Kolumnit

Oltaisko kevytkavereita?

Teksti: Pauliina Seppälä

Oletko koskaan ollut yksinäinen? Niin minäkin. Usein yksinäisyydestä puhutaan kuin se olisi joidenkin eristäytyneiden ressukoiden ongelma, mutta kuka tahansa voi olla yksinäinen.

Oltaisko kevytkavereita?

Minulle yksinäisyydestä tulee mieleen ne lapsuuden päivät, jolloin paras kaveri olikin jonkun toisen kanssa leikkimässä. Tai opiskeluaika, jolloin vanha rymyporukkamme pariutui ja hajaantui, eikä opiskelijameininki haalareineen tuntunut luontevalta. Tai kun sain lapsen ja kaverini ehdottivat treffejä baariin kello 24.

Pariskunnat ja perheetkin voivat olla yksinäisiä. Kysyin kerran Facebookissa, kuinka moni haluaisi, että heillä kävisi enemmän illallisvieraita ja kuinka moni, että heille kävisi heitä vähemmän: ensimmäinen vaihtoehto voitti 26–7.

Ideoin kerran Tutustu.fi-nettipalvelun, jota en koskaan ehtinyt toteuttaa. Siellä saisi etsiä seuraa, muttei todellakaan mitään ”päiväkahviseuraa”. Miksi meillä on niin paljon palveluja seksiseuran ja kumppanin etsimiseen muttei ystävyyteen?

Varmaan moni etsii seksiä, vaikka oikeasti haluaisi vain kavereita. Mutta kaverien puute on tabu, seksin puute ei.
Ulkomailta Suomeen muuttaneet sanovat, että täällä on vaikea tutustua ihmisiin. ”Suomalaiset ovat kuin kookospähkinä: todella kova kuoresta mutta sisältä pehmeä. Heihin on vaikea tutustua, mutta jos kuoren läpi pääsee, he ovat tosiystäviä. Amerikkalaiset ovat kuin persikka: helppo tutustua alkuun, mutta syvälle on vaikea päästä.”

Suomessa joko torjutaan tai avataan koko sydän. Ja siksi ollaan kranttuja siitä, kenen kanssa ollaan tekemisissä.
Kun joku kutsutaan kylään, puunataan kotia tuntitolkulla, ollaan hermona, murehditaan tarjoiluja ja riidellään, kun on niin stressaavaa. Pöytään pitää laittaa aina parasta.

Kun vieraat tulevat, kaikkien pitää seistä eteisessä valmiiksi kammattuina ja keskittyä täysin vieraisiinsa. Vieraat ovat toki yhtä jännittyneitä. Sitten tehdään kodin esittelykierros.

Koska kodissa käy niin harvoin vieraita, se on intiimi paikka. Vieraiden tulee kehua sitä kuin näyttelyesinettä. Kierros päättyy ruokailutilaan. Koska ei oikein osata olla, aletaan heti syödä. Kaikki arvostelevat itseään ja toisia. On oltava hauska ja älykäs. Mitään normaalia kotielämään kuuluvaa ei saa tehdä, ei esimerkiksi laittaa televisiota päälle, olla hiljaa tai vaikka ripustaa pyykkiä.

Kun kerran on ystäviä kylässä, niin heihin täytyy keskittyä! Uuvuttavaa. Tilanne rentoutuu, kun viini alkaa vaikuttaa. Siksi on ehdottoman tärkeää, että kaikki aikuiset juovat.

Tämän takia rakastan mieheni ja hänen hyvän kaverinsa suhdetta. Kaveri saattaa tulla meille viiden minuutin varoitusajalla, pahantuulisena työpäivän tapahtumista, kysyä saako hän meillä ruokaa ja avata sitten läppärinsä ja ryhtyä tekemään töitä sohvallamme, sillä välin kun me kokkaamme. Ruoka voi olla mitä tahansa – vaikka kaupan pinaattilettuja.

Kun menemme kaverin perheen luokse illalliselle, ruoka ei todellakaan ole valmis eikä eteisen henkareita vapautettu vieraiden takeille,  vaan pääsemme keskelle perheen tavallista elämää. On mahtavaa itsekin ottaa joku kirja heidän hyllystään ja lösähtää sen kanssa sohvalle.

Kun suomalaisilta kysyy, haluavatko he olla tekemisissä naapureiden kanssa, iso osa vastaa ei – mitä jos naapurit ovatkin hankalia. En ihmettele asennetta, jos olemme niitä kookospähkinöitä: joko emme ole missään tekemisissä tai seuraava askel onkin lähteä naapureiden kanssa yhteiselle lomalle ja säästää rahaa jakamalla sama hotellihuone.

Meidän pitäisi vähän harjoitella kevytsosiaalisuutta. Paradoksaalisesti, jos emme ottaisi ystävyyttä niin tosissamme, olisimme vähemmän yksinäisiä.

Osittain tähän tarpeeseen olen perustanut Nappi Naapurin, naapuruston sosiaalisen median. Idea on, että naapuritalon rouvalta voi lainata ompelukonetta ja jakaa hänen kanssaan lastenhoitovuoroja ilman, että kukaan alkaa avautua aviokriisinsä yksityiskohdista. Onnistuisiko? Minusta olisi aika kivaa.

X