Vuokralla ja avoliitossa vuosikymmeniä elänyt Baba Lybeck: ”Olemme käyttäneet hirveästi rahaa polkupyöriin, urheilumatkoihin ja nautinnolliseen elämään”

Baba Lybeckille, 55, vapaus on yksi elämän tärkeimmistä arvoista. Velattomuus antaa hänen mielestään mahdollisuuden ottaa riskejä. – Olemme mieheni kanssa toteuttaneet meille tärkeitä asioita, emmekä aina kovin tavanomaisesti, Baba sanoo.

Pitkästä aikaa tasapainoinen. Sellaiseksi olotilaansa ja arkeaan kuvailee toimittaja, juontaja ja yrittäjä Baba Lybeck. Työt ja vapaa-aika ovat löytäneet vihdoin sopivan balanssin.

Tunne on vielä uusi vahvasti työorientoituneelle naiselle, joka on tullut suomalaisille tutuksi niin uutisankkurina kuin Uutisvuoto– ja Viiden jälkeen -ohjelmien juontajanakin.

Monien vuosien ajan omaa media- ja tuotantoalan yritystään pyörittävä Baba painoi täysillä. Päällekkäisiä projekteja saattoi olla kolme tai neljäkin samaan aikaan. Seminaareja, televisiotöitä, ohjelmien ja dokumenttien tuottamisia.

Vaikka Baba on aina pitänyt terveydestään hyvää huolta, vuosi sitten hän havahtui huonoon oloon. Oli aika tehdä muutos. Nyt Baba kertoo, miksi hän voi tällä hetkellä paremmin kuin pitkään aikaan.

”Enää en rohmua projekteja”

”Olin kahdeksan vuoden ajan aina töissä. Kesäisin pakotin itseni pitämään loman, mutta käytännössä tein silti jatkuvasti kirjanpitoa ja yrittäjyyteen liittyviä hommia. Kaikenlaista sälää oli hirveästi. Se alkoi tuntua hajottavalta.

Luonteeseeni kuuluu, että innostun valtavasti uusista projekteista ja lähden niihin vauhdilla mukaan. Työnteko on ihanaa ja kivaa. Suunnittelen tulevaa niin, että tulovirtani pysyy tasaisena. Joskus se menee vähän yli. Sen seurauksena teen herkästi liikaa töitä.

Vuosi sitten ymmärsin, miten paljon jatkuva työnteko on kuluttanut minua – aivan valtavasti. Olin koko ajan väsynyt eikä mikään lepo vienyt sitä tunnetta pois. Tunsin, että mittarini olivat punaisella ja voimat loppuivat. Palautuminen kaikesta kesti yhä pidempään. Silloin sanoin itselleni: Nyt hyvä nainen sinun on pakko hidastaa.

Päätin rauhoittaa tahtia. Olin juuri tuottanut Kelet-dokumenttielokuvan. Projekti oli suuri ja vaativa. Sen päätyttyä luovuin vuokratyöhuoneestani ja aloin työskennellä kotoa. Vein hiljalleen projektit ja sopimukset loppuun, mutta en enää ideoinut niiden tilalle yhtä paljon uusia.

Viime syksynä minusta tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että ehdin nauttimaan samaan aikaan töistä ja vapaa-ajasta yhtä paljon. Olen oppinut ottamaan aikaa eri asioille enkä heti lähde uusien hommien kimppuun pää höyryten. Enää en rohmua suuria määriä projekteja vaan keskityn tarkemmin niihin, jotka olen valinnut.

Yritän mukauttaa kaiken tekemiseni siihen, että olen jo 55-vuotias. Olen aina ollut erittäin hyvässä kunnossa, mutta minun on hyväksyttävä, että kehoni ei ole enää kolmekymppisen. Se on joskus haastavaa, kun mieli on nuoren naisen – täynnä virtaa ja intoa.”

”Liikunnalle löytyy aina aikaa”

”Liikunta on henkireikäni, jolla pidän mieleni pystyssä. Se on minulle ilon aihe enkä koskaan ajattele, että tänään on pakko liikkua. Vaikka kalenterini olisi kuinka täysi, minulta löytyy aina aikaa liikunnalle.

Pääasiallinen syy liikkumiselleni on se, että haluan pysyä hyvässä kunnossa mahdollisimman pitkään. Minun iässäni lihakset alkavat surkastumaan, ja haluan tehdä kaikkeni, jotta lihasvoimani säilyisi. Toivon, että jaksan kantaa omat kauppakassini vielä 30 vuoden päästä ja että pystyn liikkumaan ilman vaikeuksia.

