Mainos: Otava
Mainos | Otava

Joulun parhaat kirjat lapsille ja lapsenmielisille

Joulumaa on satumaa, ja sinne lapset ja lapsenmieliset pääsevät kirjojen siivin.

Teksti:
Otava
Kuvat:
Otava & iStock

Joulumaa on satumaa, ja sinne lapset ja lapsenmieliset pääsevät kirjojen siivin.

Mitäpä joulu olisi ilman lahjakirjaa? Anna lapselle lahjaksi laatukirja, ja pääset itsekin sujahtamaan satumaailmaan! Valitsimme viisi ihanaa tarinaa Otavalta.

Alex T. Smith: Ärjyli ja kauhean kammottava joulu

Herkullisen hauska, upeasti kuvitettu koko perheen joulutarina äksystä ja yrmystä Ärjylistä.

Ärjyli inhoaa kaikkia ja kaikkea paitsi ruusukaaleja ja ruusukaalivillapaitaansa. Etenkin hän inhoaa JOULUA ja kaikkea siihen liittyvää.

Kun ruusukaalit loppuvat kotikylän kaupasta, Ärjyli suuttuu niin että päättää pilata joulun kaikilta. Hän lähtee etsimään Joulupukkia toteuttaakseen hirvittävän suunnitelmansa.

Matkalla mukaan tarttuu (Ärjylin vastustelusta ja kiukuttelusta huolimatta) loputtoman positiivinen kani nimeltä Pörhylä, ja kun seikkailu tuo eteen uusia tuttavuuksia ja toinen toistaan kivempia kohtaamisia, alkaa Ärjyli epäillä omia aikeitaan joulun suhteen.

Osta kirja, e-kirja tai äänikirja

Hannele Lampela ja Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikki ja hurmaava huvipuisto

Prinsessa Pikkiriikki pääsee yökylään ja hurmaavalle öiselle seikkailulle huvipuistoon.

Oi miten jännittävää – Prinsessa Pikkiriikki menee Pöjöläisen luokse yökylään! Mitähän kaikkea pitäisi pakata mukaan? Ja mitä jännittävää prinsessat keksivät leikkiä?

Pelkässä yökyläilyssä olisi seikkailua kylliksi, mutta kun pienten prinsessojen mielikuvitus lähtee lentoon, alkaa hurjaakin hurjempi huvipuistoseikkailu. Mutta onkohan öiseen huvipuistoon kätkeytynyt kummituksia? Ja jos on, voisiko ne kuvitella ihan kilteiksi?

Osta kirja, e-kirja tai äänikirja

Mauri Kunnas: Tassulan lasten iltasatukirja

Ikimuistoisia iltasatuja Suomen suosituimman lastenkirjailijan kynästä.

Tassulan lasten iltasadut kokoaa Mauri Kunnaksen tuotannosta kahdeksan takuuhauskan sadun valikoiman. Sopivasti iltasadun mittaisissa tarinoissa ovat mukana mm. Punahilkka, Tuhkimo ja Vampyyrivaari ja mummo.

Kunnaksen ainutlaatuinen kertojanääni ja riemastuttavat kuvitukset kruunaavat lasten ja aikuisten yhteiset iltasatuhetket.

Osta kirja, e-kirja tai äänikirja

Veera Salmi: Aina Ponoi

Nuorille!

Voiko kirja olla pääsylippu salaperäiseen maailmaan? Siitä Oboi päättää ottaa selvän, kun hän lähtee etsimään kadonnutta siskoaan.

Aina Ponoissa kaikki on mahdollista. Siellä taskulampun henki toteuttaa hulluimmatkin toiveet ja risukasa opettaa muotitanssin. Siellä nenä alkaa kasvaa ja kaninkolosta löytyy maailman karmein kirjasto. Entäpä millainen paikka mahtaa olla Ihmemaa 2.0?

Itsenäinen jatko-osa Oboin kirjalle (2022).

Osta kirja, e-kirja tai äänikirja

Laura Ruohonen ja Linda Bondestam: Konkkaronkka

Kummallinen konkkaronkka päätyy riimitellylle riemulomalle. Kuinkas sitten käykään, kun sivuilla olevista rei’istä putkahdetaan ihmeellisestä maisemasta toiseen?

Äiti ja kolme villiä vekaraa, uupunut matkaopas, monenlaisia menopelejä ja salaperäinen saari. Konkkaronkan retkikuntaa odottaa todellinen yllätysten seikkailu.

Laura Ruohosen humoristinen runotarina kuljettaa kaikenkarvaista retkuetta ihmeestä toiseen. Linda Bondestamin huimissa kuvissa ollaan huipulla ja sukelletaan syvyyksiin. Matkalla hukataan ties mitä – mutta löydetään lopulta paljon enemmän.

Kirja on Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään -kirjan manttelinperijä ja esikuvansa tapaan täynnä jos jonkinlaisia reikiä.

Osta kirja

X