Mikroneulaus perustuu pieniin neuloihin, joita pistellään kynällä tai rullalla ihoon.
Mikroneulaus perustuu ihon rikkomiseen neuloilla, joita pistellään kynällä tai rullalla.
Kauneus

Mikroneulaus voi pelastaa ihon tai pistää sen pilalle – näin se toimii

Mikroneulaus on mekaaninen vaihtoehto vanhenevan tai kosteutta kaipaavan kasvojen ihon hoitoon. Paljonko neulaus sattuu ja voiko siitä olla iholle haittaa? Tämä on hyvä tietää kauneushoidosta ja kotikonsteista.
Teksti: Anna Ferrante Kuvat: iStock

Mikroneulaus on nimensä mukaisesti ihonhoito, jossa ihoon tehdään reikiä pienillä neuloilla. Voi kuulostaa epäilyttävältä, mutta monet ihonhoidon asiantuntijat, julkkikset ja iho-ongelmiinsa neulauksesta avun saaneet hehkuttavat mikroneulausta.

Sen luvataan tekevän ihosta nuorekkaamman, hehkuvamman ja elinvoimaisemman näköisen. Hoitoa käytetään myös muun muuassa raskaus- ja leikkausarpien, aknearpien ja pigmenttiläiskien hoitoon.

Teho perustuu pieniin, noin millimetrin pituisiin neuloihin, joita pistellään kynällä tai rullalla iholle. Neulojen pituus vaihtelee hoidettavan henkilön kipukynnyksen ja ihon kunnon sekä ongelman mukaan. Ihon pintakerrokseen eli epidermikseen ylettyvät neulat mahdollistavat sen, että hoidossa käytetyt tehoaineet imeytyvät paremmin.

Kun neula yltää dermikseen eli verinahkaan asti, saadaan aikaan hallittu mikrotrauma – pieni verenvuotokin on mahdollista ja jopa toivottavaa, jotta saadaan varmuus oikeasta syvyydestä.

Ihon oma hyaluronihappotuotanto käyntiin

Eikö mikroneulaus vaurioita ihoa, kun se rikotaan jopa verille neuloilla, kosmetologi ja kauneusalan yrittäjä Liisa Savolainen?

– Itse asiassa koko mikroneulauksen idea ja teho perustuu siihen, että iho hieman vaurioituu. Kyse on kuitenkin nopeasti korjaantuvista mikrovaurioista, jotka saavat ihon tuottamaan kimmoisuutta ja elastisuutta lisäävää hyaluronihappoa,

Hyaluronihappo on soluväleissä luonnostaan esiintyvä pitkäketjuinen sokerimolekyyli, joka tunnetaan kyvystään sitoa kosteutta. Elimistön ikääntyessä keho enää kykene tuottamaan hyaluronihappoa samaan tahtiin kuin nuorempana, ja ihon vedensitomiskyky heikkenee. Tämä näkyy ihossa juonteina, ryppyinä ja kimmoisuuden vähenemisenä.

– Mikroneulaus herättelee kehon omaa kollageenin tuotantoa ja sitä kautta lisää hyalurinihappoa, Savolainen kuvaa.

Mikroneulaus kirpaisee, mutta vain hetken

Kauneushoitona neulaus ei ole mukavimmasta ja rentouttavimmasta päästä, sillä ihon neulaaminen ymmärrettävästi sattuu. Kipu ei kuitenkaan ole sietämätöntä kipua, vaan enemmänkin pientä pistelyä tai polttavaa tunnetta iholla.

– Tarvittaessa iho voidaan pintapuuduttaa. Omille asiakkailleni ehdotan, että kokeillaan ensin ilman ja jos tuntuu liian pahalta, laitetaan puudute. Hyvin harvoin, jos koskaan, puudutetta täytyy ruveta laittamaan, Savolainen kertoo.

Kivun sietoa helpottaa se, että neulaus on nopea toimenpide. Kasvojen alue käydään helposti läpi noin vartissa, ja neulauskynä siirtyy iholla jatkuvasti paikasta toiseen.

– Vaikka kyseessä ei ole mikään maailman ihanin hemmotteluhoito, tulokset palkitsevat.

Ihon laatu ja kosteustasapaino paranee, ihohuokoset pienenevät ja ihon kimmoisuus lisääntyy jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen, mutta parhaita tuloksia saadaan useamman hoitokerran sarjalla noin kuukauden välein. Etenkin isommissa ihopulmissa kuten aknearvissa, maksaläiskissä tai syvemmissä juonteissa useampi kerta on yleensä tarpeen.

Neulojen tuottamat reiät ihossa paranevat parissa tunnissa. Hoidon jälkeen iho voi rauhoittavasta naamiosta huolimatta punoittaa auringonpolttaman ihon kaltaisesti, mutta punoitus rauhoittuu yleensä viimeistään seuraavana päivänä ja on täysin normaalia.

Hyvä hygienia ja oikea tekniikka tärkeitä

Kenelle mikroneulaus ei sovi?

– Ihosairaudet, raskaus ja tiettyjen lääkkeiden käyttö ovat esteitä neulaukselle, Savolainen vastaa.

Kotonakin voi neulata, mutta Savolainen ei sitä varauksetta suosittele. – Hygienian ja puhtauden kanssa tulee olla hyvin tarkka, sillä iho kuitenkin avataan neulalla. Kun alue asianmukaisesti desinfioidaan ennen ja jälkeen hoidon, tulehdusriski on hyvin pieni.

Kotineulauksessa riskinä on varsinkin rullalla neulatessa se, että neulat eivät uppoa ihoon pystysuorassa vaan osin vinossa, jolloin ne voivat repiä ja vahingoittaa ihoa. Myös netistä tilattavien neulaterien laaduissa on eroja.  Oikea tekniikka on tärkeää, sillä liian kova tai nopea neulaus voi jättää ihoon ikäviä vauhtiviivoja.

Mikroneulausta käytetään myös muun muuassa päänahan hoitoon ja avuksi esimerkiksi stressin aiheuttamaan hiustenlähtöön. Neulaus herättelee hiusten karvatuppeja ja aktivoi päänahan verenkiertoa, millä voi olla positiivinen vaikutus hiusten kasvuun.

Taikatempuksi kaljuuntumisen estoon tai hoitoon siitä ei kuitenkaan ole. Jos kaljuuntuminen johtuu iästä ja perinnöllisistä tekijöistä, mikroneulaus ei siihen vaikuta.

Lue myös: Luottovoiteesi ei ehkä enää olekaan ihollesi se sopivin – näin ihon tarpeet muuttuvat eri ikävuosikymmeninä

Kotiliesi.fi: Tuleeko paljosta ilmeilystä ryppyjä? Ihotautilääkäri vastaa

X