Museonjohtaja Julia Donnerin mielestä puutarhaa ajatellaan turhan paljon kuvana, jonka pitäisi pysyä täydellisenä
Ainolan museon johtajana toimivalle Julia Donnerille palstaviljely on kokeilua ja uuden oppimista. ”Aikoinaan tämä kaikki on ollut totisinta totta.”
Taidehistorioitsija Julia Donner opettaa maisema-arkkitehtuurin historiaa Aalto-yliopistossa ja toimii Ainolan museon johtajana. – Aino Sibeliuksen tyylissä minua viehättää käytännöllisyys ja tarkoituksenmukaisuus.
Ainolan museon johtajana toimivalle Julia Donnerille palstaviljely on kokeilua ja uuden oppimista. "Aikoinaan tämä kaikki on ollut totisinta totta."
Museonjohtaja Julia Donner kulkee Ainolan puutarhassa kapeaa polkua alas omenapuiden katveeseen ja kuvailee, millaista täällä oli sata vuotta sitten. Vanhimmat puut ovat Aino Sibeliuksen (1871–1969) kasvattamia ja hänen erityisiä silmäteriään. Nyt valkeana kukkivat puut luovat taianomaista huntua rinteeseen, joka joskus oli Ainon valtakuntaa.
Aino asui täällä puolisonsa, säveltäjä Jean Sibeliuksen ja lastensa kanssa. Kun perhe muutti Ainolaan vuonna 1904, talosta oli näkymä Tuusulanjärvelle. Nykyään rantaviivan peittää sankka puusto.
Aino Sibelius viljeli kaikkea, mitä kuvitella saattaa
Ihan alussa tontti oli pieni, timantinmuotoinen alue talon ympärillä. Aino istutti herneitä, perunaa ja keltaisia ruusuja suunnilleen tähän, jossa nyt seisomme.
Puutarhan kasvaessa Aino viljeli kaikkea, mitä kuvitella saattaa. Tilliä, porkkanaa, sipulia, salaattia, kaaleja, sikuria, sokerijuurikasta, erilaisia papuja… Nyt hyötypuutarhasta on jäljellä lähinnä marjapensaita ja omenapuita. Kasvimaiden tilalla on nurmikenttiä.
– Minua kiehtoo se, että kotipuutarha on tyyppinä sellainen, joka katoaa, kun hoitaja lopettaa sen hoitamisen. Luonto ottaa omansa heti, kun sille annetaan mahdollisuus.
Tälläkin hetkellä piha on sekoitus luontoa ja hoidettua puutarhaa.
Lue myös: Näin aloitat laatikkoviljelyn! Laatikkoviljelyn perustaminen ja 5 muuta vinkkiä
Julia Donner: ”Puutarhan hoitaminen on jatkuvaa keskustelua luonnon kanssa”
Puutarhurina Aino Sibelius oli järjestelmällinen. Hän säästi kaikki kuitit, jotka liittyivät siementilauksiin ja muihin hankintoihin. Siksi Ainola on ollut oivallinen tutkimuskohde puutarhaan ja maisemaan erikoistuneelle taidehistorioitsijalle.
Julia tutustui Ainolaan vuonna 2004 talon täyttäessä sata vuotta. Hän oli tuolloin kolmen lapsen äiti ja taidehistorian opiskelija, kirjoittamassa artikkelia Ainolasta. Sittemmin hän teki siitä gradunsa. Aihe laajeni väitöskirjaksi, joka koski suomalaisen kotipuutarhan muotoutumista.
– Tämä puutarha on erityinen ja ihmeellinen, toisaalta tavallinen.
Sibeliusten koti on ollut museona lähes 50 vuotta, ja Julia Donner on johtanut sitä vuodesta 2018. Hän ei tee puutarhatöitä, vaikka onkin nuorena valmistunut puutarhuriksi. Museolla on oma puutarhuri.
Vapaa-ajallaan Julia viihtyy puutarhahommissa. Hän asuu Helsingissä, ja siellä hänellä on oma viljelypalsta.
– Puutarhaa ajatellaan turhan paljon kuvana, jonka pitäisi pysyä täydellisenä. Sitähän se ei ole. Puutarhan hoitaminen on jatkuvaa keskustelua luonnon kanssa, epäonnistumisia ja onnistumisia. Jonain vuonna onnistut jonkin asian kanssa ja ajattelet jo osaavasi sen, mutta seuraava kesä voikin olla ihan erilainen ja syksy tulla nopeammin.
Viljelypalsta on Julia Donnerin oma tila
Hyötyviljelyä alettiin toden teolla edistää Suomessa 1860-luvun nälkävuosien jälkeen. Silloin mietittiin valtionjohtoa myöten, miten kansan saisi viljelemään jotain sellaista, jonka varassa elää. Talonpoikaisväestö ei ollut innokas perustamaan puutarhoja, koska niitä pidettiin yläluokkaisina.
Keittiöpuutarhoista tuli vähitellen osa kansallisuusaatetta. Oman maan viljelemistä pidettiin isänmaallisena tekona. Vuosisadan vaihteeseen tultaessa puhe puutarhasta läpäisi kaikki kansan kerrokset. Tavoiteltiin omavaraisuutta.
Erityisesti naiset ottivat puutarhan omakseen. Siitä tuli monille naisille mahdollisuus ammattiin kodin ulkopuolella. Toisille siitä tuli oma tila kodin piirissä, niin myös Aino Sibeliukselle.
– Tämä oli Ainon oma tila, mahdollisuus toteuttaa itseään välillä hyvinkin vaativassa taiteilija-avioliitossa.
Myös Julialle viljelypalsta on oma tila, joka antaa mahdollisuuden ajatella.
– Minulle palstaviljely on kokeilemista ja uuden oppimista. Mutta on huojentavaa, ettei perheeni ruoka ei ole kiinni viljelyn onnistumisesta. Voin iloita siitä sadosta, mitä tulee. Minun ei tarvitse ajatella, että pitäisi saada kellari täyteen perunoita, kaalia, porkkanoita, lanttuja. Aikoinaan tämä kaikki on ollut totisinta totta.
Juttu on julkaistu alun perin Anna-lehdessä 23/23.
Lue myös Kotilieden juttu: 6 asiaa, mitä puutarhuri ei koskaan tekisi omassa puutarhassaan: ”Siinä on hirveä homma”
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous