Tämän kaiken elämä on Vicky Rostin eteen tuonut – vauvan kohtukuoleman, veljen itsemurhan ja raskaita eroja: ”Minun selviytymiskeinoni on ollut muiden tukeminen”
Virve Rostin, 59, ajanlaskussa on aika ennen ja jälkeen pikkuveljen itsemurhan. – Koska olen hoivaajatyyppi, minun selviytymiskeinoni on ollut muiden tukeminen.
– Mietin nykyään monia asioita paljon filosofisemmin kuin ennen Anssin kuolemaa. Ymmärrän, että kautta historian ihmisille on tapahtunut kauheita asioita, ja aina on vain ollut pakko jatkaa elämää, Vicky Rosti sanoo.
Virve Rostin, 59, ajanlaskussa on aika ennen ja jälkeen pikkuveljen itsemurhan. – Koska olen hoivaajatyyppi, minun selviytymiskeinoni on ollut muiden tukeminen.
Laulaja Vicky Rosti vastasi Annan Totta vai Tarua? -kysymyksiin. Juttusarjassa tunnetut naiset pohtivat, pitävätkö naiseutta koskevat kliseet paikkansa.
Nainen on kauneimmillaan 17-vuotiaana, onko väite totta vai tarua?
Täyttä tarua. Minulla oli 17-vuotiaana rasvaiset hiukset ja finninen naama. Mielestäni nainen on kauneimmillaan, kun hän on onnellisin – eli minkä ikäisenä tahansa.
En ole koskaan ollut mikään kaunotar vaan pikemmin naapurintyttö-tyyppiä. Armi Aavikko on ikätoverini ja hänen perintöprinsessansa Marianne Åström oli samalla luokalla kanssani. Kun katselin näitä missejä, ajattelin, että luojan kiitos, en ole kaunotar. Kaikki pojat olivat heidän kimpussaan, ja koko ajan he saivat antaa pakkeja.
Voitin Suomen Iskelmälaulumestaruuskilpailut 15-vuotiaana ja pääsin Danny Shown kesäkiertueelle. Olin lähes lapsi mutta sain kokea melkoista kiusaamista. Mielestäni kolmekymppiset muusikot olivat vanhoja. Sen lisäksi he olivat limaisia äijiä, eikä tuntunut kivalta, kun he kertoivat rasvaisia vitsejä ja puristelivat ties mistä.
Sitä piti vain sietää, koska täytyi olla ’hyvä jätkä’. Kyllähän se nuoren tytön tunteisiin otti, mutta ei tullut mieleenkään, että siitä olisi voinut valittaa. Onneksi kiusaamisesta voi nykyään jo puhua.
Olen aika sinut ulkonäköni kanssa ja esiintyjänä pyrin näyttämään hyvältä. Hyväksyn kauneusleikkaukset, jokainen tekee mitä haluaa.
”Lastenlapsilleni yritän opettaa, että jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista.”
Minun luomeni on korjattu. Pari kertaa vuodessa käyn HIFU-hoidossa, jossa ihoa elvytetään voimakkaalla ultraäänellä. Botoxia en halua, se tuntuu myrkyltä.
Lastenlapsilleni yritän opettaa, että jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista.
Naisen mielestä hänellä on aina viisi ylimääräistä kiloa.
Ainakin minulla tuntuu olevan. Joudun tarkkailemaan kilojani, sillä on mukavampi mennä keikalle, kun ei tarvitse vetää vatsaa sisään. Liikun aika paljon, joten onneksi olen pysynyt mitoissani melko hyvin.
Ilokseni tunnen kuitenkin monia eri-ikäisiä naisia, jotka tykkäävät kiloistaan ja ovat sovussa muotojensa kanssa. Arvostan heitä.
Vasta äitiys tekee naisesta naisen.
Ei ole totta. Äitiys on tärkeä kokemus ja muuttaa naista, mutta ei se naisellisuutta lisää. Äidin ja lapsen välillä on aina näkymätön napanuora, sidettä on vaikea katkaista. Se on vahvempi juttu kuin isyys.
Äidin ja tyttären suhde on haastava kehdosta hautaan.
Ei ehkä haastava, mutta erityinen ja tärkeä se on. Minulla on kolme sisarusta, kolme lasta ja seitsemän lastenlasta, joten olen sopivasti tarkkailuasemissa joka suuntaan. Olen äiti, tytär, sisko ja isoäiti.
Äitini on 85-vuotias suvun turva ja tukipylväs. Hän on oikein hyvässä kunnossa ja osti muun muassa juuri uuden auton. Emme ole koskaan pahasti riidelleet, eikä välejä ole ikinä pantu poikki.
