Viisihenkisen perheen äiti alkoi viettää ekoelämää: ”Minun takiani ei tarvitse valmistaa yhtäkään muovipussia”

Viisihenkisen perheen äiti Helena Marttila ahdistui ilmastonmuutoksesta ja päätti muuttaa radikaalisti arkisia kulutustottumuksiaan. Hän lopetti lihansyönnin, lomalennot ja shoppailun. Ekologinen elämäntapa vaatii jatkuvaa opiskelua.

Espoolaisen rivitalokodin keittiössä tuoksuu kahvi. Juoman merkki on valittu sen mukaan, että pakkaus on kierrätettävä. Kahvin joukkoon lorautetaan kauramaitoa. Tarjolle asetettujen omenalohkojen kuoret on sujautettu tiskipöydän kulmalla odottavaan biojätepussiin, joka palveli aiemmin kauramuropakkauksena.

Helena Marttilan, 34, viisihenkisessä perheessä on noin kahden vuoden ajan pyritty elämään mahdollisimman ekologisesti.

– Kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa sataprosenttiseen ekoelämään on vielä matkaa. Mutta ajattelen, että onnistumisen vastakohta ei ole epäonnistuminen vaan se, ettei edes yritä, Helena sanoo.

Sitran tuoreen raportin mukaan kuilu suomalaisten elämäntavan ja kansainvälisten ilmastotavoitteiden välillä on valtava. Suurin osa aiheuttamastamme hiilijalanjäljestä tulee liikkumisesta, asumisesta ja elintarvikkeiden kulutuksesta. Jäljen pienentäminen edellyttää isoja muutoksia arkisiin kulutustottumuksiin.

Millä keinoin Marttilan perheessä on tässä onnistuttu?

Satasella aarniometsää

Olohuoneen lattialle on jäänyt keko leluja. Lapset Aino, 6, Aada, 4, ja Urho, 2, on viety eskariin ja hoitoon. Aviomies on lähtenyt töihin.

Helena Marttila käynnistelee omaa päiväänsä kotona. Asunto on suomalaisen mittapuun mukaan ahdas, sillä viisihenkisellä perheellä on käytössään 90 neliötä.

Helena on Kemikaalicocktail-blogin kirjoittaja ja kestävää elämäntapaa edistävän Zero Waste Finland -yhdistyksen varapuheenjohtaja. Hän työskentelee pääasiassa kotonaan. Satunnaiset työmatkat hän taittaa julkisilla.

On perheessä autokin, käytettynä hankittu bensakäyttöinen Mazda. Se valittiin, koska takapenkille mahtuu kolme turvaistuinta. Autoa käytetään lähinnä lyhyisiin matkoihin. Uimahallireissu veisi julkisilla tunnin, kun omalla kyydillä matka taittuu vartissa. Myös ison perheen ruokaostokset on käytännöllisintä kuljettaa kotiin autolla.

– Olemme miettineet, pitäisikö kulkupeli muuttaa käymään kaasulla. Se olisi edullisempi vaihtoehto kuin sähköauton hankinta, Helena sanoo.

Helenan hiilijalanjäljen suuruus vaihtelee 4 000–5 000 kilon välillä. Keskivertosuomalaisella se on noin 10 000. Maaliskuinen edustusmatka Brysseliin katkaisi harmillisesti vuonna 2017 alkaneen lentämättömyysputken. Korvauksena Helena osti Suomen luonnonsuojeluliitolta palasen ikimetsää.

– Sijoittamalla sata euroa aarniometsän suojeluun voi kompensoida lähes koko vuoden hiilijalanjäljen, hän huomauttaa.

Viime kesänä entinen reissunainen lomaili perheineen Suomen saaristossa. Ulkomaanmatkailusta ja liiasta kuluttamisesta luopuminen on ollut pitkän tien tulos.

Yksi yhteinen maapallo

Ensimmäinen pisto sydämeen tuli loppuvuonna 2006. Helena oli palaamassa katulapsityöstä Keniasta ja odottaessaan jatkolentoa Heathrow’n kentällä hän pysähtyi Harrod’sin tavaratalon yltäkylläisen jouluikkunan eteen. Kontrasti oloihin, joissa hän oli juuri viettänyt kolme kuukautta, tuntui jättiläismäiseltä. Miten hän pystyisi palaamaan entiseen elämäänsä siemailemaan take away -lattea?

– Siinä konkretisoitui, että vaikka meillä on yksi yhteinen maapallo, elämme kuin eri maailmoissa.

Helena opiskeli yhteiskuntatieteitä ja työskenteli muun muassa lastenkodissa, turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa ja Rikosseuraamuslaitoksella. Samalla hän vietti railakasta kulutusjuhlaa. Lukioikäisenä piti saada uusi biletoppi joka viikonloppu ja lomilla lennettiin kauas.

Shoppailuinto hiipui vuonna 2012, jolloin syntyi esikoinen. Lapsen kanssa elämä rauhoittui luonnostaan ja tuore äiti alkoi miettiä, millaisen maailman jätämme seuraavalle sukupolvelle. Varsinaisen ekoherätyksen hän kuitenkin koki vasta talvella 2017, kun Norjan rannikoille ajelehti huonovointinen valas. Sen sisältä löytyi kymmeniä muovikasseja.

– Päätin, että minun takiani ei tarvitse valmistaa yhtäkään muovipussia.

Helena alkoi pakata ruokaostoksensa kestokasseihin. Hän hankki myös kestopullon, jota voi pestä ja käyttää loputtomiin, ja alkoi kantaa mukanaan omaa mukia, jottei kahvia tai smoothieta tarvitse kaupungilla nauttia take away -astioista. Lapsille hän hankki metallipillit.

Kuluneiden kahden vuoden aikana Helena on muuttanut elämäntyyliään pikkuhiljaa yhä ekologisempaan suuntaan.

Kunnianhimoinen tavoite kierrättää kaikki mahdollinen

Keittiö on Helenan mukaan hyvä paikka aloittaa ekologinen elämäntapa. Keskiverto suomalainen tuottaa vuodessa noin 500 kiloa jätettä, josta sekajätettä on liki 200 kiloa. Kolmannes kotitalouden jätekuormasta syntyy juuri keittiössä.

– Suomalaisen roskapussin sisällöstä arviolta jopa 80 prosenttia on kierrätyskelpoista. Jätteenpolttoon päätyvästä sekajätteestä peräti kolmannes on märkää biojätettä, jonka polttamisessa ei ole järkeä. Omat zero waste -idolini saavat koko vuoden sekajätteen mahtumaan pieneen lasipurkkiin.

Helenan kunnianhimoinen tavoite on kierrättää kaikki mahdollinen. Kurkistetaanpa hänen roskiskaappiinsa, johon on mahdutettu viisi pussia ja laatikkoa. Metallijätteestä löytyy muun muassa kookosmaitopurkki, muovilaatikosta soijajogurtin kippo, kartongeista lasagnepakkaus. Keittiön sekajätepussiin on kertynyt neljän päivän aikana ainoastaan ilmapallon riekaleet, kuivunut tussi ja kierrätykseen kelpaamaton vakuumipakkaus.

– Joskus olen seisonut metalliniitti kädessä ja miettinyt, mikä on pienin mahdollinen kierrätettävä, Helena sanoo ja nauraa.

Tuorekelmu on Helenan mielestä turhake: kanneksi voi laittaa vaikkapa lautasen. Roskapusseina hän hyödyntää kaikki mahdolliset pakkaukset, joita ei voi välttää, kuten vessapaperi- ja sipsipussit. Kaapissa on myös rullallinen kierrätysmuovista tehtyjä roskapusseja.

Paperia huusholliin ei juuri kerry, sillä lehdet luetaan digimuodossa ja kirjat haetaan kirjastosta. Käytetyistä kirjekuorista lapset ovat askarrelleet ikkunaan koristeita.

”Miehen on ollut vaikeinta tottua kasvisruokaan”

Yksi arjen tärkeimmistä ekoteoista on Helenan mukaan syödä se, minkä ostaa. Kolmannes Suomen ruokahävikistä nimittäin syntyy kotitalouksissa. Roskiin menee joka päivä 20 rekkalastillista syömäkelpoista ruokaa.

Helena kaivaa esiin sinisen vihkon, johon hän on suunnitellut viikon ruokalistan siten, että edellispäivän tähteet voi hyödyntää seuraavana päivänä. Soijabolognesen jämistä syntyy cannelloneja ja bataattikeitosta tofunakkikastikkeen pohja.

Helena pyrkii syömään vegaanisesti, muu perhe nauttii myös kalaa, kanaa ja riistaa.

– Esikoinen ehti aikoinaan tottua sekaruokaan. Hän aluksi ihmetteli, kun makaronilaatikossa oli jauhelihan sijaan soijaa tai tofua. Kahdesta nuoremmasta sen sijaan kasvaa vegenatiiveja, jotka eivät kiinnitä huomiota lihattomuuteen. Miehen on ollut vaikeinta tottua kasvisruokaan. Hän harrastaa painonnostoa ja kokee tarvitsevansa tukevampaa ruokaa.

Vuoteen ei perheessä kuitenkaan ole ostettu punaista lihaa. Arkkupakastin on täynnä Helenan isän metsästämää riistaa.

Helena on realisti. Hän ei usko, että suomalaiset kääntyvät lähiaikoina sankoin joukoin vegaaneiksi. Jos iso joukko söisi edes pari kasvisateriaa viikossa, sillä olisi paljon suurempi merkitys kuin sillä, että pari ihmistä syö sataprosenttisen vegaanisti.

– Moni tietää, että vesihirmu avokadon kasvatus vaatii tuhat litraa vettä kiloa kohden. Harvempi tietää, että naudanlihakiloon tarvitaan peräti 15 000 litraa.

Vaikeita valintoja

Uuden elämäntavan myötä ruokaostosten tekeminen monimutkaistui.

– Kerran seisoin hillohyllyn edessä ja aprikoin, onko ekologisempaa ostaa ulkomainen hillo lasipurkissa, kotimainen muovipurkissa vai valmistaa hillo itse mansikoista, joita olen ensin säilönyt puoli vuotta pakastimessa, Helena kertoo.

Elintarvikkeiden ympäristökuormitukseen vaikuttavat keskeisesti viljelytapa, kuljetusmuoto ja matkan pituus sekä pakkauksesta tai käsittelystä aiheutuvat päästöt. Muovituotteista noin puolet on kertakäyttöisiä, ja ilman jatkokäsittelyä ne jäävät luontoon vuosisadoiksi. Toisaalta kartongin valmistusta varten on kaadettava suuret määrät metsää.

Miten Helena täyttää ostoskorinsa ekologisesti? Lähdetään lähimarketiin katsomaan.

Leikkelehyllyn Helena ohittaa. Siellä on vain lihaa, muoviin pakattuna. Sen sijaan hän pysähtyy vegetuotteiden osastolle tutkimaan, löytyisikö sieltä tarjoustuotteita, joiden viimeinen myyntipäivä lähenee. Aiemmin oranssilla laputettuja haalivat vain köyhät ja saidat. Nykyään niitä ostaa tiedostava väki, joka ymmärtää sen vähentävän ruokahävikkiä.

Leipä on kasvisten jälkeen suurin hävikin aiheuttaja Suomessa. Siksi Helena suosii jälkiuunileipää ja siemennäkkäriä, joiden tuoreudella ei ole suurta merkitystä. Hän myös kiittelee erään kauppaketjun Hävikkitalkoot-kampanjaa, jossa edellispäivän leipää myydään edulliseen hintaan.

Kurvaamme hevi-osastolle. Helena ilahtuu, kun tarjolla on kirsikkatomaatteja irtomyynnissä. Ne usein myydään vain muovirasioissa. Hän kaivaa kestokassistaan kangaspussin, punnitsee pari kourallista tomaatteja ja liimaa hintalapun kylkeen.

– Suomalaiset käyttävät vuosittain 900 miljoonaa hedelmäpussia. Se on hirveä määrä.

Esillä on myös kotimaisia käyriä tuorekurkkuja ilman muovikäärettä. Muovia ei tosin pidä kategorisesti vastustaa, sillä usein se vähentää hävikkiä pidentämällä tuotteen säilyvyyttä.

– Kehittyvissä maissa elintarvikkeista pilaantuu jopa puolet ennen kuin ne ehtivät ruokapöytään. Euroopassa vastaava luku on vain muutamia prosentteja. Muovi mahdollistaa ruoan ostamisen pienemmissä erissä pieniin talouksiin.

Perunoita ei nyt tarvita. Ne Helena poimii yleensä paperipussiin, jota hän käyttää uudelleen ja lopuksi vielä biopussina. Mukaan tarttuu myös luomu-omenia sekä banaaneja hävikkilaarista. Hieman tummuneita hedelmiä saa eurolla viisi. Intialaisia viinirypäleitäkin tekisi mieli, mutta ne on pakattu muovirasiaan.

– Useimmat kaukomailta rahdattavat hedelmät tuodaan laivalla niin valtavissa konteissa, että kuljetuksen osuus ympäristökuormituksesta on marginaalisen pieni. Sen sijaan ne hevi-osaston tuotteet, jotka täytyy tuoreuden säilyttämiseksi lennättää Suomeen, voisi kieltää lailla. Tällainen on esimerkiksi perulainen tankoparsa. Meidän pitäisi uudelleen oppia syömään kauden tuotteita: kesällä vihanneksia, talvella juureksia.

Entinen shopaholisti

Katsopas, Helena sanoo ja nostaa vaatekaapistaan esiin ystävältä saadun punaisen mekon ja malvanvärisen jakun.

– Kun näitä yhdistelee vanhoihin asuihin, tuntuu kuin koko garderobi olisi uusiutunut.

Nuoruudessa Helenan suurinta vapaa-ajan hupia oli kierrellä putiikeissa ja tehdä ale-löytöjä. Hän kuvailee olleensa shopaholisti. Nyt kaikki hänen vaatteensa mahtuvat kahteen komeroon. Uuden vaatteen Helena osti viimeksi puolitoista vuotta sitten, kun tarvitsi veneilyä varten kuoritakin.

Muovin lisäksi Helena välttelee ylimääräisiä puuvillatuotteita, kuten uusia sisustustyynyjä ja pyyhkeitä.

– Puuvillan vesijalanjälki on hirvittävän suuri. Kestokassiakin pitää käyttää satoja kertoja ennen kuin se on muovipussia ekologisempi.

Moni ”zeroweistaaja” on luopunut kosmetiikasta karsiakseen turhaa kulutusta. Helena ei ole ihan niin ehdoton. Hän ei lakkaa kynsiään tai värjää hiuksiaan, mutta meikkipussissa on värivoide, huulipuna, ripsiväri ja luomiväri. Ne ovat muovitonta, sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Meikinpoistoaineen ja pumpulin sijaan Helena käyttää vanhoja villaisia imetysliivin suojia ja kookosöljyä.

Viime kesän Helena kokeili olla pesemättä hiuksiaan, talvikaudella hän on käyttänyt palasampoota. Kehon puhdistukseen riittää vesi. Suihkussa hän ei käy kello kaulassa, mutta pyrkii minimoimaan siellä vietetyn ajan. Kuukautissuojana hän käyttää kuukuppia.

– Olen ostanut niitä lahjaksi ystävillenikin.

”Vaikka Suomi on pieni maa, hiilijalanjälkemme on suuri”

Helenan elämäntapa vaikuttaa ihanteelliselta – ja aika vaivalloiselta. Ja onko yksittäisen ihmisen tai edes suomalaisten ponnisteluista mitään hyötyä, kun miljardi intialaista ei kierrätä? Miksi huolestua kosmetiikan mikromuoveista, kun autonrenkaista niitä tulee moninkertaisesti?

– Vaikka Suomi on pieni maa, hiilijalanjälkemme on suuri. Jos koko muu maailma ylikuluttaisi kuten me, tarvitsisimme neljä maapalloa. Liki 70 prosenttia kasvihuonepäästöistä on peräisin kotitalouksilta, ja ihan itse me myös huuhtelemme mikromuovit alas viemäreistämme.

Epäekologisten valintojen taustalla ovat Helenan mukaan usein raha, tottumus ja helppous, olipa kyse sitten roskaruoasta tai muovisista juomapulloista, joita maailmalla ostetaan miljoona kappaletta joka minuutti.

– Ekologisuus edellyttää uusien tapojen omaksumista. Se on jatkuvaa oppimista ja prosessi, joka kestää luultavasti läpi elämän. Siksi en ajattele pienintäkään ekotekoa turhaksi, vaan askeleeksi kohti utopistista, jätteetöntä määränpäätä.