Itseruskettava
Itseruskettavaa voi käyttää kaikilla ihotyypeillä, kunhan ihon valmistelee kunnolla etukäteen.
Kauneus

Onnistu itseruskettavan levittämisessä – kosmetologin 6 vinkkiä onnistuneeseen rusketukseen

Itseruskettava on hyvä tapa saada päivettyneen näköinen iho turvallisesti. Hosuminen itseruskettavan kanssa johtaa usein kuitenkin huonoon lopputulokseen. Katso vinkit, miten itseruskettavan laitto onnistuu kotona parhaiten.
Teksti: Janna Nousiainen Kuvat: iStock

Ruskettuneen ihon voi saada myös polttamatta itseään auringossa, ja kauppojen hyllyiltä löytyykin laaja valikoima erilaisia itseruskettavia. Itseruskettava on helppo levittää iholle, mutta vaatii hieman keskittymistä ja aikaa.

Moni on kuullut kauhutarinoita, joissa lopputuloksena on nätin rusketuksen sijaan läikikäs tai oranssi iho. Kun itseruskettavan levittää oikein, lopputuloksena on kuitenkin turvallisesti hankittu rusketus.

Kenelle itseruskettava sopii?

Itseruskettava sopii periaatteessa kaikille eri ihotyypeille. Kuivalle iholle laitettaessa lopputuloksesta saattaa tulla helpommin läikikäs, kun taas rasvoittuvasta ihosta rusketuksen väri saattaa lähteä nopeammin irti.

Itseruskettavaa voi kuitenkin käyttää kaikilla ihotyypeillä, kunhan ihon valmistelee kunnolla ennen levitystä.

Itseruskettavan käyttöä ei kuitenkaan suositella, jos sen käytöstä saa allergisia oireita.

Itseruskettavan levitys vaatii aikaa

Itseruskettavan levitys ei ole sellaista puuhaa, joka kannataa jättää tehtäväksi juuri ennen tärkeää menoa.

Ihon valmistelu kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä. Suihkussa iho kannattaa kuoria käyttämällä kuorintahanskaa, sen jälkeen etenkin kuivimmat kohdat, kuten nilkat ja polvet, kannattaa kosteuttaa kosteusvoiteella. Itseruskettava levittyy helpommin, jos ihokarvat on poistettu.

Valmistelujen jälkeisenä päivänä itseruskettava tulee levittää puhtaalle iholle.

Lue myös: Onko ihosi kuiva kesän jäljiltä? Valitsimme parhaat täsmätuotteet kesän kuivattamalle iholle

Levitä itseruskettava näin – saat takuulla parhaan tuloksen 

  1. Valmistele iho. Ihon tulee olla puhdas, kuorittu ja kosteutettu. Kuivalle iholle itseruskettava voi tarttua epätasaisesti, joten kiinnitä erityistä huomiota, kun levität itseruskettavaa kuiville alueille.
  2. Käytä hanskaa. Hanskan avulla rusketuksesta saa helpommin tasaisen, eivätkä kädet sotkeudu.
  3. Levitä itseruskettavaa pyörivin liikkein. Pieni pyörivä liike takaa tasaisemman lopputuloksen.
  4. Älä hosu. Tee levitys huolellisesti ja varaa siihen aikaa, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen.
  5. Huolehdi ihosta myös itseruskettavan levityksen jälkeen. Itseruskettavan levittämisen jälkeen iho kannattaa kosteuttaa aina, kun on käynyt suihkussa. Ihon kuorintaa kannattaa välttää, eikä suihkusaippuoita, joissa on hedelmähappoja tai muita aktiiviaineita kuten a-vitamiinia, kannata käyttää.
  6. Levitä  itseruskettava uudelleen. Itseruskettava pysyy iholla keskimäärin vajaan viikon. Väri haalistuu iholta pikkuhiljaa pois, ja haalistumisvaiheessa voi ihoon tulla pieniä läikkiä. Itseruskettavaa voi lisätä myös jo ennen haalistumisvaihetta tai sitten värin voi antaa haalistua kokonaan pois ennen uutta levitystä.
Itseruskettava on hyvä tapa saada päivettyneen näköinen iho turvallisesti.

Ihon kosteutus on tärkeää, jos haluaa saada onnistuneen lopputuloksen.

Yleisimmät virheet itseruskettavan käytössä

Itseruskettavan levityksen kanssa kannattaa olla tarkkana. Asiantuntijan mukaan yksi yleisimpiä virheitä on, että levitys tehdään puolihuolimattomasti, eikä katsota tarkkaan, mihin väriä on jo levitetty. Itseruskettavan levityksen aikana kannattaa myös käyttää hanskoja, muuten väri voi tarttua kämmenien ihoon epätasaisesti.

Itseruskettava kannattaa levittää illalla, jotta iho saa kuivua rauhassa. Jos itseruskettavan levityksen jälkeen laittaa vaatteet liian nopeasti päälle, lähtee väri todennäköisesti rullautumaan ja lopputuloksena on epätasainen rusketus. Yöllä kannattaa varautua siihen, että väriä saattaa irrota jonkin verran lakanoihin.

Itseruskettava jätti ihon läikikkääksi, mitä nyt?

Kun ihon valmistelee ja levityksen tekee oikein, pitäisi itseruskettavan levittyä tasaisesti.

Jos lopputulos kuitenkin on epätasainen ja iho läikikäs, ei sitä kannata yrittää pelastaa levittämällä lisää väriä vaaleampiin kohtiin. Yhden kohdan korjaus on hankalaa, sillä myös ruskettunut kohta todennäköisesti tummenee lisää.

Helpoin tapa korjata tilanne on kuoria ihoa, jotta väri lähtisi mahdollisimman hyvin pois. Sen jälkeen, kun ihon väritys on jälleen tasainen, voi ihon valmistella uudestaan ja itseruskettavan levittää tasaisesti koko iholle.

Juttua varten on haastateltu Blue Lagoonin SKY-kosmetologi Niina Kortenetta.

X