Ihmiset

Suomalaiset naiset Pietarissa – millaista on Maritan, Annan ja Lindan elämä Venäjällä?

Kolme suomalaista naista elää Pietarissa arkea, jossa moni asia on toisin kuin täällä. Rappukäytävässä asuva kissa tai monta päivää jatkuva pommiuhka eivät ole kummallisuuksia vaan asioita, joiden kanssa oppii elämään.
31.3.2019 Teksti: Sari Hannikainen Kuvat: Mirva Kakko

Kolme ja puoli tuntia. Sen verran kestää junamatka Helsingistä Vaasaan tai Jyväskylään tai ihan toisenlaiseen todellisuuteen, Pietariin. Viiden miljoonan asukkaan metropoli on lähellä, ja siinä on jotakin tuttua, kuten talvinen harmaus. Silti se on niin erilainen: samaan aikaan loistokas ja köyhä, hurmaava ja pelottava, kutsuva ja luotaantyöntävä.

Millaista kaupungissa on elää suomalaisena? Tapasimme Marita Koskisen, Anna Haikaran ja Linda Mellnerin, jotka ovat nähneet Pietarista muutakin kuin sen loistokkaat palatsit, kiiltävät kirkkokupolit ja mahtipontiset prospektit: arjen.

 ”Ei” on Venäjällä keskustelunavaus

– Ensimmäinen vastaus, jonka Venäjällä saa lähes jokaiseen kysymykseen on ”ei”. Meni jonkin aikaa ennen kuin ymmärsin, että ’ei’ on täällä keskustelunavaus. Se aloittaa neuvottelut, Marita Koskinen, 55, sanoo Vasilinsaarella teollisuusalueella sijaitsevassa toimistossaan.

Hän on työskennellyt Pietarissa yli 30 vuotta liike-elämässä ja yritysten johdossa, viimeiset kymmenen vuotta SOK:lla Venäjän Prisma-ketjun varatoimitusjohtajana. Maritan työhuoneen seinällä on valokuvatapetti talvimaisemasta, ja ikkunasta avautuu näkymä alakerrassa olevan marketin hyllyille. Nelivuotiaan pojantyttären, Ainon, tekemä piirros keikkuu paperikasan päällimmäisenä kehystystä odottamassa.

Palkan lisäksi Maritan tilille napsahtaa joka kuukausi noin 200 euron suuruinen eläke. Mikä se sellainen eläke on?

– Se on venäläinen eläke, Marita sanoo ja naurahtaa.

Naisten eläkeikä on ollut Venäjällä vuosikymmenien ajan 55 vuotta, miesten 60. Tänä vuonna käynnistyy uudistus, jonka seurauksena eläkeiät nousevat asteittain yhteensä viidellä vuodella. Marita ylitti rajapyykin ennen uudistusta. Uraansa hän aikoo jatkaa niin kauan kuin terveyttä riittää, sillä työntekoa eläke ei rajoita. Eläke on hänelle ”arjen pieni bonus” samoin kuin tasaverotus. Marita maksaa palkastaan 13 prosenttia tuloveroa kuten muutkin.

Työpäivät kestävät usein 10–12 tuntia

Marita asuu venäläisen aviomiehensä Andrein kanssa Marata-kadulla lähellä Nevski Prospektia 1800-luvun loppupuolella rakennetussa kerrostalossa. Ajamme sinne Vasilinsaarelta taksilla, koska omalla autolla Marita ei keskustan ruuhkissa välitä ajella. Konttorin ja kodin välinen kyyti maksaa neljä euroa.

Asuntoon vie kaksi ovea. Ulommainen on metallia, toinen puuta. Lukkoja on yhteensä kolme. Ne avattuaan Marita kytkee pois murtohälytysjärjestelmän. Jos se laukeaa, paikalle tulevat miliisit konepistoolien kanssa, minuuteissa.

– Se tuli kerran testattua, kun unohdimme kytkeä kotiin tullessamme hälytyksen pois päältä, hän kertoo. Oikeita hälytyksiä ei ole tullut.

Maritan Marata-kadulla sijaitsevaan kotiin vie kaksi ulko-ovea. Ulommainen on turvallisuussyistä metallia.

Maritan Marata-kadulla sijaitsevaan kotiin vie kaksi ulko-ovea. Ulommainen on turvallisuussyistä metallia.

Maritan mielestä Pietarissa on yhtä turvallista kuin missä tahansa suurkaupungissa. Koti on järkevää suojata huolellisesti. Reilun sadan neliön asunnossa on vierekkäin makuuhuone, kaksi salia ja keittiö. Pietarilainen hanavesi ei ole juomakelpoista sellaisenaan, mutta keittiön alakaapissa on suodatinjärjestelmä, joka puhdistaa veden juotavaksi.

Marita Koskinen: Marita Koskisen kotona on aviomiehen kunnostamaa antiikkia.

Marita Koskisen kotona on aviomiehen kunnostamaa antiikkia.

Asianajajana uransa tehnyt Andrei on kunnostanut kodin kauniit vanhat huonekalut, sillä hän harrastaa antiikkia. Sitä Venäjällä tuli myyntiin pilkkahintaan 1990-luvun alussa, kun maata alettiin yksityistää. Lipastojen päällä on perhevalokuvia, salin vitriinissä Maritan keräämiä Lomonosovin posliinitehtaan eläinfiguureja.

Työpäivät Venäjällä ovat pitkiä, 10–12-tuntisia, vaikka virallinen työaika on yleensä yhdeksän tuntia. Vapaa-ajallaan Marita käy kerran viikossa hierojalla ja kahdesti kuntosalilla. Muuten hän viettää aikaansa kotona Netflixiä katsoen ja perheen kanssa datshalla Siestarjoella.

Ruokaostokset Marita tekee toimistonsa alakerran Prismassa.

Ruokaostokset Marita tekee toimistonsa alakerran Prismassa.

”Naapuriapua saa aina tänäkin päivänä”

Venäjä oli Neuvostoliitto, kommunistisen puolueen hallitsema sosialistinen valtio, kun Marita ja Andrei menivät Pietarissa naimisiin 1986. Englannin ja venäjän kääntäjä-tulkiksi opiskellut Marita oli tullut kaupunkiin Ystävyysmatkojen kohde-edustajaksi.

Ensimmäinen yhteinen koti oli myös Marata-kadulla. Heillä oli kommuunista kaksi huonetta ja osuus yhteisestä keittiöstä. Oman perheen lisäksi asunnossa asui toinen perhe ja iäkäs nainen.

– Kommuuniasuminen oli aika hirveää. Kylpyhuoneessa oli puilla lämmitettävä suihku. Kaikki pestiin käsin, lakanatkin.

Marita hankki kommuuniin ensimmäisen pyykkikoneen. ”Eihän se toimi ilman lämmintä vettä”, kommuunissa taivasteltiin kapinetta.

– Vastasin, että sen kun tyrkkäätte töpselin seinään; se lämmittää itse vetensä.

Ruoka- ja käyttötavaroita Neuvostoliitossa oli jonotettava neljästä viidestä eri myymälästä. Ja kun hän oli ainokaisensa Jurin kanssa vaunulenkeillä, heitä tarkkailivat kaksi turvallisuuspoliisi KGB:n värväämää vahtimummoa. Mikä sai hänet jäämään maahaan?

– Avioliitto. Mieheni ei suostunut lähtemään Suomeen, koska hän ei olisi saanut siellä koulutustaan vastaavaa työtä. Ja ovathan venäläiset ystävällistä ja vieraanvaraista kansaa. Naapuriapua saa aina tänäkin päivänä.

Venäjällä 41 prosenttia johtajista on naisia, Suomessa 26 prosenttia. Näin kertoo tilintarkastusketju Grant Thorntonin viime vuonna julkaistu kansainvälinen tutkimus. Venäläisissä parisuhteissa tasa-arvo ei ole yhtä pitkällä, vaan sukupuoliroolit ovat Maritan mukaan perinteiset: nainen vastaa yleensä kotitöistä.

– Tämä on kaksijakoinen maa. Nainen voi tehdä kovaa uraa, mutta silti hänen pitäisi työpäivän jälkeen siivota koti.

– Itse en ole suostunut tekemään toista työpäivää kotona. Olen tehnyt kotityöt viikonloppuisin ja sanonut miehelle, että jos se ei riitä, hän saa tehdä ne itse tai sitten palkataan apua.

Nykyisin kodin siivoamisen hoitaa heillä se, jolla on enemmän aikaa. Yleensä se on mies, koska hän on eläkkeellä, ihan konkreettisesti.

”Täällä saan olla pehmeä, hento ja naisellinen”

– Mies on parisuhteen pää. Kun mies tekee päätökset, minun ei tarvitse huolehtia niistä. Se luo turvallisuutta ja vapauttaa, sanoo 25-vuotias Anna Haikara lempikahvilassaan Schastyessa, jonka pöydästä näkyy Iisakinkirkko kultaisine kupoleineen. Hän on opiskellut Pietarin lääketieteellisessä valtionyliopistossa reilut viisi vuotta.

Anna ja hänen ystävänsä Sofia Mescheryakova harrastavat kauniita kahviloita. Schastyesta on näkymä Iisakinkirkolle.

Anna Haikara (tummat hiukset) ja hänen ystävänsä Sofia Mescheryakova harrastavat kauniita kahviloita. Schastyesta on näkymä Iisakinkirkolle.

Pietarissa syntynyt Anna muutti Suomeen Lahteen nelikuisena. Inkerinsuomalaisen isän ja ukrainalaisen äidin tytär kokee olevansa identiteetiltään suomalainen. Ennen opintojensa alkua hän oli käynyt Pietarissa turistina.

– Aluksi perinteiset sukupuoliroolit olivat minulle sokki, mutta vähitellen aloin nauttia niistä. Pietarissa mies maksaa ravintolalaskun ja saattaa naisen kotiovelle asti. Suomessa ihanteena on olla vahva, kova ja itsenäinen, täällä saan olla pehmeä, hento ja naisellinen, Anna kertoo pastramisalaatin ääressä. Hän on seurustellut venäläisen miehen kanssa, mutta elää nyt sinkkuna.

On kaksi asiaa, jotka hän haluaa pitää hallussaan: uransa ja käsilaukkunsa. Venäjällä on tuttu näky, että mies kantaa naisen käsilaukkua. Annan mukaan mies osoittaa näin voimaansa ja turvallisuuttaan.

– Käsilaukku on minun omaisuuttani ja lääkärin työ intohimoni. Niistä en luovu kenenkään takia.

Anna valmistuu yleislääkäriksi alkukesällä, sen jälkeen hän alkaa hakea töitä Suomesta. Venäläisten pitkät työpäivät ja palkkataso eivät houkuta jäämään Pietariin. Venäjällä keskipalkka on 500–600 euroa kuukaudessa.

”Opetusmetodi on keppi ja porkkana – ilman porkkanaa”

Silmiä kirvelee. Anatomian laitoksen marmoripylväikkö portaineen johdattaa opiskelusaliin, jonka pöydällä on ruumis ja sisäelimiä, jotka on käsitelty voimakkaan hajuisella formaliinilla. Annan luento on juuri päättynyt keskustassa Petrogradskajan metroaseman lähellä sijaitsevalla kampuksella.

Anatomian laitoksen formaliinin tuoksu ja ruumiit eivät hetkauta Anna Haikaraa (edessä oikealla). Hän on niihin tottunut.

Anatomian laitoksen formaliinin tuoksu ja ruumiit eivät hetkauta Anna Haikaraa (edessä oikealla). Hän on niihin tottunut.

Anna on tottunut hajuun. Opintojensa alussa hänkin tutki laitoksella ruumiita osa osalta: verisuonia, hermotuksia, lihaksia, sisäelimiä. Kurssin päätteeksi opettaja tökkäsi ruumista pitkällä pinsetillä johonkin ja kysyi: ”Mikä tämä on?” Suullisia tenttejä on lähes päivittäin, ja niissä vastausten on mentävä prikulleen oikein tai joutuu iltakouluun eli uusintatenttiin kello viiden jälkeen.

– Opiskelu Venäjällä on vaativaa. Opetusmetodi on keppi ja porkkana – ilman porkkanaa. Pienestäkin virheestä tehdään numero. Opettaja sanoi ostavansa minulle junalipun takaisin Suomeen, kun taivutin yhden sanan päätteen väärin pitkässä vastauksessa.

Hän halusi opiskelemaan Pietariin, koska hänen vanhempansakin opiskelivat siellä aikoinaan lääkäreiksi. Luentoja on yleensä maanantaista lauantaihin. Anna opiskelee venäjäksi, mutta englanniksikin opetusta on tarjolla. Venäjän historiaa ja muita yleissivistäviä aineita opiskellaan kolmen ensimmäisen vuoden aikana. Liikuntakin on silloin pakollista, ja sitä on kolme tuntia kaksi kertaa viikossa.

Anna saa Suomesta opinto- ja asumistukea, joilla pärjää Pietarissa mukavasti. Leffaan pääsee kahdella eurolla, balettiin viidellä. Vuokraa hän maksaa 42 neliömetrin kokoisesta kaksiostaan 400 euroa kuukaudessa. Se sijaitsee 16 kilometrin päässä ydinkeskustasta Prospekt Prosveschenijan metroaseman lähellä.

Pommiuhkat eivät pelota suomalaisnaisia

Ivan ajaa taksiaan kuin formulakuski. Liikennevalo ehtii tuskin vaihtua vihreäksi, kun auto ampaisee kohti seuraavia punaisia. Oikealta tuleva auto on posauttaa kylkeen, jossa on jo entuudestaan puolitoistametrinen lommo. Kolari oli muutamasta sentistä kiinni, onneksi toinen kuski väisti. Ivan ei tinkinyt ajolinjastaan.

Olemme Annan kanssa matkalla keskustasta hänen kotiinsa. Yleensä Anna kulkee matkan puolessa tunnissa metrolla, mutta kolmen viime päivän aikana liikkuminen on ollut normaalia hankalampaa, sillä kaupungissa on ollut muun muassa kauppojen ja metroasemien evakuointeja pommiuhkausten takia.

Huhtikuussa 2017 Pietarin metron pommi-iskussa kuoli useita. Pommiuhkauksia on sen jälkeen tullut tasaisin väliajoin, mutta ne eivät pelota Annaa tai muita suomalaisnaisia. Uhkaukset ovat olleet perättömiä, eivätkä he halua antaa pelolle valtaa muutenkaan. Liikkuminen menisi liian vaikeaksi.

Taksimatka Annan kotiin kestää töistäpaluuruuhkassa puolitoista tuntia ja maksaa yhdeksän euroa. Halvan hinnan takia Anna käyttää taksia varsinkin myöhään illalla liikkuessaan. Taksiappien käyttö on Pietarissa yleistä, sillä ne määrittelevät kyydin hinnan etukäteen. Jos kuski ei vaikuta turvalliselta, Anna ei nouse autoon. Joskus kyydissä on silti henkensä kaupalla, kuten tänään.

Perillä rappukäytävässä tuoksahtaa kissanpissa. Se johtuu siitä, että siellä asuu kissa. Yhdeksänkerroksisen talon asukkaat ruokkivat sitä.

Anna Haikara maksaa kaksiostaan 400 euron kuukausivuokraa.

Anna Haikara maksaa kaksiostaan 400 euron kuukausivuokraa.

Annan asunto on puisen turvaoven, tavallisen ulko-oven ja neljän lukon takana. Sisällä on valoisa ja vaalea skandinaaviseen tyyliin sisustettu kaksio, jossa on olohuone, makuuhuone ja keittokomero.

Schastyen kaltaisissa kahviloissa käyminen on Annalle harrastus ja arjen luksus.

– Kun koti on rumassa lähiössä, haluan vastapainoksi nauttia kaikesta kauniista.

Anna Haikara asuu lähiössä 16 kilometrin päässä Pietarin keskustasta.

Anna Haikara asuu lähiössä 16 kilometrin päässä Pietarin keskustasta.

”Minulla on täällä vilkkaampi sosiaalinen elämä kuin Helsingissä”

Kotiäiti Linda Mellner, 33, asuu Pietarissa postikorttimaisemien keskellä. Hän tuli kaupunkiin perheineen puolitoista vuotta sitten. Lindan aviomies Sebastian Gahnström työskentelee kolmen vuoden komennuksella diplomaattina Suomen Pietarin-pääkonsulaatissa, jonka yhteydessä on perheen asunto. Olohuoneen ikkunasta avautuu näkymä Kristuksen kirkastumisen katedraalille. Kaksivuotiaan Albin-pojan päiväkotimatkalla kuljemme Fontanka- ja Moika-kanavien sekä Kristuksen ylösnousemuksen katedraalin eli Verikirkon ohi.

Toukokuussa Albin saa pikkusiskon.

– Minä saan tytön, Albin selittää Mihailovskin puiston leikkialueella venäjäksi babushkalle, joka on siellä lapsenlapsensa kanssa.

Linda Mellner

Lindan perhe asuu Suomen Pietarin-pääkonsulaatin vieressä olevassa, reilun 100 neliömetrin kokoisessa asunnossa.

Albin käy suomalaisessa päiväkodissa kolme kertaa viikossa. Lisäksi kotona käy muutaman kerran viikossa venäläinen lastenhoitaja, jonka seurassa poika on oppinut venäjää.

Omalla ajallaan Linda hoitaa kaupungissa kokoontuvan kansainvälisen naisverkoston, International Women’s Clubin, puheenjohtajan tehtäviä, avustaa Ruotsin pääkonsulaatissa tiedotustehtävissä ja opiskelee venäjää. Ennen äitiyslomaansa hän työskenteli Suomessa muun muassa projektikoordinaattorina.

– Kun muutimme Pietariin, en tuntenut täältä ketään. Minulla oli vain paljon aikaa. Nyt minulla on täällä vilkkaampi sosiaalinen elämä kuin Helsingissä, valtiotieteiden maisteriksi Åbo Akademista valmistunut Linda kertoo.

Kerhossa on 130 jäsentä 35 eri maasta. Kerho järjestää hyväntekeväisyystapahtumia, joilla kerätään rahaa esimerkiksi lastenkodeille. Jäsenillä on viikoittain keskusteluryhmiä venäjäksi ja englanniksi sekä ohjattuja liikuntatunteja ryhmäläisten kodeissa.

Puheenjohtajana Linda järjestää kerhon ohjelmalliset kuukausikokoukset. Siellä hän aikoo ottaa seuraavaksi keskustelun aiheeksi tasa-arvon.

Venäjällä kuolee noin 600 naista perheväkivallan seurauksena kuukaudessa

Naisten asema Venäjällä on parin viime vuoden aikana huonontunut. BBC on arvioinut poliisin tilastojen perusteella, että joka kuukausi Venäjällä kuolee noin 600 naista perheväkivallan seurauksena. Silti perheväkivalta poistettiin rikoslaista kaksi vuotta sitten.

– Feministi-sanalla ei ole täällä mitenkään positiivinen klangi. Minä olen kuitenkin feministi, ja sanon sen ääneen, Linda kertoo.

Maaliskuun 8. päivänä on kansainvälinen naistenpäivä, jota vietetään isosti Venäjällä. Silloin työnantajat muistavat naisia kukin.

– Kerholla eräs venäläinen nainen kysyi minulta, miten päivää juhlitaan Suomessa. Kerroin, että meillä keskustellaan silloin esimerkiksi tasa-arvon toteutumisesta ja ongelmista, joita naiset edelleen kohtaavat. Nainen oli ihmeissään: miksi nostaa esiin ongelmia, jos voi saada kukkia ja viettää kivan päivän. Haluan silti uskoa, että tulevaisuudessa täälläkin puhutaan tasa-arvosta nykyistä enemmän.

Äitinä hän kohtaa useimmiten maan sydämelliset kasvot.

– Lapseen suhtaudutaan joka puolella ystävällisesti. Machot taksimiehetkin nostavat Albinin syliin ja alkavat rupatella hänen kanssaan hänen lempiaiheestaan, autoista. Vilkas lapsi ei aiheuta mulkoilua, vaan hänet otetaan juttuihin mukaan.

– Ja kun liikun lastenvaunujen kanssa, pietarilaiset eivät tule kyselemään, että tarvitsenko apua, vaan he auttavat. Siitä minulle tulee lämmin ja tervetullut tunne.

Lue myös

Suosittelemme