Julkkikset

Niina Backman avoimena: ”Olen tehnyt todella kovan duunin itseni kanssa”

Nuorena Niina Backman yritti ratkaista itsetunto-ongelmiaan kiirehtimällä aikuisuuteen. Vuosien kuluessa hän on työstänyt terapiassa epävarmuuksiaan, riittämättömyyttään ja mustasukkaisuuttaan. Lue, miten Niina kuvaili Annan haastattelussa syksyllä 2018 kasvuaan oikeasti aikuiseksi naiseksi, jolla on kolme lasta ja parisuhde.
17.6.2019 Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Kristiina Kurronen

Tavallinen arki-ilta Backmaneilla. Isä-Lorenz on kokannut päivällisen, koko perhe istuu pöydän ympärillä. Jutellaan ja nauretaan.

14-vuotias (vuonna 2018) esikoinen kertoo tulevista kokeista, kymmenvuotias intoilee teatteriharrastuksestaan. Kahdeksanvuotiaan kuopuksen puhe vilisee aikuisille tuntemattomia termejä. Skuuttilauta on hänen koko elämänsä.

Aterian jälkeen lapset huuhtovat lautasensa ja asettavat ne tiskikoneeseen. Sitten he katoavat huoneisiinsa. Äiti, Niina Backman, jää vielä istumaan pöydän ääreen. Hän tallentaa hetken mieleensä.

Perhe on kasassa. Kaikki on hyvin.

Olisipa tämä tuokiokuva tulevaisuudesta näytetty parikymppiselle Niinalle. Tuolloin hän oli tuore äiti, joka poti kroonista epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa. Kelpaanko minä? Osaanko? Riitänkö?

– Olin hätääntynyt tyttö, joka ajelehti virran mukana ja yritti sopeutua. Nykyään minun on vaikea tunnistaa itseäni tuosta tytöstä. Olen joutunut tekemään todella kovan duunin itseni kanssa, Niina toteaa.

Kiire itsenäiseen elämään

Niinalla oli kiire aikuistua. Hän lähti kotoa jo viisitoistavuotiaana. Niinan isä, ilmaisutaidon kouluttaja Turo Herala, oli ehdottanut hänelle mallinhommia. Isä arveli, että 178-senttiseksi venähtänyt tyttö voisi sillä keinoin ansaita hieman taskurahaa. Sitä hän ei arvannut, että Niina päättäisi lähteä ansaitsemaan Milanoon saakka.

Mallintyö nostatti Niinassa ristiriitaisia tunteita. Itse hän ei pitänyt itseään kauniina.

– Päinvastoin, olen aina ajatellut olevani pikemminkin oudon näköinen. Milanossa tunsin itseni rumaksi ankanpoikaseksi kaikkien niiden toinen toistaan kauniimpien mallityttöjen joukossa.

Ensimmäinen yritys päättyikin pettymykseen. Kova koti-ikävä ajoi Niinan pian takaisin Suomeen.

– En ollut millään tavalla valmis elämään omillani, harva tuon ikäinen on. Esikoistyttäreni täyttää ensi keväänä viisitoista ja jos hän saisi päähänsä ehdottaa jotakin vastaavaa, asiasta ei edes neuvoteltaisi. Pidän valtavan tärkeänä sitä, että lapseni käyvät loppuun koulunsa, jotta heillä on ammatinvalinnan suhteen enemmän vaihtoehtoja kuin minulla aikoinaan.

Niinan lukio jäi kesken, kun hän jatkoi myöhemmin mallinuraansa Milanossa ja Ateenassa. Vanhemmat yrittivät toki toppuutella, mutta Niina piti päänsä.

– Olin teininä varsinainen ihmishirviö. Nuoren ihmisen mustavalkoisuudella ilmoitin vanhemmilleni, että heidän on turha tuputtaa ajatuksiaan. Minä teen juuri niin kuin haluan! Kapinallisen ulkokuoreni alla olin kuitenkin ihan hukassa.

Mallinura ei tuonut oikotietä aikuisuuteen. Niina keksi toisen reitin: oma lapsi. Äitienhän täytyy olla aikuisia.

Mutta ihan niin helposti se ei käynyt.

”Suhteemme oli jatkuvaa kipuilua”

Esikoinen syntyi, kun Niina oli 20-vuotias. ”Järkyttävän nuori”, hän sanoo nyt. Aivan liian kypsymätön sisäistääkseen uuden roolinsa vastuullisuuden. Sääntöjen ja rajojen asettamisen merkitys valkeni vasta myöhemmin.

– Muutuin ihmisenä valtavan paljon 20:n ja 30:n ikävuoden välillä, jolloin lapseni syntyivät. Siksi olen ollut jokaiselle heistä hyvin erilainen äiti.

Esikoistyttären isä on juontaja Wallu Valpio, Niinan ensimmäinen varsinainen poikaystävä. Hän oli Niinaa kymmenen vuotta vanhempi ja tunnettu yökiitäjä.

– Suhteemme oli jatkuvaa kipuilua. Niin kauhealta kuin tuntuukin sanoa ääneen, sen päättyminen oli parasta, mitä saattoi tapahtua.

Pari erosi, kun lapsi oli vuoden vanha.

Urasuunnitelmat olivat aikoinaan hautautuneet perheenperustamisen jalkoihin. Niina teki mallikeikkoja ja haki omaa polkuaan.

Syksyllä 2004 puhelimeen kilahti mystinen tekstiviesti: ”Kiinnostaisiko tv?” Pienen salapoliisityön jälkeen viestin lähettäjäksi paljastui tuotantoyhtiö Broadcastersin Saku Tuominen. Toki Niinaa kiinnosti. Koekuvausten jälkeen hän sai pestin yhtenä juontajista uudessa lauantai-illan ohjelmassa Huuma. Muut juontajat olivat Jaakko Saariluoma ja Lorenz Backman.

Siitä alkoi liki kymmenen vuoden jakso television prime time -ohjelmissa. Se oli epävarmalle ja itsetunto-ongelmien kanssa painivalle nuorelle naiselle koettelevaa ja opettavaista aikaa.

”Olen suvustani ylpeä, mutta se on ollut myös taakka”

Jännitys tuntui vuorotellen eri kehon osissa. Joskus jalkojen tärinä pakotti Niinan pysymään jatkuvasti pienessä liikkeessä. Joskus kädet vapisivat niin, että ajatuskin mikrofonin pitelemisestä tuntui mahdottomalta. Ja joskus sydän tuntui puskevan paidan läpi. Silloin kaulaan oli kiedottava iso huivi näkösuojaksi.

Oli hetkiä, jolloin jännitys yltyi pakokauhuksi ja Niina suunnitteli vakavissaan pakenevansa paikalta ennen suoran lähetyksen alkua.

– Oikeasti vapinat ja tärinät tuskin näkyivät ulos päin. Tunteet olivat pääni sisällä. Nykyisellä viisaudella tiedän, että jännitys on inhimillistä ja normaalia. En edes yritä peittää sitä.

Yksi syy jännittämiseen oli mallitausta. Niina katsoi tarpeelliseksi todistaa, että hänellä on muitakin avuja kuin kaunis luusto ja pitkät sääret. Toinen syy oli tuolloinen sukunimi Herala. Legendaariset näyttelijät Marja Korhonen ja Helge Herala ovat Niinan isovanhemmat, Heidi Herala on hänen tätinsä.

– Olen suvustani ylpeä, mutta se on ollut myös taakka. Nuorena ja epävarmana kuvittelin, että kuuluisien sukulaisteni takia minulta odotetaan enemmän kuin muilta. Se loi paineita ja näyttämisenhalua.

Niina Backman haki pitkään omaa paikkaansa. – Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen sen jälkeen, kun täytin 30.

Niina Backman haki pitkään omaa paikkaansa. – Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen sen jälkeen, kun täytin 30.

Viimeiset viisi vuotta Niina on työskennellyt radiossa. Hän juontaa Anssi Honkasen kanssa Novan iltapäivälähetystä. Ohjelma tunnetaan siitä, että juontajat heittäytyvät mukaan koko persoonallaan, vailla roolin tuomaa suojaa. Se vaatii hyvää itsetuntoa.

Niina aloitti aikoinaan aamulähetyksen juontamisen henkselit paukkuen. Kun on tehnyt monta vuotta suoria tv-lähetyksiä, radio sujuisi leikiten. Mutta työ takkuili. Henkilökemiat Anssin kanssa eivät toimineet, Niina tunsi olevansa lukossa.

Oli pakko nöyrtyä ja myöntää, että tämä ei toimi. Anssi ja Niina nostivat kissan pöydälle ja selvittivät keskinäiset välinsä perin pohjin. Lähetys siirrettiin iltapäivään. Pikkuhiljaa yhteistyö alkoi sujua.

– Nyt suhteemme on kuin parisuhde ilman seksiä. Anssi tietää minusta kaiken ja minä Anssista. Siksi voimme olla täysin rentoina ja luottavaisina, kun napsautamme mikrofonit auki.

Onko Niina nyt unelma-ammatissaan?

– Uskon, että olen koko ajan ollut matkalla kohti unelmieni työtä. Mikä se on, sitä en halua vielä paljastaa.

Näyttelijä kenties?

– Ei. Sen voin sanoa, että näyttelijäksi en tähtää.

”Loren seurassa tunsin tulevani kuulluksi ja nähdyksi”

Tarkkasilmäisimmät katsojat äkkäsivät aikoinaan nopeasti, että Huuman juontajaparin, Lorenz Backmanin ja Niina Heralan, välillä kipunoi. Aluksi he kiistivät jyrkästi seurusteluhuhut, vaikka viettivät tiiviisti aikaa yhdessä.

Niina sanoo ihastuneensa Loren tapaan olla ihmisten kanssa. Hän on todella läsnä.,

– Loren seurassa tunsin tulevani kuulluksi ja nähdyksi. Minulla oli hyvin vahvat tunteet häntä kohtaan jo aika varhain, Lore himmaili. Kai meitä molempia vähän pelotti, uskallammeko rakastua. Entä jos sydän särkyy taas?

Yhdentoista vuoden ikäerokin vaikutti. Lorenz oli jo kolmekymppinen aikuinen mies, Niina saattoi oikutella kuin pikkutyttö.

– Olen myöhemmin kysynyt Lorelta, miten kummassa hän jaksoi minua tuolloin. Itse en olisi jaksanut itseäni.

Etenkin riitatilanteissa Niina taantui lapsen tasolle: itki, huusi ja uhriutui. Pahinta oli mustasukkaisuus. Kun Lore lähti kauppaan, Niina saattoi soittaa perään kymmenenkin kertaa ja tivata, missä mies kulkee.

– Reaktioni johtuivat epävarmuudesta ja huonosta itsetunnosta: haluaako tuo oikeasti olla minun kanssani? Kontrolloimalla Lorea yritin kai saada tilanteen jotenkin hallintaan.

Käänne tapahtui noin vuoden yhdessäolon jälkeen kesämökkireissulla. Niina poimi pihalla mustikoita, Lore puhui puhelimessa ystävänsä kanssa. ”Täytyy kysyä tyttöystävältä”, mies kuului toteavan. Niina nosti päänsä mustikkapensaasta: sanoiko Lorenz tosiaan ”tyttöystävä”?

– Varmistin vielä, onko suhteemme todella edennyt siihen pisteeseen, että voimme sanoa olevamme pari. Oli se.

Epätietoisuus oli ollut Niinalle raastavaa.

– Mutta olin päättänyt roikkua mukana niin kauan, että saan Loren kanssani naimisiin.

Kosintaa hän tosin joutui odottamaan pitkään.

Särmät ovat hioutuneet

Backmanin perheessä eletään kiihkeimpiä ruuhkavuosia. Töiden jälkeen käydään kaupassa, laitetaan ruokaa, valvotaan lasten läksyt ja kaadutaan lopulta umpiväsyneinä sänkyyn. Vanhemmilla on kahdenkeskistä aikaa vain harvoin.

– Silti tiedän, että parisuhde on yhä siellä jossakin, arjen alla, Niina sanoo.

Neljäntoista yhteisen vuoden aikana särmät ovat hioutuneet. Molemmat toivat parisuhteeseen oman tapansa riidellä. Niinan perheessä on räjähdetty, huudettu ja pyydetty anteeksi. Lorenz oli tottunut siihen, että ikävät tunteet, kuten viha, suru ja ärtymys, käsitellään itsekseen. Kun Niina huusi, Lorenz jatkoi keskustelua korostetun hillitysti.

– Muistan, kun Lore ensimmäisen kerran räjähti kunnolla. En pelännyt, päinvastoin. Ajattelin, että onpa upeata, kun vuosien kuonat ja patoutumat purkautuvat viimein. On hienoa olla ihmisen kanssa, joka ei pelkää näyttää tunteitaan.

Molemmat ovat setvineet tuntojaan myös ammattilaisen avulla. Niina kävi erilaisissa terapioissa kahdeksan vuoden ajan.

– Opin ymmärtämään, miksi reagoin tietyllä tavalla. Pikkuhiljaa aloin muuttaa käytöstäni.

Niina sanoo ihastuneensa Loren tapaan olla ihmisten kanssa.

Niina sanoo ihastuneensa Loren tapaan olla ihmisten kanssa.

”Onneksi jaksoimme taistella”

Mutta entä se kosinta? Ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi kymmenen vuotta sitten, toinen kaksi vuotta myöhemmin. Lorenzista oli tullut myös luontevasti toinen isä esikoiselle. Mutta naimisiin hänellä ei näyttänyt olevan kiire, toisin kuin Niinalla.

Myöhemmin on käynyt ilmi, että asia oli kyllä vireillä. Niinan odottaessa keskimmäistä lasta Lorenz oli parikin kertaa varannut Vanajanlinnasta huoneen ja pyytänyt koristelemaan sen ruusun terälehdin. Joka kerta hän joutui perumaan varauksen Niinan raskauspahoinvoinnin takia.

Kosinta oli lopulta arkisuudessaan hieman koominen.

Perhe istui autossa liikennevaloissa paluumatkalla ystävien veneeltä. ”Olisipa ihanaa, jos meilläkin olisi vene”, Niina huokaisi. Johon Lorenz: ”Kai sinä ymmärrät, että pitää valita joko vene tai häät. Molempiin ei raha riitä.”

Niina riemastui: Tämä oli kosinta! Olihan? Siltä istumalta pariskunta kurvasi hankkimaan videovuokraamon karkkiautomaatista lelusormukset. Häät sovittiin seuraavalle kesälle.

Siitä vuodesta tuli vaikea. Oli pienet lapset ja paljon töitä. Välillä elettiin kuin kämppikset. Suunnitelmallisena ihmisenä Niina keskittyi hääjärjestelyihin, viime tipan tyyppinä Lorenz lykkäsi omia vastuualueitaan. Tuli kinaa. Välillä jopa mietittiin, onko näissä tunnelmissa mitään järkeä mennä naimisiin.

Mutta häät järjestettiin. Viime kesänä niistä tuli kuluneeksi seitsemän vuotta. Arkisten puuhien keskellä Niina pysähtyy joskus kiitollisena katsomaan puolisoaan: tuo on yhä tuossa vierellä.

– Onneksi jaksoimme taistella, sillä nyt yhteiselo on mukavan tasaista.

Parikymppisenä Niina huolehti, hätäili ja kiiruhti koko ajan kohti seuraavaa etappia. Hän pelkäsi, että elämä valuu käsistä. Enää ei pelota.

Nyt Niina on viimein oikeasti aikuinen. Nainen, joka uskaltaa kertoa mielipiteensä ja puolustaa kantaansa. Joka uskaltaa sanoa ei, jos siltä tuntuu. Joka tietää olevansa kelpo puoliso ja paras mahdollinen äiti lapsilleen.

– Olen oppinut luottamaan Loreen ja ennen kaikkea olen oppinut luottamaan itseeni. Kaikki on tosiaan juuri nyt hyvin.

Juttu on julkaistu Annassa 44/2018.