Mitä pariisilaiset ajattelevat Suomesta?

Mitä Pariisissa asuvat tietävät Suomesta? Monikulttuurisen pääkaupungin asukkaat eivät maininneet suomalaisten olevan sukua eskimoille, mutta joku arveli suomalaisten olevan vinosilmäisiä.

Pariisi

Kaurismäki, kylmyys, ralli ja Nokia olivat asioita, jotka tulivat  pikagallupissa spontaanisti mieleen. Roudan ja jään imago pysyy syvässä. Otetaan siis Pariisissa asuvista mittaa Suomi-tietoudessa ja heitetään seuraavilla kysymyksillä:

 

Carlos/Ecuador, asuu Pariisissa

1. Suomessa on kylmä! Ja Suomessa on todella kauniita tyttöjä. Tai niin olen ainakin kuullut. Uskoakseni siellä on pimeää ja ihmiset ovat masentuneita. Tyttöystäväni kanssa pidämme todella paljon  näistä veljeksistä, Duusoneista. He ovat todella hauskoja. Ihmiset ovat luterilaisia kuten minä, mutta luulen että uskonto ei vaikuta elämään.

2. Duusonit ja Mika Häkkinen.

3. Kyllä, jos haluaisin uuden tyttöystävän.

4. Valkoinen ja sininen, en muista kummin päin, samat värit kuin Israelilla, mutta risti keskellä.

Istvan, 28, näyttelijäopiskelija/Budapest, Pariisissa 4 vuotta

-1. Suomi, synkkien ihmisten maa. Minulle tulee Suomesta mieleen kohtaus jostain elokuvasta. Toinen mies sanoo kippis, toinen taas, ryyppäämmekö vai puhummeko me? Toinen asia, jonka muistan Suomesta on laulu, jota lauloimme alaluokilla Budapestissa. Siinä oli loistava opetus ja se oli todella surullinen.  Se kertoi metsästä ja marjoista. Kertosäe menee jotenkin näin: ai tuli-ali-tuliali-tuliali-ai jai. Muistan sanat vieläkin. Ai etkö tunne sitä? Luulin että se on jotain kuin Suomen kansallislaulu. Voisin mennä Ruotsiin tyttöjen takia, mutta en Suomeen. En usko että se kannattaisi. Suomalaiset ovat sympaattisempia kuin norjalaiset.

2. Aki Kaurismäki ja Karita Mattila. Entinen tyttöystäväni opiskeli laulua ja olen ollut Mattilan konsertissa. Kaunis nainen, jos pitää pyöreistä.

3. En, sillä en ole yleensä ajoissa, eivätkä suomalaiset myöhästele.

4. Valkoinen pohja, sininen risti.

Natacha, 22, lääkäriopiskelija

1. En tiedä juuri mitään Suomesta. Luulen että siellä on kylmä ja metsiä. Ja paljon järviä.

2. En tiedä.

3. Miksipä ei. Vuonot ovat varmaan hienoja.

4. Siinä on risti. Olisiko sini-punainen.

-

-

 

 

 

 

Madame de Lacrer, 60+

1. Mietin joskus mitä tapahtuisi Suomessa, jos sähköt loppuisivat? Jäätyisivätkö kaikki? En tiedä mitä ihmiset syövät, juovatko he kahvia. Luulen, että Suomessa syödään paljon kalaa. Suomalaiset ovat ihmisenä värittömiä, ruotsalaisilla on ruskea iho. Mitä ihmiset tekevät pitääkseen itsensä lämpiminä?

2. Prinsessa  Victoria.

3. Kyllä, jos se olisi seuramatka.

4. Kelta-sininen.

Madame Grandguillame, biologian opettaja, eläkkeellä, Pariisi

1. Muistan kauheat hirviöt euroviisuissa! Paljon nättejä tyttöjä pienissä mekoissa ja sitten ne hirviöt, oh-la-la! Tiedän myös Aki Kaurismäen elokuvat. Pidän niistä. Tiedän yhden suomalaisen pojan, hänellä on mustaa kajalia. Ihmiset ovat hiljaisia ja kaikilla on internet. Se voi tehdä ihmisistä hulluja, niin kuin tämä yksi poika, joka ampui ihmisiä. Eikö kouluja vartioida? Voisin käydä Suomessa, mutta en ole varma, pitäisinkö suomalaisesta ruoasta.

2. Naispresidentti Haloinen.

3. Kyllä, se on aina kiinnostanut minua.

4. Siinä on risti, sini-keltainen.

--

 

 

 

 

Laurent, insinööri 40+

1. Suomessa ihmiset puhuvat venäjää. Ai eivät? Suomalaisilla voi olla vinot silmät ja silmäpoimu, sillä he ovat sukua kiinalaisille. Suomalaiset puhuvat hyvin englantia, mutta ranskaa ei lueta kouluissa. Siellä on kallista.

2. En tiedä.

3. Olen ollut kerran Suomessa ja Helsingissä telealan kokouksessa.

4. Sini-valkoinen.

Anais, opiskelee tekniikan tohtoriksi

1. Sekoitan kaikki pohjoismaat, kun niissä on niin samanlainen lippu. En tiedä Suomesta muuta, kuin että siellä on kylmä ja tytöt ovat kauniita. Ja siellä on Nokia. Ja suomalaiset ralliajajat ovat hyviä. Vaikka Suomi on EU:ssa, en tiedä siitä juuri mitään. Uutisissa ei ole juuri koskaan mitään Suomesta.

2. Mika Hökkinen ja hänen vaimonsa.

3. Aivan varmasti jonain päivänä.

4. Risti keskellä, en muista värejä.

Neila, 27, arkkitehti

1. Ihmiset voivat kävellä paljain jaloin kotona. Suomessa on kylmä ja pimeää. En oikein usko, että viihtyisin siellä. Ihmisiä on vähän, eivätkä he asu kaupungeissa vaan maalla. Suomessa on rauhallista. Siellä juodaan paljon alkoholia.

2. En tiedä? Kon-tiki?

3. Kyllä, jos minulla olisi varaa.

4. En tiedä. Siinä ei ole puolikuuta.

--

 

 

 

 

Ghassan, hammaslääkäri

1. Suomessa myös naiset voivat kosia ja heistä voi tulla presidentti. Siellä on kylmä ja hyviä ralliautoilijoita. Miehillä ei ole partaa ja siellä on siistiä. Siellä on tosi kylmä.

2. Ääääh. En tiedä.

3. En, mutta Norjassa voisin käydä.

4. Risti keskellä.

Cécile, tekniikan tutkija

1. Pohjoismailla on hyvä maine Ranskassa: kauniit tytöt, korkea teknologia, siisteys ja rikkaus. En tiedä pitääkö se paikkansa. Suomessa on lunta. Yhteiskunta on vakaa, kaikki noudattavat sääntöjä, eikä siellä lakkoilla. Suomalaiset eivät ole kurittomia. He näyttävät ruotsalaisilta, mutta puhuvat vähemmän.

2. Se joka ampui koulussa, Auvainen.

3. Kyllä se kiinnostaa.

4. Risti, vakoinen ja punainen.

Laura

1.        Mitä sinulle tulee mielestä sana Suomi?

2.        Mainitse joku tuntemasi suomalainen?

3.        Matkustaisitko Suomeen?

4.        Millainen on Suomen lippu?

Kommentointi

On siellä jotain hyvääkin. Ahkeria kauppamiehiä. Ei siellä Pitkäperjantai pyhä ole ,siellä on aivan tavallinen arki.
Ja esim. jouluaattona ovat liikkeet avoinna aivan normaaliin tapaan myöhään iltaan.
Niin, ja hinnoittelussa monissa liikkeissä näkyy eurojen kanssa vielä frangit.

Mutta, miten meillä täällä Suomessa, he eivät sitä tiedä. Lakkoon menisivät, jos tietäisivät.

Ehkä tämä kertoo jotain ranskalaisten sivistyksen laskevasta käyrästä.. Tai ennen vanhaan heitä ainakin sanottiin sivistyneiksi?

Siis ei lainkaan huono otos. Vastaava olisi kiintoisa vaikka Madridista tai New Yorkista. Eli plaza, mitä ne jenkit oikeesti ajattelee?

Harvinaisen koulutetut vastaajat.

itse kun kävin amerikassa niin ne luulivat että asumme igluissa ja olemme eskimoita. Menemme poroilla töihin ja kouluun. Helsingissä aina lunta. 😀 että siihen nähden ihan hyvin tiesivät pariisilaiset suomesta 🙂

Kommentti Pariisi 4-ever.. Pariisi ei ole maa.. Se nyt vaan sattuu olemaan Ranskan pääkaupunki.. Se Ranska= MAA

Ranskalaiset eivät halua puhua englantia koska ovat olleet iät ja ajat sodassa englannin kanssa.. Eihän siellä esim. peruskoulussa ole edes ”pakollisena” kielenä englantia, sitä on mahdollisuus valita yläluokilla joissakin kouluissa.. Ammattikorkeakouluissa vasta on pakollisena englantia.

Sitä kyllä ihmettelen että miksi he puhuvat mieluummin saksaa kuin englantia.. Jos tarkastelee historiaa, lähinnä toista maailmansotaa, niin Saksa jyräs Ranskan 6-o.

on kyllä varmaan kysytty aika monelta ranskalaiselta että on saatu noinkin hyviä vastauksia. ajatelkaa nyt kuitenkin ihan järkiperäisesti. eihän suomi mikään euroopan tärkein maa oo tai siis ei ihmiset kaikesta voi kaikkea tietää. ihan samalla tavalla kuin nuo ranskalaiset ei tiedä suomesta niin monet suomalaisetkaan ei osaa kertoa ranskasta sen kummempia asioita, mikä on tietty varmaan vaikea tajuta kun on niin raivospäissään siitä että meidät sekoitetaan ruotsalaisiin ym. ja me suomalaiset voidaan ite vaikuttaa siihen mitä meistä maailmalla tiedetään ja ajatellaan. tutustukaa ulkomaalaisiin ihmisiin ja levittäkää suomen ilosanomaa :]
ranskalaiset on oikeesti tosi mahtavia tyyppejä kun niihin vaan ensin tutustuu (kokemusta on).

hei, tämä oli kerrankin hyvä veto plazalta. Mitä Suomessa tiedetään arabimaista? Ranskassa luetaan ranskalaisia klassikoita, mutta Pohjoismaat tietämys on aika vähäistä. Mitä UM tekee ulkomailla??? Käsittääkseni kulttuuria tärkeämpää on vienti.

Myös ruotsalaiset tietävät Suomesta aika vähän. Olen tehnyt opinnot ruotsiksi ja olen tavannut ruotsalaisia, jotka eivät tienneet että Suomessa puhutaan ruotsia..

Juuri näin, RossijanGirl, kun Lappikuvia l.ähetellään maailmalle, siellä näkyy saamelaisia/lappalaisia ja he ovat mongolien sukujuurta… eikö suomalaiset sitä tiedä????????????

Lukaiskaapa matka-keskusteluja: ranskalaiset ei puhu englantia, ovat koppavia… jne. Aivan vastaavaa kuvaa siis sieltä tulee.

Ja kuinka moni osaa kertoa missä järjestyksessä en Ranskan lipun värit ovatkaan?

MEKillä on paljon tehtävää!!!!

Onhan suomalaiset sukua kiinalaisille, itse asiassa mongooleille, ja lapissa asuvat ovat vinosilmiä, olihan suurin osa tosta totta… Venäjää voitaisiin kyllä puhua suomessa, sääli khyllä ei. Tosi kylmä tääl on esim etelä ranskaan verrattuna, tai lämpimiin maihin tottuneella. Tutustuin elokuun alussa yhteen lämpimästä maasta tulleeseen henkilöön hän oli ollut juuri viikon suomessa ja luuli että täällä on talvi kun oli satannut vettä useana päivänä.. jne (: Ja mitään ei voi kyllä yleistää ihmisten luonnetta koska kaikki ihmiset on erinlaisia paitsi massa teinit..

Enemmän kuin tämä tutkimus, pöyristytti National Geographin sivut, jossa oltiin huolissaan suomalaisista jääkarhuista. Niitä sivuja kai päivittelevät alansa ammattilaiset – tai niin ainakin luultiin.

Varmaan samankaltaisia vastauksia tulisi, jos nuo kysymykset kysyttäisiin briteiltä ja jenkeiltä. Ymmärtäähän se, ettei pienen kansan asiat kovin paljon Euroopan mahtimaita kiinnosta. Millaisia edustajia meillä on EU:ssa? Ovatko he puheliaita, seurallisia, värikkäitä tyyppejä? Veikkaan, että hiljaisten ehkäpä jopa apaattisten ryhmään kuuluvat.

Steretypiathan itse asiassa maailmankuvamme rakentavat:)

Tässä näkee, et Suomella ei ole paljon sanan valtaa EU:ssa. Me ollaan vähäpätöinen kansa. Suomi ei ole kulttuurimaa. On vaan suuret luulot itsestämme.

Huomio sinä ”I from Finland”! Suomi on EU:n virallinen kieli, yksi niistä 23:sta!

USA:ssa oli 1900-luvun alussa laki: MONGOOLI EI VOI SAADA USA:N KANSALAISUUTTA! Ruotsalaisia tiedemiehiä alkoi ravata Amerikassa kertomassa: Miksi annatte Suomalaisille Amerikan kansalaisuuksia, Suomalaiset ovat MONGOOLEJA! Suomalaisille ei enään annettu USA:n kansalaisuutta, joiltakin jopa peruttiin! No, Suomalaiset raivostuivat tästä ja Amerikan siirtolaisviranomaiset teettivät Suomalaisista ROTUTESTIN. Lopputulos: Suomalaiset ovat vaalein siirtolaisryhmä, eurooppalaisia ja VALKOIHOISIA. Ruotsalaisten suunnitelma meni myttyyn ja Suomalaisille alettiin taas myöntää Amerikan kansalaisuuksia.

Varmasti saksalaiset tietävät Suomesta huomattavasti ranskalaisia enemmän, mutta emme voi edes olettaa heidän tietämyksensä Suomesta olevan yhtä korkea kuin meidän Keski-Euroopan maista. Suomi on niin mitätön maa näihin suuriin verrattuna ja pieni ja huomaamaton myös Ruotsiin verrattuna. Tästä syystä myös suomalaiset tietävät Ruotsista huomattavasti enemmän kuin ruotsalaiset Suomesta. Suomelle kauppa Ruotsin ja Saksan kanssa on elintärkeää, mutta Saksaa kaupan loppuminen ei hetkauttaisi mihinkään suuntaan. Siksi nämä mittakaavaerot olisi syytä muistaa tässäkin keskustelussa.

Ei ole mitenkään erikoista, että hyvin samantapaiset Pohjoismaat sekoitetaan keskenään. Näin voisi käydä, jos suomalaisilta kysyttäisiin vaikkapa entisen Jugoslavian maista.

Nodiin!!!
Juu parempi vaan, että pysyvät poissa Suomesta frenchmannit, kun noin heikoilla kantimilla on tieto pohjoismaista melkein yhtä hyviä maantiedossa kuin jenkit! 😉

Aika hyvin tiesivät, suomalaiset nimittäin todellakin ovat sukua Aasiassa asuville ihmisille. Aika huomattava osa geeneistämme on sieltä peräisin, tiesittekös sitä? 😀

Parhaat ranskalaiset saa grilliltä 😉

duusoneista

Tosi hauska juttu! Musta he ”tiesivät” yllättävän paljon. Tietysit stereotypioita mutta kuitenkin. Ei useat suomalaisetkaan monista muista maista tiedä sen enempää

Kyllä, jos haluaisin uuden tyttöystävän 🙂

voi ei plaza, meinasi tulla pissat housuihin naurusta ja vieläkin huvittaa..

Makeaa naurua…Yhtä typeriä kommentteja kertoo amerikkalaiset. Huvittavaa oli akateemisten aneemiset vastaukset. Kyllä suomalainen koulujärjestelmä huolehtii siitä, että yleistietomme on parempi. Ehkä PISA -tutkimukset antavat oikansuuntaisia tuloksia.

Ranskalaisten suomitietous taitaa tulla Paasilinnan kirjoista ja Kaurismäen elokuvista. Jos olisimme huipulla jalkapallossa, niin ehkä suomalaisista ja suomalaisuudesta tiedettäisiin enemmän.

suomalaiset masentuneita ja pah! ranskalaiset on typeriä ja hulluja.

jos tämä samanlainen gallup tehtäisiin japanilaisille niin he tietäisivät todella paljon suomesta melkeen saman verran kuin ruotsalaiset
onhan siellä enemmän räikkös faneja kuin suomessa ihmisiä =D

eikö tuolla rankskassa muka opeteta mitään kuolussa olen 35 vuotias ja silti muistan mitä koulussa opetettiin maantiedossa ranskasta kaikkien sen alueiden nimet ja kaikki.
huh ei ihme että suomessa on paras opetus koko maailmassa…

Tyttöystäväni Kiinassa ei tiennyt, että Nokia on Suomesta ja minä en tiennyt kuinka kauniita ovat kiinalaiset tytöt…ennenkuin kohtasin Hänet! Suomalaisuus on kova juttu ja olen siitä ylpeä.
Ranskalaisista vain ihania kokemuksia. Olemme niin erillaisia me suomalaiset, että me kiinnostamme ihmisiä missä olemmekin.

Juuli94, mä ainakin osaisin ihan täydellisesti jos joku tulis kysyy jotain Ranskasta. Hei haloo, se kuuluu yleissivistykseen, tietää jotain muistakin EU:n maista.

Huom, Pariisi 4-ever! Pariisi ei oo maa.. 😀 Vaan kaupunki

Miks kaikki aina sanoo että me suomalaiset ollaan kauheen apaattisia ja epäsosiaalisia? Mä en varmaan tunne yhtään sellaista suomalaista joka sopis noihin. 😀

HUH! :DD
Mä oon käynykin Pariisissa, vaan kukaan aikuinen ei ole Suomessa käynyt ja mä oon koht 12!? Ja eipä ne näytä hirveesti tietävän suomesta, mäkin tiiän peräti että siellä on Eiffeltorni ja kummallisia ja mukavia ja outoja ja kaikenmoisia ihmisiä 😀 Mut Pariisi on kyllä ihana maa <3
Hyvät naurut kyllä sai noille!

No mitä te tiedätte ranskalaisista? Muutako ristin värin? Tottakai tuossa oli aika hauskoja vastauksia ja niille oli kiva nauraa, mutta jos joku tulisi kysymään ranskasta jotain, osaisitko muka vastata oikein? Luulempa että et osaisi, tulisi siinäkin aika tyhmiä vastauksia jos ne vastaukset näytettäisiin ranskalaisille. Nekin voisi ajatella että onpa nuo suomalaisetkin tyhmiä kun eivät tiedä mitään Ranskasta tai ranskalaisista

pitääpä kysellä ranskalaisilta että mitä ne oikein tietää meistä kun meen ens kuussa käymään (viikon oon) pariisissa….!!!! saattaa tulla kivaa… heh… X)

aika tyhmii nuo ranskalaiset. punanen lippu. siis tosi tyhmii. ööö.en tiiä. eikö kukaan tunne suomalaisia. aika idioootteja

Ehhehee ehehe 🙂 Hauskoja komentteja. Mutta kyllä tämä ”kyselytutkimus” kertoo enemmän ranskalaisista, heidän yleistiedostaan ja maailmankatsomuksesta, kuin suomalaisista. Epäilemättä Ranska ei sijoitu kärkikastiin pisavertailuissa.

Prinsessa Victoria XD tätä oli kuitenkin hauska lukea 😀

Tämä tutkimus vahvistaa omaa käsitystäni ihmisten sivistystasosta. Koulutusta saattaa olla, mutta kuinka laadukasta ja laaja-alaista. Olen matkustellut ympäri maailmaa, Euroopan maista nähnyt kolmisen kymmentä. Ihmisillä passaa olla ajattelunssa painopiste lähempänä oman maan arkisiin asioihin, samoin kuin USAssa tai Isossa Britanniassa. Sielläkään maantieto tai globaali ajattelu ei ole vahvimpia valtteja.

Floridassa käydessäni ihmiset epäilivät, kun kerroin maastamme. Oli maaliskuun puoliväli, ja totesin auringon paistavan päivisin pidempään kuin sielä. Heille ei mahtunut pääkoppaan aurinko ja lumi, sekä pakkanen!
Logiikka näytti olevan: Aurinko=lämmintä/ pimeys=kylmää.

Tärkeintä on kuitenkin se, mitä me itse tiedämme tämän maan ja maapallon tilasta.

Jääkarhutkin kuulemma kärsii täällä, toteaa National Geographic! ;D

Ollaaks myö sukua kiinalaisille? hirveetä et ne sekotti meit ruotsii, ei tääällä ole ku talvella miun mielest kylmää ja pimeetä. Eiks ne oo kuullu et täällä paistaa kesällä aurinko yölläki.!!

Ei herrajumala noiden kanssa! Eipä noita masentuneitakaan ole veilä montaa tullut vastaan! Enkä ole montaa täysin suomalaista vinosilmää nähnyt. Mitä ihmettä ne ajattelee suomesta tuollaista, kun eivät edes ole käyneet täällä.
Ja eihän se ole mies jos ei kylmää kestä. minusta olisi tyhmää, jos suomessa ei olisi talvea.

”…Suomessa puhutaan hyvää englantia…” sisso, täma kyllä jakaa mielipiteitä. Opettelisivat englantilaiset ja ranskalaiset puhumaan suomea. Mitäs jos tehtäisiin suomesta EU:n virallinen kieli? Tätä odotellessa byebye! Olen muuten täysin samaa mieltä au revuarin kanssa ja haluan kiittää toimittajaa hauskasta aiheesta!

Mitä tulee mieleen :

Belgia?

Slovakia?

itävalta?

Muutamia stereotypioita ja ei muuta. Eli pääasia että on olemassa joku mielikuva asiasta. Jos ranskalaisilta kysyisi eestistä vastaus olisi että en tiedä mitään.

Ihmeen vähän he tietävät Suomesta….vaikka amerikkalaiset tietävät vielä vähemmän. He elävät aivan omassa maailmassa…eivät varmaan edes tiedä mikä on Eurooppa! Mut toisaalta en minäkään tiedä italiaanoista paljoakaan: ainoastaan sen että pääkaupunki on Rooma, ne syövät Spaghettia ja pitsaa ja siellä valmistetaan Fiiatteja 🙂

Ei tälläisesta kannata kovin huolissaan olla. Kannatta peilata vastauksia Ranskan historiaa ja nykyhetkeä vastaan. Ranskalla on edelleenkin suurvaltapakkomielle (vaikkei sitä olekaan). Tämä heijastuu omaan napaan kääntymisenä. Melkein ainoat uutiset mitä Ranskan tv näyttää tulevat ranskankielisestä maailmasta. Koulutus: pisa sijoitus nippanappa keskivaiheilla. Kiinnostus muuta maailmaa kohtaan on heikkoa.

Suomalaisten kannattaisi siihen asiaan kiinnittää huomiota ettei meitä joka välissä luultaisi niin pirun masentuneeksi ja sulkeutuneeksi kansaksi.

Ja hyvä kysymys on että mitä keskiverto suomalainen loppupeleissä osaa äkkiä kertoa ranskasta. Etanoita,viiniä,pariisi,baskeri ja patonki? muuta? rellu,pösö ja ylimielinen asenne!!

Kyllä me suomalaisetkin olemme aika itseriittoisia! Yhteinen pohjoismaalainen historia tai edes yhteiset piirteet pohjoismaiden yhdyskuntarakenteessa eivät näytä kiinnostavan, vaan halutaan mieluummin nojautua melko keinotekoiseen käsitykseen ”oman kansan” historiasta ja identiteetistä,.

Jokainen ihminen ja yhdyskunta tarvitsee kuitenkin rehellisen käsityksen omasta taustastaan, kaikkine vaikuittajineen, kehittääkseen. Ei Suomi olisi demokraattinen, itsenäinen, korkeasti koulutettu teknologiamaa ilman Eurooppaa ja varsinkaan Ruotsin, Venäjän ja Saksan vaikutuksia. Nyt on yhteistyön ja ymmärtämisen aika, eikä kukaan enää pärjää omin päin, mutta itsestämme on aloitettava!

ranskalaiset haluavat pitää kultuurinsa erillään muista,sen takia myös ohjelmat dubataan ranskaksi..mutta kyllä sitä nyt jotain pitäisi tietää,ihan yleissivistyksen takia!!hauskaa kyllä oli vastauksia lukiessa.. xD itsekään en kyllä tiedä monestakaan maasta paljon mitään..

”sukua kiinalaisille” ha ha!!!

No just ai et tääl oltais masentuneita! REILUJA! 😀
Kiitti muuten tekijälle hauskasta kolumnista!!

ollaan muka kiinalaisille sukuu…. ja muka puhutaan venäjää ja että Prinsessa Victoria on suomalainen, eihän nuo ranskalaiset tiedä mittään.

niin tietysti, ja meidän lippu on sini-keltainen ja on vuonoja. ja yleensä ulkomailla tunnetuin ”suomalainen” on prinsessa Viktoria. Ja puhumme venäjää!

juu juu ai että ollaan sukua kiinalaisille ja puhutaan venäjää

hauskaa ku jotkut oli aivan varmoja vastauksista vaikka ne oli ihan päin mäntyä:D

hehehee.. tää oli kyl hauska, piristi kummasti :D:D hyvä etten missään yleisessä paikassa tätä lukenu, olis varmaa monet ihmetelly ku yhtäkkii alkaa kauheesti naurattaa..

melkein kaikkien mielestä täällä on kauniita naisia.. aika imartelevaa 😀

Hei älkää ottako niin vakavasti! 😀 Hyvät nauruthan tästä sai.

Itse Ranskassa asuneena voin hyvin ymmärtää ranskalaisia ja heidän kulttuuriaan. Se vain sattuu olemaan välillä niin…noh, viitaten kolmanteen kommentiin ”omasta mielestään maailman napoja”.
Totuus on ettei ne niin muistakaan maista juuri tiedä.. 🙂
Eikä kaikilla ole hirveästi motivaatiota edes oppia. (Tämän todisti mm. englannin kielen tunnit… Saman verran mulla opiskeluvuosia takana kuin heillä ja kuulostivat silti alkajaisilta…eivätkä edes yrittäneet ottaa tosissaan.)

Hahoh! Aivan mahtavaa!

En mä vaan tiedä ranskalaisista mitään. Niillä on hassu kieli, öööööö?

Ei noi etanan syöjät tiiä mistään mitää ”sillä he ovat sukua kiinalaisille” no huh huh

Ei ole kysymys siitä, että uutisissa ei kerrota suomalaisista (jonkun verran se tietysti vaikuttaa), vaan ihmiset eivät ole kiinnostuneita muista maista tai ihmisistä.
Suomalaiset ovat hiljaisia(ei sosiaalinen kansa) ja apaattisia. Täällä on kylmä,pimeätä ja aika rauhallista. Tämä maa vaatii siihen sopeutuvaisia ihmisiä.Tätä maata ja kansaa pitää ymmärtää jo sinnikyydenkin takia. He jaksaa kuitenkin hienosti vuodesta toiseen elää ja nauttia tästä maan kauneudesta, vaikkakin se on synkkää.
Itse olen ulkomaalainen ja 20v.asunut suomessa ja en kyllä muuttaisi minenkkään muualle. Rakastan tätä maata,erilaisia vuodenaikoja(paras on avantouinti ja erilaiset talviurheilulait) ja kyllä niihin ihmisiinkin tottuu.Täyttyy sopeutua jos kerran täällä halua asua. Ei se nyt niin kamalaa ole mitä muut antaa ymmärtää.
PÄÄ PYSTYYN SUOMALAISET!
7.1.2008 klo.14.25.

ei ne tiiä mitään sekottaa pohjosmaat ja ollaanhan me sukua kiinalaisa ja vinot silmät on `_`

Mitäkö tiedän Ranskasta? Lipussa on sinipuna-valkoisia raitoja, taitavat olla vaakasuorassa. Kaikilla miehillä on hassu baskeri ja naisilla tumma tukka ja saumasukat. Heillä oli eräs kuuluisa presidentti, Le Gaulloisses tai jotain..

Pyh!! Eihän ne tiedä meistä mitään,
”Suomessa puhutaan venäjää” ”lippu on kelta-sininen..”
Noh.. onhan täällä kylmä, mut mut..
Opiskelkaa Suomea!! joo, joo suomee suomee!!
Tyhmät ranskikset, ei tiedä miten hauskaa tääl on.. 😀

Ihme ja kumma, että tiesivät tämänkin verran. No, henkilöt olivat hyvin kouluttautuneita. Ranksalaisethan ovat omasta mielestään maailman napoja.

eiväthän he tiedä mitään Suomesta!

Auts. Sitä en ihmettele, ettei lippuja tunneta ja Ruotsiin sekoitetaan, mutta karvat nousee pystyyn jos joku luulee, että täällä puhutaan venäjää. Kukaan ei tiennyt Räikköstä!

”Ihmiset voivat kävellä paljain jaloin kotona.” XD

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *