Julkkikset

Kirjailija Tommi Kinnunen parisuhteestaan: ”Yhteiset 17 vuotta ovat muokanneet minua harkitsevaisemmaksi terävän kieleni kanssa”

Kirjailija Tommi Kinnunen, 45, elää ruuhkavuosia ja lapsiperhearkea, jossa kirjoittamiselle jää aikaa lähinnä öisin. Onnea on, kun kävelylenkillä ipana tarttuu käteen.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Heli Hirvelä/Otavamedia

Kirjailija Tommi Kinnunen on juuri saanut valmiiksi remontin perheensä vuonna 1882 valmistuneessa kotitalossa.

Kirjailija Tommi Kinnunen, 45, elää ruuhkavuosia ja lapsiperhearkea, jossa kirjoittamiselle jää aikaa lähinnä öisin. Onnea on, kun kävelylenkillä ipana tarttuu käteen.

Vapaa-ajalla kiinnostaa nyt lepäily. Saimme juuri valmiiksi kaksi vuotta kestäneen remontin vuonna 1882 rakennetussa kotitalossamme. Kun muu perhe nukkuu, kiertelen ihailemassa jalkalistoja ja ikkunanäkymiä. Edellisen vaalean kodin jälkeen halusimme voimakkaita värejä: punaista, keltaista, vihreää. Lopputulos on unelmiemme toteutuma.

Käytän rahaa säästeliäästi. En osaa määritellä itseäni ostamisen kautta enkä ymmärrä tuotemerkkien päälle. Synttärilahjaksi puolisolta toivoin lahjakortin hierontaan. Remontin jälkeen tarvitsin ammattilaisen laittamaan osaseni paikoilleen

Kahvihetket arjen henkireikiä

Hoidan ihmissuhteitani kahvittelemalla. Keski-iän ruuhkavuosissa haetaan työpäivän jälkeen muksu hoidosta, käydään kaupassa ja laitetaan ruokaa. Kahvihetki iltapäivällä ystävän kanssa on helpottava henkireikä.

Huomioin kumppaniani kertomalla joka päivä, että hän on minulle tärkeä. Yhteiset 17 vuotta ovat muokanneet minua harkitsevaisemmaksi terävän kieleni kanssa. En tuo pikkulahjoja, mutta saatan sanoa, että mene sinä sohvalle, niin minä hoidan lapsen iltatoimet.

Lapsen kanssa luemme Koiramäkiä, Peppi Pitkätossua ja Tatua ja Patua. Meillä ei hiihdetä, lasketella eikä jumpata, mutta olemme hirveän hyviä kertomaan höpöjuttuja vuorovedoin.

Työviikkooni kuuluu äidinkielen ja kirjallisuuden opettamista. Vaihdoin juuri peruskoulusta lukioon, ja uuden opettelu ja kurssien suunnittelu vievät valtavasti aikaa. Omaan kirjoittamiseeni nappaan tunnin sieltä, toisen täältä. Usein kirjoitan viikonloppuöisin. Kun flow on päällä, tekstiä syntyy nopeasti.

Olen iltakukkuja. Opettajana joudun menemään töihin kahdeksaksi, joten kärsin jatkuvasta univajeesta. Yritän paikkailla sitä viikonloppuisin. Sänkyyn päästyäni nukahdan saman tien ja näen pitkiä, monimutkaisia unia. Aiemmin, kun tyttärellä oli vielä huoneessaan itkuhälytin, hän saattoi keskellä yötä havahtua pohtimaan eksistentiaalisia kysymyksiä: Miksi kanoilla on varpaat? Onko kaloilla pylly? Kun kömmin hänen luokseen, tyttö oli jo nukahtanut. Minä en enää saanut unta.

Facebookissa noudatan kaveripyyntöjen suhteen keskikaljaperiaatetta: jos voin kuvitella meneväni pyytäjän kanssa kaljalle, hyväksyn pyynnön.

”Parhaissa hetkissä ei usein ole mitään ihmeellistä”

Luksusta minulle on se, kun ei tarvitse tehdä mitään eikä murehtia mistään. Karistan opettajan, puolison, isän ja kirjailijan roolit ja oikaisen kirjan kera sohvalle. Parhaissa hetkissä ei usein ole mitään ihmeellistä. Olen onnellinen, kun kävelylenkillä ipana tarttuu käteeni. Pieni, luottavainen ele liikuttaa.

Ruoanlaitosta vastaan usein minä. Ennen kokkasin monimutkaisia, tuntikausia haudutettavia ruokia. Lapsen saatuamme otin käyttöön mummuvainaan lempilausahduksen ”koha jottae”. Tärkeintä on, että ruokapöydän ääressä käydään läpi päivän kuulumiset.

Hoidan kauneuttani käymällä parturissa. Joskus puoliso nyppäisee kulmakarvoista ylipitkän ”pappakarvan”. Se kasvaa samassa paikassa kuin isälläni aikoinaan. Perintö sekin.

Liikuntaa en ehdi enää harrastaa. Ennen hölkkäsin 10 kilometrin lenkkejä, kävin salilla ja body pumpissa. Ne jäivät, kun sain kaksi esikoista yhtä aikaa: kirjan ja tyttären.

Ärsyynnyn harvoin. 19 vuotta opettajana ovat opettaneet pitämään hermot kurissa.

Juuri nyt en odota oikeastaan mitään. Lapsi on nyt ihanassa iässä. Kaikki on kivaa, ja tyttö nauraa läpi vuorokauden. Kylppärin ovenkulmaan merkkaamme hänen pituutensa, ja aina säpsähdän, kuinka paljon hän onkaan kasvanut. Voisipa ajan pysäyttää, edes hetkeksi.

X