Reseptit 1.5.2012

Voitaikinakakku

Teksti: Sirkka Hirvonen

Valmistusaika

yli 60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

Arvostelu

Ainekset

1 pkt pakastettua voitaikinaa

voiteluun:

munaa

täyte:

250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 ½ dl vaahtoutuvaa vanilliinikastiketta
1 pussi kuivattuja luumuja
1 tlk säilykepäärynöitä

Lisäksi:

1 valmis torttupohja, jossa on syvennys keskellä
½ dl päärynöiden säilöntälientä

Valmistusohje

Sulata voitaikina. Kauli taikina noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Leikkaa levystä veitsellä tai taikinapyörällä runsaan sentin levyisiä nauhoja.

Muodosta taikinanauhoista leivinpaperin päälle pellille ristikko, joka on halkaisijaltaan hieman pienempi kuin torttupohja. Ympäröi ristikko pitkällä taikinanauhalla. Kiinnitä saumakohdat ja ympäröivä nauha munalla. Voitele lopuksi koko ristikko munalla.

Paista ristikkoa 225 asteen uuninlämmössä noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Mausta maitorahka sokerilla ja vaniljasokerilla. Vatkaa vanilliinikastike kovaksi vaahdoksi ja sekoita vaahto maitorahkan joukkoon.

Suikaloi luumut. Valuta, kuivaa ja viipaloi säilykepäärynänpuolikkaat.

Kostuta torttupohja päärynöiden säilöntäliemellä. Levitä luumut, päärynät ja rahkaseos pohjalevyn päälle. Nosta ristikko täytteen päälle ja paina sitä alas niin, että täytettä pääsee pursuamaan ristikon rei’istä ulos.

Voit koristella kakun tuoreilla päärynäviipaleilla ja kokonaisilla tuoreilla tai kuivatuilla luumuilla.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi