Julkkikset

Muusikko Samae Koskinen: ”Häpeän kaikkea, mutta en kadu mitään”

Samae Koskinen on onnistunut hautaamaan häpeän syvälle sisälleen. Hän ei anna sen kahlita tekemisiään.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Pekka Holmström

Samae Koskinen on onnellisimmillaan kokatessan perheelleen.

Samae Koskinen on onnistunut hautaamaan häpeän syvälle sisälleen. Hän ei anna sen kahlita tekemisiään.

Mitä rakastat?

Rakastan vaimoani, lapsiani, ruokaa ja viiniä. Olen onnellisimmillani, kun laitan ruokaa perheelleni. Keväällä vietimme kymmenen päivää Umbriassa Italiassa ja kokkasin joka ilta meille päivällisen: pastoja, risottoja, salaatteja. Oli ihan mahtavaa tehdä ruokaostoksia vieraassa maassa, aivot joutui kalibroimaan uudelleen. Se oli kurkistus toisenlaiseen arkeen: ai näillä on tällaisia tomaattikastikkeita! Olen ollut 18-vuotiaasta asti kasvissyöjä eettisistä syistä. En halua aiheuttaa eläimille kärsimystä syömällä lihaa. Se on minun tapani yrittää tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi paikka.

Mitä pelkäät?

Pelkään ukkosta. Se nolottaa, sillä väitän kuusivuotiaalle pojalleni, ettei ukkosessa ole mitään pelättävää. Kuitenkin olen itse ihan hysteerinen. Pelko liittynee siihen, etten kestä äkillisiä kovia ääniä. Jos keikalla näen, että lavalla on pyrotekniikkaa, odotan kauhuissani, milloin pommit räjähtävät.

Mitä kadehdit?

Itseäni! Saan tehdä töitä huippuammattilaisten kanssa ja koen välillä olevani itsekin sellainen. Olen oppinut olemaan vertaamatta itseäni muihin. Vertailu on tie kaikkeen kurjaan.

Mitä himoitset?

Vapaa-aikaa. Jokin aika sitten vanhassa kotikaupungissa Riihimäellä vieraillessani näin auton ikkunasta kaksi nuorta kundia istumassa portailla ja juomassa limua. Ajattelin, että ottakaa, kundit, tuosta joutilaisuudesta kaikki irti. Haaveilen siitä, että joskus olisi aikaa lukea kirjoja. Sain juuri kaverilta lahjaksi gastronomian historiasta kertovan teoksen, johon olisi mukava syventyä.

Mitä suret?

Suren yhä Helmi-koiraamme, joka kuoli 13-vuotiaana kuutisen vuotta sitten. Sirottelimme Helmin tuhkat HK:n tehtaiden läheisyyteen, jotta hän saisi viettää ikuisuuden lihan ja makkaran tuoksussa.

Mitä häpeät?

Häpeän kaikkea, koko ajan. Kuvittelen ihmisten arvottavan minua sen mukaan, mitä häpeän. Häpeä on koko ajan läsnä, mutta olen onnistunut hautaamaan sen syvälle sisimpääni. En anna sen kahlita tekemisiäni.

Mitä kadut?

En mitään. Katuminen on turhaa. Kaikki tekemäni asiat, hyvät ja huonot, ovat johtaneet minua tähän, missä nyt olen.

Tunneasioita-sarjassamme puhumme elämän perustunteista. 

X