Kolumnit

Marianna Stolbowin kolumni: Uskalla valita oma urasi

Olen moneen kertaan vaihtanut ammattia ja kulkenut askel askeleelta omia intohimojani kohti. Siksi minulla ei ole takataskussa toteutumattomia haaveita, joita toivoisin lasteni toteuttavan, kirjoittaa Marianna Stolbow.
6.6.2019 Teksti: Marianna Stolbow

Olen vuosikausia ohjeistanut niin omia kuin vieraitakin nuoria tekemään harrastuksestaan ammatin. Näin ammattiin on palo, ja kun ammattiin on palo, on ammattilainen tekemisessään myös taitava. Silti liian moni nuori nielaisee tänäkin keväänä omat toiveensa, hakee järkevälle alalle ja jatkaa leipäpappien perinnettä.

Tiedättekö sen ihastuksen huokauksen, kun ihmiset sanovat ”Voi, sinä olet muusikko, minäkin olisin nuorena halunnut, mutta…” Tai vaikkapa: ”Kyllä minäkin nuorena näyttelin erilaisissa ryhmissä, mutta sitten se jäi.” Samaan aikaan kaikenlaiset kirjoitus- ja maalauskurssit täyttyvät aikuisista, jotka oikeastaan olisivat halunneet. He olisivat halunneet elämältään jotain muuta kuin mitä siitä tekivät.

Minultakin lipsahti pienenä tyttönä suusta haave tulla aikuisena kirjailijaksi. Pyyhkäisin kuitenkin moisen mielestäni, kun hyvin läheltä kuului hyvin painava lause: ”Ei se ole mikään oikea ammatti.” Ensi syksynä ilmestyy esikoisromaanini. Kesti siis luvattoman kauan ennen kuin uskalsin, mutta tästä kaikesta viisastuneena tärkein ammatinvalinnallinen ohjeeni on ollut aina tuo harrastuksen suuntaan kurkottaminen. Kun olen kannustanut lapsia tunnistamaan intohimon kohteitaan, olen joutunut ylittämään omat pelkoni siitä, kuinka he selviävät taloudellisesti tai kuinka kestävät kovan kilpailun. Olen myös joutunut sulkemaan korvani lähipiirin puheelta, jonka mukaan olen kasvattanut lapsiani aivan väärin.

Jotta lapsi osaisi valita – myös ammattinsa – on hänen opeteltava näitä taitoja. Ellei häneltä koskaan kysytä, mitä hän haluaa, tai haluja väheksytään, kaikki haaveet karkaavat, koska hän ei saa mielihaluistaan kiinni. Itse olen kannustanut kaikenlaisten mielipiteiden sanomiseen, eikä hassuimpiakaan ajatuksia ole pidetty naurettavina. Moni kuitenkin tietää, että lukuisissa perheissä katsekin on riittänyt siihen, että lapsi oppii pitämään suunsa kiinni. Tätä ilmapiiriä kannetaan sisällä vielä aikuisenakin. Se ei ole suoranaista pelkoa vaan siemen sille ajatukselle, että haaveilet jostain typerästä, jostain mahdottomasta. Ja kun lapsen tai nuoren pilvissä leijailevat haaveet kuitataan lapsellisina, ammutaan tulevaisuus ja mielikuvitus raa’asti alas.

Olen moneen kertaan vaihtanut ammattia ja kulkenut askel askeleelta omia intohimojani kohti. Siksi minulla ei ole takataskussa toteutumattomia haaveita, joita toivoisin lasteni toteuttavan. Pari peruspilaria olen kyllä heille asettanut: omat laskut tulee maksaa itse ja ammatistaan tulee oikeasti tykätä. Muuten voivat elää kuin ellun kanat. Luksusta, näpäyttää joku ja sanoo, että ensisijaisesti on ajateltava toimeentuloa. Eikä huomaa, että tuo aspekti sisältyy ohjeistukseeni. Kas kun vastentahtoisesta ammattimiehestä tulee oikeasti huono, eikä häntä lopulta kukaan palkkaa.

Netissä silmiini osui otsikko ”Mikä saa lapset menestymään elämässä?” Tekee mieli kysyä, mikä on lasten menestystä? Onko se menestystä, että osaa hakeutua terapiaan, kun on tarve? Vai se, että painaa ja painaa vain, jotta kelpaisi? Vai onko menestystä se, että ahkeroi koulussa ja koulun jälkeen niin, että saa mahdollisimman monta ällää ja sitten mahdollisimman paljon neliöitä? Vai onko menestystä se, että osaa olla lapselleen turvallinen aikuinen kun tulee vanhemmaksi? Tai että tietää kuka on ja mitä tarvitsee?

Joidenkin omaisteni kauhuksi olen alusta saakka kannustanut lapsiani kyseenalaistamaan ja haastamaan myös vanhempansa. Ja sitä he totisesti ovat tehneet. Istutin heidät kerran keittiön pöydän ääreen, kun kullakin tuntui olevan jotain nurisemista, ja patistin sanomaan, mihin kaikkeen he olivat tyytymättömiä ja oliko heitä joskus (mukamas) kohdeltu epäreilusti. Siitä tuli pitkä sessio, jossa aikuiset saivat huutia mutta myös kosolti kehuja.

Ajattelen, että ellei omia tuntemuksia kannusteta tunnistamaan jo pienenä, on samojen asioiden oivaltaminen aikuisena tavattoman vaikeaa. Ja on eri asia kysyä lapsilta joka asiaa kuin olla kiinnostunut heidän mielipiteistään.

Jos kaikesta huolimatta et yhtään tiedä, mille tielle lähteä, voit nojata ”tee harrastuksesta ammatti” -ajatukseen ja maksa omat laskusi heti, kun kykenet. Oletettavasti kykenet, sillä työhönsä intohimoisesti suhtautuvan taidot huomaavat muutkin. Siksi kysyntää on. Toki kiinnostuksen kohteet muuttuvat, mutta muuttuvat ne silloinkin, kun valitsee takuuvarman, äidin suositteleman alan. On kuitenkin vissi ero, viettääkö kahdeksan tuntia päivässä äidin nuoruudenhaaveen vai oman harrastuksensa parissa.

Lue myös

Suosittelemme