Kun aloitin keikkailun, vanhempani tekivät selväksi, että lukio on käytävä loppuun. Tein kiltisti sen, mitä käskettiin ja kirjoitin M:n paperit.
”Isoäitinä olen päättänyt olla lällyttelemättä.”
Kun lapsiani haastateltiin elämäkertakirjaani Vickypediaa varten, he sanoivat, että olen ollut aika tiukka äiti – tiukka mutta hauska. He sanoivat myös, että olen tärkeä kaikille heille.
Isoäitinä olen päättänyt olla lällyttelemättä. Puhun pienillekin lapsille suoraan ja toivon, että he uskaltavat kertoa minulle sellaisiakin asioita, joita eivät puhu muille.
Hormonit vievät naista teini-iästä lähtien.
Totta! Jos miehillä olisi yhtä vahva hormonitoiminta kuin naisilla, miehet tekisivät asiasta paljon isomman numeron.
Muistan kuinka ihmettelin ensimmäisen vauvani jälkeen, miksi minua itketti vaikka olin onnellinen. Onneksi toisella kerralla ymmärsin jo, että raskauden jälkeen tulee hormonimyrsky. Tyttäreni synnytti kolme viikkoa sitten kaksoset, ja hän tiedostaa asian yhtä lailla.
Minulla ei ole ollut esimerkiksi hankalia kuukautisvaivoja eikä niihin liittyviä isoja mielialan muutoksia.
Vaihdevuosien takia minulla oli jonkin aikaa hormonilaastari, mutta en ole kärsinyt esimerkiksi hikoilusta tai kuumista aalloista kuten jotkut ikäiseni.
Nainen haluaa itseään menestyneemmän miehen.
Ei pidä paikkaansa. Tai onhan se kiva, kun voi brassailla ja olla ylpeä miehestään, mutta eipä muuten…
Tiedän sen sijaan monia miehiä, jotka pelkäävät liian vahvoja tai menestyneitä naisia ja yrittävät nujertaa naisen.
Toisaalta nykyisin myös yhä useammat miehet haluavat parikseen itsenäisen naisen. On helpottavaa, kun ei tarvitse koko ajan tukea toista.
Nainen etsii isän hyväksyntää koko elämänsä ajan.
Enpä tiedä. Isäni oli joviaali ja leppoisa karjalaismies. Komeakin. Äiti oli ahkera muurahainen ja isä huoleton heinäsirkka – kuten vanhassa sadussa.
Isän hyväksyntää olen saanut kokea aina, mutta ehkä olen etsinyt hänen kaltaistaan miestä. Nykyinen puolisoni Nude (Ari Kaasalainen) on muusikko kuten isäni, hänellä on samantapainen huumori kuin isällä ja hänkin tykkää rakennella kitaroita.
Isä ja äiti erosivat, kun olin jo aikuinen, ja viimeisinä elinvuosinaan isä joi aika paljon. Hän vippaili rahaa, eikä hänellä mennyt kovin hyvin, mutta lämmin ja rakastava hän oli loppuun asti. Hän kuoli jo 65-vuotiaana.
Ehkä isän alkoholismista johtuu, että olen aina ollut tarkka oman juomiseni suhteen. Tiedän riskit ja rajani.
Naisesta tulee parisuhteessa hoivaaja.
Totta minun kohdallani. Tai itse asiassa olen ollut aina hoivaaja. Lapsille olen varsinainen kanaemo ja Nudeakin muistutan ottamaan hupparin mukaan ja juomaan riittävästi vettä.
Myös kaikki bändin keikkajärjestelyt mietin etukäteen. Joskus ylipaapominen ärsyttää Nudea, mutta kyllä hän tykkääkin siitä ja minkäs minä itselleni voin.
Nainen haluaa naimisiin.
Kyllä ja ei. Kun menin naimisiin lasteni isän Jussi Tukian kanssa, ajattelin, että tässä on The Tyyppi! Me mennään naimisiin ja ollaan ikuisesti yhdessä.
Toisen mieheni kanssa häät olivat tavallaan vahinko – oikeastaan halusimme vain järjestää hyvät bileet.
Kun erosimme, kohtasin onneksi Nuden. Hän soittaa bändissäni. Ensin olimme vain kavereita ja keskustelimme paljon. Sitten rakastuimme.
Ihastuin hänessä kokonaispakettiin, huumoriin, ja ehkä vähän siihenkin, että hän on ujo. Nude on minua 16 vuotta nuorempi, mutta olimme vahvasti aikuisia, kun tapasimme.
Olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta, ja juuri näin on hyvä. Naimisiinmeno ei muuttaisi mitään. Emme voi saada yhteisiä lapsia ja olemme aivan yhtä rakastuneita ja onnellisia ilman papin aamentakin.
”Ihastuin hänessä kokonaispakettiin, huumoriin, ja ehkä vähän siihenkin, että hän on ujo.”
Nainen selviytyy erosta paremmin kuin mies.
Ei pidä paikkaansa. Eroaminen on vaikeaa molemmille. Ensimmäisen eroni jälkeen elin yksin viisi vuotta enkä mitenkään etsimällä etsinyt miestä.
Toinen mieheni oli psykologi, ja tuntui ihanalta, että kerrankin minulla oli läheinen mies, joka oli eri alalla kuin minä. Mutta eihän sekään kestänyt.
Musiikki on minulle työtä, mutta molemmissa eroprosesseissa aloin kuunnella musiikkia myös terapiaksi. Esimerkiksi vanha soul toimi oikein hyvin. Oikeaa terapiaakin harkitsin, mutta lopulta ystävät riittivät. Ja eniten tietysti auttaa aina aika.
Naiset vellovat menneisyyden traumoissa.
Jotkut naiset vellovat. Mutta on myös naisia, jotka pakkaavat menneet surut laatikkoon, nostavat sen kaapin ylähyllylle ja jättävat sinne. Itse kuulun heihin.
Yksi kova paikka minulle oli vauvan menehtyminen kohtuun. Olin alle kolmekymppinen, ja menehtynyt tyttö olisi ollut kolmas lapseni. Onneksi saimme vuosi sen jälkeen vielä kuopuksemme.
Ehkä raskainta oli kuitenkin veljeni äkillinen kuolema. Olin nelikymppinen, kun pikkuveljeni teki itsemurhan. Olin laivalla keikalla, kun hänen vaimonsa soitti minulle ja kertoi, että Anssi oli löytynyt verissään kylpyhuoneen lattialta. Puhelu katkesi, ja kun yhteys taas toimi, sain vain varmistuksen, että hän oli kuollut.
Emme saaneet koskaan tietää syytä. Hän ei ollut masentunut, mutta hänellä oli selkäkipujen vuosi vahvoja särkylääkkeitä, ehkä ne vaikuttivat asiaan.
”Ehkä raskainta oli kuitenkin veljeni äkillinen kuolema.”
Anssi oli 35-vuotias, ja häneltä jäi pikkupoika. Hänen kuolemansa oli tosi vaikea meille kaikille ja erityisesti äidille. Minunkin elämässäni se oli vedenjakaja: puhun elämästäni aina ennen ja jälkeen Anssin kuoleman. Silloin tajusin, että elämä on rajallinen, kaiken voi menettää yhtäkkiä.
Isä kuoli vuosi myöhemmin. Sitten minulle tuli avioero, ja muutaman vuoden kuluttua kuoli vielä läheinen setäkin. Ajattelin, että kaikki elämäni miehet jättävät minut.
Mietin nykyään monia asioita paljon filosofisemmin kuin ennen Anssin kuolemaa. Ymmärrän, että kautta historian ihmisille on tapahtunut kauheita asioita, ja aina on vain ollut pakko jatkaa elämää.
Olen oppinut, että katkeruus ei lämmitä yhtään. Pikemminkin pitää olla kiitollinen niistä asioista, jotka ovat hyvin.
Koska olen hoivaajatyyppi, minun selviytymiskeinoni on ollut muiden tukeminen. Siihen keskitin voimani myös silloin, kun surin veljeäni.
Naisella pitää olla oma huone.
Totta, ainakin kuvaannollisesti. Meitä oli lapsuudenkodissani neljä sisarusta, eikä minulla ollut omaa huonetta. Sitten menin naimisiin ja sain lapsia eikä minulla edelleenkään ollut omaa tilaa.
Vasta kun kolmekymppisenä keikkailin Menneisyyden vankien kanssa, sain oman hotellihuoneen. Se oli ihanaa! Oli oma rauha ja oma kaukosäädin, jotain mitä hallitsin ihan yksin.
Tarvitsen muutenkin ilmaa ympärilleni, en esimerkiksi pidä siitä, että tuntemattomat ihmiset halaavat tai tuppaavat liian lähelle.
Naiset analysoivat tunteitaan jatkuvasti.
