Jyrki Lehtolan kolumni: Miksi kukaan ei puhu alistetun vaimon puolesta?
Jyrki Lehtola pohtii kolumnissaan Me too -keskustelua ja sitä, miksi kukaan ei puhu tuntemattoman alistetun vaimon puolesta.
Jyrki Lehtola pohtii kolumnissaan Me too -keskustelua ja sitä, miksi kukaan ei puhu tuntemattoman alistetun vaimon puolesta.
Kasvukeskusten ulkopuolelta löytyy paljon kauppoja, jotka myyvät mitä vain samassa pienessä tilassa: keskiolutta, alushousuja, karkkia, kirveitä, polkupyöriä ja vaippoja.
Erään tällaisen kaupan kassalla pariskunta oli ostamassa kirvestä. Kovin totisia oltiin niin kuin ollaan, kun kirvestä ostetaan. Pariskunnan mies vilkaisi taakseen, jossa seisoin ostosteni kanssa. Hän osoitti kirvestään sekä vaimoaan ja sanoi: ”Emmää aio kuin hamarapuolella vaan hakata, niin muija pysyy ruodussa.” Ha ha ha äijähuumoria.
En sanonut mitään, koska toisaalta miehellä oli kirves kädessä, toisaalta itse sorrun jatkuvasti niin alatyyliseen huumoriin, etten tiedä, oliko tämä vain miehen kompasteleva yritys sellaiseen. Nainen ei ainakaan pahemmin naureskellut vaan maksoi mykkänä kirveen.
Espoolaisessa marketissa huomioni kiinnittyi pariskuntaan, jossa mies ilmoitti naiselle, mitä tuli ostaa, ja nainen kiirehti pitkin kauppaa hakemassa ostoskärryyn miehen toivomat tavarat.
Kassajonossa pariskunta oli edessäni. Nainen keräsi tavarat ostoskärrystä hihnalle ja hihnalta muovikasseihin. Mies ei tehnyt mitään vaan varmaankin omasta mielestään hauskuutti kassatyöntekijää jutuillaan oluesta, kesästä ja rahoistaan. Nainen pyysi muovikasseja täyttäessään mieheltään vielä yhden muovikassin lisää, mihin mies vastasi, että osaathan sä sen tästä hakea itekin.
Kun poistuin kaupasta, ulkona jatkui rankkasade. Mies oli jäänyt kaupan katoksen alle tupakoimaan. Nainen käveli kolmen kassin kanssa autoon parkkipaikalle, josta haki miehen katoksen alta turvaan.
Tuollaisia tarinoita on Suomi täynnä. Etelästä pohjoiseen kulkee Suomen levyinen harmaa vyöhyke, joka ei välttämättä täytä perheväkivallan, seksuaalisen häirinnän tai muun juridisesti tuomittavan teon tunnusmerkkejä vaan on aivan liian normaalia, syvälle rakenteisiin syöpynyttä ankeaa toisen ihmisen alistamista.
Eikä siihen ole helppo puuttua. Pyörittelimme rohkeasti marketin kassatyöntekijän kanssa silmiämme töykeän miehen käytökselle, mutta en kyennyt ylittämään sitä rajaa, jossa ojentaisin miestä: ”No ojennapa se muovikassi siitä nenäsi edestä vaimollesi!”
Kirveestä ja vaimon hakkaamisesta äijähuumoria heittänyt mies epäonnistui huumorissaan, mutta on hieman ongelmallista alkaa kassajonossa opettaa tuntemattomia siitä, miten poliittisesti epäkorrektia huumoria kannattaa nykyään tuoda esille.
Nuo ja monet muut todistamani arkipäivän alistustapahtumat ovat tulleet mieleen seuratessani viime kuukausien Me too -keskustelua. Kaksi asiaa siinä on häirinnyt. Seksuaalinen häirintä ja alistaminen ovat keskittyneet maailmaan, jossa on jo valmiiksi lehtien kansista tuttuja ihmisiä, jotka pääsevät nyt uusista syistä lehtien kansiin.
Hyvä niin, koska ne tuovat ongelmia julkisuuteen, mutta samalla ne ongelmat, jotka eivät koskaan pääse julkisuuteen, eivät pääse sinne nytkään. Kukaan ei puhu tuntemattoman, mielivaltaisesti alistetun vaimon puolesta, koska siitä ei synny hyvää tv-viihdettä.
Kun tiettyjen ohjaajamiesten nimet ovat tulleet Me too-kampanjassa esiin, tarinoissa on ollut yksi yhteinen piirre. Useat työryhmien jäsenet olivat jo vuosia tienneet kyseenalaisista toimintatavoista puuttumatta tilanteeseen. Vaikka kassajonoissa on vaikea tietää, milloin puuttua kyseenalaiseen käytökseen, ystävyys- ja työsuhteissa niin on velvollisuus tehdä, muuten on osaltaan vastuussa alistamisesta.
Me Too -kampanjaa on kritisoitu siitä, että se tuo suotta työpaikan sisäiset keskustelut julkisuuteen, kun ne voisi hoitaa suljettujen ovien sisällä.
Kampanjassa on toki joitain vääristymiä, kuten sen Helsinki- ja julkkiskeskeisyys, mutta asioiden julkisuuteen tuomisesta voi olla paljonkin hyötyä muillekin kuin vain asianosaisille. Ehkä se vaimo voi nyt sanoa miehelleen, että sun kirvesvitsit on muuten väsyneitä, ja ehkä se takana seisova tuntematon mieskin uskaltaa tehdä sen.
Jyrki Lehtola on helsinkiläinen kirjoittaja, joka nauttii pysähtymisestä liikennevaloihin.
Anna Jyrkille palautetta: lehtola@dlc.fi
Jyrkin aiemmat kolumnit löydät täältä
Kommentit
Kas kun joku muukin on kiinnittänyt tähän huomiota. Paitsi kyseisen kaltaista ”huumoria”, olen markettien käytävillä todistanut myös suoranaista naisen huutohaukkumista täysin järjettömistä syistä sekä kylmäävää, narsistista käskytystä, jonka edessä pelokkaalla vaimolla ei ole ollut sanan sijaa.
Välillä oikeasti tekee mieli käydä sanomassa vaimolle, että jätä tuo sekopää, mutta tällaisena 160-senttisenä heppoisena naisena ei kantti oikein riitä sekaantumaan asiaan.
Sen olen muuten huomannut, että kaikissa todistamissani tapauksissa kyseessä on ollut keski-ikäistä vanhempi pariskunta. Nuorten miesten en ole vielä kertaakaan kuullut kohtelevan naisiaan sillä tavoin, mutta ehkä minulla on käynyt heidän osaltaan vain tuuri, kukapa tietää.
Kommentit
Kas kun joku muukin on kiinnittänyt tähän huomiota. Paitsi kyseisen kaltaista ”huumoria”, olen markettien käytävillä todistanut myös suoranaista naisen huutohaukkumista täysin järjettömistä syistä sekä kylmäävää, narsistista käskytystä, jonka edessä pelokkaalla vaimolla ei ole ollut sanan sijaa.
Välillä oikeasti tekee mieli käydä sanomassa vaimolle, että jätä tuo sekopää, mutta tällaisena 160-senttisenä heppoisena naisena ei kantti oikein riitä sekaantumaan asiaan.
Sen olen muuten huomannut, että kaikissa todistamissani tapauksissa kyseessä on ollut keski-ikäistä vanhempi pariskunta. Nuorten miesten en ole vielä kertaakaan kuullut kohtelevan naisiaan sillä tavoin, mutta ehkä minulla on käynyt heidän osaltaan vain tuuri, kukapa tietää.
”joka ei välttämättä täytä perheväkivallan – – tunnusmerkkejä”
Väkivallaksi voidaan luokitella myös henkinen väkivalta. Henkistä väkivaltaa on mm. toisen haukkuminen, nöyryyttäminen, syyttely, arvostelu, välinpitämätön kohtelu ja välinpitämättömyys uhrin tunteita kohtaan sekä hallinnan tavoittelu (uhkailu, kiristys, pelottelu, rajoittaminen, pakottaminen).
Henkinen väkivalta ei jätä mustelmia tai muita fyysisiä vammoja todistusaineistoksi. Siten sen tunnistaminen ja avun saanti voi olla vaikeampaa. Usein henkinen ja fyysinen väkivalta esiintyvät suhteessa kuitenkin yhtä aikaa. Esim. nipistely, käsivarresta puristaminen, pieni töniminen voivat olla sellaisia huomaamattomampia fyysisen väkivallan muotoja, joita käytetään myös mm. ruokakaupassa, jos toinen ei toimi halutulla tavalla.
Ja ikävä kyllä me naiset syyllistymme tällaiseen henkiseen väkivaltaan myös, uskallan sanoa, että jopa enemmän kuin miehet.
Aivan samaa mieltä Jyrkin kanssa – tosin täytyy sanoa, että joskus olen saanut esim. kadulla kadulla mätkityn naisen kirosanoin väritetyt kiukkuiset huudot kuinka toisten asioihin ei saisi puuttua, kun olen mennyt kysymään nopean tilanteen jälkeen, että oletko kunnossa ja tarvitko apua. Tiedän myös tilanteita, joissa mies on kostanut rankasti kotona, kun nainen on kertonut jollekin tilanteista tai ”ei ole osannut itse käyttäytyä ihmisten ilmoilla, jolloin ihmiset luulee, ettei nainen ole ansainnut törkeää kohtelua”.
Silti mieltäni on jäänyt vaivaamaan tilanne noin kahdenkymmenen vuoden takaa, kun teininä näin kaupassa aikuisen miehen repivän ja riuhtovan pientä lastaan kädestä ja sihisevän niin kamalasti, että edelleen mietin millaista se sitten oli kotona, jos ihmisten ilmoilla sellaista. Aikuiset ihmiset jotkut katsoivat vain pöyristyneinä tilannetta ja osa piti katseensa muualla – itse katsoin todella näkyvästi järkyttyneenä suoraan päin ja kiersin vielä hyllyn toiselle puolelle perässä katsomaan, ettei tilanne pahene.
Vaikeita tilanteita, joita ei edes pitäisi olla olemassa. Ehkä lopullinen ratkaisu olisi isossa mittakaavassa, että ihmisten oikeustaju, itsetunto, moraali ja usko yhteiskunnan tukeen saataisiin kuntoon kasvatuksella, opettamisella, tuomioilla, fyysisen ja henkisen väkivallan tuomitsemisella julkisesti niin yhteiskunnan kuin jokaisen yksityisen ihmisen taholta niin ehkä jokainen pystyisi omakohtaisesti tehdä tärkeät oikeat päätöksensä ja hakea tarvitsemaansa apua tilanteeseen.
Kun ”kirvesmies” kerran nimenomaisesti kohdisti sanansa kirjoittajalle, niin se kyllä avasi mahdollisuuden vastata, että ”sun huumorisi ei nyt oikein uppoa” tai jollain vastaavalla tavalla osoittaa että ei olla ihan samoilla linjoilla tässä. Ei tarvitse alkaa pitää mitään luentoa mutta voi herättää jonkinlaisen ajatuksen siemenen toisessa ihmisessä.
Kaupoissa tuota käytöstä todellakin näkee usein, mies simputtaa naistaan ja ”laittaa ruotuun tuhlaajaa”. Mutta yhtä ikävää mielestäni on kuunnella anoppi-vitsailua. Huutokauppakeisarikin vitsailee astialla, josta voi tarjota anopille keittoa – ja tollot nauravat rivissä. 30-vuotiaan nuoren miehen facebook-päivityksessä vitsi on jo pelkästään lause ”anoppi tulossa kylään”, sitä käyvät sitten muut nuoret miehet naureskelemassa ja säälimässä tuota ”ressukkaa”. Tuskinpa samaa reaktiota aiheuttaa anopin lause ”vävypoika tulossa kylään”. Joka tapauksessa väheksyvä vitsailu kohdistuu suomalaisessa yhteiskunnassa yleensä naisiin: naisystäviin, vaimoihin ja anoppeihin – mummoista puhumattakaan.
Kahden avioliiton ja useamman seurustelusuhteen jälkeen olenkin sanonut ”ei-kiitos” parisuhteelle, en jaksa enää yrittää kasvattaa asenteidensa vankeja. Sinkkuna saan mennä minne ja milloin haluan, ostaa mitä haluan, järjestää huonekaluni miten haluan ja syödä mitä haluan jne. Jatkuvaa nälvintää en jaksa kuunnella enää, koska itse uskon olevani tasaveroinen ihminen miehiin verrattuna.
Valitettavasti nuo vitsailijat ja nälvijät ovat ihan yhtä lailla nuoria kuin vanhoja miehiä. Vasta pari viikkoa sitten kuuntelin junassa alle parikymppisten nuorten miesten keskustelua hienoista automerkeistä. Joku heistä oli nähnyt upean Mersun, jota naishenkilö oli ajanut. Suurin ihmetyksen ja ärsytyksen aihe oli, mistä v-usta se ”ÄMMÄ” oli SAANUT sen auton. Naiset eivät ilmeisesti heidän mielestään voi itse tienata ja hankkia autoa. Mielessäni kävi, että ei se omena kauas taida puusta pudota, asenne opitaan vanhemmilta miehiltä.
Juuri näin. Kotoa opitaan paljon. Ihan nää kolmekymppisetkin miehet osaa olla juuri näin törkeitä, osa tekee sen kotona, osa julkisesti kaupassa.
Oi höpö höpö näitä kolumneja. Näissä on aina nolostuttavan yksipuolinen näkemys ja sanon tämän naisena. Enemmän sieltä kaupoilta löytyy alistettuja miehiä, joiden oletetaan maksavan aina ostokset, ja kantavan aina kaikki painava. Bensa-asemilta löytyy lisää alistettuja uroita joiden ” prinsessojen” bensat on maksettu vuosikymmenet, auto huollettu ja renkaat vaihdettu. Lisää alistettuja miehiä löytyy kotoa. Eivät uskalla edes sohvalle istua, kun eivät sovi sohvan sävyyn tai sotkevat koristetyynyjen asettelun.
Olen onneks ja olen onnellinen: minulla on aivan erinomaisen hyvä puoliso, aviomies. En voisi kuvitellakaan hänen laskevan huumoria vaimon hakkaamisesta. En voisi myöskään kuvitella että yhteisellä kauppareissulla minä hoitaisin kaiken työn ja mies vaan maksaisi. Meillä tuollaiset hoidetaan yhdessä. Huonojakin hetkiä tietysti mahtuu meidänkin yhteiseloon ja voi kun silloin muistaisin että oikeasti minulla on oikea aarre puolisonani. Kaikilla ei niin ilmeisesti ole. Ei, mieheni ei ole täydellinen ja on tilanteita jotka ärsyttää mutta tämän jutun luettuani ymmärrän, että minulla on oikeasti hyvä ja arvostettava aviomies. <3
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous