Hanna Brotherus Mikko Kuustonen
– Emme muuttaneet heti yhteen. Myös Mikko oli vastikään eronnut ja molemmilla oli tunne, että tarvitsemme vaiheen, jolloin postilaatikossa on vain oma nimi.
Julkkikset

Vajaa vuosi sitten Mikko Kuustosen kanssa avioitunut Hanna Brotherus: ”Ihan kuin olisin koko elämäni etsinyt tietä hänen luokseen”

Tanssija-koreografi Hanna Brotherus ja Mikko Kuustonen avioituivat vajaa vuosi sitten. – Jokin sielujen yhteys meillä oli Mikon kanssa alusta asti. Sellainen käsittämätön tuttuuden tunne.
Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Mirva Kakko

Ensin veden alle pystyi laittamaan vain kasvot, hetkeksi. Seuraavaksi sinne saattoi upottaa koko pään. Vasta monen päivän totuttelun jälkeen Hanna Brotherus pystyi heittäytymään veden varaan kokonaan.

Koko ikänsä Hanna oli pelännyt vettä. Tai vähintäänkin suhtautunut siihen epäluuloisesti. Hän istui mieluummin veneessä onkimassa kuin ui.

Nykyinen puoliso Mikko Kuustonen sai vuosi sitten houkuteltua Hannan sukelluskurssille Punaisellamerellä. Aluksi Hannaa vain itketti. Harjoituksissa käsiteltiin lähinnä niitä mahdollisia hetkiä, jolloin jokin menee pieleen veden alla ja happi uhkaa loppua.

Kurssin lopulla Hanna kuitenkin vietti puoli tuntia 20 metrin syvyydessä. Kokemus oli niin ihmeellinen, että sitä on edelleen vaikea pukea sanoiksi. Hitaasti huojuvat kasvit, eksoottisen väriset merenelävät. Kaikki se kauneus, hiljaisuus ja painottomuus.

– Taas kerran tuli todistetuksi, että turhat pelot kannattaa kohdata, hän sanoo.

”Jokin sielujen yhteys meillä oli Mikon kanssa alusta asti”

”Olemme olleet Mikon kanssa kohta vuoden naimisissa. Välillä oikein ihmettelen: Vau, kaikki järjestyi sittenkin!

Edes erämaavaellukseni aikana en missään vaiheessa vajonnut toivottomuuteen. Ehkä turvallisesta lapsuudesta johtuen uskoni rakkauteen on loputon. Sitä ei voi nujertaa.

Jokin sielujen yhteys meillä oli Mikon kanssa alusta asti. Sellainen käsittämätön tuttuuden tunne. Ihan kuin olisin koko elämäni etsinyt tietä hänen luokseen. Tämä nykyinen läheisyys ja jakaminen on minulle täysin uutta.

Emme muuttaneet heti yhteen. Myös Mikko oli vastikään eronnut ja molemmilla oli tunne, että tarvitsemme vaiheen, jolloin postilaatikossa on vain oma nimi. Annoimme pölyn laskeutua.

Nyt meillä on yhteinen koti, jossa kanssamme asuu vakituisesti enää nuorin lapseni. Meillä ei ole tylsää päivää, koko ajan tapahtuu. Jo se, että meitä on niin paljon, tekee elämästä yllätyksellistä. Minusta on ihanaa olla taas osa laumaa.

Mikon aikuiset tyttäret ovat jo tehneet hänestä ukin. Kun kaikki lapsemme kumppaneineen ja lapsineen tulevat syömään, pöydässä on hirveä määrä porukkaa ja ääntä. Katsomme Mikon kanssa toisiimme: eihän tässä meitä edes tarvita.”

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa tanssija-koreografi Hanna Brotherus kertoo muun muassa suorittajaäitiydestään ja pikkusiskonsa kuolemasta. Lue juttu Annasta 14/2019. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X