Eivät jatkuvasti. Minä analysoin tunteeni kerralla, ja sitten se on tehty. Nykyään minulla on hyvä itsetunto, mutta kun lapset olivat vielä pieniä, pelkäsin ihan kaikkea. Tunsin olevani vastuussa heistä, ja minun piti suojella heitä, vaikka samaan aikaan tajusin, että mitä vain voi tapahtua.
Pelkäsin nuorena myös työn menettämistä. Varsin pian tajusin, että tämä ala on aaltoliikettä. Jos ei mokaile, kyllä ammattilaiselle töitä riittää.
Nyt olen työskennellyt muusikkona 45 vuotta, ja kuusikymppisenä olen yhä viiden menestyneimmän suomalaisen naisartistin joukossa, joten eiköhän tässä pärjäillä.
Nainen vertaa itseään koko ajan muihin naisiin.
Pitkälti totta, ainakin minun kohdallani. Esimerkiksi Madonna on saman ikäinen kuin minä. Kyllä minä vertailen hänen tyyliään ja pukeutumistaan omaani. Saatan myös vertailla omaa elämäntilannetta siihen, minkä ikäisenä joku tuttu on hankkinut lapset tai tullut isoäidiksi – tai miten oma urani vertautuu muiden menestykseen.
Miehet puhuvat suoraan, naiset selän takana.
Pitää paikkansa. Olen tehnyt paljon töitä miesten kanssa, ja miehet eivät yleensä kieroile, vaan kaikki tulee ulos suoraan. Heitä on tavallaan helpompi lukea kuin naisia.
Tosin myös suoranaiset selkäänpuukotukset olen saanut miehiltä. Se johtuu siitä, että esimerkiksi keikkajärjestäjät ovat useimmiten miehiä. Jos minua kohdellaan kaltoin, osaan valita sen jälkeen seurani. Ei minun ole pakko työskennellä kaikkien katalien ihmisten kanssa. Tiedän, että karma kostaa.
Miehet ovat kilpailu- henkisempiä kuin naiset.
Eivät ole, kilpaileminen ei ole sukupuoleen sidottua. Olen itse erittäin kilpailuhenkinen. Esimerkiksi golfkentällä kilpailen aina tiukasti pelitoveriani vastaan, ja kyllä Trivial Pursuitissakin on pakko voittaa.
Miehet etsivät seksiä, naiset rakkautta.
Aika pitkälle totta. Olen keikoilla seurannut väkeä, ja siltähän se näyttää, että kapakoissa miehet etsivät usein seksiä ja naiset elämänkumppania. Ja jos nainen aloittaa ’pelkän seksisuhteen’, aika nopeasti suhteeseen tulevat tunteet mukaan. Ja voiko seksi edes olla hyvää ilman tunnetta?
Mielestäni naisen ja miehen välillä on usein jonkinlainen seksuaalinen jännite, joka pitää tavallaan käydä läpi. Toisaalta minulla on monia miesystäviä, joiden kanssa ei ole ikinä ollut mitään jännitteitä.
Naiset eivät osaa myydä ideoitaan yhtä hyvin kuin miehet.
Se on totta. Miehet markkinoivat suoraan ja aggressiivisesti, naiset rönsyilevät eivätkä aina näytä itsekään uskovan ideoihinsa. Tunnistan tätä ajoittain myös itsessäni.
Naiset ovat tunteellisempia kuin miehet.
Muusikkomiehet ovat aika herkkiä, joten en usko olevani sen tunteellisempi kuin tuntemani miehetkään. Itken aika herkästi. Tosin Vain elämää -ohjelman ku- vauksissa olin tiukkana. Meillä oli sellainen veto, että se joka itkee ekana, maksaa 300 euroa. Maksaja en todellakaan ollut minä.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Nainen on itsensä pahin kriitikko.
Totta. Ei kukaan toinen voi olla niin ankara naiselle kuin nainen itse. Saatan esimerkiksi tuijottaa suurentavasta peilistä jotain ryppyä, joka kasvaa siinä katsellessani ihan uusiin mittoihin. Onneksi ikä tuo vähän armoa tähänkin asiaan.
Nuorena olin myös tuskaisen ujo vaikka rakastinkin esiintymistä. Ujous on onneksi hävinnyt. En muutenkaan mieti niin hirveästi sitä, mitä tulikaan sanotuksi tai mitä minusta ajatellaan.
Kokeilen rohkeasti uusia asioita ja osaan kuitata pienet mokat huumorilla. Mitä väliä! Eteenpäin!
Juttu on julkaistu alunperin Annassa 39/2018.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous