
Pitkät hiukset ovat aina olleet osa Susanna Laineen tyyliä – poikatukkakokeilu jäi yhteen kertaan: ”Äitini melkein itki”
Susanna Laine, 41, on sopeutunut siihen, että ulkoinen olemus on osa esiintyjän arkea. – Työn alla oleva rooli sanelee, miltä näytän.
Elämässä kaikki eivät saa kokea kaikkea, Susanna pohti vanhemmuudesta Annan haastattelussa.
Susanna Laine, 41, on sopeutunut siihen, että ulkoinen olemus on osa esiintyjän arkea. – Työn alla oleva rooli sanelee, miltä näytän.
Susanna Laineella on ollut kiireinen kevät, sillä hän on juontanut sekä Farmi Suomi– että Tähdet, tähdet -ohjelmia. Hänet muistetaan myös Puoli seitsemän -ohjelman toimittajana ja Salatut elämät -sarjan näyttelijänä.
– Juontajana minun pitää sopia ohjelman linjaan tai tilaisuuden tunnelmaan. Menin 13-vuotiaana teatteriin, ja siitä alkaen olen ottanut omakseni eri rooleja. Siitä on ollut hyötyä myös juontajan työssäni.

Millainen on ihonhoitorutiinisi?
”Pesen kasvoni meikinpoistoaineella iltaisin ja laitan yövoiteen. Aamuisin käytän kasvovettä ja päivävoidetta. Nuorempana en käynyt juurikaan kasvohoidoissa, mutta viime vuosien aikana minulle on tehty toisinaan kuorinta ja mikroneulaus Hilla Helsinki -hoitolassa. Yritän suojautua keväästä pitkälle syksyyn auringolta ja huolehdin siitä, että kasvoilla suojakerroin on 50.”

Miten meikkaat?
”Kun teen televisiossa töitä, minun pitää käyttää meikkiä. Jos minulla on vapaapäivä, en meikkaa lainkaan tai teen hyvin kevyen meikin piristämään oloani. Silloin levitän meikkivoiteen, aurinkopuuterin, ripsivärin ja värjään kulmakarvat. Sillä tavoin saan itseni jo ihan ihmisen näköiseksi, kun lähden liikenteeseen.
Kun esiinnyn, minulla on usein luottomeikkaajani Riia Koivisto mukana. Mutta jos menen keikalle ilman maskeeraajaa, teen meikin itse. Perusmeikin lisäksi laitan vähän luomiväriä ja ripsitupsut. Myös raikas huulipuna tuo heti juhlavuutta.
Omat taitoni ovat kehittyneet vuosien saatossa, kun olen istunut ammattilaisten tuolissa ja saanut vinkkejä. Hyvä pohjustus, oikean värinen meikkivoide sekä rajaukset silmiin ja luomivärin hyvä häivytys, niillä pääsen pitkälle.”
Miten suhtauduit ulkonäköösi nuorempana, entä nyt?
”Olen suhtautunut ulkonäkööni aina mielestäni neutraalisti, se on yksi osa elämääni ja työtäni. Nuorena minulla oli toki kasvukipuja ja olin toisinaan epävarma ulkonäöstäni niin kuin muutkin teinit.”

Miten hiustyylisi on vaihdellut vuosien varrella?
”Hiustyylini on ollut samanlainen oikeastaan läpi koko elämäni. Välillä kuumina kesäpäivinä haaveilen, että leikkaan tämän karvakasan pois kuumentamasta päänahkaani. Mutta sitten totean, että pitkät hiukset ovat helpot laittaa pese ja pidä -periaatteella.
Ainoastaan yläkoulu- ja lukioaikoina minulla oli lyhyet hiukset, sillä minulle tuli vaihe, jolloin halusin kokeilla jotakin uutta. Kun olin kielikurssilla Englannissa, leikkautin lyhyen ’poikatukan’. Äitini melkein itki, kun hän näki minut lentokentällä, kun pitkät ja paksut lettini olivat kadonneet.”
”Kielikurssilla Englannissa leikkautin lyhyen tukan. Äitini melkein itki.”
Mitkä ovat ulkoisen ja sisäisen hyvinvointisi kulmakivet?
”Riittävä liikunta ja lepo. Yritän pitää viikossa kaksi vapaapäivää. Urheilen mahdollisuuksien mukaan. Juoksen, kävelen, käyn kuntosalilla tai teen kotona kahvakuulajumppaa. Urheilu on hyvä tapa hoitaa mielenterveyttä, mutta on tärkeää osata myös pitää taukoja liikunnasta.
Vettä yritän juoda joka päivä 1,5 litraa. Pyrin syömään paljon vihanneksia, kasviksia ja hedelmiä.”

Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous