Kolumnit

Kirsi Pihan kolumni: Rakkaus on vaarallista ja sotkuista, mutta kirjojen avulla sitä voi kokea sisäsiististi

Kaikki kirjat eivät ole rakkauskirjallisuutta, mutta lähes jokainen kirja sisältää rakkaustarinan. Niistä vaikuttavimmat ovat hankalia ja vaikeita eivätkä pääty aina hyvin, Kirsi Piha kirjoittaa.

Teksti:
Kirsi Piha

Kaikki kirjat eivät ole rakkauskirjallisuutta, mutta lähes jokainen kirja sisältää rakkaustarinan. Niistä vaikuttavimmat ovat hankalia ja vaikeita eivätkä pääty aina hyvin, Kirsi Piha kirjoittaa.

Kolmas aviomies menossa, enkä vieläkään taida ymmärtää rakkaudesta mitään.

On myönnettävä, että olen aina ajatellut, että miehet ja naiset ajattelevat rakkaudesta jotenkin fundamentaalisti eri tavalla. Siinä missä naiset ovat lukeneet Jane Austeninsa, Brontën sisarusten teokset ja Cecilia Aherninsa, miehet ovat harrastaneet aivan toisenlaista kirjallisuutta. Sellaista, missä rakkaus on ehkä vain sivuosassa, mutta ei koskaan se tärkeä asia. Toimintaa, ei romantiikkaa. Kirjallisuus luo meille kuvaa ihmissuhteista, toisen osapuolen tarpeiden ja halujen ymmärtämisestä ja parisuhteen kaaresta. Se myös vaikuttaa tapaan hahmottaa rakkautta ylipäänsä. Naiset ovat nälkäisiä jollekin sellaiselle romantiikalle, jota miehet eivät tunnista. Eihän rakkaus edes kiinnosta miehiä.

Näillä vahvoilla ennakkoluuloilla varustettuna kyselin somessa ihmisiltä näiden top3-rakkausromaaneja. Hämmästyin, opin ja ehkä kehityinkin ajattelussani. Ei ollut mitään naisten listaa ja miesten listaa, vastaajina naisia ja miehiä tasaisesti ja tuloksena roppakaupalla hyvää kirjallisuutta, vaikuttavia tarinoita ja monipuolinen ajattelutapa rakkaudesta.

”Lopulta oikeastaan lähes kaikki kirjallisuus sisältää rakkaustarinan.”

Lopultahan oikeastaan lähes kaikki kirjallisuus sisältää rakkaustarinan. Oli kirja sitten Stephen Kingin kauhukertomus tai vaikkapa tänä keväänä ilmestynyt Richard Powersin Ikipuut, jossa on paitsi useampi ihmisrakkaustarina myös ja erityisesti ytimessä rakkaussuhde luontoon, puihin eritoten. Haruki Murakamin romaani voi olla käsittämätöntä scifiä, mutta lopulta ytimessä on kaunis rakkaustarina ja juuri se pitää omituisia elementtejä käsittävät tarinat kasassa ja samaistuttavina.

Rakkaus kirjallisuudessa on genreä laajempi käsite. Rakkaus on lopulta se liikuttava voima, kirjallisuudessakin. Genrenä ihanan imelä rakkauskirjallisuus on helposti sellaista, jota vähän nolostellaan, luetaan piilossa. Kirjallisuus kuitenkin antaa hienon mahdollisuuden herkistyä, puhua rakkaudesta turvallisesti ja kokea ristiriitaisiakin tunteita sisäsiististi fiktiivisen hahmon kautta. Sillä rakkaus on vaarallista ja sotkuista. Jokainen tietää sen omasta elämästään. Merete Mazzarella kuvaa hienosti kirjassa Ainoat todelliset asiat – vuosi elämästä myös rakkaudesta syntynyttä syyllisyyttä. Samalla kun kirjassa on ehkä romanttisimpia kohtauksia yhdessä kylpemisestä.

”Parhaat rakkaustarinat ovat hankalia eivätkä pääty aina hyvin.”

Parhaat, vaikuttavimmat ja eniten järisyttävät kirjalliset rakkaustarinat ovat hankalia, vaikeita, voittavat (tai eivät voita) ylitsepääsemättömiä esteitä ja eivät todellakaan aina pääty hyvin. Pinnallisesti voisi ajatella, että hyvä rakkaustarina on sellainen, joka päättyy onnellisesti. Mutta onko? Eikö kirjallisuus heijastele parhaiten elämää tuomalla rakkauden juuri niin sietämättömän ihanana kuin se parhaimmillaan ja pahimmillaan on? Toisaalta kirjallisuus luo myös toivoa. ”Tuli valtava kaipuu päästä tuntemaan jotain sellaista”, totesi kommentoija Curtis Sittenfeldin romaanista Rodham, joka kertoo fiktiivisen vaihtoehtoisen tarinan Hillary ja Bill Clintonista. Mielettömän intensiivisestä, älyllisesti ja fyysisesti lähes täydellisestä rakkaudesta.

Mitkä sitten olivat parhaat rakkaustarinat? Mm. Gabriel Garcia Marquez, Jonas Gardell, Myrskyluodon Maija, Sally Rooneyn Normaaleja ihmisiä, Kazuo Ishiguro, Saatana saapuu Moskovaan, Annie Proulx ja Brokeback Mountain, Okalinnut, Timo K. Mukan Kyyhky ja Unikko. Jos haluat kaikki rakkauskirjasuosikit, löydät postauksen ja kommentit Twitteristä tililtäni @kirsipiha. Siinä riittääkin erinomaista luettavaa loppuelämäksi.

”Rakkausmaku myös ehkä muuttuu vuosien mittaan.”

Rakkausmaku myös ehkä muuttuu vuosien mittaan. Siinä missä teininä piehtaroi Brontën kotiopettajattaren tuskassa, tuntuu se nyt ehkä jo vähän koomiselta teatterilta. Ensimmäinen (kirjallinen) rakkaustarinani tapahtui 10-vuotiaana. Kyseessä oli venäläinen klassikkotarina, Gavril Trojepolskin kirja Bim Mustakorva. Kirja kertoo sairastuneesta miehestä ja tämän uskollisesta koirasta, joka lähtee etsimään isäntäänsä. Tarina on riipivä, useamman nenäliinapaketin vaativa, kiihkeä ja onnettomasti päättyvä rakkaustarina, josta en ole oikein toipunut vieläkään…

Kirjasuosituksina mielestäni vaikuttavimpia rakkaustarinoita:

Markus Nummi: Kadonnut Pariisi (tämä pieni kirja on kaunis ja ihana, rakkautta monella tasolla)

Hanya Yanagihara: Pieni Elämä (kirja, joka kuvaa sitkeää ja kaunista rakkautta ja jonka sanoma lopulta on se, että mikään ulkopuolinen rakkaus ei pääse ihmiseen jos ei ainakin vähän osaa rakastaa itseään, parhaita kirjoja vuosiin)

Haruki Murakami: 1Q84 (päällisin puolin scifiä, ytimeltään väkevä rakkaustarina)

Kirsi Piha

Kirsi Piha käsittelee kaikkea oleellista elämästä lukemisen ja kirjojen kautta.

X