Reseptit

Yrteillä maustetut grillatut siikarullat

12.6.2015 Teksti: Maarit Cederberg Kuvat: Kari Hautala/Otavamedia

Valmistusaika

yli 60 min

Vaikeusaste

Vaativa

Annosmäärä

Arvostelu

Siian, kuhan, särjen tai harrin liha on raikkaan vaaleaa. Alkukesän aromaattiset vihannekset ja sitrushedelmät korostavat kalan raikkautta.

Ainekset

2 siikaa

Vihertäyte

2 dl pinaattia
2 kevätsipulia varsineen
1 dl pinaattia tai villivihanneksia kuten nokkosta, vuohenputkea, horsmaa tai apilaa
1 rkl tilliä
½ tl suolaa
1 pyöräytys valkopippuria
50 g voita

Tomaatti öljyssä

2 kuorittua tomaattia +
4 rkl öljyä
1 rkl kaprista
1 tl hunajaa

Sitruspikkelsi

2 sitruunaa ja 1 sitruunan kuori
1 appelsiini tai pieni greippi
3 rkl sokeria
3 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl vettä
1/6 tl suolaa
3 rkl rypsi- tai oliiviöljyä

Valmistusohje

 

Pese sitruuna ja raasta kuoresta ohuella terällä keltaista osaa suikaleiksi. Kuori sitruunat ja appelsiinit ja leikkaa hedelmäliha lohkoiksi. Paloittele lohkot neljään osaan. Mittaa kattilaan sokeri, valkoviinietikka, vesi ja suola. Kiehauta liemi.

Ota kattila liedeltä ja lisää liemeen hedelmäpalat sekä öljy. Jätä maustumaan.

Kalttaa 2 tomaattia, kuori ja leikkaa pieniksi paloiksi. Mausta tomaatti öljyllä. Ota kaprikset, valuta pois suolaliemi ja sekoita tomaattiöljyn joukkoon. Makeuta hunajalla.

Suomusta ja perkaa kalat, puhdista hyvin ja leikkaa fileiksi. Ripota kalaviipaleille suola ja valkopippuri.

Huuhdo kevätsipuli, pinaatti tai villivihannekset. Kiehauta pinaatti tai villivihannekset nopeasti ja valuta kuivaksi. Pilko kaikki ja lisää viherseoksen joukkoon silputtu tilli.

Jaa viherseos kalafileille. Kääri kalat rullalle ja kiinnitä rullat puutikuilla. Kypsennä kalarullat uunissa tai grillissä tai höyrytä kattilassa. Lisää kypsän kalarullan pinnalle nokare voita tai tilkka öljyä.

Valuta kalarullan seuraksi sitruspikkelsiä ja tomaattiöljyä kapristen kanssa. Kalarullat ovat herkullisia sellaisenaan tai esimerkiksi alkukesän höyrytettyjen vihannesten, pienien harvennusporkkanoiden ja kukkakaalin sekä uusien perunoiden kanssa. Me nautimme rullat kuumassa öljyssä pyöräytettyjen lehtikaalin suikaleiden kanssa.

Vihje: Vihertäytteeksi sopivat kauden vihreät villivihannekset kuten vuohenputki, jauhosavikka, voikukan lehti, nuori nokkonen, maitohorsman ensiversot tai apilan lehdet. Kerää vihannekset puhtaasta maastosta. Huuhtele ja kiehauta kuten pinaatti. Heitä keitinvesi pois. Silppua ja mausta.

Katso myös:

Kuharullat kasvisten kera, Ruoka.fi

Paistettua siikaa ja bataattipyreetä, Ruoka.fi

Höyrytetyt kalarullat, Kotiliesi.fi

Julkaistu aiemmin

Lehden logo

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *