Vahvojen naisten kanssa elänyt näyttelijä Tommi Korpela: ”Opin äidiltäni käytännön feminismiä”

Isoisä teki näyttelijä Tommi Korpelasta jo pikkupoikana parantumattoman luontoihmisen. Elämänsä vahvojen naisten ansiosta hänestä on kasvanut mies, joka ottaa tasa-arvon itsestäänselvyytenä.

Tommi Korpela, 49, istuu Svenska Teaternin kahvilassa salaattilautanen ja vesilasi edessään. Käsi hypistelee serviettiä, katse pysyttelee miettiessä pöydän pinnassa.

– Nuorempana räiskin koko ajan 110 lasissa ja ihmettelin, mikseivät ihmiset vaikutu. Kun sävyjä on enemmän ja tilanteisiin reagointi kulkee vähän yllättävämpiä latuja, hahmon on mahdollista säilyä mielenkiintoisena sekä itselle että katsojalle.

Tommi puhuu roolistaan AJ Annilan ohjaamassa, Antti Tuurin romaaniin perustuvassa elokuvassa Ikitie, jonka mainoslakanat ovat valloittaneet Helsingin raitiovaunupysäkit. Julisteissa Tommi ja elokuvan tanskalaistähti Sidse Babett Knudsen hymyilevät onnellisen näköisinä.

Vastanäyttelijänä Sidse Babett Knudsen

Tommi on kotimaisen elokuvahistorian kärkeen nousevan tarinan pää- ja näkökulmahenkilö Jussi Ketola. Perheenisä muilutetaan yöllä kotoaan itärajalle, Ikitielle, jolta harva on palannut. Kun säikyttely muuttuu tappomääräykseksi, Jussi pakenee juoksemalla rajan yli Neuvostoliittoon.

Neuvosto-Karjalassa toiveikkaat siirtolaiset luulevat rakentavansa työläisten paratiisia. Jussi tajuaa nopeasti, että kyseessä on iso vankila: hän ei ehkä enää koskaan näe vaimoaan tai lapsiaan.

Kovien kokemusten myötä Jussi ja Sidsen esittämä yksinhuoltajaäiti Sara ajautuvat yhteen ja heistä tulee pari, syntyy lapsikin. Sitten alkavat Stalinin vainot.

– Pidin roolia kiinnostavana, mutta käsikirjoituksessa oli valtava patetian ja melodraaman vaara. Haasteena oli löytää kaiken synkkyyden keskelle edes jotakin valoa ja huumoria. Sitä sieltä kaivoin ihan täikammalla, Tommi kertoo.

”Rohkea, älykäs ja hiton hauska nainen”

Keskustelut Vallan linnakkeesta megatähdeksi nousseen Sidsen kanssa olivat antoisia.

– Sidse on rohkea ja älykäs mutta myös hiton hauska nainen, ihan maailman kärkiluokan näyttelijä. Hän kyseenalaisti ja haastoi tekemistä aika eri tavalla, kuin mihin täällä ollaan totuttu.

Sidsen ehdotuksesta elokuvassa ei Jussin ja Saran välillä mainita koskaan sanaa rakkaus.

– Se oli loistava idea ja sovimme, että näytellessä panemme viimeiseen asti hanttiin rakastumiselle.

Tommi on palkittu kolmesti miespääosaesittäjän Jussi-palkinnolla. Yhtä monta on vain kahdella näyttelijälegendalla Tauno Palolla ja Lasse Pöystillä. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja arvellakseen, että Tommi nousee Jussi-ehdokkaaksi myös pysäyttävästä Ikitien roolistaan.

– Jussit ovat hienoja tunnustuksia, ja toki näyttelijä valehtelee, jos väittää, ettei niillä ole merkitystä. Mutta ei niistä ole maaliksi. Tässä ammatissa ei olisi mitään järkeä, ellei koko ajan pyrkisi mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Jos tämä työ muuttuu yhdentekeväksi, se on aika rikollista puuhaa.

Lapsuus: Yksinhuoltajan poika

Tommi on paljasjalkainen helsinkiläinen, kaupungin kasvatti.

– Vanhempani menivät nuorina naimisiin ja erosivat, kun olin kolmivuotias. Jäin asumaan äidin kanssa Helsingin keskustaan.

Äiti oli töissä mainosalalla, jossa työpaikka vaihtui usein. Samalla vaihtuivat myös työsuhdeasunto ja Tommin koulu – peräti seitsemän kertaa.

– Se tarkoitti, että minun piti sopeutua aina uuteen sosiaaliseen kuvioon ja porukkaan. Vaikka olin aika ujo poika, osasin luovia ja totuin esittämään mitä milloinkin tarvittiin. Ehkä sillä on ollut jokin merkitys ammatinvalintaan, mene ja tiedä, Tommi kertoo.

Äidin mentyä uusiin naimisiin Tommi sai kymmenvuotiaana pikkuveljen. Kun toinenkin liitto päättyi eroon, äidistä tuli kahden pojan yksinhuoltaja.

– Äiti on vahva nainen, jolta opin jo lapsena käytännön feminismiä. En ole koskaan nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin kannattaa tasa-arvoa sekä perhe- että muussa elämässä. Olen siitä äidilleni kiitollinen. Äidiltä opin myös vastuunkantoa ja itsenäistä ajattelua – että jos hölmöilet, äiti ei tule auttamaan.

Tommin välit Yleisradiossa urheiluohjelmien ohjaajana työskennelleeseen isään pysyivät myös hyvinä. Isää ja myöhemmin hänen uutta perhettään Tommi tapasi viikoittain.

Nuoruus: Isoisän kanssa kalareissuilla

Merkittävä hahmo Tommin lapsuudessa oli äidinpuoleinen isoisä, joka oli töissä Vallilan metallivalimossa. Hän oli myös työpaikan kalastuskerhon puheenjohtaja.

– Olin kuuden tai seitsemän, kun isoisä vei minut ensimmäistä kertaa kalastamaan pohjoiseen.

Matkoja tuli lisää. Joskus mukana oli eno, mutta useimmiten Tommi oli isoisänsä kanssa kahden. Reissuilla hän tottui hiljaisiin miehiin sekä tulen ja maiseman loputtomaan tuijotteluun.

Vaikka muistot ovat pääosin hyviä, Tommi myös vähän pelkäsi kovaa kuria pitävää isoisää.

– Isoisä oli sodan käynyt mies, ihan huumorintajuinen mutta aika ankara äijä. Kun oli hiihdetty kymmenen kilometriä, sain palkaksi yhden Marianne-karkin, ja sitten hiihdettiin hiljaisuudessa lisää, Tommi muistelee hymynkare suupielessään.

– Hän oli rakastava isoisä, jonka kanssa sai kuitenkin olla varuillaan. Virheitä ei sallittu – jos niitä teki, siitä sai kyllä kuulla.

Tommin isä on toista maata.

– Isä on kiltti ja lempeä, ennen kaikkea luotettava ihminen; aina paikalla kun tarvitaan. Luonteeltani olen paljon lähempänä häntä kuin isoisääni. Ja hyvä niin.

Kun Tommi oli lukiossa, isoisä sairastui.

– Näin, kuinka vahva mies hiipui pikkuhiljaa pois. Samalla hän ihmisenä pehmeni. Muistan viimeisen, vähän pelokkaan katseen keinutuolista. Isoisän kuolema oli minulle ensimmäinen suuri menetys. Sain häneltä kuitenkin hienon perinnön, rakkauden luontoon ja kalastukseen.

Armeijan jälkeen irti tutuista kuvioista

Lukion jälkeen Tommin tulevaisuudensuunnitelmat olivat hataria. Armeijan jälkeen arjen täyttivät keskikalja ja kahviloissa istuminen.

– Kun näin Hesarissa ilmoituksen Lahden kansanopiston näyttämötaiteen linjasta, päätin hakea sinne, keinona päästä pois tutuista kuvioista. Näytteleminen oli siihen asti ollut minulle vain kaukainen haave, ei mikään vaihtoehto.

Hakemus osoittautui kohtalon sormeksi: näyttelijä Tommista tulisi. Lahden jälkeen ovet aukesivat freelancereiden vuotta aiemmin perustamaan Q-teatteriin ja näytelmään Skavabölen pojat. Siitä tuli menestys, klassikko, josta puhutaan vielä tänä päivänäkin.

Q-teatterissa Tommi tapasi tulevan kumppaninsa Elina Knihtilän. Teatterikorkeakoulun aloitti ensin Tommi ja vuotta myöhemmin Elina.

Loppu onkin suomalaista teatteri-, tv- ja elokuvahistoriaa. Tommi ja Elina ovat tehneet tahoillaan pitkän, arvostetun ja moneen kertaan palkitun uran. Viime vuosina Tommi on tehnyt pääasiassa elokuva- ja tv-töitä – tänäkin vuonna on kuvattu neljää elokuvaa ja yhtä tv-sarjaa – ja Elina hoitanut näyttämötaiteen professuuria Teatterikorkeakoulussa samalla elokuva- ja tv-rooleja tehden.

Pitkän liiton salaisuus

Voimakaksikko on pitänyt yhtä yli 25 vuotta – oliko sielujen sympatia selvää jo ensitapaamisella?

Tommia hymyilyttää.

– Ei se lähtenyt mitenkään nappiin, kyllä siinä puolin ja toisin vähän smyygailtiin. Mutta kai se siitä sitten alkoi selvenemään, kun vieläkin yhdessä ollaan.

– Olemme aika erilaisia. Elina on aina ollut sosiaalinen, halunnut vaikuttaa ja kantaa vastuuta, minä välttelen jopa kauppareissuja ja Q-teatterin vuosikokouksia. Haluan kyllä ottaa kantaa asioihin, mutta minulle on turvallisempaa yrittää tehdä se työni kautta.

Sellainen työ oli esimerkiksi rooli rahtilaivojen todellisuudesta kertovassa Deadweight-elokuvassa, joka kuvattiin Atlantilla seilaavalla valtamerialuksella.

– Suljetussa tilassa näkyi pienoiskoossa se, miten epäoikeudenmukainen rahan johtama maailma on. Upseeriston ja filippiiniläisten merimiesten välinen rasismi ja luokkaerot, sopimukset, joiden takia merimiehet eivät kuukausiin pääse tapaamaan perhettään – se kaikki oli pysäyttävää.

– Minä leikin olevani osa sitä maailmaa kahdeksan viikkoa, mutta pääsin sitten pois. Filippiiniläiset jäivät sinne.

”Nyt eletään uutta, nuorten, vahvojen naistekijöiden aikaa”

Vaikka Tommi itse välttelee barrikadeille nousemista, hän on ylpeä Elinan rohkeudesta ja siitä, miten tämä hoitaa professorin tehtäväänsä.

– Se on niin totaalista haastavien tyyppien ja ongelmien kanssa painimista, että itse en sellaiseen vastuuseen ja paineeseen pystyisi.

Koulussa opiskelee nyt sukupolvi, jolla on täysin uudet käsitykset sukupuolesta ja tasa-arvosta. Monille heistä jopa Elina, patamusta feministi, edustaa sovinismia.

– Elina on feminismissään sydänjuuriaan myöten, eikä se tarkoita somepäivityksiä vaan konkreettista toimintaa. Kunnioitan sitä suuresti. Hänen uraansa ei ole todellakaan helpottanut se, että hän on ns. hankala nainen.

Elinan työ haasteineen tulee kotiinkin, mutta se on Tommin mielestä vain hyvä asia.

– Luutuneiden asenteiden kyseenalaistaminen, uudet ideat ja ajattelumallit ovat parasta, mitä näyttelijä voi kohdata. Itse aloitin aikana, jolloin elettiin vahvojen, vihaisten miesohjaajien valta-aikaa. Joskus sai jopa pelätä, että niiltä saa turpaan. Nyt eletään täysin uutta nuorten, vahvojen naistekijöiden aikaa. Turpaan tulee nytkin mutta vain taiteellisesti ja älyllisesti.

”Luontoon ei mennä olemaan yksin”

Tommi on iloinen siitä, että hän ja Elina ovat pitkään suhteeseen vääjäämättä kuuluvista mutkista huolimatta pysyneet yhdessä.

– Minä tarvitsen Elinaa kovasti. Ihan kaikkeen.

– Eikä tässä mitenkään kituuteta, Tommi hymyilee.

– Pitkässä suhteessa on tärkeää, että on omaa aikaa ja kumpikin luottaa ja antaa tilaa toiselle.

On yksi asia, jota Elina yrittää rajoittaa: Tommin kalastusta.

– Mutta jos kovasti tiukille menee, ei kyllä sitäkään, Tommi tarkentaa.

– Olemme töiden takia muutenkin paljon erossa toisistamme, ja Elinan mielestä vapaa-aikaa voisi käyttää johonkin muuhunkin kuin siihen, että seisoo vedessä muniaan myöten kurahousuissa. Mutta minä olen asiasta todella eri mieltä, ja siitä meillä on kitkaa.

Tommi lähtee ulos luontoon aina, kun se on mahdollista.

– Jos en ehdi muuta, lähden kävelylle Töölönlahdelle. Sielläkin tuoksuu meri.

Mitä luonto ja kalastus Tommille antavat? Tilaisuuden olla yksin?

– Se on suuri väärinymmärrys. Ei luontoon mennä olemaan yksin, vaan olemaan luonnon kanssa, kuten runoilija Tomi Kontio sanoo.

Luonto parantaa. Ihminen sulaa siihen kuin sokeripala kahviin, niistä tulee yhtä, Tommi selittää.

Luonnon hiljaisuudessa on paljon aikaa miettiä kaikenlaista.

– Virtaava vesi riittää minulle Valamoksi. Kun seisoo koko päivän joessa, joka virtaa lävitse, voi tuntea hetken olevansa osa koko maailman vesikuviota, kiertokulkua ja energiaa. Mistä sitä tulee, miksei se lopu? Kun sitä miettii, tuntee itsensä hyvällä tavalla aika mitättömäksi. Se on vapauttavaa ja terapeuttista.

Ikääntyminen: Fyysiset rajat alkavat tulla vastaan

Viime jouluna Tommi jäi toista kertaa tauolle teatterissa näyttelemisestä.

– Q-teatteri on pysynyt kotiteatterinani kaikki nämä vuodet. Esitysputki siellä on lyhyt ja tiivis, viisi esitystä viikossa. Se ei enää tuntunut mukavalta, ja tässä ammatissa on kovin huolestuttavaa, jos ei nauti siitä mitä tekee. Silloin pitää muuttaa suuntaa ja tehdä jotain muuta, jos mahdollista.

Päätöksen taustalla oli myös ikääntyminen: kroppa ei enää toimi kuin ennen.

– Fyysiset ja henkiset rajat alkavat tulla vastaan. Se on inhimillistä mutta lannistavaa huomata konkreettisesti.

Tommi pitää rapistumista ja kolotuksia myös huvittavina.

– Rimpuilu vanhenemista vastaan on surkuhupaisaa. Kireitä, ryppyisiä äijiä joogamatolla on vaikea katsoa tosissaan silmiin.

Enemmän kuin vanhenemista Tommi pelkää kuitenkin urautumista, paikalleen jämähtämistä.

– Pysähtyneisyys on tässä ammatissa pelottavinta, ja sen pelko kasvaa vuosien myötä. Uusista ihmisistä saan energiaa, ja siksi etsimällä etsin uusia ihmisiä ja tapoja tehdä. Ne herättävät myös oman luovuuden.

Suurin käänne: Isäksi tulo muutti koko elämän

On jotain vieläkin tärkeämpää kuin työ.

– Tulin isäksi vähän alle kolmikymppisenä. Se muutti koko elämän ja arvopohjan. Lapsi oli paljon, paljon tärkeämpi kuin teatteri tai taiteen tekeminen.

Päällimmäisenä oli huoli siitä, miten ammatti ja epäsäännölliset työajat Ilmariin vaikuttaisivat. Huoli ei ole väistynyt, vaikka Ilmari on jo täysi-ikäinen ja muuttaa jonain päivänä pois kotoa.

– Olemme puhuneet siitä paljon, samoin kuin ammattiini liittyvästä julkisuudesta. Mikään ei ainakaan vielä ole räjähtänyt silmille.

Tommi kuvailee itseään lepsuksi ja kiltiksi isäksi.

– Osittain se varmaan liittyy siihen, että olen paljon poissa, yritän sitten lahjoa häntä muuten.

Tommi on kuljettanut isoisän viestikapulaa eteenpäin ja vienyt poikaansa kalaan ja luontokokemusten äärelle.

– Juuri nyt se ei Ilmaria hirveästi kiinnosta, mutta itselleni kävi tuossa iässä samoin. Toivon, että hän parin vuoden päästä innostuu asiasta uudelleen ja sitten lähdemme yhdessä reissuun.

Julkaistu Annassa 38/2017.