Julkkikset

Tämän asian Syke-tähti Matti Ristinen on oppinut 24 vuotta kestäneen parisuhteensa aikana – ainakin melkein

Näyttelijä Matti Ristinen on sitä mieltä, että pitkässä suhteessa pitää olla omiakin tekemisiä ja yksityisiä tärkeitä juttuja. Toisaalta suhde myös kasvattaa – sekä yksilönä että kumppanina.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Heli Hirvelä

– Laitan ylpeänä perheelle ruokaa itse hankitusta riistasta. Se tuntuu miehekkäältä ja tyydyttää vahvasti, Syke-näyttelijä Matti Ristinen sanoo.

Näyttelijä Matti Ristinen on sitä mieltä, että pitkässä suhteessa pitää olla omiakin tekemisiä ja yksityisiä tärkeitä juttuja. Toisaalta suhde myös kasvattaa – sekä yksilönä että kumppanina.

Näyttelijä Matti Ristinen vastasi Annan Totta vai tarua -kysymyksiin. Juttusarjassa tunnetut miehet pohtivat, pitävätkö mieheyttä koskevat väitteet paikkansa.

Mies tekee päätökset järjellä, ei tunteella, totta vai tarua?

Sekä että. Ajatus hakea teatterikouluun oli aikoinaan tunnepäätös, en perustanut sitä mitenkään järkeen.

Mutta kun mietin taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana putkiremonttia, toimin järjellä ja nojaan faktoihin. Harkitsen isoja päätöksiä yleensä hyvin, vähintään nukun yön yli.

Sen olen oppinut, että tunnekuohuissa ei kannata kovin vahvasti kommentoida mitään, ei työ- eikä yksityisjutuissa. Tunteet sokaisevat, ja seuraavana päivänä harmittaa, kun tilanteen näkee jo paljon selkeämmin.

Mies haluaa ratkaista ongelman, ei puhua siitä.

Totta. Ainakin minun kohdallani. Kun on selvää, miten ongelma ratkeaa, en ymmärrä, mitä auki puhumista siinä sen jälkeen enää on.

Tosin 24 vuoden parisuhde Sarin (vaimo Sari Haapamäki) kanssa on opettanut minua juttelemaan ja kuuntelemaan, enkä nykyään vetäydy riitatilanteessa heti kuoreeni. Joskus tunne ottaa kuitenkin vallan ja saatan vieläkin mököttää yön yli, en enää enempää.

”Tuntuu, että ikä herkistää”

Mies ei itke.

Minä ainakin itken muutenkin kuin työssäni. Kyynelet nousevat herkästi silmään, esimerkiksi silloin kun katson tyttärieni Armin, 11, ja Elsin, 9, kanssa romanttisia komedioita. Tuntuu, että ikä herkistää. Ainakin itken nykyään herkemmin kuin nuorempana.

Miehellä ei ole tarvetta puhua tunteistaan.

Tavallaan totta, tavallaan ei. Voin kyllä puhua tunteistani, mutta ajattelen suoraviivaisesti enkä jaksa kuvailla tai vatvoa tunteita.

Naiset pystyvät usein näkemään asian eri kanteilta, mutta minun on vaikea tulkita tunteiden nyansseja tai edes kiinnostua niistä. Tunteita voi näyttää myös teoilla. Kun laitan perheelle hyvän aterian, se toimii vilpittömänä rakkaudentunnustuksena.

Kun mies on ahdistunut, hän on hiljaa.

Pitää paikkansa. Minun on vaikea purkaa ahdistustani puhumalla, minua auttavat tekeminen ja yksinolo. Yksin tekeminen on hyvin rauhoittavaa ja puhdistavaa, esimerkiksi rakentaminen, muu puuhastelu tai juoksulenkki helpottaa kummasti.

”Laitan ylpeänä perheelle ruokaa itse hankitusta riistasta”

Me too -aikana on vaikeaa olla kunnon mies.

Ei ollenkaan. Mies voi olla kunnon mies milloin vain. Mielestäni ihmiset ovat lähtökohtaisesti hyviä, ja loukkaamisissa voi olla kyse myös ajattelemattomuudesta. Olen nähnyt tosi vähän sitä, että joku todella haluaisi satuttaa toista.

Häirinnästä keskustelu on mielestäni aiheuttanut sen, että yleinen huomioonottavuus työyhteisöissä on parantunut. Äänekkäät tyypit, sekä miehet että naiset, ovat aina pitäneet puolensa ja rohkeat ovat edelleen rohkeita, mutta ehkä nyt myös herkät ja hiljaiset ihmiset uskaltavat korottaa ääntään. Uskon, että heitä on myös herkistytty kuulemaan.

Miehet pelkäävät, että tasa-arvo vie heiltä etuoikeuksia.

Tarua, tuohon en usko. Ei toisen menestys ole toiselta pois, oli sukupuoli sama tai eri.

Mies haluaa pärjätä omin voimin eikä olla kenestäkään riippuvainen.

Tuon tunnistan itsessäni. Koen miehiseksi reippaan ”rinkka selkään ja vaeltamaan, kyllä minä pärjään” -toiminnan. Olen opetellut myös metsästämään. Siihenkin sisältyy riippumattomuutta ja vapautta liikkua luonnossa. Laitan ylpeänä perheelle ruokaa itse hankitusta riistasta. Se tuntuu miehekkäältä ja tyydyttää vahvasti.

”Joskus on ihan järkevää antaa periksi”

Mies tietää kaiken – vaikkei tietäisikään.

Ei pidä paikkaansa minun kohdallani. En ainakaan tunnusta. Tosin vaimo saattaa olla eri mieltä.

Mies haluaa aina voittaa.

Totta minun kohdallani. Olen tosi kilpailuhenkinen ja nuorena urheilin paljon. Juoksin muun muassa pika-aitoja.

Päämäärähakuinen olen edelleen, mutta nykyisin asiat asettuvat isompaan mittakaavaan. Kokemuksen kautta olen oppinut, että joskus on ihan järkevää antaa periksi eikä voitto ole mikään elämän autuus.

Mies pönkittää itsetuntoaan hienolla autolla.

En minä ainakaan. Asun perheeni kanssa Helsingin keskustassa, ja meillä on auto lähinnä sitä varten, että pääsemme mökille ja sukulaisiin. Merkillä tai varusteilla ei ole suurta merkitystä, kunhan auto vain toimii.

”Pitkässä suhteessa pitää olla omiakin tekemisiä”

Hormonit vievät miestä.

En oikein tunnista – eivätkös ne enemmänkin vie naista. Varsinkin odotus ja synnyttäminen mullistavat naisen elämän melkoisesti. Itse en muista kokeneeni mitään suuria hormoniryöppyjä nuorenakaan.

Miestä ei saa lääkäriin ennen kuin kuoleman hädässä.

Totta. Olen ollut aika terve, mitä nyt polvet ovat hiukan reistailleet. Olen tähän asti miettinyt terveyttäni tuskin lainkaan enkä ole koskaan huolestunut mistään pikkuoireista.

Viime talvena ajattelin kuitenkin sairastumisriskejä tavallista enemmän, kumma kyllä. Kuulun siihen ilmeisesti aika isoon keski-ikäisten miesten joukkoon, joka hakeutui lääkäriin ja tutkitutti itsensä Matti Nykäsen ja muusikko Olli Lindholmin kuolemien jälkeen. Jotenkin ne poismenot koskettivat myös sellaisella fyysisellä tasolla.

– Naiset pystyvät usein näkemään asian eri kanteilta, mutta minun on vaikea tulkita tunteiden nyansseja tai edes kiinnostua niistä, Matti Ristinen tunnustaa.
– Naiset pystyvät usein näkemään asian eri kanteilta, mutta minun on vaikea tulkita tunteiden nyansseja tai edes kiinnostua niistä, Matti Ristinen tunnustaa.

Mies addiktoituu helpommin kuin nainen.

Ehkä. Addiktio on mielestäni sekä hyvä että paha asia. Esittäessäni laulaja Kari Tapiota tulevassa elokuvassa jouduin miettimään alkoholiriippuvuutta. Sitä ongelmaa minulla ei onneksi ole ollut, mutta myös extreme-urheilu on melkoista riippuvaisuutta. Yhteen aikaan juoksin maratoneja ja olen harrastanut myös vuorikiipeilyä. Ensimmäisen reissun tein Sarin kanssa Kilimanjarolle Tansaniaan. Vaimo ei halunnut sen jälkeen jatkaa, mutta minä olen valloittanut erilaisia vuoria noin kymmenen vuoden ajan.

En usko, että toisen puolison oma harrastus on parisuhteelle haitaksi, päinvastoin. Pitkässä suhteessa pitää olla omiakin tekemisiä ja yksityisiä tärkeitä juttuja.

Perustelen homman itselleni niin, että näyttelijän ammatti on alisteinen ja joudun koko ajan noudattamaan ohjeita, joten ääripärjääminen sopii hyvin työn vastapainoksi. Sitä paitsi kun työ on tarinankerrontaa, on hyvä että plakkariin kertyy henkilökohtaisiakin kokemuksia.

Parisuhteessa nainen syrjäyttää miehen ystävät.

Ei ole syrjäyttänyt. Ainakin meillä on yhteisiä ystäviä ja molemmilla edelleen myös omia ystäviä. Ehkä kaverisuhteet eivät kuitenkaan ole perheellisenä niin intensiivisiä kuin sinkkuaikoina. Perhe syrjäyttää välillä ystävät.

”Minulla on iso tarve yhteisöllisyyteen”

Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.

Osittain totta, vaimoni on hyvä ruoanlaittaja. Nautin herkullisesta ruoasta hyvässä seurassa, mutta en pidä pönötyksestä. Onneksi vierailukulttuuri on sikäli muuttunut, että ihmiset tapaavat toisiaan aiempaa rennommin. Osataan tarttua hetkeen ja uskalletaan tehdä jopa yllätysvierailuja.

Miehen on vaikea sanoa ääneen rakastavansa.

Ei pidä paikkaansa. Ainakin minun on erittäin helppo sanoa se. Viimeksi tänä aamuna taisin kertoa Sarille, että rakastan häntä.

Äiti on miehen elämän tärkein nainen.

Kyllä pitää paikkansa. Äitini kuoli kahdeksan vuotta sitten, ja kaipaan häntä aina. Hän oli lämmin ja empaattinen ihminen, ja tunnistan samaa lämpöä ja hellyyttä myös vaimossani.

Miehelle on ok olla pitämättä yhteyttä sukulaisiin, koska nainen hoitaa suhteet.

Ihan tarua. Pikemminkin päinvastoin. Meillä minä hoidan suhteet myös vaimon sukulaisiin. Minulla on iso tarve yhteisöllisyyteen. Soittelen ja järkkäilen koko ajan kaikenlaista suvun ja perheen yhteistä tekemistä.

”Seksikkäintä on se, miten nainen kantaa itsensä”

Mies vaatii parisuhteelta vähemmän kuin nainen.

En sanoisi, että mies vaatii vähemmän, mutta eri asiat voivat olla tärkeitä miehelle kuin naiselle. Olemme vaimoni kanssa olleet niin kauan yhdessä, että vaatimukset ja kompromissit ovat aika balanssissa, eikä mitään ihmeempää valtataistelua ole koskaan ollutkaan.

Mies haluaa olla paras rakastaja, joka naisella on koskaan ollut.

Totta kai! Kukapa haluaisi olla ainakaan huonoin.

Mies ajattelee seksiä 60 kertaa tunnissa.

Ei nyt sentään. Nuorempana sitä ajatteli varmasti enemmän. Onneksi on paljon muitakin kiinnostavia asioita.

Miehet eivät voi olla katsomatta naisen rintoja.

Täyttä tarua. Ainakin minä pystyn olemaan katsomatta, ihan helposti. Katson naisessa yleensä kokonaisuutta, seksikkäintä on se, miten nainen kantaa itsensä. Ryhti kertoo paljon myös itseluottamuksesta ja asenteesta. Ja silmät ovat tietysti tärkeät.

