Mainos Yleinen

Totta vai tarua? Riitta Väisänen vastaa virtsankarkailuun liittyviin myytteihin

Riitta haastaa kaikki elämään täyttä elämää ja hyväksymään ikääntymisen tuomat muutokset. Esimerkiksi virtsankarkailussa tieto, apuvälineet ja asioista puhuminen helpottavat arkea.
3.8.2018 Teksti: Yhteistyössä TENA

Kerran alettuaan virtsankarkailu on jokapäiväistä.

Totta ja tarua. Jokainen päivä on erilainen. Välillä on kuivia päiviä, välillä pisaroi puuskittain tilanteiden mukaan. Esimerkiksi yleinen naurunremakka voi päästää pisaran. Samoin kova, yhtäkkinen aivastus. Eihän siinä aina ehdi pidätellä tai edes ristiä jalkojaan etenkään, jos yrittää samaan aikaan hillitä itse aivastusta.

Inkontinenssi koskettaa kovin harvoja.

Tarua. Se on yleistä, mutta siitä ei puhuta, koska asiaa hävetään. Kannattaisi kuitenkin puhua, sillä asia koskee jopa kolmasosaa naisista jossain vaiheessa elämää. Ja sama ongelma on myös miehillä.

Elämä olisi aika yksinäistä, jos ei kehtaisi keskustella aiheesta tai hakea apua. Silloin vaarana voi olla kotiin jämähtäminen, jos pelkää koko ajan, että jotain tapahtuu eikä tiedä mitä tehdä.

Olen myös huomannut, että etenkin naisporukassa pissahätä tarttuu.

Virtsankarkailua voi ennaltaehkäistä jumppaamalla lantionpohjalihaksia.

Totta. Virtsis tulee välillä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kokeilin TENA-jumppaohjelmaa, joka on kehitetty vahvistamaan lantionpohjalihaksia. Niiden olemassaoloa ei välttämättä edes tiedosta. Jumppaan olisi hyvä tutustua jo nuorempana ennen mahdollisia synnytyksiä ja myöhemmin kenties esiintyvää inkontinenssia ajatellen.

Riitta Väisänen ja fysioterapeutti Anne Puranen näyttävät, miten lantionpohjalihaksia voi treenata kotona. Katso videolta vinkit.

 Tena-suoja näkyy ja on paksumpi kuin kuukautissuoja.

Tarua. Eihän se näy ollenkaan, on aivan huomaamaton! Totuin TENA Ladyyn tosi nopeasti, vaikka alkuun koko inkontinenssi ärsyttikin. Suoja on ihan ok, se ei myöskään hankaa, eikä hikoiluta. Sekin on tärkeää.

Inkontinenssiin on vaikea saada apua.

Tarua. Nykyisin saa hyvin apua. Toisin kuin ennen, kun ei edes tiedetty mitä inkontinenssi tarkoittaa. Nyt on tehokkaat jumppaohjeet ja lääkäri voi määrätä lääkkeitäkin. Sitten on luotettavat TENA-suojat.

Virtsankarkailu on fyysinen ja henkinen juttu.

Totta. Stressihormoni tuntuu pistävän tätäkin asiaa liikkeelle. Kiirettä, hermostumista ja stressiä kannattaa yrittää välttää. Monet urheilusuoritukset saattavat olla haasteellisia.

Olen myös huomannut, että etenkin naisporukassa pissahätä tarttuu. Kun yksi kertoo, että hänellä on hätä, heti ilmaantuu muitakin hätääkärsiviä.

Pissis vaan kaikille. Hyvää loppukesää.

Riitta

 

11 faktaa Tena-tutkimuksesta

  • 66% vastaajista on ollut virtsankarkailua, jota he eivät ole pystyneet estämään.
  • Virstankarkailua on esiintynyt 47% vastaajista harvemmin, 18%:lla useita kertoja viikossa.
  • 45% vastaajista sanoo virtsaa tulevan vähän, alle teelusikallisen.
  • 46% ei käytä minkäänlaista suojaa virtsankarkailuun, 39% käyttää kuukautissuojaa, sidettä, pikkuhousunsuojaa.
  • 61% ei ole saanut terveydenhuollosta (esim. synnytyssairaala, gynekologi tai kätilö) tietoa virtsankarkailusta ja sen hoitamisesta ja ehkäisystä.
  • 39% tekee lantionpohjan harjoituksia harvemmin kuin kerran viikossa.
  • 49% ei muista tehdä harjoituksia, 33% ei osaa.
  • 33% vastaajista kokee, että virtsankarkailu vaikuttaa heidän elämäänsä hyvin vähän ja 38%:in elämään se ei vaikuta ollenkaan.
  • 14% jättäisi trampoliinit, naruhyppelyt, pallopelit ja vastaavat väliin virtsankarkailun takia. Kuitenkin 61% ei jättäisi mitään aktiviteetteja väliin.
  • 70% kertoo, että virtsankarkailu ei vaikuta heidän pukeutumiseensa.
  • Lähes puolet vastaajista ei ole keskustellut vaivoista kenenkään kanssa. Suurimman osan mielestä vaiva ei ole niin suuri, että siitä tarvitsisi keskustella.

Tenan kyselyn toteutti YouGov toukokussa 2018 ja siihen osallistui 1065 18-60 vuotiasta naista.


Kommentit (2)

Eipäs auta,minulle tuli nämä vaivat vasta kun olin laihtunut… Siis ne on niin henkilökohaisia vaivoja ja samaten avutkin on ihan jokaiselle omanlaisensa…

Eipäs auta,minulle tuli nämä vaivat vasta kun olin laihtunut… Siis ne on niin henkilökohaisia vaivoja ja samaten avutkin on ihan jokaiselle omanlaisensa…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *