Vappu Pimiä uskoo kiitollisuuden voimaan: ”Kriisistä selviydyttyä muistaa, kuinka onnekas on”

Juontaja Vappu Pimiä turvautuu mustimpina hetkinään järkeen. – En jää vellomaan murheeseen, vaan pyrin ajattelemaan hyviä asioita, Vappu sanoo. Ja kun toiveensa lähettää maailmankaikkeudelle, se saattaa myös toteutua.

Aamu on käynnistynyt samalla tavalla kuin mökillä aina. Vappu Pimiä on kiertänyt läheisen järven, seitsemisen kilometriä, vuoroin kävellen ja hölkäten. Hän on vetänyt keuhkoihinsa alkukesän huumaavia tuoksuja ja nauttinut lintujen konsertista. Ja samalla tutkaillut, näkyisikö polun varrella korvasieniä.

Mökkirantaan päästyään hän on pulahtanut kirpakanviileään veteen. Sitten on aamupalan aika: kananmunia, rapeakuorista leipää, kinkkua, juustoa ja teetä.

Tavallisesti perhe muuttaa Salon-mökille vasta juhannuksen tienoissa. Tänä poikkeuksellisena keväänä sekä Vappu että hänen toimitusjohtajapuolisonsa Teemu Huuhtanen työskentelivät mökkikonttorilla, esikoinen Viola, 7, kävi etäkoulua ja Selma-kuopukselle, 5, yritettiin keksiä tekemistä.

– Kaiken tämän härdellin keskellä on ollut vaikea päästä zen-tilaan. Silloin intuitio häiriintyy. Sisäistä ääntä ei kuule, jos ei pysty rauhoittumaan, Vappu sanoo.

Kesälomaa on odotettu. Vapaata Vapun täytyy pitää vähintään neljä viikkoa putkeen, muuten ei jaksa.

– Olen suorittajaluonne ja siirryn koko ajan projektista toiseen. Arkisesta aherruksesta on päästävä eroon kunnolla, jotta luovuus pääsee puhkeamaan kukkaan. Uusia ideoita ei synny ilman totaalista irtiottoa.

”Ero oli vaikein ja paras päätös”

– Uskon, että unelmien visioiminen auttaa niiden toteutumisessa. Kirjoittaessani Johanna Huhtamäen kanssa viime syksynä ilmestynyttä kirjaa Valon antajat, unelmoin, että saisin siihen haastattelun Yhdysvaltain entiseltä presidentiltä Barack Obamalta. Haave ei toteutunut, mutta en ole luopunut toivosta. Ehkä se onnistuu jo seuraavaan kirjaan.

Vappu on lähettänyt universumille toiveen, että teos käännettäisiin englanniksi ja sitä markkinoitaisiin ulkomailla.

– Kaikki haaveet eivät tietenkään toteudu. Yleensä siihen on syynsä. Sinkkuaikana tapailin joitakin miehiä ja olin harmissani, kun suhteet eivät edenneet toivomallani tavalla. Myöhemmin ymmärsin, miksi. Silloin en olisi koskaan alkanut seurustella Teemun kanssa. Universumi näkee aina isomman kuvan ja toteaa joskus: Sori, Vappu, ei onnistu.

– Julkisuudessa saattaa näyttää siltä, että minulta onnistuu kaikki. Mutta on minullakin ollut vastoinkäymiseni. Suurin niistä oli ensimmäisen avioliiton päättyminen eroon. Se oli elämäni vaikein, mutta paras päätös.

Vappu menetti myös alta kolmekymppisenä neljä läheistä ystäväänsä.

– Kaksi kolarissa, yhden syövälle ja yhden päihteille. Oli raskasta luopua heistä. Mutta iloitsen, että sain heidät lähelleni edes lyhyeksi aikaa, Vappu kertoo.

Eräs elämänvaihe puristaa Vapun rintaa vieläkin, kun hän muistelee sitä.

– Kaksi vuotta sitten Teemulla oli töissä haasteita, joista hän ei voinut puhua kenellekään muulle kuin minulle. Ja minä en voinut jakaa huoltani kenenkään kanssa. Elimme pitkään mustassa aukossa.

– En usko, että ihminen kehittyy, jos kaikki on koko ajan hyvin. Kärsimyksestä kasvaa myöhemmin voimavara.

Mustimmalla hetkellä Vappu turvautuu järkeen.

– En jää vellomaan murheeseen, vaan pyrin ajattelemaan hyviä asioita. Kriisistä selviydyttyä muistaa, kuinka onnekas on. Sitä ei hetkeen pidä itsestäänselvyytenä. Uskon, että kun osaa olla kiitollinen, elämä antaa ja kantaa.

Illalla ennen nukkumaanmenoa Vappu käyttää muutaman minuutin miettimällä asioita, joista hän on kiitollinen.

– Se on minun meditaatiohetkeni, Vappu sanoo.

Luit juuri lyhennelmän Annan 25-26/2020 kansijutusta, jonka on kirjoittanut Miia Siistonen. Hyvinvoinnin avaimet -sarjan jutussa Vappu Pimiä kertoo muun muassa miksi hän rakastaa puiden halailua, minkä ohjeen hän aina antaa avioituville pareille, miten hän oppi puhumaan suoraan töissä ja miksi ruoasta nauttiminen on hänelle tärkeää. Lue koko juttu numerosta 25-26/2020 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!