Jyrki Lehtola: Mummoni ja kasvissyöjät
Voi olla, että aika vääristää muistojani, mutta mummoni oli niin kuin mummojen väitettiin ennen olleen: meni vähän väliä keittiöön, ilmestyi sieltä leipomustensa kanssa ja katosi taas keittiöön.
70-luvulla suvun mökille eksyi vieraaksi harvinaisuus, kasvissyöjä.
Kasvissyöjä? Mummoani jännitti tällainen uudenlainen ihminen. Mitähän sellaiselle voi tarjota? Kasvissyöjä? Minnehän sen voi laittaa nukkumaan, kun se on kasvissyöjä?
Mummo ilmestyi keittiöstä kasvissyöjän eteen:
”Olisi kesäkeittoa, mutta se ei taida kelvata, kun siinä on maitoa.”
”Leivoin leipää, mutta se on kyllä vehnäleipää.”
”Tein piirakkaa, mutta kun se on marjapiirakkaa, sinä et voi sitä varmaan syödä.”
Nykymaailmassa toteamukset kuulostavat piruilulta, mutta mummoni oli vielä viikkoja kasvissyöjän käynnin jälkeen hämmentynyt. Kasvissyöjä? Voiko niin elää?
Itsekin ihmettelin samaa, kun 90-luvun alussa kävin Helsingin Korkeavuorenkadulla Kasvis-ravintolassa lounaalla. Mitä tämä sotku on? Tunnistamattomia pieniä paloja hukutettuina vaaleisiin mönjiin. Voiko näin elää? Ei voi.
Voi niin elää. Taannoin olin ystävän 50-vuotispäivillä. Valmisteluissa oli nähty vaivaa, oli paljon erilaista ohjelmaa ja vieraiden kuljetusta paikasta toiseen.
Tarjolla oli myös lounas, joka koostui vain kasvisvaihtoehdoista. Huonokäytöksisenä lihansyöjänä ihmettelin tätä monisanaisella analyysilläni : ”Missä liha?” Minulle selitettiin, että koska osa vieraista on kuitenkin kasvissyöjiä, on helpompi tehdä vain kasvisruokaa, sillä kaikkihan syövät kasviksia.
Kasvissyönti ei enää ole vain masentuneiden hippien itsekorostusta vaan kulinaristinen valinta, joka sopii meille kaikille. Oudosta vähemmistöstä on kasvanut merkittävä vähemmistö, jonka valinnat herättävät nykyään enemmän kateutta (minäkin haluaisin mutta…) kuin hämmennystä.
Ravintoloissa liharuoalla ei aina hirveästi innovoida, mutta katsokaa tätä porkkanaa ja mitä kaikkea olemme tehneet sen eteen, että se maistuisi joltain muulta kuin porkkanalta.
Alex Niemisen ja Riikka Sukulan Vege!-kasvisruokakirja on niittänyt kehuja ja suosiota ja on nimenomaan ruokakirja, ei kertomus siitä, kuinka omat valinnat pelastavat maailman.
Nyhtökaura on kuulemma uusi Nokia, ja keskustelu käy kiivaana, ovatko kasvissyöjätarhalaiset Suomen sorretuin vähemmistö.
Kasvisruoasta on tullut normi ja hyvä niin, mutta itse olen joutunut etenkin kesäisin pohtimaan mummomaisesti, miten nyt tulee toimia, kun vieraaksi on tulossa kasvissyöjäperhe. Pitääkö kaikkien alistua? Teemmekö vain erilaisia kasvisruokia?
Mutta kun en jaksa rouskuttaa kasviksia aamusta iltaan. Sitä paitsi alkoholia tulee kuitenkin nautittua, ja jos olen syönyt vain kasviksia, tulen humalaan yhdestä lasillisesta niin kuin olisin, hmmm, kasvissyöjä.
Entä jos grillaan kasviksien lisäksi maailman eettisintä kanaa? Loukkaako se niitä? Ei kai siitä tule ruokakeskustelu, en jaksaisi. Kasvissyöjäaikuiset ovat entisiä lihansyöjiä. Entä jos grillatun entrecôten näkeminen saa ne romahtamaan ja palaamaan makkaransyöjiksi?
Entä niiden lapset? Ne eivät koskaan ole syöneet lihaa. Jos kärisevän porsaan tuoksu saa ne vihaamaan vanhempiaan, jotka ovat sulkeneet lapsensa kaikkein kauneimpien asioiden ulkopuolelle?
Kasvissyönti on muuttunut niin yleiseksi ja normaaliksi tavaksi elää, että kysymykseni ovat vain omia valintojani korostavaa liioittelua.
Kasvissyönnistä on keksitty satoja samanlaisia vitsejä, joissa kasvissyönti on yhdistetty totiseen, itseään korostavaan maailmankuvaan. Ne vitsit ovat 20 vuoden takaisesta asennemaailmasta, ja nyt tosikkoja ovat ne, jotka jaksavat tehdä toisten kasvisruokailusta ja omasta makkaranpalastaan elämänasennekysymyksen.
Taannoin olin kasvisruokaperheen kevätjuhlissa. Pihapöydissä notkuivat harmonisessa yhteiselossa kaikki ruokaympyrät, ja joku vieraista grillasi lihaa kenenkään välittämättä. Itse söin vahingossa soijanakkihotdogin, olihan siinä hieman hämmentävä struktuuri, mutta kyllä sen kanssa eli.
Soijanakki? Jos mummoni olisi kuullut tuon sanan, hän hokisi sitä hämmästellen edelleenkin.
Lue myös: Jyrki Lehtola: Sun rakkaus, sun demonit
Jyrki Lehtola on helsinkiläinen kirjoittaja, joka nauttii pysähtymisestä liikennevaloihin.
Anna Jyrkille palautetta: lehtola@dlc.fi
Jyrkin aiemmat kolumnit löydät täältä
Kommentit
Jos historiaa ajatellaan, niin eihän ihmiset ole koskaan syöneet niin paljon lihaa kuin nykypäivänä.
Hyvä esimerkki islantilainen nainen, joka kertoi lapsuutensa ruokavaliosta. 6 päivää viikossa kalaa ja yhtenä päivänä, eli sunnuntaina lihaa, joka oli aina lammasta.
Ja niin siellä söi suurin osa kyläläisistä. Yhtenä päivänä viikossa se liharuoka, sunnuntaisin ja lammasta.
Itsekkin muista lapsuudesta 70-luvulta kuinka paljon silloin ihmiset söivät järvikalaa, jota katiskoilla ja verkoilla hankittiin. Se oli ilmaista ja hyvää. Ja se laskettiin aivan kuin ”liha”ruoaksi.
Liha oli kallista, ei sitä syöty joka aterialla, eikä todellakaan edes päivittäin.
Ja puuroja, niitä syötiin paljon, ruispuuroa, kaurapuuroa, vellejä maitoon keitettynä.
Kommentit
Kyllä, ajat muuttuvat pikkuhiljaa, mutta pian kaiketi pyrähdyksittäin tietyn kriittisen pisteen saavuttua.
Ja grillissä tirisevä pihvi ei houkuta sellaista henkilöä joka on jo pitkään vain kasvisruokavaliossa pysytellyt. Jos joku päättäny yht’äkkiä lopettaa lihansyönnin ja näkee pihvin, niin mieliteko voi houkutella. Pihvin houkutus muuttuu kuitenkin inhotukseksi ajan myötä, näin ainakin itselleni kävi. Pian 10v kasviksilla elänyt, urheileva ja terveenä pysynyt äijä. En ole mainostanut valintaani enkä tuominnut muiden valintoja, kulttuurin uhreja kun ovat.
Samaa mieltä kuin edellinen kommentoija, ei tarvitse pelätä että kasvissyöjä sortuisi lihansyöntiin jos lihaa on tarjolla. Itseäni liha ällöttää sen verran paljon, etten voisi kuvitellakaan syöväni sitä. Lapset jotka eivät ole koskaan syöneet lihaa pitävät sitä myös mitä luultavimmin ällöttävänä. Uusia makujahan pitää maistaa olikohan se kymmenen tai jopa kaksikymmentä kertaa ennen kuin niistä alkaa pitää. Siksi lapsille on tapana maistattaa erilaisia makuja pienestä pitäen, ensin sitä irvistellään ja siitä se sitten lähtee.
Kasvisruoka on tosiaan jotain aivan toista nykyään kuin 20-30 vuotta sitten. Vaihtoehtoja on paljon ja ruuat ovat oikeasti maukkaita. Olen myös tarjonnut lihansyöjätutuille kasvisruokia, ja useamman kerran on käynyt niin että ovat luulleet ruuan sisältäneen lihaa. Mieheni, aikoinaan suuri liharuokien rakastaja, on vähitellen vuosien mittaan siirtynyt myös osittain kasvisruokavalioon. Ei siksi että minä olisin sitä vaatinut, vaan siksi että han vuosien varrella on kokeillut monia eri kasvisruokia ja todennut että osa kasvisversioista on parempia kuin vastaavat lihaversiot. Lisäksi kun nyt on näytetty että liiallinen lihansyönti aiheuttaa syöpää, on hän myös halunnut siirtyä enemmän ja enemmän kasvisruokaan.
Ja eikös se ole vain hyvä jos sitä pärjää vähemmällä alkoholilla, säästää sekä rahaa että terveyttä 😉
Jos historiaa ajatellaan, niin eihän ihmiset ole koskaan syöneet niin paljon lihaa kuin nykypäivänä.
Hyvä esimerkki islantilainen nainen, joka kertoi lapsuutensa ruokavaliosta. 6 päivää viikossa kalaa ja yhtenä päivänä, eli sunnuntaina lihaa, joka oli aina lammasta.
Ja niin siellä söi suurin osa kyläläisistä. Yhtenä päivänä viikossa se liharuoka, sunnuntaisin ja lammasta.
Itsekkin muista lapsuudesta 70-luvulta kuinka paljon silloin ihmiset söivät järvikalaa, jota katiskoilla ja verkoilla hankittiin. Se oli ilmaista ja hyvää. Ja se laskettiin aivan kuin ”liha”ruoaksi.
Liha oli kallista, ei sitä syöty joka aterialla, eikä todellakaan edes päivittäin.
Ja puuroja, niitä syötiin paljon, ruispuuroa, kaurapuuroa, vellejä maitoon keitettynä.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous