Kauneus

Tältä näyttää nyt miesten permis – poimimme trendikkäimmät kiharapilvet retroista loiviin laineisiin

Permis eli permanentti on tehnyt paluun – myös miesten hiuksiin.

Teksti:
Christina Boman
Kuvat:
Instagram, Tiia Ahjotuli / OM-arkisto, iStock

Kiharat hiukset ovat trendikkäät.

Permis eli permanentti on tehnyt paluun – myös miesten hiuksiin.

Permis eli permanentti on tehnyt paluun hiustrendien pariin kaikessa hiljaisuudessa. Nyt hiuksiaan kestokihartavat myös miehet, ja toisaalta luonnonkiharoita korostetaan ylpeästi.

Miehet hoitavat nyt ihoaan yhä ahkerammin, ja samaa itsestä huolehtimisen trendiä on havaittavissa myös hiustenhoidon suhteen. Hiusten hoitamiseen ja muotoiluun panostetaan, ja pinnalla olevista trendeistä halutaan pysyä kartalla.

Annan aiemmin tekemässä hiustrendikatsauksessa ennustettiin, että permis nousisi suosioon etenkin nuorten miesten keskuudessa, ja todettakoon, ettei kristallipallomme ollut hakoteillä tälläkään kertaa.

Kiharakäsittely onkin mainio tapa saada rakennetta ja ryhtiä suomalaisille tyypillisesti hentoihin hiuksiin, ja toisaalta se on myös hauska tapa leikitellä täysin uudella tyylillä.

Muistatko mini voguen?

Miesten permis ei ole pinnalla ensimmäistä kertaa, sillä kiharat ovat olleet suosiossa niin naisten kuin miestenkin keskuudessa jo aiemmin.

Takavuosina – tai vuosikymmeninä – moni mies halusi hiuksiinsa niin sanotun mini voguen. Kyseessä oli etenkin 1970-luvulle sijoittuva hiustrendi, jolloin miehet halusivat kiharaa suorien suortuviensa tilalle.

Mini voguessa kysymys oli yksinkertaisesti miesten permanentista. Nimitys vakiintui, koska permanentti oli vielä tuolloin totuttu liittämään vain naisiin.

Seura.fi: Muistatko tämän villityksen? Miesten permanentti

Toisaalta kiharat olivat näyttävästi esillä myös 1990- ja 2000-luvun taitteessa. Luultavasti jokaisen silmäluomille on syöpynyt mielikuva poikabändien nuudelikiharoista:

Kuvassa ’N Syncin riveistä julkisuuteen noussut Justin Timberlake ja ysäripoikabändikiharat.

Ja juuri nämä korostetut tiukat kiharat ovat taas pinnalla. Ilmiöön vaikuttanee muutenkin suosiossa tiukasti pysyvät vaikutteet 1990- ja 2000-luvuilta.

Näin permis syntyy – katso videolta 

Alla olevalla videolla vaikuttaja Ethan Gaskill vie katsojat mukanaan parturin penkkiin ja ottaa permanentin.

@ethancgaskill From 3.5 to a solid 8 real quick 😌 #menshair #perm #hairtok ♬ A New Kind Of Love (Demo) – Frou Frou

Houkutteleeko permis? Inspiroidu näistä kiharoista

Kotimaasta ja maailmalta löytyykin nyt paljon inspiraatiota kihariin hiuksiin. Esimerkiksi laulaja ja juontaja Benjamin Peltonen on nähty hiljattain kiharassa hiustyylissä.

Tällä hetkellä etenkin nuorilla miehillä nähdään paljon leikkauksia, joissa hiusten päälliosa on jätetty pidemmäksi, ja siinä suositaan kiharaa.

Aiemmin Benjamin on sen sijaan nähty varsin suorassa hiuskuontalossa. Onkohan kyseessä permis vai aiemmin piilossa pysynyt luonnonkihara?

Myös Ylen urheilutoimittaja Riku Salminen muuntui hiljattain kiharahiuksiseksi.

Vielä aiemmin tänä vuonna Rikulla oli suorat hiukset. Mahdollista permanenttia uumoiltiin myös toimittajan Instagram-tilin kommenteissa, mutta Riku ei antanut väitteeseen suoraa vastausta. Joka tapauksessa, tyyli on upea!

Laulaja Pete Parkkonen on viime vuosina korostanut kiharia hiuksiaan. Hänen kohdallaan kyseessä tuskin on permis, mutta paljastaisikohan Pete hiusrutiininsa, jos kysyisi?

Peten upea tyyli on kuin menneiltä vuosikymmeniltä!

Permis vai luonnonkihara
Pete osoittaa, että kiharat hiukset taipuvat moneen tyyliin. Tässä taakse kammattu versio.

Jos permis tiukalla kiharalla tuntuu liian radikaalilta ratkaisulta, kihara näyttää kauniilta loivempanakin. Jonas Brothers -veljekset tarjoilevat kiharaa kolmella tyylillä:

Permis voi olla myös loivempaa kiharaa. Beach wave -kiharalla tavoitellaan huoletonta taipuisuutta, ja tyyliä kutsutaan myös pehmennykseksi. Loiva kihara syntyy suurilla rullilla ja permanenttiaineen maltillisella vaikutusajalla. Tämä tyyli on myös helpompi kasvattaa pois kuin tiukempi kiharapilvi.

Lue myös: Permanentti kolmella tapaa – parturi-kampaajamestari kertoo, mitä eroja ja vaihtoehtoja on pehmennyksestä spiraaleihin

X