Lenita Airisto kokosi menestyneiden naisten tarinoita

Miten määritellään menestys? Jos sanotaan, että joku on menestynyt hyvin, eikö meillä useimmiten tarkoiteta sitä, että hän on saavuttanut työssään korkean aseman, on sen myötä vaikutusvaltainen, arvostettu ja suhteellisen varakaskin? Suurin piirtein näin sanan on tulkinnut liikenainen, diplomiekonomi Lenita Airisto, joka on haastatellut yli 70:ä naista kirjaansa Naarasenergia – hyöty ja uhka.

Kirja on ollut iso ja aikaa vievä urakka, sillä haastatellut ovat Suomen lisäksi Venäjältä, Unkarista, Turkista, USA:sta ja Ranskasta. Suurin osa naisista työskentelee johtavassa asemassa liike-elämässä, mutta mukana on myös yliopistoväkeä, tiedenaisia, juristeja, poliitikkoja, kansainvälisissä järjestötehtävissä olevia naisia sekä taiteilijoita ja muita kulttuuri-ihmisiä. Suomesta mukana ovat mm. Anneli Jäätteenmäki ja Eva Biaudet sekä Kyllikki Forssell.

Pää osuu lasikattoon kaikkialla

Lenita Airiston kirjan peruskysymys on se, miten naiset ovat päässeet urallaan tähän pisteeseen, menestykseen, asti, mitä se on heiltä vaatinut ja millaisia esteitä tiellä on ollut. Haastatellut valottavat historiaansa lapsuuden kodista koulutukseen ja työstä perhe-elämään. He kertovat oman näkemyksensä maansa naisten asemasta ja mahdollisuuksista, omista vahvuuksistaan johtajana, miesten suhtautumisesta johtajanaiseen, feminismistä ja ulkonäön ja iän merkityksestä työelämässä.

Airisto kysyy miehistä, niin isästä ja aviopuolisosta kuin kollegoista ja alaisistakin. Puhutaan myös seksuaalisesta häirinnästä ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Joka maassa kerrotaan lasikatosta, johon moni urallaan etenemään haluava nainen lyö päänsä.

Naarasenergia-kirja on kaikkiaan mielenkiintoista luettavaa, niin kuin katsaus muiden kulttuurien sisälle voi olla. Erityisen kiinnostavia ovat venäläisten ja turkkilaisten naisten pohdinnat oman maansa naisten asemasta.

Yhdistäviä piirteitä

Kotimaasta riippumatta monen menestyneen naisen tarinassa on samantyyppisiä piirteitä. Moni on lähtöisin hyvin toimeentulevasta perheestä, jossa koulutetut vanhemmat ovat kannustaneet lapsiaan opiskelemaan vaikka ulkomaille asti ja muutenkin eteenpäin elämässä. Asema on saavutettu kovalla työllä, mutta myös lahjakkuutta tarvitaan.

Yhdistävää on myös naisten kokemus heitä ympäröivästä miehisestä johtamis- ja yrityskulttuurista – tai maan kulttuurista ja perinteistä. Kukin naisista on kehittänyt oman strategiansa selvitäkseen, sillä tiellä on monta vanhakantaista, patriarkaalista estettä.

”En edes muista, kuinka monta kertaa olen joutunut kokemaan miesten vähättelevän asenteen, varsinkin urani alkuaikoina. — Olen kuitenkin sinnikäästi jatkanut työtäni saavuttaakseni ympäristöni hyväksynnän ja sen, että minut otetaan vakavasti. Tätä miesten ei koskaan tarvitse kokea. Heidäthän otetaan iästä ja kokemustaustasta huolimatta vakavasti vain sen vuoksi, että he ovat miehiä”, kiteyttää monen kokemukset Unkarin presidentin ulkopoliittinen neuvonantaja Klára Breuer, 39.

Naimisissa olevilla naisilla on aviomies, joka tukee ja ymmärtää ja jonka ei tarvitse kilpailla naisen kanssa. Moni naisista on myös sinkku tai eronnut, kun mies ei kestänyt työlleen omistautunutta naista. Joukossa on lukuisia individualisteja ja yksin puurtajia, jotka eivät kerro huolistaan edes ystävilleen, vaan ”ratkaisevat ristiriitansa yksin”.

Useat naisista korostavat perheen merkitystä, mutta suurlähettiläs Marjatta Rasi ei ole ainoa, joka on tehnyt tietoisen valinnan: ei lapsia, vaan ura, eikä siis nyt 57-vuotiaana myöskään lastenlapsia. Ranskalainen juristi Christine Lagarde taas asuu itse Chicagossa, aviomies Varsovassa ja lapset Pariisissa.

Köyhistä ei paljon puhuta

Naarasenergiaa lukiessa tulee ristiriitainen olo. Takakannessa sen kerrotaan olevan ”raportti maailman eri puolilla työskentelevistä naisista”, eikä sen tarkoituskaan siis ole olla yhteiskunnallisesti kattava tutkimus. Silti turhan vähälle kirjassa jää esimerkiksi sen pohdinta, miten rahan tasaisempi jakautuminen auttaisi myös köyhiä tyttöjä kouluun ja sitä myötä antaisi mahdollisuuksia muillekin kuin varakkaiden perheiden lapsille.

Sinänsä kiinnostavan kirjan vakuuttavuutta heikentää porvarillista arvomaailmaa, länsimaisuutta ja amerikkalaistyyppistä yksilön omillaan pärjäämistä ihaileva asenne, jotka näkyvät sekä haastateltavien valinnassa, kysytyissä ja kysymättä jääneissä kysymyksissä että kirjoitustyylissä.

Airisto ihastelee haastateltaviensa ulkonäköä, josta yleensäkin puhutaan paljon. Perusteltua se on siksi, että naisen ulkonäköön kiinnitetään yleensäkin aivan eri tavalla huomiota kuin miehen ja toisaalta huolitelluus on osa liike-elämää, mutta kohtuuton kiinnostus haastateltujen kauneudenhoitokysymyksiin vie painoarvoa – ja tilaa – muilta kysymyksiltä.

Kunnon yhteenveto puuttuu

Enemmän toimittamalla kirjasta olisi voitu tehdä astetta asiallisempi, ohuempikin. Kirjan loppuun olisin toisaalta toivonut pitempää yhteenveto-osuutta, koska haastateltuja oli niin monia. Ja kirjan nimi: se on ilmeisesti tarkoituksella ärsyttävä, luultavasti muidenkin kuin minun mielestäni.

Mutta tie menestykseen on kova ja naisille paljon rankempi kuin miehille, sen kirja kertoo. Siksi on onni, että elämässä voi kokea menestyvänsä myös toisin kuin omistautumalla työlleen. Onneksi kaikkien – niin naisten kuin miestenkään – ei tarvitse tavoitella johtotehtäviä ja luopua siinä taistelussa monesta tärkeästä asiasta, josta me tavalliset ”ei-menestyjät” saamme joka päivä nauttia.

Teksti: Riitta Talasniemi / A4 Media Oy
Kuva: A4 Media Oy / Transworld

Lenita Airisto: Naarasenergia – hyöty ja uhka. Otava 2002. 304 s. n. 25 €.