Olen ollut hyvin sporttinen lapsesta asti. Harrastin pikajuoksua lukioikäisenä, ja olen aina ollut vikkelä. Tällä hetkellä harrastan painonnostoa, josta innostuin kolme vuotta sitten. Se on hyvin haastavaa. Varsinkin tempaus on sellainen kuningatarliike, jota ei opi ihan hetkessä. En osaa vieläkään sitä niin hyvin kuin haluaisin.

Lisäksi teen juoksulenkkejä monta kertaa viikossa ja treenaan kuntopyörälläni sisätiloissa. Uin paljon silloin, kun uimahallit eivät ole koronan vuoksi suljettuina. Harrastin pitkään triathlonia, mutta tällä hetkellä minulla ei ole minkäänlaista hinkua osallistua lajin kilpailuihin. Innostukseni siihen on hiipunut.

Pidän viikossa yhden vapaapäivän liikunnasta. Silloinkin käyn kävelyillä, joskus pari kolmekin kertaa päivässä. Liikun arjessa joka paikkaan pyörällä tai jalkaisin, en käytä juurikaan julkista liikennettä.

Olen tosin huomannut toistavani urheilussa samaa kaavaa kuin työelämässäkin. Teen todella helposti liikaa ja turhan usein, sillä olen kova innostumaan uusista lajeista ja treenimuodoista.

Reilut kymmenen vuotta sitten treenasin itseni ylikuntoon. Työskentelin Puoli seitsemän -ohjelman tuottajana, ja toimitus järjesti jalkapallo-ottelun kirjailijoita vastaan. Työarkeni oli siihen aikaan stressaavaa ja tein liikaa rankkoja treenejä. Matsin jälkeen huomasin, etten jaksanut liikkua yhtä hyvin kuin ennen. Sen jälkeen ryhdyin seuraamaan sykkeitäni, jotka huitelivat levossakin hyvin korkeissa lukemissa.

Kesti useamman kuukauden ennen kuin palauduin ja jaksoin urheilla normaalisti. Pakon edessä minun oli vähennettävä liikkumistani, ja se vaikutti mieleeni. En ollut yhtä hyväntuulinen ja energinen kuin aiemmin.

Kokemus oli minulle hyvä opetus. Nyt ylikunnon uusimisen vaara on vähentynyt, koska seuraan sykkeitäni ja palautumistani älykellojen ja -mittareiden avulla.”

”Meri on minulle tärkeä voimanlähde”

”Olen asunut Helsingin edustalla sijaitsevalla saarella jo vuodesta 1975. Tuntuu, etten voisi elää ilman merta. Se on minulle tärkeä voimanlähde. Meri on joka päivä erilainen ja erisävyinen. En koskaan kyllästy ihastelemaan sitä.

Merellä liikkuminen on kuin oma lajinsa. Minun on aina ylitettävä meri päästäkseni kaupungilta kotiin. Muistan erityisen hienoina elämyksinä ne yöt, kun palasin kotiin Nelosen myöhäisistä uutislähetyksistä. Merimatkan aikana kaikki murheet ja työstressit unohtuivat. Pimeällä merellä liikkuminen on jotain aivan ainutlaatuista.

Merellä tunnen itseni vapaaksi. Se on minulle yksi tärkeimmistä elämän arvoista. Samasta syystä asumme mieheni Pekan kanssa vuokralla. Velattomuus antaa mahdollisuuden tehdä mitä lystää ja ottaa riskejä. Välillä olen pohtinut, olisiko pitänyt nuorempana ottaa asuntolaina ja ostaa kämppä. Se olisi ollut ehkä taloudellisesti järkevää, mutta ei ole koskaan tuntunut minun jutultani.

Olemme mieheni kanssa toteuttaneet meille tärkeitä asioita, emmekä aina kovin tavanomaisesti. Emme koskaan menneet naimisiin, vaikka olemme olleet yhdessä 35 vuotta.

Omistusasunnon sijaan olemme käyttäneet hirveästi rahaa polkupyöriin, urheilumatkoihin ja hyvään, nautinnolliseen elämään. Olemme aina eläneet hetkessä.

Ehkä tämä ajatusmalli on peräisin äitini isältä. Hän syntyi Pietarissa ja joutui pakenemaan sukulaisten luokse Suomen puolelle Venäjän vallankumouksen aikana. Hän menetti kaiken paitsi vaatteet päältään.

Isoisäni opetti, että maallinen mammona katoaa. Kun äitini sai vuosia sitten perinnön ja osti talon Hangosta, isoisäni oli tolaltaan. Hänen mielestään talon ostaminen oli tyhmintä, mitä ihminen voi tehdä. Hänen mielestään rahat olisi kannattanut ennemmin pelata, vaikka kasinolla Monacossa. Tietyllä tavalla isoisäni ajatusmaailma elää siis edelleen minussa.”

”En ole ehdoton missään”

”Suhteeni ruokaan on aina ollut hyvin mutkaton – en ole koskaan elämäni aikana ollut dieetillä.

Olen kuitenkin pikkuhiljaa ja lähes huomaamatta siirtynyt lähes kokonaan vegaaniseen ruokavalioon. Tyttäremme Alexandra, 25, on ollut vegaani jo vuosien ajan. Sen vuoksi ryhdyimme myös mieheni ja poikamme Benjaminin, 30, kanssa tekemään kotona yhä enemmän vegaaniruokaa. Tosin jo 80-luvulla kokkailimme mieheni kanssa paljon kasvisruokaa. Luomutuotteet, pavut ja linssit ovat aina olleet osa ruokavaliotamme.

En ole silti ehdoton missään enkä siksi voikaan kutsua itseäni täysin vegaaniksi. Teen usein 90-vuotiaal­le äidilleni ruokaa ja syön välillä hänen kanssaan kalaa. Lihaa söin viimeksi syksyllä, kun olin ystävättäreni kanssa helsinkiläisessä ravintola Savoyssa. En voinut vastustaa hirvitartaria. Se oli taivaallista.

Leivon mielelläni vegaanikakkuja. Poikani tekee meille aina jouluksi seitankinkun ja tyttäreni valmistaa maailman parasta skagentahnaa tofusta ja merilevästä. Syömme paljon hapankaalia ja vegaanipullia juuresmuusin kanssa. Olen myös vegaanisten jugurttien suurkuluttaja ja syön sen kanssa päivittäin marjoja ja etenkin tyrniä, jota pakastimeni on täynnä. Tilaan sitä mikkeliläiseltä tilalta niin paljon kuin he jaksavat poimia. Käytän myös vegaanisia proteiini­jauheita, jotta jaksan harrastaa liikuntaa.

En ole koskaan pystynyt juomaan paljon alkoholia ja iän myötä sen käyttö on vähentynyt vielä entisestään. Rakastan samppanjaa ja nautin kuohuviineistä ja ruoan kanssa punaviinistä, mutta voimakas paha olo tulee jo muutaman lasillisen jälkeen. Se on kuin luontainen antabusreaktio, joka jälkeenpäin ajatellen saattoi olla teini-iässä oikein hyvä asia.”

”Lukeminen tarjoaa uusia näkökulmia elämään”

”Olen saanut toteuttaa lapsuuteni unelma-ammatin. Olin ihan pikkutyttö, kun ilmoitin, että minusta tulee isona toimittaja. Olin kovin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja kirjoittamisesta. Ainekirjoitus oli mielipuuhaani koulussa.

Olen ruotsinkielisestä perheestä, ja meillä kotona luettiin aina. Myös veljeni työskenteli joitakin vuosia toimittajana. Isoisäni Tito Colliander oli kirjailija, kuten myös isäni isänisä ja setäni.

Kirjoitin vuonna 1985 ylioppilaaksi ja pääsin töihin juuri perustettuun Radio Cityyn. Hyppäsin siis heti työmaailmaan ja parin vuoden kuluttua aloitin Helsingin yliopistossa kirjallisuustieteen opinnot.

Jäin välillä moneksi vuodeksi pois yliopistosta työkiireiden vuoksi. Halusin kuitenkin valmistua maisteriksi ennen kuin täytän 40 vuotta. Otin itseäni niskasta kiinni ja suoritin opintoni loppuun saman aikaan, kun työskentelin Nelosen uutisissa 15 vuotta sitten.

Olen edelleen himolukija. Makaan sängyssä tai sohvalla ja luen valtavasti. Joskus olen puolisoni kanssa käynyt vääntöä siitä, saako sängyssä lukea ja kuinka pitkään.

Viime aikoina olen lukenut muun muassa Jukka Viikilän Finlandia-palkitun teoksen Taivaallinen vastaanotto ja juuri nyt luen Jeanette Wolfin omaelämäkertaa The Glass Castle. Kaikkein mieluiten ahmin fyysistä kirjaa, mutta luen teoksia myös kännykästä tai laitteilta. Kuuntelen äänikirjoja ja podcasteja lähes päivittäin lenkeillä.

Lukeminen rauhoittaa minua. Se antaa uutta ajateltavaa ja saa mielen eteenpäin junnaamasta paikoiltaan. Lukeminen tarjoaa uusia näkökulmia elämään. Tarvitsen jatkuvasti uutta inspiraatiota ja saan sitä kirjallisuudesta. Pidän myös tarinoista, dramaturgiasta ja erilaisista rakenteista. Rakastan analysoida teoksia ja etsiä niistä säännönmukaisuuksia.”

Juttu on ilmestynyt Anna-lehdessä 4/2022 Hyvinvoinnin avaimet -sarjassa.