Julkkikset 16.2.2017

Näyttelijä Jonna Järnefeltin terveys petti: ”Olisin voinut halvaantua, jos minua ei olisi leikattu”

Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Heli Hirvelä/Otavamedia
Jonna Järnefeltillä oli välilevyn pullistuman takia kovat selkäkivut. Pelkojensa takia hän vältteli tutkimuksia, mikä oli koitua kohtalokkaaksi virheeksi.

”Äitini kuoli seitsemän vuotta sitten, ja seurasin hänen hiipumistaan läheltä.

Hän sairasti Alzheimerin tautia, ja pahin vaihe kesti kolme vuotta. Kun sairaus etenee, ihmisen persoonallisuus muuttuu ja hän voi haluta eri asioita kuin ollessaan terve. Alzheimer on aivan kamala sairaus, läheisten suruun sekoittuu hirvittävä morkkis. Kaikkein vaikeinta on syyllisyys ja jossittelu, joka iskee jälkikäteen.

Oli raskasta kohdata äidin pelko. Ei ole helppoa lohduttaa pelkäävää vanhempaa ja samalla tajuta, että ei se pelko lohduttamalla poistu. Mietin pelkoa paljon viime vuonna, kun oma terveys petti.

Klaustrofobia esti aluksi magneettikuvauksen

Minulla oli ollut pitkään selkäkipuja välilevyn pullistuman takia, ja kestin niitä liiankin kauan. Leikkaus siirtyi myös siitä syystä, että pelkäsin magneettikuvausta.

Olin menossa kuvaukseen, mutta jänistin viime hetkellä. Vapisin ja tärisin ja luulin, että kuolen sydänkohtaukseen ahtaassa putkessa. Minulla on hirvittävä klaustrofobia, ja ahdistun herkästi, myös väkijoukossa. En tiedä miksi, mutta niin on ollut niin kauan kuin muistan.

Kuvausta yritettiin uudestaan parin viikon kuluttua, mutta vasta kolmannella kerralla sain rauhoittavaa lääkettä ja tutkimus voitiin tehdä.

Siinä vaiheessa tilanne oli jo kriisiytynyt niin pahasti, että pahimpina hetkinä olin kontillani. Olisin voinut halvaantua, jos minua ei olisi leikattu ajoissa.”

Jonna Järnefelt olisi voinut halvaantua, jos häntä ei olisi leikattu.

”Opettelen olemaan herkkä omalle keholleni”, Jonna Järnefelt sanoo.

Ei enää kipuja

”Kun operaatio vihdoin tehtiin, se muutti elämäni. Odotin leikkauksen jälkeen monta kuukautta, mutta kivut eivät tulleet takaisin.

Tunsin suunnatonta onnea, kun tajusin, että tällaista on kivuton elämä. Nyt kun isoin vaiva on poissa, minulla on ollut aikaa kuulostella pienempiä tuntemuksia ja opetella hyväksymään itseni.

Leikkauksen jälkeen minun on ollut pakko liikkua harkitummin. On vaara, että rikon selkäni uudelleen. En voi enää heittää huolettomasti kuperkeikkaa, joten yritän olla rauhallinen liikkuja, vesijuokseva sauvakävelijä.

Juttu on katkelma Annan nro 7/2017 kansijutusta.

Lue myös:

Katri Helena: ”Huomioin kumppaniani Tommia keittämällä kahvit”

Kaija Koo leikkauksen jälkeen: ”Kun palaan keikoille, olen taas terve, eroottinen ja vahva”

Hotellibisneksensä takia maksuvaikeuksiin joutunut Saimi Hoyer: ”Nyt olen korviani myöten veloissa”

Kommentit (2)

Olen Jonnan kohtalotoveri. Minulla on kaamea ahtaan paikan kammo joka tuntuu vain pahenevan iän myötä. Kiva että joku avautuu ja kertoo omista peloistaan, se auttaa hyväksymään oman vajaavaisuutensa. Klaustrofobiaa on vaikea käsittää sellaisen ihmisen, joka ei siitä itse kärsi. Magneettikuvaukseen joutuu onneksi harvoin, mutta päivittäisessä elämässä paniikki ja ahdistus iskee hisseissä, pienissä vessakopeissa jne. Kertokaa muutkin klaustrofoobikot kokemuksistanne?




0



0

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi