Kauneus

Energialeikkaus tuo esille hiusten taipuisuuden ja luonnollisen elinvoiman – ekokampaaja kertoo, miten energialeikkaus eroaa tavallisesta hiustenleikkuusta

Joko olet kuullut termin energialeikkaus? Kyse on ekokampaajien tarjoamasta palvelukokonaisuudesta, jonka viimeisessä vaiheessa hiukset leikataan tiettyä tavallisesta hiustenleikkauksesta eroavaa tekniikkaa noudattaen.
Teksti: Hilppa Alanko Kuvat: iStock

Energialeikkaus on noussut yhä suuremmaksi puheenaiheeksi hiuskeskusteluissa. Mistä on kyse ja kenelle energialeikkaus sopii?

Energialeikkauksia tekevät ekokampaajat eli kampaajat, joilla on parturi-kampaajan koulutuksen lisäksi hiusalan täydennyskoulutus.

– Kyse on pelkän hiustenleikkuun sijaan palvelukokonaisuudesta, kertoo ekokampaaja, ekokampaamo Piparmintun omistaja ja Suomen koulutetut ekokampaajat ry:n hallituksen jäsen Minttu Laurila.

Energialeikkaus alkaa intialaisella päähieronnalla

Energialeikkaus alkaa intialaisella päähieronnalla, jossa käytetään kasvipohjaisia, eteerisiä öljyjä. Onko ongelmanasi hiusten sähköisyys tai rasvoittuva päänahka? Öljyt valikoidaan asiakkaan tarpeiden mukaan.

– Koulutettu ekokampaaja on saanut oppeja öljyjen valintaan ja osaa valita oikeat öljyt päänahan ja hiusten ongelmiin, Laurila sanoo.

Öljyillä tehtävä intialainen päähieronta kestää tavallisesti noin 30 minuuttia, mutta hieronta voi olla ekokampaamosta riippuen myös pidempi tai lyhyempi. Intialaisen päähieronnan pituudella on usein vaikutusta energialeikkauksen hintaan, joka vaihtelee alle 100 eurosta lähes 200 euron tuntumaan.

Intialainen päähieronta stimuloi pintaverenkiertoa ja rentouttaa.

– Ensin hierotaan selkää, niskaa, hartioita ja käsiä. Sen jälkeen hierotaan päätä ja nostellaan hiuksia eri asentoihin. Näin hius saadaan ilmavaksi.

Hieronnan jälkeen hiukset pestään.

Energialeikkaus päättyy hiusten leikkaamiseen

Vasta hiustenpesun jälkeen tukkaa aletaan leikata energialeikkaustekniikalla. Energialeikkaus eroaa tavallisesta hiustenleikkuusta siinä, että kun sitä hiusta lähdetään leikkaamaan, käytetään ainoastaan leikkaussaksia. Veistä, ohennussaksia tai muotoilusaksia ei energialeikkauksessa käytetä lainkaan.

– Tarkoituksena on, että hius leikataan tylpästi, jotta se laskeutuu parhaalla mahdollisella tavalla. Hiukset myös jaotellaan tietyllä tekniikalla niin, että tietyt otteet toistuvat kahteen tai jopa kolmeen kertaan. Hiukset käydään tavallaan huolellisemmin läpi kuin tavallisessa hiustenleikkuussa, Laurila sanoo.

Kun hiuksia nostetaan energialeikkauksen aikana, hiukset nostetaan aina suoraan päänahasta ylöspäin.

– Hius leikataan aina ylhäällä ja hiusta kammataan leikkauksen aikana normaalia enemmän. Sen seurauksena hius alkaa kuivamaan.

Energialeikkaus sopii hyvin pitkiä hiuksia kasvattavalle. Kuvassa nainen, jolla on pitkät, kiharat hiukset.

Energialeikkaus sopii hyvin esimerkiksi pitkiä hiuksia kasvattavalle.

Puhtaassa energialeikkauksessa fööniä ei käytetä lainkaan. Hiusta leikataan ja kammataan energialeikkauksessa yleensä niin pitkään, että se on kuiva.

– Tällöin ekokampaaja näkee, miten hius asettuu. Hius pyritään tavallaan leikkaamaan paikoilleen, eikä ajatellakaan niin, että kun asiakas föönaa hiukset tiettyyn suuntaan, niin sitten ne asettuvat hyvin.

Energialeikkauksessa otetaan huomioon kasvon muodot ja piirteet pohtimalla, minkä pituinen hius juuri kyseisen henkilön kasvoille ja piirteille sopii.

Mistä energialeikatun tukan tunnistaa?

Energialeikattu hius on aina kerroksittain leikattu. Kun energialeikatun tukan nostaa ylös, jokainen hius yhdistyy toisiinsa sädekehämuodossa pään päällä.

– Koska energialeikattu hius on tylpästi leikattu, asiakkaan käyntiväli voi olla selvästi pidempi kuin tavallisissa hiustenleikkauksissa. Energialeikattu hius asettuu kauniisti kasvaessaan, eikä näytä voimakkaasti ohennetun hiuksen tapaan homssuiselta kasvaessaan.

Juuri hiusten luonnollinen asettuminen ja kauniisti kasvaminen houkuttelevat monet energialeikkaukseen kerta toisensa jälkeen.

– Olen saanut palautetta, että ihmiset ovat ihastuneet energialeikkaukseen eivätkä halua käydä enää missään muussa, koska siinä hiusten oma elinvoima ja vahvuus tulee esiin paremmin kuin tavallisessa hiustenleikkauksessa.

Energialeikkausta voidaan joutua tietyissä tilanteissa soveltamaan

Asiakkaalle, joka ei halua kerroksittain leikattua hiusta, energialeikkaus ei luonnollisestikaan sovi. Muita tiukkoja rajoitteita Laurila ei keksi.

Puhtaasta energialeikkauksesta saatetaan kuitenkin joutua tekemään hieman poikkeuksia tietynlaisten hiusten kanssa. Ammattitaitoiselle ekokampaajalle tämän ei kuitenkaan Laurilan mukaan pitäisi olla ongelma.

– Valtaosassa energialeikkauksista ekokampaaja varmasti joutuu hieman soveltamaan. Hiuslaatu on se, mikä ratkaisee, pitääkö puhtaasta energialeikkauksesta hieman poiketa.

Esimerkiksi hyvin jäykille ja paksuille hiuksille ohennus voi olla tarpeen, jos tukka ei tahdo millään asettua edestä. Kun hiusta energialeikkauksen jälkeen keventää, se saadaan laskeutumaan paremmin.

Lue myös Kotiliedestä: Mistä tietää, mikä hiusväri sopii sinulle parhaiten? Kampaaja kertoo vastauksen ikuisuuskysymykseen

Jos hius on todella käsitelty ja takkuuntuu helposti, se ei laskeudu niin hyvin kuin käsittelemätön tai vain kevyesti käsitelty hius. Käsitelty hius myös kuivuu huonommin, joten hiusten kuivumista saatetaan joutua avittamaan perinteisin keinoin föönaamalla.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Piparminttu hki (@piparminttuhki) jakama julkaisu

Energialeikkaus sopii erityisen hyvin taipuisalle tukalle ja pitkää tukkaa kasvattaville

Erityisen hyvin energialeikkaus sopii curly girl -metodia käyttäville ja myös kaikille muille, jotka haluavat korostaa hiustensa taipuisuutta.

– Energialeikkauksessa hiusmassa pienenee ja hiusten oma taipuisuus tulee esille, jos sitä on. Jos siis hiuksissasi on laineisuutta ja haluat tuoda sitä enemmän esiin, niin energialeikkaus on siihen ihan älyttömän hyvä keino. Kun hius saa kosteutta alun öljyhoidon yhteydessä, se myös kihartuu paremmin. Kuiva hius ei kiharru.

Myös pitkää tukkaa kasvattaville energialeikkaus voi olla nappivalinta.

–  Energialeikkauksessa hiuksen pituudesta ei ole pakko pätkäistä niin paljon pois. Siksi niille, jotka haluavat kasvattaa hiusta, suosittelen energialeikkausta todella lämpimästi.

X