”Vanhemmuus määrittyy oman välittämisen ja vastuun kautta”

Isyys tekee miehestä aikuisen.

Osittain totta. Tietysti lapset tuovat elämään vastuuta ja opettavat vastuullisuutta. Silti uskon, että ikä tekee miehestä aikuisen ja kokemus kasvattaa.

Meiltä lasten hankkiminen ei onnistunut noin vain, ja se asia määrittää paljon isyyttäni. Yritimme, odotimme ja toivoimme vaimoni kanssa lasta viisi vuotta. Kävimme lapsettomuushoidoissa ja harkitsimme adoptiotakin.

Sen kokemuksen jälkeen arvostan isyyttä ja vanhemmuutta. Ajattelen kuitenkin, että biologinen isyys tai geeniperimä ei ole tärkeintä vaan vanhemmuus määrittyy oman välittämisen ja vastuun kautta.

Kun lopulta saimme lapset, he ovat sitäkin arvokkaampia. Lapset ovat lahja, ja isyys on asteikossani hyvin korkealla. En osaa kuvitella, ettei meillä olisi lapsia. Tuskin elämä olisi lapsettomana sen arvokkaampaa tai arvottomampaa, mutta erilaista se olisi.

Nykymies asettaa perheen uran edelle.

Ajoittain totta, kyllä perhe on minulle elämän tärkein asia. Toisaalta toimin tietenkin välillä myös työ edellä, joku projekti on vain niin kiinnostava, että se vie mennessään. Esimerkiksi Kari Tapion rooli ja Olen suomalainen -elokuvan kuvaaminen taustatöineen oli niin aikaa vievää, että elin pääasiassa työlle. Onneksi se oli rajallinen aika.

On myös sanottu, että mies ei saa tarpeeksi tilaa isyydessä. Minun kokemukseni on, että kyllä saa. Se on kyllä totta, että miehen pitää itse ottaa tilansa isänä. Isyyttä ei tarjoilla samalla lailla itsestäänselvyytenä kuin äitiyttä.

Kunnon miehen pitää rakentaa perheelleen talo.

Tavallaan totta, rakentaminen on aika miehekästä. Meillä ei ole suvussa näyttelijöitä, mutta isäni on hyvin taitava käsistään, ja arvostan kovasti käden taitoja. Voisin olla puuseppä, jos en olisi näyttelijä.

Olen rakentanut isän kanssa yhdessä Taivalkoskelle kesämökin. Se oli monessa mielessä palkitsevaa. Erityisesti isä-poikasuhteen kannalta, se lähensi meitä kovasti, mutta myös sikäli, että itserakennettua mökkiä on mahtavan hienoa ihastella.

”Uskon pyyteettömään avunantoon”

Mies haluaa tehdä pesäeron isänsä valintoihin.

Politiikalla tai uskonnolla ei ollut isoa roolia lapsuudenkodissani. Vanhempieni arvot ovat aika maanläheiset ja juurevat – töitä tehdään ja heikommista välitetään – ei minulla ole ollut tarvetta kapinoida niitä vastaan.

En ole uskonnollinen, mutta löydän lohtua rituaaleista, kuten hautajaisista. Arvostan myös kirkon liberaalia hyväntekeväisyystoimintaa.

Miehellä ei ole bestistä vaan hän on aina porukassa.

Tavallaan totta. Ainakaan minulla ei ole tarvetta arvottaa, kuka kavereistani on bestis. Minulla on monia ystäviä, ja tapaamme eri kokoonpanoilla. Kaikki ovat tärkeitä, ja kaveria autetaan aina kun voidaan.

Toisaalta uskon myös pyyteettömään avunantoon ja siihen, että hyvä kiertää. Jos tekee hyviä asioita, se tulee väistämättä takaisin, ennemmin tai myöhemmin.

Mies etsii isänsä hyväksyntää koko elämänsä.

Totta, jollakin tavalla. Mutta lisäisin tähän myös äidin, molempien hyväksyntä on ollut ainakin minulle tärkeää. Se on tavallaan syvältä kumpuava itsetuntokysymys: en halua olla pettymys vanhemmilleni.

Juttu on julkaistu Annassa 31/2019.

X