
Sokerikuorrutteiset donitsit
Donitsitaikinaan on lisätty piparkakkumaustetta antamaan jouluista makua. Donitsit ovat parhaimmillaan leivontapäivänä, yli jääneet kannattaa pakastaa.
Sokerikuorrutteiset donitsit sopivat kevään ja talven juhliin. Reseptillä syntyy 12 kappaletta donitseja.
Ainekset
- 2 1/2 dl vehnäjauhoja
- 1 dl fariinisokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- 2 tl piparkakkumaustetta
- 1 tl vaniljasokeria
- 1/4 tl suolaa
- 50 g voita
- 1 dl maitoa
- 1 kananmuna
Kuorrutus:
- 5 dl tomusokeria
- n. 1 rkl sitruunamehua
- punaista elintarvikeväriä
- uivattua mansikkarouhetta
- koristerakeita
Valmistusohje
1. Sulata ja jäähdytä voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää niihin voisula, maito ja muna. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Pane taikina muovi- tai pursotinpussiin ja pursota taikina kevyesti voidellun donitsipellin koloihin.
Paista donitseja 200-asteisen uunin keskitasolla 5–7 minuuttia. Irrota donitsit vuoasta hieman jäähtyneenä.
Sekoita kuorrute tomusokerista ja sitruunamehusta syvässä murokulhossa. Värjää kuorrute halutessasi. Kasta donitsien yläpuoli kuorrutteeseen, koristele heti ja anna donitsien kuivua noin tunti ennen herkuttelua.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous