollaa.

Kovanaama

Tanssii tähtien kanssa -tanssijoiden säihkyvien paljettiasujen ei kannata antaa häikäistä. Oikean tanssiurheilun maailma on vaativa. Kepeältä näyttävän tanssityylin takana on tuhansia ja tuhansia harjoittelutunteja. Ja tietysti ala on kilpailuhenkinen.

Se on sopinut Jukalle. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Lapualla viisihenkisen perheen kuopuksena. Hänestä varttui samanlainen kuin miehet isän suvussa olivat: ruskeasilmäinen, tummatukkainen, pikkuinen, kulmikas ja lihaksikas.

Ja kiitos pohjalaisen mielenmaiseman, vähän kovanaama.

– Lapualla on oltava aina valmis antamaan takaisin. Jos tullaan osoittelemaan sormella, pitää osoittaa takaisin ja vähän rajummin. Siellä kehittyy taisteluhenkisyys.

Kauheasti ei pikkupoikana ollut nyrkeille tarvetta. Mitä nyt kerran, kun joku yritti koulussa kiusata. Silloin Jukka pani hanttiin, ja siihen se loppui.

Tanssiharrastuskaan ei aiheuttanut ongelmia, vaikka se olikin harvinainen lajivalinta pikkupojalta. Päinvastoin, paini- ja pesäpallopitäjässä oltiin ylpeitä siitä, että paikallinen tanssiurheiluseura napsi kansallisen tason palkintoja. Jukan kuva päätyi jopa iltapäivälehden kanteen, ja Yleisradiokin haastatteli lupaavaa nuorta tanssijaa.

Tanssiurheilun Jukka valitsi sen takia, ettei Lapualla ollut muita tanssikouluja.

– En tiedä, olisiko minusta koskaan tullut esimerkiksi hyvää balettitanssijaa. Sillä puolella on myös kova kilpailu. Sitä paitsi olisin halunnut olla tietenkin vain solisti!

Isä oli pikku-Jukalle tärkeä esikuva. Hän työskenteli Lapualla kulttuuri- ja nuorisosihteerinä. Seurallinen mies oli koko ajan menossa. Työnsä ohessa hän näytteli harrastajateatterissa ja oli mukana kansantanssiryhmässä.

– Isä antoi itsestään aina jotakin, hän toi jotakin tilanteisiin. Hän oli vitsikäs, iloinen, lauloi, jutteli. Ei ottanut itseään turhan vakavasti.

Muutosvastarintaa

Tässä, katso. Jukka ojentaa vanhan oppikirjan, jossa on selostettu tanssiaskeleita miehelle ja naiselle. Näin Jukka on tottunut tanssimaan, opettamaan ja puhumaan. Nyt on muutoksen aika, ja se mietityttää.

Mies- ja nainen-sanat alkavat olla vanhanaikaista tanssiterminologiaa. Sekä kansainvälisissä että suomalaisissa tanssiurheilupiireissä keskustellaan siitä, pitäisikö sääntökirjoihin saada sukupuolineutraalit termit viejä ja seuraaja. Joissakin maissa, kuten Yhdysvalloissa, näin on jo tehty. Suomessa asiaa ajaa Sateenkaaritanssijat-järjestö.

Jukan on vaikea muistaa uusia sanoja, koska hän on lapsesta asti tottunut käyttämään perinteisiä termejä.

– Jos tunneillani on samaa sukupuolta olevia pareja, kysyn, haittaako, jos vahingossa lipsautan mies ja nainen. He ovat aina sanoneet, että heille on ihan sama, mitä sanoja käytän.

Erityisesti alalla keskustellaan siitä, pitäisikö kaikissa virallisissa kilpailuissa sallia samaa sukupuolta olevat tanssiparit. Jukan mielestä muutoksissa ollaan menossa liian pitkälle.

– Totta kai kaikkia pitää kohdella yhdenmukaisesti, mutta tanssimaailma on jo vapaamielinen! Traditionaalisesti tässä lajissa on kuitenkin kyse paritanssista, jossa toinen osapuoli on mies ja toinen nainen. Niin on sanottu meidän säännöissäkin. Sitä paitsi valtaosa ha­luaa tanssia vastakkaisen sukupuolen kanssa, vaikka oma seksuaalinen suuntautuneisuus olisikin jotakin muuta.

Yhdenvertaisuuden vaatimukset ovat Jukan mielestä pyyhkimässä pois muitakin hänen mielestään arvokkaita traditioita.

– Olin ihan raivona, kun jouluevankeliumi muutettiin nykykielelle. Ja nyt tämä hössötys joulukirkkoon liittyen, hän sanoo ja viittaa apulaisoikeusasiamiehen päätökseen, jonka mukaan koulujen joulujuhlat siirretään pois kirkoista.

Jukka intoutuu puhumaan uskonnollisten rituaalien tärkeydestä ja omasta agnostisismistaan, mutta ehkä me voisimme kuitenkin vielä hetkeksi palata mies- ja naisasiaan.

Kun Jukka tanssii, hän on viejä ja Sirpa on seuraaja. Päättääkö Jukka kaikesta? Onko hän pomo?

Ei suinkaan.

– Tanssiessa on oltava aktiivinen, voimakas, läsnä ja antelias. Muuten tanssista ei tule yhtään mitään. Passiivinen nainen on vain nukke, jota nostellaan, hän sanoo.

Tanssi on siis vuorovaikutusta, ja mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä hienovaraisempaa se on. Jukka sanoo pitävänsä aktiivisista ja fyysisesti vahvoista naisista. Sirpa on juuri sellainen.

– Me olemme molemmat fyysisesti vahvoja, mutta hän pitää meitä enemmän kasassa kuin minä. Minä olen hallitsemattomampi ja rönsyilevämpi. Sirpa on harkitsevaisempi.

Tanssiuralla ja yhteisissä bisneksissä Sirpan luonteesta on ollut hyötyä.

– Pysyy laatu parempana. Ilman Sirpaa olisi voinut tulla enemmän huteja.

Jukka ja Sirpa tapasivat toisensa ensimmäisen kerran lapsina tanssipiireissä, mutta alkoivat tanssia yhdessä ja seurustella, kun Jukka oli 24-vuotias. Siitä on nyt 30 vuotta.

– Sirpa on parasta mahdollista seuraa minulle. Hän on stimuloiva ja vaativa. Hän sanoo, että nyt teet näin ja näin. Joskus rimpuilen vastaan, mutta aika usein saan huomata, että Sirpa on oikeassa. Me luotamme toistemme arvostelukykyyn. Olen onnekas, kun olen löytänyt ihmisen, joka sopii minulle niin täydellisesti.

Laatutietoinen

Parhaillaan Jukka ja Sirpa ovat Suomessa. Vuoden alussa he palaavat Lontooseen, jossa he kouluttavat ammattitanssijoita ja korkean tason amatööritanssijoita. Sitten on taas paluu Suomeen. Täällä heitä työllistävät tanssikoulun lisäksi myös erilaiset teatteri- ja tanssiproduktiot. Helsingissä koti on Katajanokalla, Lontoossa arvokkaalla alueella Bayswaterissa.

Jukka sanoo, että kilpatanssiuran huippuvuosina he tienasivat hyvin. Kilpaura loppui 2001, mutta sen jälkeen he esiintyivät vuosia esimerkiksi erilaisissa gaaloissa. Ja tienasivat niistäkin keikoista hyvin.

– Olemme myös tehneet fiksuja sijoituksia, varsinkin asuntomarkkinoilla. Mutta me myös elämme säästeliäästi. Minulla on vain yksi auto, tosin se on avo-Mersu. Englannissa voi ajaa avoautolla pidempään kuin Suomessa.

Jukan mielestä rahaa ei tarvitse olla paljon, mutta sitä on oltava sen verran, että voi tehdä asioita, kuten vaikkapa perustaa tanssikoulun ja matkustaa. Rahaa hän kuluttaa lähinnä hyviin hotelleihin ja ravintoloihin. Ja jonkin verran muotiin, jota hän rakastaa.

– Satsaan laatuun, sillä inhoan kertakäyttökulttuuria.

Tänään hän on pukeutunut mustiin farkkuihin ja mustaan neuleeseen. Jalassa on valkoiset Made in Japan -Converset, joita voi ostaa vain Japanista. Housujen alla on kuulemma pehmeät polviin asti ulottuvat angorasukat. Vaatekaapissa on kaikenlaisia aarteita, kuten Pradan ratsastussaappaat ja Guccin villakangastakki. Kummalla on enemmän merkkivaatteita, hänellä vai tuomarikollegalla Jorma Uotisella?

Jukka nauraa.

– Meillä on varmaan yhtä paljon. Mutta minä olen tyyliltäni sporttisempi.

Kiinnostus muotiin liittyy tanssimiseen. Siluetti ja vaatteen tuntu kehoa vasten ovat tärkeitä.

– Halpoja sukkia en suostu käyttämään. Ja t-paidan on oltava hyvää laatua.

Hän tuntuu muutenkin olevan tietoinen ulkonäköasioista.

– Jos minulle tulee ylimääräisiä kiloja, teen jossain vaiheessa ryhtiliikkeen, jotta saan ne pois.

Sellaista tuskin sattuu usein, sillä hän liikkuu paljon.

– Helppous tai mukavuus eivät ole minulle arvoja. Kehoa pitää rasittaa, jotta se pysyy hyvässä kunnossa. Sitä paitsi saan kehoni rasittamisesta testosteronia ja endorfiinia.

Oman onnensa seppä

Valittamista Jukka ei jaksa kerta kaikkiaan kuunnella.

– En tiedä, olenko kylmä, mutta jos joku valittaa, että ei ole rahaa, ensimmäinen ajatukseni on, että hanki sitä. Oletko tehnyt jotakin sellaista, mistä saa rahaa? Onko sinulla jokin taito, josta joku haluaa maksaa?

Kokoomusta äänestävä Jukka uskoo, että jokainen suomalainen on oman onnensa seppä.

– Kyllä minulla riittää sympatiaa niitä kohtaan, jotka syntyvät sellaisiin olosuhteisiin, että heillä ei ole mitään. En tiedä, onko Suomessa sellaisia ihmisiä. Minusta täällä on ihan liian hyvin asiat.

Entä jos syntyy alkoholistiperheeseen?

– Ei se ole tietenkään sen viattoman lapsen syy. Puhun nyt työkykyisistä aikuisista ihmisistä. Tässä ryhmässä on hitaita valittajia ihan liian paljon.

Lakkoilevia postilaisia hän sen sijaan ymmärtää.

– Ihmisten palkkoja yritetään pienentää todella paljon, vaikka johto on nostanut bonuksia. Säästön pitäisi löytyä muualta.

Heikkoutta hän sanoo tuntevansa hyvin harvoin, jos koskaan.

– Olen aina ollut sellainen, että jos haluan jotakin, otan sen. En tarkoita ryöstämistä vaan sitä, että asetan tavoitteita ja teen työtä sen eteen.

Päätös, joka pitää

Paso doble, tango, rumba. Ne ovat tummasävyisiä tansseja, dramaattisia ja mollivoittoisia. Sellaisista Jukka pitää erityisesti, sillä ne kuvastavat syviä tuntoja, kuten rakastumista, menettämistä ja kaipausta.

Mikä on ollut hänelle kova paikka? Jukka miettii pitkään ennen kuin vastaa.

– Isän sairastuminen, kun olin 6-vuotias.

Yön tapahtumat ovat piirtyneet mieleen. Isä valitti päänsärkyä, joka oli niin kova, että lopulta hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Sen jälkeen meni puolitoista vuotta, ennen kuin hän palasi kotiin.

Päänsärkykohtaus olikin aivoverenkiertohäiriö, josta seurasi afasia, puhe- ja liikuntakyvyn menetys. Isä joutui Helsinkiin sairaalaan ja kuntoutukseen.

Hän kuntoutui aika hyvin, mutta kävelystä näki, että jotakin oli tapahtunut, ja joskus hänen puheensa takelteli. Hänellä oli hyviä ja huonoja päiviä, mutta työelämään isä ei enää palannut. Tanssiminen jäi, mutta isä lauloi kuorossa ja matkusti myöhemmin Jukan ja Sirpan kilpamatkoillakin mukana. Jukka arvelee, että isän menevä ja seurallinen luonne muuttui jonkin verran, mutta ei paljon.

Vuonna 2004 sairaus uusiutui, eikä isä enää selviytynyt.

– Isä kantoi eläessään syvää huolta siitä, että hän ei ollut pystynyt olemaan kunnolla isä. Lohdutin häntä sanomalla, että hänhän oli aina kotona, kun tulimme koulusta kotiin. Hän oli meille läsnä.

Yhden tärkeän päätöksen Jukka teki 6-vuotiaana.

– Ajattelin, että tulen niin voimakkaaksi, että ainakaan minusta ei ole kenellekään haittaa ja ettei minusta tarvitse huolehtia. Varsinkaan äidille en halunnut aiheuttaa mitään harmia.

Ja niin hän on pyrkinyt elämään.

Juttu on julkaistu Annassa 48/2019.

Jukka Haapalainen, 54

Työ: Tanssija ja yrittäjä.

Perhe: Aviopuoliso Sirpa Suutari-Jääskö.

Asuu: Helsingissä ja Lontoossa.

Harrastukset: Ruoanlaitto.

Lue myös: Tämän asian Tanssii tähtien kanssa -tuomari Jukka Haapalainen oivalsi 5-vuotiaana: ”Eikä se oivallus ole muuttunut miksikään”

Lue myös

Suosittelemme