Kevät 2017 hajuvedet
Tässä ovat kevään 2017 uutuushajuvedet.
Kauneus

Raikasta sitrusta, eksoottista kookosta ja ruusun viekoittelevaa tuoksua – esittelyssä 10 kevään uutuustuoksua

Kaipaatko raikkaan merituulen, laventelipeltojen tai kuuman kesäyön tuoksua? Sesongin uudet hajuvedet vievät tunnelmasta toiseen. Listasimme 10 uutuustuoksua.
Teksti: Sini Kesänen Kuvat: iStock ja valmistajat

Ruusua, kookosta, jasmiinia – löydä oma suosikkisi kymmenestä kevään uutuustuoksusta.

1. Mielialaa kohottavaa: Clean Ultimate Beach Day

Tuoksu vaikuttaa käyttäytymiseemme, sillä hajuaistimus kulkee suoraan aivoihin tunne-elämän säätelysysteemiin ja pitkäkestoiseen muistiin. Aivot myös yhdistelevät tuoksuja eri tilanteisiin. Energisiin fiiliksiin johdatellaan useimmiten raikkaan sitruksen eri vivahteilla, sillä ne kohottavat mielialaa.

Clean Ultimate Beach Day EdT on kesäisen raikas, 60 ml 56 e.

Siten toimii tämäkin tuoksu, joka avautuu mandariinin, bergamotin, sitruunan ja kafferilimetin pirskahtelevalla cocktaililla. Sitten tulee kukkatulva, jossa on muun muassa valkoista ruusua, tuberoosaa ja jasmiinia. Ne sidotaan yhteen myskillä, ambralla ja hiekan tuoksulla.

2. Suoraan tajuntaan: L’Occitane Terre de Lumière

Valitse tuoksusi aamupäivällä, koska silloin hajuaisti on herkimmillään. Kokeile tuoksua aina iholle, mieluummin vain kahta kerrallaan. Anna tuoksun tekeytyä tovi ennen kuin nuuhkit.

L’Occitane Terre de Lumière EdP 50 ml 69 e.

L’Occitanen uutuus on yhtä aikaa lämmin ja makea. Se on tulvillaan sitrusta, hunajaa, laventelia, punapippuria, mantelia, tonkapapua ja valkoista myskiä.

3. Rakkaudesta elämään: Dior J’Adore in Joy

Dior J’Adore in Joy EdT lumoaa jasmiinilla, nerolilla ja ylang-ylangilla, 50 ml 95 e.

Klassikkotuoksujen uudet versiot ovat takuuvarmoja valintoja. Diorin tuoksutalon François Démachyn uusin, hedelmäisen suolainen J’Adore-tuoksu saa valkoiset kukat loistamaan.

4. Merellistä pirskahtelua: Hermès Eau des Merveilles Bleue

Hermès Eau des Merveilles Bleue EdT 30 ml 71 e.

Muotitalo Hermès lanseerasi ensimmäisen Eau de Merveilles -tuoksun vuonna 2004. Uusimman version luojaa Christine Nagelia ovat inspiroineet suolaiset mineraalit ja meren hiomat sileät kivet. Tuoksu on kepeä ja kupliva yhdistelmä patsulia, metsäisiä vivahteita ja merellistä raikkautta.

5. Apteekin hyllyltä: L’Eau de Peau

Louis Widmerin tuoksuissa on kolme vaihtoehtoa: raikkaan kukkainen Eau Fraîche, puuterimainen, metsäinen ja kukkainen Eau Douceur 50 ml 55 e ja täyteläinen Parfum Elixir 50 ml 65 e.

Louis Widmer tuo toukokuun alussa apteekkeihin myyntiin kolme L’Eau de Peau -hajuvettä. Tuoksut eivät sisällä hajuvesille tyypillisiä 26 eniten allergisoivaa hajustetta.

6. Kuumaan kesäyöhön: Estée Lauder Bronze Goddes Eau Fraiche

Sanotaan, etteivät hajuvesi ja aurinko sovi yhteen, koska alkoholi ja aurinko saavat aikaan maksaläiskiä. Onko läiskien syypää tuoksujen sisältämä alkoholi, joka kuitenkin haihtuu nopeasti, vai kasviuutteet, siitä ollaan eri mieltä. Jos haluat pelata varman päälle, suihkauta tuoksu kesäpäivänä vaatteeseen tai kohtaan, johon aurinko ei ulotu.

Estée Lauder Bronze Goddes Eau Fraiche 50 ml 60 e.

Kuuma kesäyö on ollut Estée Lauderin uuden kesätuoksun innoittajana. Ensin tuoksusta aistii sitruunaisen tulvahduksen, jota ryydittää inkivääri. Sydäntuoksu saa lämpöä kookoksesta ja jasmiinista.

7. Ainutlaatuinen ruusu: Sisley Izia

Ruusun tuoksu kohentaa mieltä sekä heijastaa naisellisuutta ja rakkautta.

Sisley Izia EdP 30 ml 94 e.

Sisleyn uuden Izia-tuoksun keskiössä on yllättävän ja mieleenpainuvan tuoksuinen ruusu, Rose d’Ornano. Se kukkii vain kahtena päivänä toukokuussa. Harvinaisen ruusun terälehtien punertavan keltaiset sävyt heijastuvat kauniista pullosta. Sitrusmaisen ruusuntuoksun lisäksi Iziassa on bergamottia ja punapippuria.

8. Häivähdys puuteria: Mon Guerlain

Guerlainin Mon Guerlain -tuoksun keulakuva on näyttelijä Angelina Jolie, joka on myös yksi sen kehittäjistä. Hajuvesitalon pääparfymööri Thierry Wasser kertoo, että nykyaikaisen naisellisessa tuoksussa on myös häivähdys näyttelijän äidin käyttämästä iiriksen ja orvokin tuoksuisesta Guerlainin puuterista.

Mon Guerlain EdP:ssä on vaniljaa, laventelia, sambac-jasmiinia ja santelipuuta, 30 ml 73 e.

Angelina Jolie tunnetaan hyväntekeväisyystyöstään. Tähti luovutti hajuveden keulakuvatyöstä saamansa palkkion hyväntekeväisyyteen.

9. Yksi käy molemmille: Calvin Klein CK All EdT -unisex

Oikeasti tuoksuilla ei ole sukupuolta, vaikka ne jaotellaankin naisten, miesten ja unisex-tuoksuihin. Jaottelu on sikälikin vanhanaikainen, että jokainen hajuvesi tuoksuu erilaiselta eri ihmisten ihoilla.

Calvin Klein CK All EdT -unisex-tuoksu on raikas, moderni ja energinen, 50 ml 40 e

Moni nainen löytääkin suosikkinsa miesten tuoksuista. Romanttinen valinta pariskunnalle on yhteinen tuoksu.

10. Auringon inspiroima: Giorgio Armani Sky di Gioia

Giorgio Armani Sky di Gioia 30 ml 50 e.

Meren ylle nousevan auringon luonnollisen vaaleanpunainen hehku on ollut tämän tuoksun inspiraationa. Se sisältää linssiä, punaista pionia, ruusua ja setripuuta.

Lue myös:

Horoskooppimerkkisi paljastaa, mikä hajuvesi sopii sinulle!

Apua makeanhimoon tai vipinää makuuhuoneeseen – Näin hajuvedet vaikuttavat tunteisiin

Suihkutatko sinäkin hajuvettä kaulalle? Ei kannattaisi

X