Farmaseutti Hanna Keränen muutti ekoyhteisöön, jossa elämänmeno on rauhallisempaa: ”Ekoasuminen hoitaa terveyttä kokonaisvaltaisesti”

Keuruun ekokylässä eletään yhdessä luonnon ja toisten ihmisten kanssa. Ekoyhteisössä farmaseutti Hanna Keräsen ympäristöahdistus on helpottanut. "Täällä on toiveikas ilmapiiri: asioille voi tehdä jotakin."

Alkukesän vihreydessä on viisikymmentä eri sävyä. Ympärillä levittäytyy tutun turvallinen suomalainen maalaismaisema: pellot, järvi, metsä. Jossain kukkuu käki.

Hanna Keränen on yhdessä mielipuuhistaan, poimimassa villikasveja. Kori täyttyy voikukkien nupuista, vuohenputkista, koivunlehdistä ja vaahteranlehdistä. Niitä menee suoraan ruoanlaittoon sekä kuivattavaksi ja pakastettavaksi.

Sataa, mutta se ei tunnu Hannaa haittaavan.

Keltaiseen sadetakkiin pukeutunut Fanny Torro askeltaa kumisaappaissaan reippaasti sinne, tänne ja tuonne. On menossa Keuruun ekokylän talkooviikko, ja Fanny on tänään vastuuhenkilö. Hänen tehtävänään on varmistaa, että tekijöitä riittää jokaiseen kohteeseen.

Villikasvien keräämisen lisäksi on ulkoilutettava taimia, muokattava kasvimaata, valmisteltava kasvihuonetta, raivattava navetan ylisiä, tehtävä ruokaa isolle joukolle, tiskattava…

Onneksi työvoimaa riittää. Oman väen lisäksi paikalle on saapunut viisitoista talkoolaista.

Ekokylä tarjoaa asukkaalle sekä yhteisöllisyyttä että yksityisyyttä

Vuonna 1997 perustettu Keuruun ekokylä on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton noin 35 ihmisen yhteisöllinen koti. Ekokylien ja -yhteisöjen ympärillä leijuu mystisyyden verho ja epäluulojakin. Mitähän ne hipit siellä oikein puuhailevat? Yllätyksetön vastaus kuuluu, että elävät ihan tavallista elämää.

Tai ei ehkä ihan tavallista, sillä peruspulliaisen arkeen verrattuna ekokylässä noudatetaan säntillisesti kestävän kehityksen periaatteita ja tehdään asioita yhdessä. Kaikkien työpanosta tarvitaan esimerkiksi yhteiskeittiöllä, kasvimailla, kompostoinnissa, hallinnossa sekä kunnostus- ja huoltotöissä. Asukkaat maksavat ekokylän yhdistykselle edullista vuokraa, mutta muuten jokainen on itse vastuussa rahoistaan ja asunnostaan.

Asukkaiden ikähaitari ulottuu alle vuoden ikäisestä yli seitsemänkymppiseen. Joukkoon kuuluu moniammatillista väkeä: henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin­ ammattilaisista koulutus- ja kulttuuri­alojen ihmisiin sekä taiteilijoihin ja käsityöläisiin. Osa käy töissä ekokylän ulkopuolella, osa toteuttaa ammattiaan ekokylässä.

Hanna esimerkiksi työskentelee farmaseuttina Vilppulan apteekissa ja ajaa 45 kilometrin työmatkan vanhalla Toyotallaan, joka käy etanolilla. Hän tekee 60-prosenttista työaikaa, jotta virtaa riittää myös ekokylän yhteisiin töihin.

Pihapiiriin kuuluu lähes kolmekymmentä rakennusta, joista vanhimmat ovat 1800-luvun alussa rakennettuja ja uusimmat 1980-luvulta. Ympärillä levittäytyy 53 hehtaaria peltoa ja metsää. Pellot on vuokrattu paikalliselle luomuviljelijälle.

Luontoyhteys hoitaa kehoa ja mieltä

Hanna nappaa pihavaahterasta nuoren lehden ja alkaa mutustella sitä. Kasvien keruu, säilöntä ja ruoantuotanto ovat Hannan intohimo, jota hän pääsee täällä toteuttamaan.

39-vuotias Hanna muutti ekokylään Pulkkilasta, Pohjois-Pohjanmaalta, kaksi ja puoli vuotta sitten. Ekokylän asukkaaksi tullaan vaiheittain tutustumisjakson ja koeasumisen jälkeen. Asukkaita varten on sekä perheasuntoja että huoneita yhteiskeittiöineen.

– Sain kipinän yhteisöasumiseen käydessäni Valtimon omavaraopiston talkoissa ja kurssilla. Kiersin parissa kolmessa ekokylässä tutustumassa, ja tähän Keuruuseen ihastuin. Vastaanotto oli lämmin, ihmiset kohtasivat minut aidosti. Minuun teki vaikutuksen myös se, että toiminta oli hyvin organisoitua, Hanna kertoo.

”Farmaseuttina mietin paljon asioita terveyden kannalta. Olen sitä mieltä, että ekoasuminen hoitaa terveyttä kokonaisvaltaisesti.”

Hän asuu Kivitaloksi kutsutussa rakennuksessa, jossa hän on juuri muuttamassa uuteen huoneeseen. Huone on saanut seinilleen kellarista löytynyttä vihreää kukkatapettia ja kalkkimaalia.

Hanna kokee, että rauhallinen ja vähemmän suorituskeskeinen ekoyhteisöasuminen on hänelle sopiva elämäntapa. Terveellinenkin se on.

– Farmaseuttina mietin paljon asioita terveyden kannalta. Olen sitä mieltä, että ekoasuminen hoitaa terveyttä kokonaisvaltaisesti. Ruoka on ravitsevaa ja puhdasta. Tilalla työskennellessä tulee paljon hyötyliikuntaa. Kun upottaa välillä varpaat ja sormet multaan, saa paljon hyödyllisiä mikrobeja. Lisäksi luonto­yhteys hoitaa tutkitusti kehoa ja mieltä.

Ja sitten on se sosiaalinen puoli.

– Nykyään puhutaan paljon yksinäisyydestä ja sen riskeistä hyvinvoinnille. Yhteisöllinen asuminen on yksi ratkaisu tähän. Yhteisössä minun kaltaiseni intro­verttikin saa sosiaalisia kokemuksia luontevasti tavallista arkea eläessä.

Mutta – turha kuvitella, että yhteisöasuminen olisi yhtä auvoa. Hanna huomauttaa, että menneisiin kahteen ja puoleen vuoteen on mahtunut myös vaikeita hetkiä. Yhteisössä elämistä on pitänyt opetella, ja vaikka kaikkien asukkaiden kanssa ei tarvitse olla ystävä, kaikkien kanssa on tultava toimeen.

Konfliktitilanteisiin yhteisöllä on omat askelmerkkinsä. Jos riidan osapuolet eivät keskenään pysty ratkaisemaan erimielisyyksiä, aloitetaan sovittelu, jota vetää yksi tai useampi yhteisön jäsen.

Reipasta talkootyötä ja ilonpitoa

Välipala kokoaa väen ruokalaan. Tarjolla on muun muassa raparperi-marjakiisseliä, kutunmaitojogurttia, pähkinöitä sekä leipää ja levitteitä kuten hummusta. Talkooviikko on poikkeusviikko siinäkin mielessä, että silloin syödään tavallista useammin. Normaalisti yhteisruokailuun kuuluvat aamupala ja lounas.

Puheensorina hiljenee, kun Fanny kilisyttää kelloa ja ottaa puheenvuoron. Hän varmistaa, että työt etenevät ja että jokaiseen paikkaan löytyy halukkaita tekijöitä.

Talkoolaiset vakuuttavat kuin yhdestä suusta, että ihanaa on ollut. Raikas ulkoilma, fyysinen työ, maukas ruoka, kivat illanvietot saunomisineen ja musisointeineen – mitäpä sitä enempää voisi toivoa.

Yrttimaata raivaavat jyväskyläläinen Anneli Jauhiainen ja helsinkiläinen Berit Korpilo ovat ensikertalaisia. He tutustuivat toisiinsa Keuruun juna-asemalla matkalla talkoisiin.

Anneli tuli paikalle miehensä innostamana. Berit on puolestaan tehnyt työuran luomulainsäädännön parissa, ja hän halusi tulla katsomaan, mitä luomutuotanto on käytännössä.

Navetan vinttiä siivoava Veli Keitel on sen sijaan kokenut talkoolainen ja entinen asukas, joka on asunut Keuruun ekokylässä useaan otteeseen. Hän kuvailee paikkaa kakkoskodikseen.

– Suomenmaa on entisiä ekokyläläisiä pullollaan. Ekokylään on helppo tulla, mutta sieltä on myös helppo lähteä.

”On luonnollisempaa elää näin kuin yksin yksiössä”

Kun väki on palannut töihin, keittiössä jatkuu lounaan valmistelu. Lounaaksi saadaan sinisiä perunoita, linssi-härkäpapukastiketta sekä uunissa kypsyneitä porkkanoita ja voikukannuppuja. Samaan aikaan keittiössä pestään isossa saavissa palsternakkaa. Oma maa antaa paljon.

Lena Kiander, 65, häärää patojen ja kattiloiden ääressä. Hänet löytää usein keittiöstä, sillä kaikilta asukkailta ei luonnistu ruoan laittaminen isolle joukolle.

– Ja lisäksi tiedän olevani aika hyvä tässä, Lena sanoo hymyillen.

Lena asui ekokylässä jonkin aikaa 2010-luvun alkupuolella, mutta joutui sitten muuttamaan työn perässä Helsinkiin. Kun hän jäi lastenhoitajan työstä eläkkeelle, oli aika palata. Lenan lasten ja lastenlasten mielestä äidin ja mummin ratkaisu oli okei.

– Minua viehättää ekologinen elämäntapa ja yhteisöllisyys. On luonnollisempaa elää näin kuin yksin yksiössä.

Vuosikymmenen aikana ekokylässä on tapahtunut sukupolvenvaihdos, ja nuoret ovat tuoneet mukanaan uusia tapoja pyörittää yhteisöä. Päätöksenteossa noudatetaan sosiokratiaa eli menetelmää, jossa ihmiset päättävät tasa-arvoisesti ja yhteisesti konsensusperiaatteella. Lenasta suuntaus on hyvä.

Asuminen yhteisössä vaatii joustavuutta, korostaa Lena, sillä jokaisella ihmisellä on oma tapansa elää, olla ja tehdä.

– Haasteista huolimatta plussan puolelle jää enemmän. Täällä on naapurit ja apu lähellä. Tykkään yhteisestä hyörinästä ja pyörinästä sekä siitä, että voin halutessani vetäytyä omaan rauhaan.

Ympäristöahdistus lievittyi ekokylässä: ”Asioille voi tehdä jotain”

Mutta nyt on vierailijan aika käydä vessassa. Paitsi, että Keuruun ekokylässä ei ole vesivessoja vaan kuivakäymälöitä, joista pissa menee lannoitteeksi ja kakka kompostoidaan.

Kaikki mahdollinen, on se sitten bio­jätettä, lasipurkkeja, rakennustarvikkeita, vaatteita tai vaikka huonoksi mennyttä heinää, hyödynnetään ja kierrätetään. Ekokylän rakennukset lämpenevät hakkeella. Käyttösähkö on vihreää sähköä. Kesäisin käyttövesi lämpenee aurinkoenergialla.

Ympäristöä säästää myös ekokylässä sovellettava permakulttuuri, joka viljely­menetelmänä tarkoittaa yhteistyötä luonnon kanssa. Tavoitteena on ravinteiden palautuminen luonnonkiertoon ja maaperän köyhtymisen ja tiivistymisen ehkäiseminen.

– Ja koska meitä asuu pienellä alalla 35 ihmistä, voimme toteuttaa jakamis-, yhteis- ja vaihdantataloutta. Sekin säästää luontoa. Minun tarvitsee enää harvoin ostaa itselleni mitään tavaraa, ellen sitten tarvitse vaikkapa uusia polkujuoksukenkiä, Hanna mainitsee.

Tänä kesänä ekokylään nousee myös aurinkoaitta, jonka piirustukset on levitetty yhteistilan pöydälle. Aurinkoaittaa rakennuttaa yksi asukkaista, energiatekniikan diplomi-insinööri Leino Kuuluvainen. Siitä tulee ainakin alkuun Leinon asunto, mutta samalla se on tutkimusprojekti.

– Rakennus tehdään paksuista hirsistä. Tutkimme sitä, miten tehokkaasti aurinko­energia varastoituu hirsiseiniin päivän aikana. Keväisin ja syksyisin hirsiseinä pystyy varaamaan itseensä lämpöä suoraan auringon säteilystä, ja kesäisin aitta ei kuumu liikaa, sillä hirteen varastoituu myös yöviileyttä.

Mieleen tulee ajatus, että jos haluamme pelastaa maapallon, meidän kaikkien pitäisi elää kuin ekoyhteisöläiset.

Aurinkoaitan ympärille nousee metsäpuutarha pähkinäpensaineen, pihlajineen, perennoineen ja typensitojakasveineen. Suunnitelmissa on myös metsäpuutarhan laajentaminen viereiselle pellolle.

Mieleen tulee ajatus, että jos haluamme pelastaa maapallon, meidän kaikkien pitäisi elää kuin ekoyhteisöläiset.

Hannalle muutto ekoyhteisöön on merkinnyt ympäristöahdistuksen hellittämistä.

– Täällä on toiveikas ilmapiiri: asioille voi tehdä jotakin.

Juttu on julkaistu Kotilääkärin numerossa 6/2023.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Koti ja sisustus

   Kimppakämppä ei ole vain nuorten juttu – näin asutaan kommuunissa Töölössä ja Liperissä: "Avioeron jälkeen yhteisöasuminen tuntui hyvältä idealta"

2. Ihmiset ja suhteet

   Maailmankuulu valokuvaaja Tiina Itkonen haluaa kuvillaan herättää ihmiset ymmärtämään luonnon hätätilan

3. Ihmiset

   Viisihenkisen perheen äiti alkoi viettää ekoelämää: ”Minun takiani ei tarvitse valmistaa yhtäkään muovipussia”