Hannu Palosuo sisusti teatraalisen tummalla ja ripusti seinälle oman muotokuvansa – ”Veljentyttö kysyi, miksi kotonani ei ole Ikeaa”
Taiteilija Hannu Palosuo rakastui japanilaiseen ja kiinalaiseen estetiikkaan jo lapsena. Keräilijän kodissa on runsautta ja tummia sävyjä.
Hannu Palosuo lempituolissaan, joka on anopin perintöä Calabriasta. Upean liivin on tehnyt roomalainen räätäli. – Leikkaus on 200 vuotta vanha, Hannu kertoo.
Taiteilija Hannu Palosuo rakastui japanilaiseen ja kiinalaiseen estetiikkaan jo lapsena. Keräilijän kodissa on runsautta ja tummia sävyjä.
Mihin alun perin ihastuit kodissasi?
Ihastuin olohuoneen ikkunaan ja katunäkymään. Syön aamupalaa ruokapöydän ääressä ja katselen kadulle. Illallakin tapahtuu, koska kadun varrella on pari baaria. Joskus mietin, pitäisikö vaihtaa Töölöön, josta pidän, mutta liikenneyhteydet ovat fantastiset ja ruokakaupat paremmat kuin ydinkeskustassa.
Olen syntynyt Eduskuntatalon vieressä, ja tämänkin kodin piti sijaita keskustassa, ei Pitkänsillan pohjoispuolella. Luulin ensin, että Castréninkatu sijaitsee M.A. Castrénin patsaan luona Töölössä.
Mistä asiasta haaveilet kodissasi?
Haluaisin ruokapöydän, jonka ympärille mahtuisi hyvin 12–15 ihmistä. Nykyisen ääreen mahtuu hyvin yhdeksän henkeä, mutta meitä on yhdeksäntoista, kun mukana ovat sisarukseni perheineen ja vanhempani. Isovanhemmillani oli pöytä, joka meni olohuoneen ja ruokasalin läpi, ja sen ympärille mahtui 36 ihmistä!
Mikä sisustukseen liittyvä pulma on ollut hankalin ratkaista?
Olohuoneen seinällä taulut näyttivät junalta. Ratkaisun tarjosi japanilainen sermi. Olin haaveillut sellaisesta pienestä asti, ja yhtenä juhannusaattona Bukowskin nettihuutokaupassa oli sellainen. Huusin sen ollessani Villa Lanten juhannustansseissa Roomassa.
Kun menin hakemaan sitä, tajusin sen olevan neljä metriä pitkä! Tässä kodissa se pelasti olohuoneen seinän: se avasi tilan, ja sen kuvassa on perspektiivi.
Mikä huonekaluistasi on sinulle rakkain?
Calabrian eteläkärjestä Italiasta tuleva 1860-luvun tuoli. Louis Philippe -tyylinen tuoli on anoppini perintöjä ja nykystandardeihin vähän liian matala. Alun perin siinä oli vaalea, kukallinen silkkipäällinen. Se oli paremmassa salongissa, eikä sitä käytetty koskaan.
Nyt se on verhoiltu tummanharmaaksi, koska olen vaihtanut kaikkiin kalusteisiin samanvärisen kankaan. Se on tuoli, johon kaikki vieraat istuvat ensimmäisenä.
Mikä inspiroi sinua sisustajana?
Se vaihtelee koko ajan. Nyt olen kiinnostunut uskonnon harjoittamisessa käytettävistä välineistä, ikoneista, kynttilänjaloista ja lampukoista. Esineissä kiehtoo aina se, että niissä näkyy käsin tekeminen, vaikka ne olisivat uusiakin.
Millaiset asiat ovat sinulle sisustuksessa tärkeitä?
Olen aina rakastanut antiikkia. Kun olin pieni, samassa talossa asui perhe, joka muutti Amerikkaan. Heillä oli vanhoja tavaroita ja vaatteita. Sain leikkiä niillä. Japanilainen ja kiinalainen estetiikka olivat ensimmäinen rakkauteni, sillä sain lapsena lahjaksi esineitä ystäviltä, jotka kävivät Japanissa ja Kiinassa.
Puolisoni kanssa käyn kirpputoreilla. Emme kuitenkaan osta joka kerta ja olemme ruvenneet luopumaan tavaroista, jotka eivät ole käytössä.
”Roomassa meillä on enemmän punaista, täällä Suomessa ruskeaa, joka tekee kodista pimeänä vuodenaikana lämpimän.”
Puolisoni on sisustajana vielä teatraalisempi kuin minä. Roomassa en saa kattaa pöytää lainkaan, se tehtävä kuuluu hänelle.
Tätini Päikki Priha on tekstiilitaiteilija, ja olen kasvanut tekstiilien kanssa. Puolisoni kanssa olen opiskellut eri vuodenaikoihin liittyviä tekstiilejä, sillä italialaiset vaihtavat verhot, päiväpeitot ja matot vuodenaikojen mukana.
Pidän tummista väreistä. Roomassa meillä on enemmän punaista, täällä Suomessa ruskeaa, joka tekee kodista pimeänä vuodenaikana lämpimän.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous